FSD3396 Perhebarometri 2015
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Lataa aineisto täältä
Muunkieliset kuvailuversiot
Aineistoon liittyvät tiedostot
Aineiston nimi
Perhebarometri 2015
Aineistonumero
FSD3396
Pysyvät tunnisteet
https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3396https://doi.org/10.60686/t-fsd3396
Aineiston laatu
Kvantitatiivinen aineisto
Tekijät
- Miettinen, Anneli (Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos)
Sisällön kuvaus
Väestöliiton vuoden 2015 Perhebarometrissä teemoina ovat lasten saamista koskevat ihanteet ja suunnitelmat. Kyselyssä käsitellään mm. perheen perustamista ja haluttua perhekokoa, raskaaksituloa, lastensaannin esteitä, parisuhteen tilaa ja vauvakuumetta. Kyselyä rahoittivat Väestöliitto, Alli Paasikiven Säätiö ja Suomen Kotien Kukkasrahasto.
Kyselyn alussa tiedusteltiin vastaajan yleisiä taustatietoja, työmarkkinatilantetta ja parisuhteeseen liittyviä tietoja. Parisuhteesta tiedusteltiin esimerkiksi, kuinka tyytyväinen on suhteeseen ja miten parisuhteen ja yhdessä asumisen näkee tulevaisuudessa. Seuraavaksi vastaajalta kysyttiin lapsuudenkotiin liittyviä kysymyksiä, jotka liittyivät esimerkiksi onnellisuuteen, ristiriitoihin, taloudellisiin vaikeuksiin ja vanhemmilta saatavaan sosiaaliseen tukeen.
Seuraavaksi vastaajalta tiedusteltiin lapsista: lasten lukumäärää, syntymävuosia ja lasten asumisjärjestelyjä. Edelleen kysyttiin ensimmäisen lapsen syntymän taustalla olleita tekijöitä ja syntymän myötä eteen tulleita haasteita. Haasteiden kohdalla esitettiin mm. terveyteen, pariskunnan erimielisyyksiin ja muista asioista luopumiseen liittyviä väitteitä. Edelleen vastaajalta tiedusteltiin ihanteellista lapsilukua, sopivaa ikää tulla vanhemmaksi ja saada viimeinen lapsi.
Seuraavat kysymykset käsittelivät raskaaksituloa, lastenhankinnan suunnitelmia ja yleisiä arvoja, kuten, mitkä ovat elämän tärkeimpia asioita ja miesten ja naisten välistä tasa-arvoa. Jos vastaaja ei halunnut lapsia, tiedusteltiin syitä siihen väittämien avulla. Lisäksi kysyttiin, mitä tapahtuisi, jos vastaaja saisi lapsen nyt. Seuraavaksi vastaajalle esitettiin erilaisia vauvojen näkemiseen liittyviä tilanteita ja kysyttiin, herääkö tilanteissa halu saada lapsia. Lopussa esitettiin kysymyksiä vastaajan terveydentilasta, kuten alkoholinkäytöstä ja käytössä olevista ehkäisymenetelmistä. Loput kysymykset koskivat vastaajan raskauskokemuksia.
Aineistossa on runsaasti taustamuuttujia, kuten sukupuoli, syntymävuosi, lasten lukumäärä, siviilisääty, koulutus, maakunta, suuralue, subjektiivinen käsitys yhteiskuntaluokasta ja tulojen riittävyydestä, ammattiryhmä ja tulot. Kyselyssä on myös puolisoon liittyviä taustamuuttujia kuten puolison sukupuoli, koulutus, ammattiryhmä ja syntymävuosi.
Asiasanat
arvot; ihanteet; lapsettomuus; lapsiluku; lapsiperheet; lapsuus; lastenhankinta; parisuhde; perhe-elämä; perheellistyminen; perheet; raskaus; synnytys; vauvat
Tieteenala/Aihealue
- Yhteiskuntatieteet (OKM:n tieteenalaluokitus)
- Perhesuunnittelu ja lisääntymisterveys (CESSDAn aihepiiriluokitus)
- Perhe-elämä, avioliitto ja sukupolvet (CESSDAn aihepiiriluokitus)
Sarja
PerhebarometritJakelija
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Käyttöoikeudet
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Kerääjät
- TNS Gallup Oy
Ajallinen kattavuus
2015
Aineistonkeruun ajankohta
2015-02-01 – 2015-02-28
Maa
Suomi
Kohdealue
Suomi
Havaintoyksikkötyyppi
Henkilö
Perhe
Perusjoukko/otos
20-50-vuotiaat suomalaiset, joilla on korkeintaan kolme lasta (poislukien Ahvenanmaa)
Tutkimuksen aikaulottuvuus
Poikkileikkausaineisto
Otantamenetelmä
Ei-todennäköisyysotanta
TNS Gallup poimi vastaajat omasta Manner-Suomea edustavasta väestöpaneelistaan, joka perustuu Suomen väestörakenteeseen. Keruu päättyi, kun tavoiteltu vastaajalukumäärä täyttyi. Keruu toteutettiin ensimmäistä kertaa internetkyselynä, kun aiemmin se on toteutettu postikyselynä.
Keruumenetelmä
Itsetäytettävä lomake: verkkolomake
Keruuväline tai –ohje
Strukturoitu lomake
Datatiedostojen kieli
Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.
Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.
Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.
Havaintojen ja muuttujien lukumäärä
262 muuttujaa ja 3180 havaintoa.
Datan versio
1.0
Aineiston käytössä huomioitavaa
Kysymykset on filtteröity, mutta filtterit eivät näy datan muuttujien selitteissä. Ne löytyvät kyselylomakkeesta tai koodikirjasta.
Aineistosta on tunnisteellisuussyistä yhdistetty saamenkieliset muunkielisiin muuttujassa bv6.
Painokertoimet
Aineisto sisältää painomuuttuja weight, joka korjaa otoksen vinoumaa vastaamaan väestöä iän, sukupuolen, asuinpaikan, lapsiluvun sekä koulutuksen suhteen.
Viittausvaatimus
Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.
Malliviittaus
Miettinen, Anneli (Väestöliitto): Perhebarometri 2015 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2020-01-22). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3396
Julkaisusta tiedottaminen
Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.
Erityisehdot
Jatkokäyttäjien tulee lähettää yksi kappale valmista tutkimusjulkaisua osoitteeseen: Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos, PL 849, 00101 HELSINKI tai osoitteeseen: Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos, PL 849, 00101 HELSINKI tai osoitteeseen tiina.helamaa@vaestoliitto.fi.
Varaumat
Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.
Julkaisut aineistosta
Miettinen, Anneli (2015). Miksi syntyvyys laskee? Suomalaisten lastensaantiin liittyviä toiveita ja odotuksia. Väestöliiton katsauksia E49. Helsinki: Väestöliitto. ISBN: 978-952-226-172-4
Rotkirch, Anna & Tammisalo, Kristiina & Miettinen, Anneli & Berg, Venla (2017). Miksi vanhemmuutta lykätään? Nuorten aikuisten näkemyksiä lastensaannista. Väestöliiton Katsauksia E51. Helsinki: Väestöliitto. ISBN: 978-952-226-192-2.
Karhunen, Oona (2021). The associations between early family environment and fertility ideals. Master's theses in psychology. Helsinki: University of Helsinki. http://hdl.handle.net/123456789/37653
Häkkinen, Marie (2021). The formation of personal fertility ideals : the importance of religion and family values. Master's theses in psychology. Helsinki: University of Helsinki. http://hdl.handle.net/123456789/37654
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.