FSD2078 EVAn kansallinen asennetutkimus 2004

Valitse muuttuja


[fsd_no] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä)

[fsd_vr] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä)

[fsd_id] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä)

[q1_1] Mikään puolue ei aja juuri minulle tärkeitä asioita

[q1_2] Tiede ja tekniikka pystyvät tulevaisuudessa ratkaisemaan useimmat tänä päivänä esiintyvät ongelmat

[q1_3] EMU-jäsenyys on ollut eduksi maamme kehitykselle

[q1_4] Naiset ja miehet ovat Suomessa nykyisin riittävän tasa-arvoisia

[q1_5] Taloudellisen hyvinvoinnin kehittäminen vielä nykyistä korkeammalle tasolle lisää henkistä pahoinvointia

[q1_6] Mikäli naiset saisivat päättää enemmän työelämässä, siitä hyötyisi koko yhteiskunta

[q1_7] On onni ja etuoikeus saada olla suomalainen

[q1_8] Ilmastonmuutos on aikamme suurin ympäristöuhka, jonka torjumiseksi on nopeasti ryhdyttävä tehokkaisiin toimiin kaikissa maissa

[q1_9] Puolueet ovat ajautuneet yhä kauemmas tavallisen ihmisen ongelmista

[q1_10] Maamme väestön ikääntyminen ja uhkaava vähentyminen edellyttävät ulkomaalaisten Suomeen muuton helpottamista

[q1_11] Jos ihmiset jäävät tulevaisuudessa nykyistä vanhempina eläkkeelle, keskimääräistä vuosityöaikaa tulisi vähentää

[q1_12] Usko parempaan tulevaisuuteen on ihmisten onnellisuuden kannalta tärkeämpi tekijä kuin vallitsevat hyvät olot

[q1_13] Saaste- ja ympäristöongelmien vähentämiseksi olen valmis tinkimään omasta elintasostani

[q1_14] Olen kiinnittynyt omaan asuinseutuuni niin, etten muuttaisi mihinkään muualle

[q1_15] Mikäli maassamme suhtauduttaisiin myönteisemmin yrittämiseen, siitä hyötyisi koko yhteiskunta

[q1_16] Maamme koulutusjärjestelmä on nykyisesti niin teoreettisesti suuntautunut, ettei käytännön ammatteihin pian enää löydy riittävästi osaajia

[q1_17] Mikäli työntekijät saisivat osallistua ja vaikuttaa yritysten päätöksentekoon nykyistä enemmän, siitä hyötyisi koko yhteiskunta

[q1_18] Ulkomaalaisten lisääntyvä työskentely Suomessa toisi maahamme hyödyllisiä kansainvälisiä vaikutteita

[q1_19] Suomeen pitäisi rakentaa viidennen lisäksi kuudeskin ydinvoimala

[q1_20] Nyky-Suomessa kansalaisten mielipiteet välittyvät päätöksentekijöille paljon paremmin kansalaisliikkeiden kautta kuin puolueiden kautta

[q1_21] Ihmisten hyvinvoinnin jatkuminen voi perustua vain taloudelliseen kasvuun

[q1_22] Tulevaisuudessa maamme eläkejärjestelmät romahtavat eikä edes 'jo ansaittuja' eläkkeitä kyetä maksamaan

[q1_23] Työntekijöiden ja työnantajien edut ovat Suomessa nykyään pitkälti yhteneväiset

[q1_24] Muuttoliikettä kasvukeskuksiin tulisi hillitä, vaikka se edellyttäisi suuria kustannuksia aiheuttavia aluepoliittisia tukitoimia

[q1_25] Luonnonsuojelun nimissä rajoitetaan taloudellista ja teollista toimintaa liian paljon

[q1_26] Taantuvien alueiden sijasta maassamme tulisi tukea työllisyyden ja kasvun vetureina toimivia kaupunkikeskuksia

