FSD3748 Suomalaisten arvot ja arkielämä 2005

Valitse muuttuja

Kysymysteksti

Tällä aukeamalla esitetään neljä moraalista ongelmaa ja ratkaisua. Henkilöt ovat kuvitteellisia, mutta tilanteet mahdollisia. Vastaamalla ongelmien alla oleviin kysymyksiin ja väittämiin voitte kertoa, mitä mieltä Te itse olette tehdyistä ratkaisuista. Lukekaa ongelmat ja ratkaisut yksi kerrallaan sekä rengastakaa heti lukemisen jälkeen ne vaihtoehdot, joka parhaiten kuvaavat omaa mielipidettänne. Kyse on siitä, miten juuri Te tehtyjä ratkaisuja arvioitte. Ei siis kannata miettiä kovin pitkään, sillä ensimmäiseksi mieleen tuleva vastaus kuvaa usein parhaiten omaa suhtautumista. Vainajan uskonnollisen vakaumuksen kunnioitus. Jyrkin iäkäs, uskonnollinen äiti kuoli oltuaan ensin tajuttomana noin vuoden. Jyrki sai läheisimpänä omaisena vastuulleen hautajaisjärjestelyt. Äiti ei sairautensa vuoksi kyennyt esittämään omien hautajaistensa suhteen mitään erityistoiveita. Jyrki ei itse ole uskonnollinen ihminen, eivätkä myöskään äidin elossa olevat sukulaiset. Asiaa perusteellisesti harkittuaan Jyrki järjesti äidilleen hyvin pienimuotoiset hautajaiset aivan lähimpien omaisten läsnäollessa, ei kutsunut paikalle edes pappia.

Moraaliongelma: Vainajan uskonnollisen vakaumuksen kunnioitus. Jyrkin ratkaisu: Jyrkin ratkaisu on Jumalan tahdon vastainen

Frekvenssit

selite/vastausvaihtoehto arvo n
Eos 0 0
Täysin samaa mieltä 1 150
Osittain samaa mieltä 2 202
En osaa sanoa 3 537
Osittain eri mieltä 4 167
Täysin eri mieltä 5 237
Esitetyt jakaumat ovat painottamattomia

Tunnusluvut

kelvollisten havaintojen lkm 1293
maksimi 5
minimi 1
keskiarvo 3.11
keskihajonta 1.213

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.