FSD3354 Ympäristökysymykset yhteiskunnallisessa päätöksenteossa 2018
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Lataa aineisto täältä
Muunkieliset kuvailuversiot
Aineistoon liittyvät tiedostot
Tekijät
- Saarni, Matti (Helsingin yliopisto)
Asiasanat
EU-tuet, ilmastonmuutokset, maatalous, metsätalous, päätöksenteko, ympäristöjohtaminen, ympäristökysymykset, ympäristöpolitiikka
Sisällön kuvaus
Tässä aineistossa on asiantuntijoita haastattelemalla selvitetty ilmastonmuutoksen hillinnän merkitystä ja erityisesti sen huomioimista ympäristöpolitiikassa. Aineistoon haastateltiin 37 metsä-, maatalous- ja ympäristöpolitiikan asiantuntijaa, jotka työskentelevät eri sektoreilla, organisaatioissa ja asemissa. Haastattelut on toteutettu muutaman viikon sisällä IPCC:n julkaisemasta 1,5 asteen ilmastoraportista. Haastatteluiden lisäksi viisi tieteen akateemikkoa vastasi kirjallisesti kysymykseen ilmastonmuutoksen merkityksestä.
Haastattelurungot eroavat hieman toisistaan eri asiantuntijaryhmiin kuuluvien välillä. Kysymyksillä kartoitettiin esimerkiksi mekanismeja, joilla maatalous ja metsät vaikuttavat ilmastoon sekä keinoja haitallisten ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Asiantuntijat kertovat myös näkemyksiään siitä, miten ilmastonmuutos pitäisi huomioida ympäristöpolitiikassa.
Taustatietoina on arkistoitu kunkin asiantuntijaryhmän vastaajien ammattinimikkeet. Vastauksia ja nimikkeitä ei voi yhdistää.
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.