[q1_27] Ammattiyhdistysliike on nykyisin maassamme pikemminkin yhteiskunnallisen kehityksen jarru kuin moottori

[q1_28] Omistus keskittyy maassamme huolestuttavasti

[q1_29] Suomalaisten tulisi tehokkaasti varjella kulttuurinsa omaleimaisuutta yhä lisääntyvää kansainvälistymistä vastaan

[q1_30] Mikäli Suomi ei kykene uudistumaan nykyistä nopeammin, muutaman vuoden kuluttua edessämme on taloudellis-yhteiskunnallinen kriisi

[q1_31] Ennen ihmiset olivat onnellisempia kuin nykyään

[q1_32] Pyrkimällä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta myös itsensä

[q1_33] Toimittajat ohjaavat liikaa mielipiteitä Suomessa

[q1_34] Viiden vuoden kuluttua monet asiat ovat Suomessa paremmin kuin nykyään

[q1_35] Elinkeinoelämän puhe muutosten välttämättömyydestä ja uhkaavasta kriisistä on pelkkää propagandaa, jolla palkansaajat yritetään saada suostumaan etujensa heikennyksiin

[q1_36] Suomen tulisi liittyä NATOon

[q1_37] Työttömyyttä ei voida merkittävästi alentaa ilman työelämän syvällekäyviä rakenteellisia uudistuksia ja etujärjestöjen varpaille astumista

[q1_38] Suomalaisyritysten kotimaisen omistuksen edellytyksiä tulisi parantaa

[q1_39] Olen kiinnostunut politiikasta ja seuraan sitä aktiivisesti

[q1_40] Työllisyys ja sitä kautta muukin hyvinvointi maassamme riippuu ratkaisevasti vientiteollisuutemme kilpailukyvystä

[q1_41] Tasavallan presidentin valtaoikeuksia on kavennettu niin tuntuvasti, että on samantekevää kuka tehtävää hoitaa

[q1_42] Suomalaisten ja ruotsalaisten suuryritysten keskinäinen fuusioituminen on oikea kehitystie yritystemme kilpailuaseman vahvistamiseksi

[q1_43] Suomalainen teollisuus ja elinkeinoelämä toimii nykyisin ympäristöasioissa vastuullisesti

[q1_44] Ulkomaalaisten lisääntyvä maahanmuutto johtaisi epäedulliseen rotujen sekoittumiseen ja heikentäisi kansakuntamme elinvoimaa

[q1_45] Suomalaisilla työpaikoilla työskennellään nykyisin ylikierroksilla ja niin kovan paineen alla, että monet ihmiset palavat ennenaikaisesti loppuun

[q1_46] Eläkeuudistukseen sisältyvä tarjous korkeammasta eläkkeestä niille, jotka jatkavat työskentelyä 63 vuotta täytettyään, ei houkuttele minua

[q1_47] Suomalainen yhteiskunta on antautunut liiaksi sokeiden markkinavoimien ja itsekkään voitontavoittelun ohjattavaksi

[q1_48] Naisten vähäinen osuus työelämän johtotehtävissä johtuu hyvin pitkälti siitä, että naiset ovat vähemmän kunnianhimoisia kuin miehet

[q1_49] Suomen pitäisi osallistua nykyistä voimakkaammin kansainväliseen verokilpailuun ja alentaa niin palkka-, yritys- kuin pääomaverotustaankin tuntuvasti

[q1_50] Kansainvälisen talouden ns. globalisaatiokehitys johtaa hyvinvoinnin maailmanlaajuiseen lisääntymiseen

[q1_51] Yrittäjänä toimimiseen liittyy Suomessa niin suuria maksuja ja riskejä, että 'vain hullu' ryhtyy turvallisen palkkatyön sijasta yrittäjäksi

[q1_52] Globaalistuminen merkitsee sitä, että ns. halpatyövoiman maat vievät Suomesta enenevästi työpaikkoja

