FSD2624 Kunnallisalan ilmapuntari 2010: valtuutetut
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Lataa aineisto täältä
Muunkieliset kuvailuversiot
Aineistoon liittyvät tiedostot
Tekijät
- Kunnallisalan kehittämissäätiö
Asiasanat
eduskuntavaalit, julkiset palvelut, kunnallishallinto, kunnallispoliitikot, kunnallistalous, kunnat, puolueet, vaikuttaminen
Sisällön kuvaus
Tutkimuksessa selvitettiin valtuutettujen nykyaikaa ja tulevaisuutta koskevia näkemyksiä kunnista ja kunnallisista palveluista. Aluksi kysyttiin kunnallisten palveluiden riittävyydestä. Lisäksi esitettiin kysymyksiä tulevista eduskuntavaaleista. Vastaajat arvioivat, kuinka riittäviä muun muassa koulut, lasten päivähoito, toimeentulotuki ja terveyspalvelut ovat. Seuraavaksi etsittiin kuntien ensisijaisia säästökohteita, joista valittavina olivat esimerkiksi koulut ja oppilaitokset, joukkoliikennepalvelut, asuntotuotannon tukeminen sekä kirjastotoimi ja kulttuuripalvelut.
Tämän jälkeen tiedusteltiin, mihin tulevan eduskunnan ja hallituksen on ensisijaisesti puututtava. Kysymyksessä listattiin yhteiskunnallisia ongelmia, kuten asunnottomuus, hintojen nousu, rasismi, rikollisuus, tuloerot, työttömyys, väestön ikääntyminen ja ympäristön saastuminen. Vastaajat myös arvioivat kuntia ja yhteiskuntaa koskevia väittämiä sekä kertoivat kantansa erilaisten kuntien palveluja, taloutta ja hallintoa koskevien tavoitteiden ja keinojen toteuttamiseen kuluvan vuosikymmenen aikana. Näitä olivat muun muassa kunnallisveron korottaminen, investointien karsiminen, kunnan omaisuuden myyminen ja henkilöstön lomauttaminen. Lopuksi vastaajille lueteltiin joukko ominaisuuksia ja luonnehdintoja, jotka heidän tuli yhdistää sopiviin eduskuntapuolueisiin.
Taustamuuttujina tutkimuksessa olivat kunnan asukasmäärä ja maakunnallinen liitto sekä vastaajan puoluekanta ja sukupuoli.
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.