FSD3507 Seurakunnat ja koronakriisi 2020

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Tekijät

  • Salomäki, Hanna (Kirkon tutkimuskeskus)

Asiasanat

COVID-19, avuntarve, hengellisyys, huolestuneisuus, kirkko (instituutio), kirkolliset toimitukset, kirkon työntekijät, koronavirukset, poikkeusolot, rajoitukset, seurakunnat, turvallisuus, työntekijät

Sisällön kuvaus

Kirkon tutkimuskeskuksen toteuttamassa kyselyssä kartoitettiin, millaisia kokemuksia seurakunnissa on ollut eri puolella Suomea koronakriisin aikana. Aineisto on kerätty huhtikuussa 2020. Kyselyyn vastasivat 298 kirkon työntekijää ja luottamushenkilöä. Suurimmat työntekijäryhmät aineistossa ovat papit, diakoniatyöntekijät ja nuorisotyönohjaajat.

Aluksi kysyttiin, mitä toimintamuotoja seurakunnissa aloitettiin koronakriisin aikana ja muuttuiko seurakuntiin suuntautuva avuntarve koronan myötä. Kyselyllä selvitettiin, olivatko vastaajat huomanneet esimerkiksi päihteiden käytön lisääntymistä tai mielenterveysongelmien kasvua seurakunnassa lasten ja nuorten, työikäisten ja eläkeläisten keskuudessa. Lisäksi selvitettiin, millaisia huolenaiheita seurakunnat ja seurakuntalaiset olivat kokeneet. Kyselyllä kartoitettiin myös, miten seurakunnat ovat reagoineet kriisiin ja millaisia tulevaisuuden kysymyksiä ja huolia kriisi on nostanut esiin.

Taustamuuttujana aineistossa on vastaajan rooli seurakunnassa (työntekijä tai luottamushenkilö).

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.