[q1_53] Suomalaisten tyytymättömyyden ja kriittisyyden kasvu ei johdu siitä, että asiat maassamme olisivat huonontuneet, vaan ennemminkin siitä, että vaatimustasomme on noussut

[q1_54] Yhdysvallat toimii maailmanpolitiikassa oikein ja ansaitsee myös suomalaisten tuen

[q1_55] Vaikka Venäjällä on omat ongelmansa, suomalaisilla ei ole nykyisin mitään syytä suhtautua suureen naapuriinsa kielteisesti

[q1_56] Ns. Kiina-ilmiö ei ole maallemme suuri uhka, sillä investoimalla halvan työvoiman maihin yrityksemme vahvistavat myös kotimaisten yksiköittensä asemaa

[q1_57] Vaikka maassamme viime aikoina toteutetut irtisanomiset ovat herättäneet julkisuudessa paljon paheksuntaa, ne ovat olleet taloudellisesti välttämättömiä

[q1_58] Suomen ulkopolitiikkaa on hoidettu nykyisen valtionjohdon aikana hyvin

[q1_59] Maassamme tulisi yksityistää suuri osa julkisista palveluista, jotta palveluitten tuotanto tehostuisi

[q1_60] Tunnen itseni nykyisin paitsi suomalaiseksi, yhä selvemmin myös eurooppalaiseksi

[q1_61] Suomalaisten varauksellinen suhtautuminen ulkomaalaisia kohtaan on viisasta varovaisuutta, ei tietämättömyyttä tai rasismia

[q1_62] Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka kykenevät palauttamaan yhteiskuntaamme kurin ja järjestyksen sekä oikeiden arvojen kunnioituksen

[q1_63] Demokratia toimii Suomessa niin hyvin, että puheet kansalaisten huonoista vaikutusmahdollisuuksista ovat vailla pohjaa

[q1_64] Markkinatalous toimii Suomessa nykyisin hyvin kaikkien kansalaisten parhaaksi

[q1_65] Vaikka hyvän sosiaaliturvan ja muiden julkisten palvelujen ylläpitäminen maksaa paljon, suomalainen hyvinvointivaltio on aina hintansa arvoinen

[q2_1] Näkemyksiä yrittämisestä: Yrittäminen tarjoaa hyvät mahdollisuudet vaurastumiseen

[q2_2] Näkemyksiä yrittämisestä: Yrittäjän työ on itsenäistä ja vapaata

[q2_3] Näkemyksiä yrittämisestä: Yrittäjän työ on mielenkiintoista ja henkisesti palkitsevaa

[q2_4] Näkemyksiä yrittämisestä: Koen henkilökohtaisesti yrittäjäksi ryhtymisen houkuttelevaksi

[q2_5] Näkemyksiä yrittämisestä: En ole koskaan vakavissani harkinnut yrittäjäksi ryhtymistä

[q2_6] Näkemyksiä yrittämisestä: Yrittäjä joutuu usein tekemään ylipitkiä työpäiviä ja työskentelemään ilman lomia

[q2_7] Näkemyksiä yrittämisestä: Yrittämiseen liittyy liian suuria taloudellisia riskejä

[q2_8] Näkemyksiä yrittämisestä: Yrittäjän ei ole sen vapaampi kuin palkansaaja, 'pomojen' tilalla vain ovat asiakkaat

[q2_9] Näkemyksiä yrittämisestä: Yrittämiseen liittyvä byrokratia on huomattava este yrittäjäksi ryhtymiselle

[q2_10] Näkemyksiä yrittämisestä: Yrittäjä on taloudellisesti turvaton ja vailla yhteiskunnan (sosiaali)turvaa

[q2_11] Näkemyksiä yrittämisestä: Yrittäjänä toimiminen vie helposti koko elämän, perheelle eikä muuhun ei jää aikaa

[q2_12] Näkemyksiä yrittämisestä: Yrittäjänä voi toteuttaa itseään ja omaa osaamistaan kaikkein parhaiten

