FSD2623 Kunnallisalan ilmapuntari 2010: kuntalaiset
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Lataa aineisto täältä
Muunkieliset kuvailuversiot
Aineistoon liittyvät tiedostot
Aineiston nimi
Kunnallisalan ilmapuntari 2010: kuntalaiset
Aineistonumero
FSD2623
Pysyvät tunnisteet
https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2623https://doi.org/10.60686/t-fsd2623
Aineiston laatu
Kvantitatiivinen aineisto
Tekijät
- Kunnallisalan kehittämissäätiö
Sisällön kuvaus
Tutkimuksessa selvitettiin kuntalaisten nykyaikaa ja tulevaisuutta koskevia näkemyksiä kunnista ja kunnallisista palveluista. Lisäksi esitettiin kysymyksiä tulevista eduskuntavaaleista. Aluksi kysyttiin kunnallisten palveluiden riittävyydestä. Vastaajat arvioivat, kuinka riittäviä muun muassa koulut, lasten päivähoito, toimeentulotuki ja terveyspalvelut ovat. Seuraavaksi etsittiin kuntien ensisijaisia säästökohteita, joista valittavina olivat esimerkiksi koulut ja oppilaitokset, joukkoliikennepalvelut, asuntotuotannon tukeminen sekä kirjastotoimi ja kulttuuripalvelut.
Tämän jälkeen tiedusteltiin, mihin tulevan eduskunnan ja hallituksen on ensisijaisesti puututtava. Kysymyksessä listattiin yhteiskunnallisia ongelmia, kuten asunnottomuus, hintojen nousu, rasismi, rikollisuus, tuloerot, työttömyys, väestön ikääntyminen ja ympäristön saastuminen. Vastaajat myös arvioivat kuntia ja yhteiskuntaa koskevia väittämiä sekä kertoivat kantansa erilaisten kuntien palveluja, taloutta ja hallintoa koskevien tavoitteiden ja keinojen toteuttamiseen kuluvan vuosikymmenen aikana. Näitä olivat muun muassa kunnallisveron korottaminen, investointien karsiminen, kunnan omaisuuden myyminen ja henkilöstön lomauttaminen.
Seuraavaksi keskityttiin tuleviin eduskuntavaaleihin. Tähän liittyen kysyttiin, mitkä ovat kansanedustajaehdokkaalta ehdottomasti vaaditut ominaisuudet ja minkälaisena äänestäjänä vastaajat pitävät itseään eduskuntavaaleissa. Lisäksi vastaajille lueteltiin joukko ominaisuuksia ja luonnehdintoja, jotka heidän tuli yhdistää sopiviin eduskuntapuolueisiin. Lopuksi kysyttiin vielä vastaajien suhtautumista ulkomailla suoritettavaan hoitoon, leikkaukseen tai kuntoutukseen, mikäli tämä olisi edullisempaa vuonna 2020.
Taustamuuttujina tutkimuksessa olivat muun muassa sukupuoli, ikä, maakunta, ammattiryhmä ja koulutus.
Asiasanat
eduskuntavaalit; julkiset palvelut; kunnallishallinto; kunnallispoliitikot; kunnallistalous; kunnat; puolueet; vaikuttaminen
Tieteenala/Aihealue
- Yhteiskuntatieteet (OKM:n tieteenalaluokitus)
- Poliittinen käyttäytyminen, poliittiset asenteet ja mielipiteet (CESSDAn aihepiiriluokitus)
- Valtiovalta, julkinen hallinto, poliittiset organisaatiot, puolueet (CESSDAn aihepiiriluokitus)
Sarja
Kunnallisalan ilmapuntaritJakelija
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Käyttöoikeudet
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Kerääjät
- TNS Gallup Oy
Tuottajat
- Kunnallisalan kehittämissäätiö
Ajallinen kattavuus
2010
Aineistonkeruun ajankohta
2010-09-09 – 2010-10-12
Maa
Suomi
Kohdealue
Suomi
Havaintoyksikkötyyppi
Henkilö
Perusjoukko/otos
Suomen 15 vuotta täyttänyt väestö (poislukien Ahvenanmaa)
Tutkimuksen aikaulottuvuus
Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto
Otantamenetelmä
Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta
Otanta tehtiin kolmessa vaiheessa. Ensin tutkimuksen edellyttämä määrä kohdehenkilöitä jaettiin alueellisesti maakuntajaon pohjalta NUTS2 suuralueisiin. Toisessa vaiheessa kunkin suuralueen sisällä kohdehenkilöiden määrä jaettiin kuntatyyppeihin. Kunnat ryhmiteltiin kuntatyyppeihin siten, että kaupungit jaettiin asukasmäärän mukaan suuriin ja pieniin kaupunkeihin ja maaseutukunnat kolmeen luokkaan väestön elinkeinojakauman mukaan. Tutkimuskunnat valittiin edustavasti em. ositteiden pohjalta. Otannan kolmannessa vaiheessa jokaisesta tutkimuskunnasta poimittiin lähtöosoitteita väestömäärän edellyttämällä tavalla. Haastattelut tehtiin lähtöpistejärjestelmällä. Satunnaisesti poimituista lähtöosoitteista edeten tehtiin neljä haastattelua. Jokaisesta haastattelun kohteena olleesta taloudesta valittiin se henkilö, joka täytti valintakortin määräämät sukupuoli- ja ikäehdot.
Keruumenetelmä
Kasvokkainen haastattelu
Keruuväline tai –ohje
Strukturoitu lomake
Datatiedostojen kieli
Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.
Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.
Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.
Datan versio
2.0
Aineiston käytössä huomioitavaa
Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä poistettu kuntamuuttuja, postinumeromuuttuja ja painomuuttuja.
Painokertoimet
Aineisto ei sisällä painomuuttujia.
Viittausvaatimus
Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.
Malliviittaus
Kunnallisalan kehittämissäätiö: Kunnallisalan ilmapuntari 2010: kuntalaiset [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-07-20). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2623
Julkaisusta tiedottaminen
Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.
Varaumat
Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.
Käytön ja kuvailun oheismateriaalit
Kansalaismielipide ja kunnat: Ilmapuntari 2010 - 2011 (2011). Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö. Polemia-sarja; 79.
Julkaisut aineistosta
Kansalaismielipide ja kunnat: Ilmapuntari 2010-2011 (2011). Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö. Polemia-sarja; 79.
Laiho, Anna (2013) Kuntalaisten ja kunnanvaltuutettujen mielipiteet kunnallisista palveluista 2000-luvulla. Turku: Turun yliopisto. Sosiaalipolitiikan pro gradu -tutkielma.
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.