FSD3824 Muistoja Chilen vuoden 1973 sotilasvallankaappauksesta 2023
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Lataa aineisto täältä
Muunkieliset kuvailuversiot
Aineistoon liittyvät tiedostot
Tekijät
- Suomalaisen Kirjallisuuden Seura (SKS). Arkisto
Asiasanat
chileläiset, latinalaisamerikkalaiset, pakolaisuus, solidaarisuus, sotilasdiktatuuri, sotilasvallankaappaukset, taistolaisuus, vasemmistolaisuus
Sisällön kuvaus
Aineisto koostuu kirjoituksista liittyen suomalaisten muistoihin Chilen vuoden 1973 sotilasvallankaappauksesta.
Keruukutsussa pyydettiin kirjoittamaan siitä, miten vastaaja koki Chilen sotilasvallankaappauksen aikaiset tapahtumat ja niiden uutisoinnin Suomessa. Keruukutsussa kysyttiin kirjoittamista ohjaavina apukysymyksinä, osallistuiko vastaaja solidaarisuuskampanjoihin tai -konsertteihin katsojana tai esiintyjänä, oliko hän mukana järjestämässä solidaarisuustilaisuuksia tai muistaako hän mielenosoituksia. Kysyttiin myös, alkoiko vastaaja seuraamaan maailmanpolitiikkaa uudella tavalla Chilen tapahtumien jälkeen. Keruukutsussa pyydettiin lisäksi kertomaan mahdollisista kohtaamisista chileläisten pakolaisten kanssa.
Taustatietona on mainittu vastaajan sukupuoli, ikä ja ammatti, jos hän on antanut niistä tiedon. Aineistosta on tehty html-versio, jonka hakemiston avulla kirjoituksia on helppo selata.
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.