[q2_13] Näkemyksiä yrittämisestä: Verotus ja muut lakisääteiset maksut ovat yrittäjillä kohtuuttoman korkeita

[q2_14] Näkemyksiä yrittämisestä: Ammattiliittojen vaatimukset vaikeuttavat yrittäjän toimintaa liiaksi

[q2_15] Näkemyksiä yrittämisestä: Monen yrittäjän menestys perustuu vilppiin, kuten verojen ja lakien kiertämiseen

[q2_16] Näkemyksiä yrittämisestä: Yrittäjäksi ryhdytään usein liian heppoisin perustein ja epärealistisin odotuksin

[q2_17] Näkemyksiä yrittämisestä: Suomalaisia tulisi kannustaa uusien yritysten perustamiseen jo työllisyyssyistä

[q2_18] Näkemyksiä yrittämisestä: Vaikka yrittäjissä on 'koijareita', valtaenemmistö on vastuullisia ja työteliäitä

[q2_19] Näkemyksiä yrittämisestä: Yrittäjänä menestyminen edellyttää sellaisia taitoja, joita useimmilla ei ole

[q2_20] Näkemyksiä yrittämisestä: Suomen talous tarvitsisi kipeästi paljon uusia pienyrityksiä

[q2_21] Näkemyksiä yrittämisestä: Uudet työpaikat syntyvät nykyisin paljolti vain pienissä ja keskisuurissa yrityksissä

[q2_22] Näkemyksiä yrittämisestä: Yrittäjiä suositaan yhteiskunnassamme liikaa

[q2_23] Näkemyksiä yrittämisestä: Yrittäjän toimintavapautta rajoitetaan maassamme liikaa

[q2_24] Näkemyksiä yrittämisestä: Moni yrittäjä ei tee itse juuri mitään, vaan vain elää toisten työllä

[q2_25] Näkemyksiä yrittämisestä: Nyky-Suomessa pienyrittäjät ovat useammin pienituloisia kuin palkansaajia

[q3_1a] Suomalaisten yritysjohtajien kaivatut ominaisuudet: Lujuus, määrätietoisuus, voimakastahtoisuus

[q3_2a] Suomalaisten yritysjohtajien kaivatut ominaisuudet: Joustavuus, sovittelevuus, varovaisuus

[q3_3a] Suomalaisten yritysjohtajien kaivatut ominaisuudet: Julkisuus, kertoo avoimesti ajatuksistaan ja toiminnastaan

[q3_4a] Suomalaisten yritysjohtajien kaivatut ominaisuudet: Demokraattisuus, antaa toisten mielipiteille suuren painon

[q3_5a] Suomalaisten yritysjohtajien kaivatut ominaisuudet: Itsenäinen, tarvittaessa täysin muista riippumaton päätöksenteko

[q3_6a] Suomalaisten yritysjohtajien kaivatut ominaisuudet: Ihmisläheisyys, sosiaalisuus

[q3_7a] Suomalaisten yritysjohtajien kaivatut ominaisuudet: Laajakatseisuus, näkee yhteiskunnan kokonaisuutena

[q3_8a] Suomalaisten yritysjohtajien kaivatut ominaisuudet: Edustava olemus, tyylikäs, hyvä esiintymiskyky

[q3_9a] Suomalaisten yritysjohtajien kaivatut ominaisuudet: Kansainvälisyys, voimakkaasti kansainvälisyyteen suuntautunut

[q3_10a] Suomalaisten yritysjohtajien kaivatut ominaisuudet: Rohkea uudistaja, valmis syvällekäyviin muutoksiin

[q3_11a] Suomalaisten yritysjohtajien kaivatut ominaisuudet: Moraalisesti korkeat tavoitteet ja toimintatavat

[q3_12a] Suomalaisten yritysjohtajien kaivatut ominaisuudet: Asettaa johtamansa organisaation edun tarvittaessa kaiken muun yläpuolelle

