FSD3142 Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2016

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

  • Aineistoon ei liity muita kuvailevia tiedostoja

Aineiston nimi

Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2016

Aineiston rinnakkainen nimi

MTS-syystutkimus 2016

Aineistonumero

FSD3142

Pysyvät tunnisteet

https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3142
https://doi.org/10.60686/t-fsd3142

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS)

Sisällön kuvaus

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta. Mukana oli myös kysymyksiä turvallisuuteen ja turvallisuudentunteeseen vaikuttavista tekijöistä sekä turvallisuuden kehittymisestä seuraavan viiden vuoden aikana. Vastaajilta kysyttiin lisäksi heille mahdollisesti huolta aiheuttavista tekijöistä ja luottamuksesta Euroopan unionin tulevaisuuteen.

Taustamuuttujina olivat muun muassa sukupuoli, ikä työelämään osallistuminen, ammatti/asema, koulutus, siviilisääty, elämäntilanne, kotona asuvien lasten iät ja lukumäärä, tuloluokka, ruokakunnan koko, asunnon tyyppi sekä aluemuuttujia. Tutkimuksen toteutti Taloustutkimus Oy henkilökohtaisina haastatteluina osana omnibustutkimusta.

Asiasanat

asevelvollisuus; hyökkäys; liittoutumattomuus; puolustus; puolustuspolitiikka; puolustusvoimat; sotilaallinen yhteistyö; tulevaisuus; turvallisuus; ulkopolitiikka; varustautuminen

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimukset

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Taloustutkimus

Ajallinen kattavuus

2016

Aineistonkeruun ajankohta

2016-09-22 – 2016-10-11

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 15 - 79-vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Ei-todennäköisyysotanta: kiintiöpoiminta

Kiintiöinä ovat ikä-, sukupuoli-, alue- ja kuntatyyppijakautuma. Haastatteluja tehtiin 93 paikkakunnalla, joista kaupunkeja oli 52 ja muita kuntia 41.

Keruumenetelmä

Kasvokkainen haastattelu: tietokoneavusteinen (CAPI tai CAMI)

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Havaintojen ja muuttujien lukumäärä

107 muuttujaa ja 1000 havaintoa.

Datan versio

2.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Tunnisteellisuussyistä kunta-muuttuja on poistettu aineistosta.

Painokertoimet

Aineisto sisältää painomuuttujan (paino). Otos on painotettu kohderyhmää vastaavaksi. Painotetut N-luvut vastaavat Suomen 15 - 79-vuotiasta väestöä tuhansina (SVT 31.12.2015).

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS): Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2016 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-07-10). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3142

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta, maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta (2016). Helsinki: Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS. Tiedotteita ja katsauksia 2/2016.

Finländarnas åsikter om Finlands utrikes-, säkerhets- och försvarspolitik (2016). Helsingfors: Planeringskommissionen för försvarsinformation PFI. PFI Pressmeddelanden och översikter 2/2016.

Finns' Opinions on Foreign and Security Policy, Defence and Security Issues (2016) . Helsinki: Advisory Board of Defence Information, ABDI. Bulletins and reports December, 2016.

Gustafsberg, Harri & Nyman, Markku (2018). Yksilöresilienssi ja yhteiskunnan turvallisuus. Tampere: Mentoritiimi.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.