FSD3327 e2:n arvo- ja asennetutkimus 2016
Valitse muuttuja
[fsd_no] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä)
[fsd_vr] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä)
[fsd_id] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä)
[q1a_02] Hyvän elämän edellytykset ovat heikentyneet Suomessa viime vuosina.
[q1a_03] Pidän ankaria säästötoimenpiteitä perusteltuina julkisen sektorin kuntoon saamiseksi.
[q1a_04] Valtion pitää taata elämisen mahdollisuudet eri puolilla maata.
[q1a_05] Suomessa pärjää yhä ahkeruudella ja yritteliäisyydellä.
[q1a_06] Valtion tulisi huolehtia ensisijaisesti syntyperäisten suomalaisten toimeentulosta.
[q1a_07] Maahanmuuttajien kotouttaminen on rahan haaskausta.
[q1a_08] Ihmisten vapaasta liikkuvuudesta maasta toiseen on enemmän hyötyä kuin haittaa.
[q1a_09] Ihmisten eriarvoistuminen uhkaa suomalaista yhteiskuntaa.
[q1a_10] Maahanmuutto ei uhkaa Suomen turvallisuutta.
[q1a_11] Suomalaista kulttuuria tulee suojella muualta tulevilta vaikutteilta.
[q1a_12] Kielivähemmistöjen palvelut on säilytettävä nykyisellä tasolla.
[q1a_14] Euroopan unioni sitoo Suomea velvoitteisiin, jotka eivät ole maallemme hyväksi.
[q1a_17] Vapaaehtoista maanpuolustustoimintaa pitäisi tukea nykyistä enemmän Suomessa.
[q1a_18] Naisille pitäisi järjestää pakollista maanpuolustuskoulutusta Suomessa.
[q1a_20] Koen velvollisuudekseni oikoa väärinkäsityksiä yhteiskunnallisessa keskustelussa.
[q1b_1] Tahallinen provosointi on mielestäni lisääntynyt suomalaisessa keskustelussa.
[q1b_2] Henkilökohtaisuuksiin meneminen sosiaalisessa mediassa on aina väärin.
[q1b_4] Olen menettänyt luottamukseni perinteiseen mediaan.
[q1b_7] Minunkaltaisillani ihmisillä ei ole vaikutusvaltaa yhteiskunnallisiin päätöksiin.
[q1b_8] Haluan vain elää omaa elämääni ja vähät välitän siitä, mitä päättäjät tekevät.
[q1b_9] Mikään puolue ei aja tarmokkaasti minulle tärkeitä asioita.
[q1c_01] Voisin osallistua lakeja rikkovaan suoraan toimintaan itselleni tärkeän asian vuoksi.
[q1c_03] Mielenosoituksilla ei ole oikeasti mitään vaikutusta poliittisiin päätöksiin.
[q1c_05] Suomi panostaa jo riittävästi globaalien ongelmien ratkaisemiseen.
[q1c_06] Puhe ilmastonmuutoksesta on vahvasti liioiteltua.
[q1c_07] Ilmastonmuutos aiheuttaa tulevaisuudessa ruokakriisejä eri puolilla maailmaa.
[q1c_08] Suomessa viljelijöiden pitäisi saada nykyistä suurempi osuus ruuan hinnasta.
[d8] Kotona asuvien lasten iät; 0 - 2 vuotta
[d9] Kotona asuvien lasten iät; 3 - 6 vuotta
[d10] Kotona asuvien lasten iät; 7 - 12 vuotta
[d11] Kotona asuvien lasten iät; 13 - 15 vuotta
[d12] Kotona asuvien lasten iät; 16 - 17 vuotta
[d13] Kotona asuvien lasten iät; ei alle 18-vuotiaita lapsia kotona
[d15] Talouden yhteenlasketut bruttotulot
[d21] Minkä puolueen ehdokasta äänestit vuoden 2015 eduskuntavaaleissa?
[d22] Jos eduskuntavaalit olisivat nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.