[q3_13a] Suomalaisten yritysjohtajien kaivatut ominaisuudet: En osaa sanoa

[q3_1b] Suomalaisten poliittisten johtajien kaivatut ominaisuudet: Lujuus, määrätietoisuus, voimakastahtoisuus

[q3_2b] Suomalaisten poliittisten johtajien kaivatut ominaisuudet: Joustavuus, sovittelevuus, varovaisuus

[q3_3b] Suomalaisten poliittisten johtajien kaivatut ominaisuudet: Julkisuus, kertoo avoimesti ajatuksistaan ja toiminnastaan

[q3_4b] Suomalaisten poliittisten johtajien kaivatut ominaisuudet: Demokraattisuus, antaa toisten mielipiteille suuren painon

[q3_5b] Suomalaisten poliittisten johtajien kaivatut ominaisuudet: Itsenäinen, tarvittaessa täysin muista riippumaton päätöksenteko

[q3_6b] Suomalaisten poliittisten johtajien kaivatut ominaisuudet: Ihmisläheisyys, sosiaalisuus

[q3_7b] Suomalaisten poliittisten johtajien kaivatut ominaisuudet: Laajakatseisuus, näkee yhteiskunnan kokonaisuutena

[q3_8b] Suomalaisten poliittisten johtajien kaivatut ominaisuudet: Edustava olemus, tyylikäs, hyvä esiintymiskyky

[q3_9b] Suomalaisten poliittisten johtajien kaivatut ominaisuudet: Kansainvälisyys, voimakkaasti kansainvälisyyteen suuntautunut

[q3_10b] Suomalaisten poliittisten johtajien kaivatut ominaisuudet: Rohkea uudistaja, valmis syvällekäyviin muutoksiin

[q3_11b] Suomalaisten poliittisten johtajien kaivatut ominaisuudet: Moraalisesti korkeat tavoitteet ja toimintatavat

[q3_12b] Suomalaisten poliittisten johtajien kaivatut ominaisuudet: Asettaa johtamansa organisaation edun tarvittaessa kaiken muun yläpuolelle

[q3_13b] Suomalaisten poliittisten johtajien kaivatut ominaisuudet: En osaa sanoa

[q4_1] Onnellisuuden osatekijöiden tärkeys: Perhe-elämä, hyvät perhe-elämän ihmissuhteet

[q4_2] Onnellisuuden osatekijöiden tärkeys: Hyvät ystävyys- ja ihmissuhteet yleensä

[q4_3] Onnellisuuden osatekijöiden tärkeys: Rakkauden kokemus, rakastaa/tuntea tulevansa rakastetuksi

[q4_4] Onnellisuuden osatekijöiden tärkeys: Turvattu perustoimeentulo

[q4_5] Onnellisuuden osatekijöiden tärkeys: Hyvät tulot, varakkuus, korkea elintaso

[q4_6] Onnellisuuden osatekijöiden tärkeys: Hyvä terveys

[q4_7] Onnellisuuden osatekijöiden tärkeys: Mielenkiintoinen työ, mieluisa työpaikka

[q4_8] Onnellisuuden osatekijöiden tärkeys: Pysyvä ja varma työpaikka

[q4_9] Onnellisuuden osatekijöiden tärkeys: Uuden oppiminen ja kokeminen, itsensä kehittäminen

[q4_10] Onnellisuuden osatekijöiden tärkeys: Vapaa-aika, mielenkiintoiset harrastukset

[q4_11] Onnellisuuden osatekijöiden tärkeys: Hyvä asema, sosiaalinen arvostus

[q4_12] Onnellisuuden osatekijöiden tärkeys: Yhteiskunnallinen osallistuminen, mahdollisuus vaikuttaa

[q4_13] Onnellisuuden osatekijöiden tärkeys: Hengellisyys, suhde Jumalaan

[q4_14] Onnellisuuden osatekijöiden tärkeys: Suhde luontoon, luonnosta nauttiminen

[q5] Kuinka onnelliseksi koette oman elämänne nykyisin? Oletteko oman käsityksenne mukaan...

