FSD3354 Ympäristökysymykset yhteiskunnallisessa päätöksenteossa 2018

Aineiston nimi

Ympäristökysymykset yhteiskunnallisessa päätöksenteossa 2018

Aineistonumero

FSD3354

Pysyvät tunnisteet

https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3354
https://doi.org/10.60686/t-fsd3354

Aineiston laatu

Kvalitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Saarni, Matti (Helsingin yliopisto)

Sisällön kuvaus

Tässä aineistossa on asiantuntijoita haastattelemalla selvitetty ilmastonmuutoksen hillinnän merkitystä ja erityisesti sen huomioimista ympäristöpolitiikassa. Aineistoon haastateltiin 37 metsä-, maatalous- ja ympäristöpolitiikan asiantuntijaa, jotka työskentelevät eri sektoreilla, organisaatioissa ja asemissa. Haastattelut on toteutettu muutaman viikon sisällä IPCC:n julkaisemasta 1,5 asteen ilmastoraportista. Haastatteluiden lisäksi viisi tieteen akateemikkoa vastasi kirjallisesti kysymykseen ilmastonmuutoksen merkityksestä.

Haastattelurungot eroavat hieman toisistaan eri asiantuntijaryhmiin kuuluvien välillä. Kysymyksillä kartoitettiin esimerkiksi mekanismeja, joilla maatalous ja metsät vaikuttavat ilmastoon sekä keinoja haitallisten ympäristövaikutusten vähentämiseksi. Asiantuntijat kertovat myös näkemyksiään siitä, miten ilmastonmuutos pitäisi huomioida ympäristöpolitiikassa.

Taustatietoina on arkistoitu kunkin asiantuntijaryhmän vastaajien ammattinimikkeet. Vastauksia ja nimikkeitä ei voi yhdistää.

Asiasanat

EU-tuet; ilmastonmuutokset; maatalous; metsätalous; päätöksenteko; ympäristöjohtaminen; ympäristökysymykset; ympäristöpolitiikka

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaan

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Saarni, Matti (Helsingin yliopisto)

Aineistonkeruun ajankohta

2018-10-08 – 2018-11-11

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havainto/aineistoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomalaiset maatalous-, metsä- ja ympäristöpolitiikan asiantuntijat

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Poikkileikkausaineisto

Havainto/aineistoyksiköiden valinta

Ei-todennäköisyysotanta: harkinnanvarainen poiminta

Tutkija lähetti haastattelupyynnönn 70 maa-, metsä- ja ympäristöpolitiikan asiantuntijalle erityyppisissä organisaatioissa. Lisäksi tieteen akateemikkoja kontaktoitiin sähköpostitse.

Aineistonkeruun tekniikka

Kasvokkainen haastattelu

Oma kirjoitus tai päiväkirja: sähköpostilla saatu

Keruuväline tai –ohje

Haastatteluteemat tai haastattelurunko

Aineiston määrä

Neljä datatiedostoa odt-muodossa

Datatiedostojen kieli

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Kvalitatiiviset aineistot ovat saatavilla vain alkuperäiskielellä, niitä ei käännetä.

Datan versio

1.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineisto on järjestetty siten, että kullekin asiantuntijaryhmälle on erillinen tiedosto. Kaikkien ryhmään kuuluvien haastateltujen vastaukset ovat ryhmän tiedostossa peräkkäin kysymys kerrallaan, eli aineisto on järjestetty kysymyksittäin.

Tutkija on anonymisoinut aineistoa poistamalla suorat tunnisteet sekä sellaiset vahvat epäsuorat tunnisteet, jotka voisivat johtaa haastateltujen tunnistamiseen.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Saarni, Matti (Helsingin yliopisto): Ympäristökysymykset yhteiskunnallisessa päätöksenteossa 2018 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2020-04-07). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3354

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Matti Saarni (2019) Luonnontieteellisistä ilmiöpohjaisista ongelmista toiminnaksi yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Pro dradu -tutkielma. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/300450

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.