FSD3163 Suomalaisten oikeustaju: tuomarit 2016

Valitse muuttuja

Kysymysteksti

Roopen tapaus. Mikko oli istunut baarissa pidemmän aikaa ja pelannut automaateilla juoden samalla muutaman oluen. Poistuessaan baarista Mikko ohitti pöydässä istuvan miesjoukon, jonka kuullen Mikko sanoi: 'Kaljupäät eivät pääse taivaaseen'. Pöydässä istuvat nousivat ylös. Seurasi sanaharkka, jonka jälkeen kaikki lähtivät ulos selvittämään välejään osin painien. Tilannetta seurannut ravintolan omistaja erotti keskenään painivat Mikon ja pöydästä nousseen Roopen. Hän kehotti Mikkoa menemään kotiinsa ja ohjasi Roopen takaisin sisälle ravintolaan. Mikon poistuessa kohti kotiaan Roope lähti hänen peräänsä ja löi tätä Leatherman-monitoimityökaluun sisältyvällä veitsellä vasemman kylkikaaren kohdalle vatsaan sekä vasempaan takareiteen. Lyönnistä aiheutui 10 senttimetrin pituinen pinnallinen haava vatsaan sekä kuuden senttimetrin syvyinen haava vasemmalle takareiteen. Roope on tuomittu aiemmin vuonna 2010 samana vuonna tehdystä pahoinpitelystä 60 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jonka koeaika on päättynyt ennen nyt tehtyä tekoa. Minkä rangaistuksen antaisitte Roopelle? Voitte valita yhden tai useamman vaihtoehdon.

Ehdoton vankeus: 3v - 4v 11kk

Frekvenssit

selite/vastausvaihtoehto arvo n
Ei mainittu 0 213
Mainittu 1 15
SYSMISS 93
Esitetyt jakaumat ovat painottamattomia

Tunnusluvut

kelvollisten havaintojen lkm 228
maksimi 1
minimi 0
keskiarvo .07
keskihajonta .248

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.