[q6] Miten luonnehtisitte kotitaloutenne tuloja/nykyistä taloudellista toimeentuloa?

[q7_1] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Suomalainen koulutustaso

[q7_2] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Väestön ikärakenne (verrattuna muihin maihin)

[q7_3] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Maahanmuuttajien/ulkomaalaisten (kansainvälisesti vähäinen) määrä

[q7_4] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Suomen maantieteellinen sijainti

[q7_5] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Työssä olevan väestön osuus koko väestöstä (eli ns. huoltosuhde)

[q7_6] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Keskimääräinen eläkkeellejäämisikä (nyt n. 59 v.)

[q7_7] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Työn tuottavuus ja tehokkuus

[q7_8] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Työntekijöiden ammattitaito ja osaaminen

[q7_9] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Yritysjohtajien ammattitaito ja osaaminen

[q7_10] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Palkkaverotuksen taso

[q7_11] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Yritysverotuksen taso

[q7_12] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Teknologian taso

[q7_13] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Tieteellisen tutkimuksen taso yleensä

[q7_14] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Poliittisen päätöksentekojärjestelmän toimivuus

[q7_15] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Julkisen sektorin koko suhteessa yksityiseen

[q7_16] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Julkisen sektorin toimivuus ja tehokkuus

[q7_17] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Koulutusjärjestelmä, sen toimivuus ja tehokkuus

[q7_18] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Kansallinen yhtenäisyys ja yksimielisyys

[q7_19] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Yhteiskuntaolojen vakaus

[q7_20] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: EU-jäsenyys ja EMU-jäsenyys

[q7_21] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Tulonjaon tasaisuus, pyrkimys sosiaaliseen tasa-arvoisuuteen

[q7_22] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Nk. pohjoismainen hyvinvointiyhteiskuntamalli yleensä

[q7_23] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Työmarkkinajärjestelmä, sen rakenteet ja toimivuus

[q7_24] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Yrittäjyysasenteet, suomalaisten valmius toimia yrittäjinä

[q7_25] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Kansalaisten yritteliäisyys ja ahkeruus yleensä

[q7_26] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Yritysten kyky kansainvälistyä ja toimia globaaleilla markkinoilla

[q7_27] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Yleinen uudistumishalu, valmius ja rohkeus muutoksiin

[q7_28] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Luovuus, innovatiivisuus, kyky keksiä ja kehittää uutta

[q7_29] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Suomalainen kulttuuri ja sen omaleimaisuus

[q7_30] Suomen pärjääminen kansainvälisessä kilpailussa, Kilpailukyvyn osatekijöiden vahvuus/heikkous: Kansallishenki, kansallinen itsetunto ja identiteetti

[q8_a] Miten Te suhtaudutte nykyisin maamme EU-jäsenyyteen?

[q8_b] Miten Te suhtaudutte siihen, että markka korvattiin eurolla vuoden 2002 alussa?

[q8_c] Miten Te suhtaudutte siihen, että EU laajentui uusiin jäsenmaihin Itä- ja Keski-Eurooppaan ja Baltiaan?

[bv1] Vastaajan sukupuoli

[bv2] Vastaajan ikäryhmä

[bv3] Vastaajan asuinkunnan koko

[bv4] Vastaajan asuinalueen tyyppi

[bv5] Vastaajan peruskoulutus

[bv6] Vastaajan ammatillinen koulutus

[bv7] Toimiala, jolla työskentelee

[bv8] Maakunta, jonka alueella asuu

[bv9] Ammattiryhmä, johon katsoo lähinnä kuuluvansa

[bv10] Kuulutteko johonkin ammatilliseen keskusjärjestöön?

[bv11] Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisitte?

[bv12] Mihin yhteiskuntaluokkaan katsotte lähinnä kuuluvanne?

[bv13] Lomakkeen kieli

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.