FSD1082 EVAn kansallinen asennetutkimus 1990

Valitse muuttuja


[fsd_no] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä)

[fsd_vr] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä)

[fsd_id] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä)

[q1] Mikään puolue ei aja juuri minulle tärkeitä asioita

[q2] Tiede ja tekniikka pystyvät tulevaisuudessa ratkaisemaan useimmat tänä päivänä esiintyvät ongelmat

[q3] Viidennen ydinvoimalan rakentaminen suomeen on kannatettavaa

[q4] Taloudellisen hyvinvoinnin kehittäminen vielä nykyistä korkeammalle tasolle lisää henkistä pahoinvointia

[q5] Tiede ja teknologia ovat nousemassa ihmisen palvelijasta ihmisen herraksi

[q6] Sellaisia maamme syrjäkyliä, joissa ihmisillä ei ole kunnollisia toimeentulomahdollisuuksia, ei ole tulevaisuudessa järkevää pyrkiä pitämään asuttuina

[q7] On onni ja etuoikeus saada olla suomalainen

[q8] Mikäli naiset saisivat päättää enemmän työelämässä, siitä hyötyisi koko yhteiskunta

[q9] Puolueet ovat ajautuneet yhä kauemmas tavallisen ihmisen ongelmista

[q10] Koska kansainvälistyminen on peruuttamaton ja maailmanlaajuinen prosessi, suomella ei ole muuta mahdollisuutta kuin mennä avoimesti mukaan tähän kehitykseen

[q11] Kansalaisten mielipiteillä ei ole paljonkaan vaikutusta siihen, millaisia päätöksiä yhteiskunnassa tehdään

[q12] Mikäli maamme väestöä halutaan lisätä, on parempi maksaa suomalaisille lasten synnyttämisestä kuin lisätä pakolaisten maahanmuuttoa

[q13] Saaste- ja ympäristöongelmien vähentämiseksi olen valmis tinkimään omasta elintasostani

[q14] Suomen pitäisi hyödyntää lähialueillamme tapahtuvat muutokset ja ottaa töihin vaikkapa leningradilaisia

[q15] Mikäli maassamme suhtauduttaisiin myönteisemmin yrittämiseen, siitä hyötyisi koko yhteiskunta

[q16] Suomen korkea hintataso johtuu ensisijaisesti siitä, että vapaa kilpailu ei toimi maassamme

[q17] Mikäli työntekijät saisivat osallistua ja vaikuttaa yritysten päätöksentekoon nykyistä enemmän, siitä hyötyisi koko yhteiskunta

[q18] Ulkomaalaisten lisääntyvä työskentely Suomessa toisi maahamme hyödyllisiä kansainvälisiä vaikutteita

[q19] Euroopan yhdentymisen todellisia vaikutuksia ei tunne kukaan ja sen vuoksi suomen tulisi edetä asiassa hyvin varovaisesti

[q20] Itä-Euroopan vallankumoukset osoittavat, että toimiva yhteiskunta voi rakentua vain yksilönvapauden ja yksityisen omistusoikeuden varaan

[q21] Ihmisten hyvinvoinnin jatkuminen voi perustua vain taloudelliseen kasvuun

[q22] Suomen tulisi liittyä jäseneksi Euroopan yhteisöön (EY, ennen EEC)

[q23] Koska suomalaiset elintarvikkeet ovat puhtaita ja korkea-laatuisia, on luonnollista että ne maksavat melko paljon

[q24] Yksilön menestyksen määrää ensisijaisesti hänen oma toimintansa ja tahtonsa, ei yhteiskunta eikä olosuhteet

[q25] Maamme johdon tulisi luopua hyssyttelystä kansainvälisissä asioissa ja ottaa tiukasti ja selkeästi kantaa maailman tapahtumiin

[q26] Suomen luonto ja metsät käyvät jo kuolinkamppailuaan eikä niitä enää voida pelastaa millään toimilla

[q27] Koska suomalaiset yritykset ovat kansainvälisesti pieniä, niitä on pakko yhdistää suuremmiksi yksiköiksi, jotta ne ylipäätään voisivat säilyä hengissä tulevaisuudessa kansainvälisillä markkinoilla

[q28] Omistus keskittyy maassamme huolestuttavasti

[q29] Suomalaisten tulisi tehokkaasti varjella kulttuurinsa omaleimaisuutta yhä lisääntyvää kansainvälistymistä vastaan

[q30] Kulutuksen voimakas kasvu on osoitus arvotyhjiöstä, sillä ihmiset hakevat tavarasta onnea ja arvoja elämäänsä

[q31] Ennen ihmiset olivat onnellisempia kuin nykyään

[q32] Pyrkimällä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta myös itsensä

