FSD2502 Turvallisuustutkimus 2009
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Lataa aineisto täältä
Muunkieliset kuvailuversiot
Aineistoon liittyvät tiedostot
Aineiston nimi
Turvallisuustutkimus 2009
Aineistonumero
FSD2502
Pysyvät tunnisteet
https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2502https://doi.org/10.60686/t-fsd2502
Aineiston laatu
Kvantitatiivinen aineisto
Tekijät
- Manner-Suomen lääninhallitusten poliisiosastot
Muut tekijät
- Suominen, Petteri (Etelä-Suomen lääninhallitus. Poliisiosasto)
Sisällön kuvaus
Tutkimuksessa selvitettiin kansalaisten näkemyksiä ja kokemuksia turvallisuusasioista, asuinkunnan ja poliisin palveluista sekä uhriutumisesta. Tutkimuksen alussa vastaajat punnitsivat, kuinka paljon asuinkunnassa esiintyy seuraavia ilmiöitä: nuorison häiriökäyttäytymistä, yleisten paikkojen epäsiisteyttä, alkoholin juomista julkisella paikalla ja ilkivaltaa.
Kansalaisten turvallisuutta selvitettiin kysymällä, kuinka turvalliseksi vastaaja tuntee olonsa mm. kävellessään yksin perjantai- ja lauantai-iltoina asuinalueellaan. Edelleen tiedusteltiin asuinkunnan yleisten paikkojen turvallisuuden muutoksia sekä rikollisuustilanteen vakavuutta. Kansalaisten uhriutumista tutkittiin kysymällä, onko vastaajalle henkilökohtaisesti tapahtunut jokin rikos kolmen viime vuoden aikana, missä se tapahtui ja milloin.
Paikkakunnan poliisin onnistumista tehtäviensä hoitamisessa kartoitettiin. Lisäksi tiedusteltiin vastaajien omia viime vuosien kokemuksia poliisin toiminnasta. Vastaajat arvioivat myös mm. seuraavien poliisin palvelujen tärkeyttä: hälytyspartion nopea saapuminen, rikosten nopea selvittäminen ja mahdollisuus jättää rikosilmoitus Internetin kautta. Edelleen kysyttiin, mitkä omaa elämää, asuinkuntaa ja laajemmin yhteiskuntaa koskevat asiat huolestuttavat vastaajia tulevaisuudessa. Vaihtoehtoina olivat esim. oma tai läheisen työttömyys, vakava sairastuminen, sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuus, alkoholin kulutus, ihmisten syrjäytyminen sekä rikollisuus.
Asuinkunnan palvelujen järjestämistä arvioitiin kouluarvosanoilla. Rankattavina olivat esimerkiksi palo- ja pelastustoimi, lasten päivähoito, päihdeongelmaisten hoito sekä poliisipalvelut. Vastaajat arvioivat myös asuinalueen viihtyvyyttä ja turvallisuutta kohentavia toimenpiteitä, kuten katuvalaistuksen, päihdevalistuksen ja harrastusmahdollisuuksien parantamista. Tutkimuksen lopussa kysyttiin vastaajien järjestöosallistumista ja luottamusta ihmisiin. Lisäksi kysyttiin yksittäisenä uutena kohtana kuinka usein vastaajat osallistuvat internetin kautta toimiviin keskustelu-, peli- ynnä muihin yhteisöihin. Taustamuuttujina ovat vastaajan sukupuoli, syntymävuosi, perhesuhteet, koulutus, työmarkkina-asema, asuntotyyppi ja -muoto ja asuinalue.
Asiasanat
asuinalueet; kunnat; luottamus; osallistuminen; palvelut; poliisi (organisaatiot); rikokset; turvallisuus; viihtyvyys
Tieteenala/Aihealue
- Yhteiskuntatieteet (OKM:n tieteenalaluokitus)
- Rikollisuus ja lainvalvonta (CESSDAn aihepiiriluokitus)
Sarja
Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaanJakelija
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Käyttöoikeudet
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Kerääjät
- Itella Information Oy
Tuottajat
- Manner-Suomen lääninhallitusten poliisiosastot
Ajallinen kattavuus
2009
Aineistonkeruun ajankohta
2009-03-23 – 2009-04-21
Maa
Suomi
Kohdealue
Suomi
Havaintoyksikkötyyppi
Henkilö
Perusjoukko/otos
Suomen 15 - 74-vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)
Tutkimuksen aikaulottuvuus
Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto
Otantamenetelmä
Todennäköisyysotanta: yksinkertainen satunnaisotanta
Väestörekisterikeskuksen väestötietojärjestelmästä poimittiin 112 534 henkilön otos. Vastauksia palautui kaiken kaikkiaan 46 139 kpl, joista 15,3 % Internetin kautta.
Keruumenetelmä
Itsetäytettävä lomake: verkkolomake
Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake
Keruuväline tai –ohje
Strukturoitu lomake
Vastausprosentti
41
Datatiedostojen kieli
Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.
Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.
Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.
Havaintojen ja muuttujien lukumäärä
155 muuttujaa ja 46139 havaintoa.
Datan versio
1.0
Katso myös
FSD2008 Turvallisuustutkimus 2003
FSD2232 Turvallisuustutkimus 2006
Aineiston käytössä huomioitavaa
Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä poistettu postinumeromuuttuja.
Painokertoimet
Aineistossa on painomuuttuja, joka korjaa aineiston ikäluokkajakauman vastaamaan väestön ikärakennetta (15-19, 20-24, 25-29, 30-34, 35-39, 40-44, 45-49, 50-54, 55-59, 60-75).
Viittausvaatimus
Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.
Malliviittaus
Manner-Suomen lääninhallitusten poliisiosastot: Turvallisuustutkimus 2009 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2010-01-05). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2502
Julkaisusta tiedottaminen
Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.
Varaumat
Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.
Käytön ja kuvailun oheismateriaalit
Suominen, Petteri (2009). Turvallinen Suomi 2009 : tutkimus suomalaisten turvallisuuskäsityksistä. Helsinki : Sisäasiainministeriö. Poliisiosasto. - (Poliisin ylijohdon julkaisusarja 7/2009)
Julkaisut aineistosta
Suominen, Petteri (2009). Suomi - Euroopan turvallisin maa? Tutkimus suomalaisten turvallisuuskäsityksistä. Helsinki: Sisäasiainministeriö. Poliisiosasto. Poliisin ylijohdon julkaisusarja; 7/2009.
Kuussaari, Kristiina & Pietikäinen, Minna & Puhakka, Tiina (2010). Nuoret ja aikuiset tilastojen ja kyselytutkimusten valossa. Teoksessa Ohipuhuttu nuoruus? Nuorten elinolot -vuosikirja (toim. Anu-Hanna Anttila, Kristiina Kuussaari & Tiina Puhakka), 16-58. Helsinki: Nuorisotutkimusverkosto. Nuorisotutkimusseura, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL & Valtion nuorisoasiain neuvottelukunta Nuora.
Oksanen, Atte & Keipi, Teo (2013). Young People as Victims of Crime on the Internet: A Population-based Study in Finland. In. Vulnerable Children & Youth Studies, 8(4), 298-309.
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.