FSD2008 Turvallisuustutkimus 2003

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Turvallisuustutkimus 2003

Aineistonumero

FSD2008

Pysyvät tunnisteet

https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2008
https://doi.org/10.60686/t-fsd2008

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Manner-Suomen lääninhallitusten poliisiosastot

Muut tekijät

  • Suominen, Petteri (Etelä-Suomen lääninhallitus. Poliisiosasto)

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa selvitettiin kansalaisten näkemyksiä ja kokemuksia turvallisuusasioista, asuinkunnan ja poliisin palveluista sekä uhriutumisesta. Tutkimuksen alussa vastaajat punnitsivat muun muassa asuinkuntansa luonnonläheisyyttä, työ- ja harrastusmahdollisuuksia sekä palvelujen runsautta. Asuinkunnan palvelujen järjestämistä arvioitiin kouluarvosanoilla. Rankattavina olivat esimerkiksi palo- ja pelastustoimi, lasten päivähoito, mielenterveyspalvelut sekä alkoholi- ja huumeongelmaisten hoito. Paikkakunnan asuinviihtyvyyttä häiritseviä tekijöitä, kuten nuorison häiriökäyttäytymistä, ympäristön epäsiisteyttä, ilkivaltaa ja prostituution harjoittamista kartoitettiin.

Kansalaisten turvallisuutta selvitettiin kysymällä, kuinka turvalliseksi vastaaja tuntee olonsa mm. kävellessään yksin perjantai- ja lauantai-iltoina asuinalueellaan. Edelleen tiedusteltiin asuinkunnan katuturvallisuuden muutoksia sekä rikollisuustilanteen vakavuutta. Kansalaisten uhriutumista tutkittiin kysymällä, onko vastaajalle henkilökohtaisesti tapahtunut jokin rikos kolmen viime vuoden aikana, missä se tapahtui ja milloin.

Paikkakunnan poliisin onnistumista tehtäviensä hoitamisessa kartoitettiin. Vastaajat arvioivat myös mm. seuraavien poliisin palvelujen tärkeyttä: hälytyspartion nopea saapuminen, rikosten nopea selvittäminen ja mahdollisuus jättää rikosilmoitus Internetin kautta.

Edelleen kysyttiin, mitkä asiat huolestuttavat vastaajia tulevaisuudessa. Vaihtoehtoina olivat esim. parisuhdeongelmat, vakava sairastuminen, ihmisten syrjäytyminen sekä taloudellisten ongelmien ja rikollisuuden lisääntyminen. Vastaajat arvioivat myös asuinalueen viihtyvyyttä ja turvallisuutta kohentavia toimenpiteitä, kuten katuvalaistuksen, päihdevalistuksen ja liikenneyhteyksien parantamista. Tutkimuksen lopussa kysyttiin, kuinka kiinteästi vastaaja tuntee kuuluvansa eri ryhmiin tai asioihin, kuten perheeseen, työ- tai kouluyhteisöön, Suomeen ja Euroopan unioniin. Taustamuuttujina ovat vastaajan sukupuoli, syntymävuosi, perhesuhteet, koulutus, työmarkkina-asema, asuntotyyppi ja -muoto, asuinalue ja siellä asuttu aika sekä perheen alle 18-vuotiaiden lasten lukumäärä.

Asiasanat

asuinalueet; kunnat; palvelut; poliisi (organisaatiot); rikokset; ryhmät; turvallisuus; viihtyvyys

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaan

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Atkos

Tuottajat

  • Manner-Suomen lääninhallitusten poliisiosastot

Ajallinen kattavuus

2003

Aineistonkeruun ajankohta

2003-08-15 – 2003-09-09

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 15 - 74-vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa ja Helsinki)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: yksinkertainen satunnaisotanta

Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmästä poimittiin 108 000 henkilön otos.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake

Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Vastausprosentti

46,60

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

2.0

Katso myös

FSD2232 Turvallisuustutkimus 2006

FSD2502 Turvallisuustutkimus 2009

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineiston maakuntamuuttuja on muodostettu kihlakuntamuuttujasta, eikä se siten täysin vastaa Tilastokeskuksen kuntanumeroihin perustuvaa maakuntamuuttujaa.

4 prosenttia vastauksista saatiin Internetin kautta.

Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä poistettu kunta- ja postinumeromuuttujat.

Painokertoimet

Aineistossa on painomuuttuja (paino03), joka perustuu maakuntien väestöjakaumiin.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Manner-Suomen lääninhallitusten poliisiosastot: Turvallisuustutkimus 2003 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2007-01-12). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2008

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Käytön ja kuvailun oheismateriaalit

Poliisin Lapin lääninjohto tiedottaa : kansallisen turvallisuustutkimuksen tulokset valmiit [verkkodokumentti]. Mediatiedote 24.2.2004 [viitattu 30.8.2004]. Turvallisuustutkimus_helmi_LAPPI.pdf saatavissa: http://www.poliisi.fi/poliisi/llh/home.nsf/pages/1D6FC8E8FEAAAFFEC2256E40004B1553

Julkaisut aineistosta Tooltip

Poliisin Lapin lääninjohto tiedottaa: kansallisen turvallisuustutkimuksen tulokset valmiit. Mediatiedote 24.2.2004 [verkkodokumentti]. http://www.poliisi.fi/poliisi/llh/home.nsf/pages/1D6FC8E8FEAAAFFEC2256E40004B1553 [viitattu 30.8.2004].

Sälli, Timo (2006). Kuntalaisen turvallisuudentunteeseen vaikuttavat tekijät asuinympäristössä. Case-tutkimuksena Asikkala ja Kauniainen. Tampere: Tampereen yliopisto. Hallintotieteen pro gradu -tutkielma.

Suominen, Petteri (2005). Turvallisuustutkimus 2004 Etelä-Suomen läänissä. Hämeenlinna: Etelä-Suomen lääninhallitus. Etelä-Suomen lääninhallituksen julkaisuja; 90.

Piippo, Marianna & Kangas, Risto & Kääriäinen, Juha (2006). Paikallisen turvallisuusyhteistyön arviointi viiden kunnan alueella. Poliisiammattikorkeakoulun tiedotteita 51/2006. Espoo: Poliisiammattikorkeakoulu.

Keinänen, Anssi (2007). "Miten huolestunut olette siitä, että omaisuuttanne varastetaan...". Suomalaisten kokema omaisuusrikollisuuden pelko vuosina 2003 ja 2006. Oikeus 2007:36(3), 264-282.

Keinänen, Anssi (2007). Kasautuvatko rikosuhrikokemukset [verkkodokumentti]. Edilex 33/2007. Edilex Asiantuntijakirjoitukset 18.12.2007, referee-artikkeli. www.edilex.fi/lakikirjasto/4916 [viitattu 20.12.2007].

Heiskanen, Markku & Sirén, Reino & Aromaa, Kauko (2004). Suomalaisten turvallisuus 2003. Vuoden 2003 haastattelututkimuksen ennakkotietoja suomalaisten tapaturmien ja rikosten kohteeksi joutumisesta ja pelosta. Helsinki: Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimustiedonantoja; 58. Poliisiammattikorkeakoulun tiedotteita; 29.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.