FSD2092 Kunnallisalan ilmapuntari 2003: kunnanjohtajat, kunnanhallitusten puheenjohtajat
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Lataa aineisto täältä
Muunkieliset kuvailuversiot
Aineistoon liittyvät tiedostot
- Aineistoon ei liity muita kuvailevia tiedostoja
Aineiston nimi
Kunnallisalan ilmapuntari 2003: kunnanjohtajat, kunnanhallitusten puheenjohtajat
Aineistonumero
FSD2092
Pysyvät tunnisteet
https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2092https://doi.org/10.60686/t-fsd2092
Aineiston laatu
Kvantitatiivinen aineisto
Tekijät
- Kunnallisalan kehittämissäätiö
Sisällön kuvaus
Tutkimuksessa kartoitettiin kunnallisjohdon mielipiteitä hyvinvointivaltiosta, julkisista palveluista, kuntaliitoksista ja Euroopan unionin laajenemisesta. Vastaajat erittelivät hyvinvointiyhteiskunta-käsitettä lukuisten väittämien ja luonnehdintojen avulla. Myös omaan kotikuntaan liittyviä huolenaiheita ja laajemminkin yleisiä pelonaiheita selvitettiin. Tutkimuksessa muun muassa kysyttiin, kuinka huolissaan vastaajat ovat sosiaalipalvelujen huonosta saatavuudesta, huumeongelmista, teiden huonosta kunnosta, sodasta, kansainvälisestä terrorismista ja sairauksien leviämisestä. Lisäksi kunnanjohtajilta ja kunnanhallitusten puheenjohtajilta tiedusteltiin mielipiteitä kuntien talouden parantamisesta ja palveluiden tehostamisesta. Vastaajat esimerkiksi kertoivat, kuinka hyväksyttävänä keinona he pitävät kunnallisveron korottamista, palveluiden yksityistämistä ja henkilöstön irtisanomisia. Kunnallisjohdon piti myös nimetä menojen karsintakohteita.
Suhtautumista kunnallisiin palveluihin ja kuntaliitoksiin selvitettiin asenneväittämien avulla. Vastaajat mm. arvioivat kuntien sopivaa lukumäärää sekä terveyspalveluiden tarjoajien kilpailuttamista. Lopuksi kysyttiin, miten EU:n laajenemisen uskotaan vaikuttavan esim. kotimaakunnan elinoloihin, työllisyystilanteeseen, rikollisuuteen ja EU-tukien saantimahdollisuuksiin kuluvan vuosikymmenen aikana. Taustamuuttujia olivat vastaajan asema, sukupuoli, puoluekanta, kunnan asukasmäärä ja maakunnallinen liitto, jonka alueella kunta sijaitsee.
Asiasanat
Euroopan integraatio; huolestuneisuus; hyvinvointivaltio; julkiset palvelut; kunnallishallinto; kunnallistalous; kunnanjohtajat; kunnat; kuntaliitokset; kuntien menot
Tieteenala/Aihealue
- Yhteiskuntatieteet (OKM:n tieteenalaluokitus)
- Eliitit ja vaikuttajat (CESSDAn aihepiiriluokitus)
- Valtiovalta, julkinen hallinto, poliittiset organisaatiot, puolueet (CESSDAn aihepiiriluokitus)
- Sosiaalipalveluiden käyttö ja saatavuus (CESSDAn aihepiiriluokitus)
- Sosiaaliturvajärjestelmä (CESSDAn aihepiiriluokitus)
Sarja
Kunnallisalan ilmapuntaritJakelija
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Käyttöoikeudet
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Kerääjät
- Suomen Gallup
Tuottajat
- Kunnallisalan kehittämissäätiö
Ajallinen kattavuus
2003
Aineistonkeruun ajankohta
2003-09-08 – 2003-10-17
Maa
Suomi
Kohdealue
Suomi
Havaintoyksikkötyyppi
Henkilö
Perusjoukko/otos
Suomen kuntien kunnanjohtajat ja kunnanhallitusten puheenjohtajat (poislukien Ahvenanmaa)
Tutkimuksen aikaulottuvuus
Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto
Otantamenetelmä
Kokonaisaineisto
Keruumenetelmä
Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake
Keruuväline tai –ohje
Strukturoitu lomake
Vastausprosentti
50,6
Datatiedostojen kieli
Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.
Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.
Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.
Datan versio
2.0
Aineiston käytössä huomioitavaa
Arkistolla ei toistaiseksi ole aineiston kyselylomaketta.
Painokertoimet
Aineisto ei sisällä painomuuttujia.
Viittausvaatimus
Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.
Malliviittaus
Kunnallisalan kehittämissäätiö: Kunnallisalan ilmapuntari 2003: kunnanjohtajat, kunnanhallitusten puheenjohtajat [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-07-18). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2092
Julkaisusta tiedottaminen
Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.
Varaumat
Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.
Käytön ja kuvailun oheismateriaalit
Kansalaismielipide ja kunnat : ilmapuntari 2003 (2003). [pdf-muotoinen verkkodokumentti]. Helsinki : Kunnallisalan kehittämissäätiö. - (Polemia-sarja; 53). [viitattu 16.9.2005]. Saatavissa: http://www.polemiikki.fi/files/library/attachments/Polemia53.pdf
Julkaisut aineistosta
Kansalaismielipide ja kunnat: ilmapuntari 2003 (2003). Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö. Polemia-sarja; 53.
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.