[q33] Toimittajat ohjaavat liikaa mielipiteitä suomessa

[q34] Suomalaisten suuri kiinnostus varhaiseläkkeitä kohtaan johtuu suurimmaksi osaksi työpaikkojen huonosta ilmapiiristä ja vanhakantaisista johtamismenetelmistä

[q35] Työvoimapula on pian maassamme suurempi ongelma kuin työttömyys

[q36] Suomi elää nykyisin liikaa velaksi ja joutuu sen seurauksena vielä suurten ongelmien eteen

[q37] Suomen kehitysavun painopistettä tulisi siirtää perinteisistä avustuskohteista Itä-Euroopan maiden auttamiseen

[q38] Julkista hallintokoneistoa on supistettava

[q39] Vaikka rakennemuutos aiheuttaakin irtisanomisia ja muita ongelmia, se on välttämättömyys, jonka etenemistä ei pitäisi pyrkiä hidastamaan

[q40] Suurempi ongelma kuin ulkomaalaisten tulo Suomeen maallemme on pätevien ja kyvykkäiden suomalaisten muutto ulkomaille

[q41] Koska kansamme on joutunut hankkimaan hyvinvointinsa kovalla työllä ja sotimalla, Suomi kuuluu vain suomalaisille

[q42] Suomi on niin sulkeutunut ja pysähtynyt maa, ettei meillä tulevaisuudessa ole kovinkaan hyviä mahdollisuuksia pysyä mukana kansainvälisessä kehityksessä

[q43] Suomessa saa yksilönvapauden nimissä tehdä yleisestä edusta piittaamatta melkein mitä tahansa

[q44] Suomen kasvava työvoimapula on ratkaistavissa vain ulkomaalaisen työvoiman avulla

[q45] Suomalainen yhteiskunta on antautunut liiaksi sokeiden markkinavoimien ja itsekkään voitontavoittelun ohjattavaksi

[q46] Suomalaisia tiedotusvälineitä seuraamalla saa monipuolisen ja totuudenmukaisen kuvan maailman tapahtumista

[q47] Suomalaisten tyytymättömyyden ja kriittisyyden kasvu ei johdu siitä, että asiat maassamme olisivat huonontuneet, vaan ennem-minkin siitä, että vaatimustasomme on noussut

[q48] Suomessa tarvittaisiin kokonaan uudentyyppisiä poliitikkoja, sillä nykyisten puoluejohtajiemme ajattelu on vanhentunutta eikä anna vastauksia ajankohtaisiin ongelmiin

[q49] Maassamme tulisi yksityistää suuri osa julkisista palveluista, jotta palveluitten tuotanto tehostuisi

[q50] Tunnen itseni nykyisin paitsi suomalaiseksi, yhä selvemmin myös eurooppalaiseksi

[q51] Maataloustuotannon täydellisestä omavaraisuusperiaatteesta tulisi luopua, jotta maatalouden vientitukeen käytettävät rahat voitaisiin käyttää oman maamme kehittämiseen

[q52] Jotta Kuolan niemimaan ja muiden lähialueidemme valtavat saastepäästöt eivät enempää vahingoittaisi maatamme, Suomen tulisi antaa korvauksetta apuaan näiden ongelmien ratkaisemiseksi

[q53] Olen henkilökohtaisesti kiinnostunut eurooppalaisesta kulttuurista (esim. kirjallisuus, kuvaamataide, musiikki, arkkitehtuuri) ja saan siitä itselleni suurta henkistä tyydytystä

[q54] Suomalaisten varauksellinen suhtautuminen ulkomaalaisia kohtaan on viisasta varovaisuutta, ei tietämättömyyttä tai rasismia

[q55] Lakot, joista aiheutuu suurta haittaa ulkopuolisille, pitäisi voida kieltää kokonaan

[q56] Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka kykenevät palauttamaan yhteiskuntaamme kurin ja järjestyksen sekä oikeiden arvojen kunnioituksen

[q57] Demokratia toimii Suomessa niin hyvin, että puheet kansalaisten huonoista vaikutusmahdollisuuksista ovat vailla pohjaa

[q58] Ellei ihmiskunta heti ryhdy tehokkaisiin toimiin luonnon saastumisen ehkäisemiseksi, on kaikki kohta jo liian myöhäistä

[q59] Nykyaikana ihmisten ei ole välttämätöntä sitoutua mihinkään eturyhmään tai organisaatioon

[q60] Ulkomaalaisten oikeutta omistaa maata, metsää, kiinteistöjä ja osakkeita Suomessa tulisi nykyisestään laajentaa

[q61] Ellei maamme korkeata hintatasoa kyetä pudottamaan, Suomi hinnoittelee vähitellen itsensä ulos kansainvälisestä kaupasta ja taloudesta

