FSD3318 Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2018
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Lataa aineisto täältä
Muunkieliset kuvailuversiot
Aineistoon liittyvät tiedostot
- Aineistoon ei liity muita kuvailevia tiedostoja
Aineiston nimi
Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2018
Aineiston rinnakkainen nimi
MTS-syystutkimus 2018
Aineistonumero
FSD3318
Pysyvät tunnisteet
https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3318https://doi.org/10.60686/t-fsd3318
Aineiston laatu
Kvantitatiivinen aineisto
Tekijät
- Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS)
Sisällön kuvaus
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten mielipiteitä ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta sekä maanpuolustuksesta. Mukana oli myös kysymyksiä turvallisuuteen ja turvallisuudentunteeseen vaikuttavista tekijöistä sekä turvallisuuden kehittymisestä seuraavan viiden vuoden aikana. Vastaajilta kysyttiin lisäksi heille mahdollisesti huolta aiheuttavista tekijöistä, luottamuksesta Euroopan unionin tulevaisuuteen ja Suomen puolustustarvikkeiden viennistä.
Taustamuuttujina olivat muun muassa sukupuoli, ikä, työelämään osallistuminen, ammatti/asema, koulutus, elämäntilanne, kotona asuvien lasten iät ja lukumäärä, perheen tuloluokka, ruokakunnan koko, asunnon tyyppi sekä aluemuuttujia.
Asiasanat
asevelvollisuus; hyökkäys; liittoutumattomuus; puolustus; puolustuspolitiikka; puolustusvoimat; sotilaallinen yhteistyö; tulevaisuus; turvallisuus; ulkopolitiikka
Tieteenala/Aihealue
- Yhteiskuntatieteet (OKM:n tieteenalaluokitus)
- Konfliktit, turvallisuus ja rauha (CESSDAn aihepiiriluokitus)
- Poliittinen käyttäytyminen, poliittiset asenteet ja mielipiteet (CESSDAn aihepiiriluokitus)
Sarja
Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimuksetJakelija
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Käyttöoikeudet
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Kerääjät
- Taloustutkimus
Ajallinen kattavuus
2018
Aineistonkeruun ajankohta
2018-09-21 – 2018-10-07
Maa
Suomi
Kohdealue
Suomi
Havaintoyksikkötyyppi
Henkilö
Perusjoukko/otos
Suomen 15 - 79-vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)
Tutkimuksen aikaulottuvuus
Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto
Otantamenetelmä
Ei-todennäköisyysotanta: kiintiöpoiminta
Kiintiöinä ovat ikä-, sukupuoli-, alue- ja kuntatyyppijakautuma. Haastatteluja tehtiin 54 kaupungissa ja 35 muussa kunnassa. Suurin osa haastatteluista tehtiin haastateltavien kotona, 313 henkilöä haastateltiin halleissa.
Keruumenetelmä
Kasvokkainen haastattelu: tietokoneavusteinen (CAPI tai CAMI)
Keruuväline tai –ohje
Strukturoitu lomake
Datatiedostojen kieli
Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.
Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.
Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.
Havaintojen ja muuttujien lukumäärä
92 muuttujaa ja 1034 havaintoa.
Datan versio
1.0
Aineiston käytössä huomioitavaa
Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä pudotettu tunnisteellisuussyistä kuntamuuttuja. Samasta syystä muuttujien suurimmat arvot on yhdistetty yhdeksi luokaksi: lasten lukumäärä (bv11) ja ruokakunnan koko (bv13).
Painokertoimet
Aineisto sisältää painomuuttujan (paino). Otos on painotettu kohderyhmää vastaavaksi. Painotetut N-luvut vastaavat Suomen 15 - 79-vuotiasta väestöä tuhansina (SVT 31.12.2017).
Viittausvaatimus
Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.
Malliviittaus
Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta (MTS): Turvallisuuspolitiikka- ja maanpuolustustutkimus 2018 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2019-01-22). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3318
Julkaisusta tiedottaminen
Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.
Varaumat
Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.
Käytön ja kuvailun oheismateriaalit
Suomalaisten mielipiteitä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta 2018 (2018) [verkkodokumentti]. Helsinki: Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunta MTS. Tiedotteita ja katsauksia 1/2018. https://www.defmin.fi/files/4413/MTS_Suomalaisten_mielipiteita_ulko-_ja_turvallisuuspolitiikasta_maanpuolustuksesta_ja_turvallisuudesta_2019.pdf [viitattu 14.12.2018].
Julkaisut aineistosta
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.