[q62_1] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: elintaso maassamme kohoaa

[q62_2] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: työttömyys vähenee

[q62_3] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: yritysten toimintaedellytykset paranevat

[q62_4] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: kulttuurielämä rikastuu

[q62_5] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: maassamme perustetaan paljon uusia yrityksiä

[q62_6] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: suomalainen kulttuuri vähitellen häviää

[q62_7] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: isänmaallisuus/kansallisuustunne katoaa

[q62_8] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: sosiaaliturva heikkenee maassamme

[q62_9] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: tyhjänpäiväinen roskaviihde valtaa kodit

[q62_10] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: maamme puolueettomuus vaarantuu

[q62_11] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: maahamme tulee paljon ulkomaalaisia

[q62_12] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: maastamme muuttaa paljon ihmisiä ulkomaille

[q62_13] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: suomenkielen asema vaarantuu

[q62_14] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: maahamme siirtyy paljon ulkomaalaisia yrityksiä

[q62_15] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: maastamme siirtyy paljon yrityksiä ulkomaille

[q62_16] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: pääomamme karkaavat ulkomaille

[q62_17] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: hintataso laskee maassamme

[q62_18] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: kansallinen itsemääräämisoikeutemme heikentyy

[q62_19] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: perinteiset arvot murtuvat ja unohtuvat

[q62_20] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: tiedon kulku maiden välillä lisääntyy ja vapautuu

[q62_21] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: maaseutu ja syrjäalueet autioituvat

[q62_22] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: tieteiden taso maassamme nousee

[q62_23] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: levottomuudet, huumeet ja aids leviävät maahamme

[q62_24] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: sulkeutunut kansanluonteemme avautuu

[q62_25] jos kansainvälistymiskehitys voimakasta: ympäristön- ja luonnonsuojelu vaikeutuu

[q63_1] määräysvaltaa tällä hetkellä: ammattiyhdistysliike

[q63_2] määräysvaltaa tällä hetkellä: eduskunta

[q63_3] määräysvaltaa tällä hetkellä: hallitus

[q63_4] määräysvaltaa tällä hetkellä: kirkko

[q63_5] määräysvaltaa tällä hetkellä: kuntien päätöksentekijät

[q63_6] määräysvaltaa tällä hetkellä: lehdistö

[q63_7] määräysvaltaa tällä hetkellä: luonnonsuojelijat

[q63_8] määräysvaltaa tällä hetkellä: pankit

[q63_9] määräysvaltaa tällä hetkellä: perhe

[q63_10] määräysvaltaa tällä hetkellä: poliisi

[q63_11] määräysvaltaa tällä hetkellä: poliittiset puolueet

[q63_12] määräysvaltaa tällä hetkellä: puolustusvoimat

[q63_13] määräysvaltaa tällä hetkellä: suuryritykset

[q63_14] määräysvaltaa tällä hetkellä: tasavallan presidentti

[q63_15] määräysvaltaa tällä hetkellä: työnantajajärjestöt

[q63_16] määräysvaltaa tällä hetkellä: virkamiehistö

[q63_17] määräysvaltaa tällä hetkellä: yksityinen kansalainen

[q63_18] määräysvaltaa tällä hetkellä: yleisradio

[q63_19] määräysvaltaa tällä hetkellä: yliopistot

[q64_1] henkisen ilmapiirin muutokset: rehellisyys

[q64_2] henkisen ilmapiirin muutokset: ahkeruus ja yritteliäisyys

[q64_3] henkisen ilmapiirin muutokset: suvaitsevaisuus

[q64_4] henkisen ilmapiirin muutokset: ahneus ja oman edun tavoittelu

[q64_5] henkisen ilmapiirin muutokset: suomalainen sisu

[q64_6] henkisen ilmapiirin muutokset: lainkuuliaisuus

[q64_7] henkisen ilmapiirin muutokset: rikollisuus ja väkivaltaisuus

[q64_8] henkisen ilmapiirin muutokset: yhteisvastuu heikompiosaisista

[q64_9] henkisen ilmapiirin muutokset: välinpitämättömyys ja kovuus

[q64_10] henkisen ilmapiirin muutokset: aatteellisuus ja ihanteellisuus

[q64_11] henkisen ilmapiirin muutokset: tyytymättömyys ja kriittisyys

[q64_12] henkisen ilmapiirin muutokset: elämänilo ja -halu

[q64_13] henkisen ilmapiirin muutokset: usko parempaan huomiseen

[q64_14] henkisen ilmapiirin muutokset: perinteisten arvojen ja tapojen kunnioitus

[q64_15] henkisen ilmapiirin muutokset: kiinnostus muita maita ja kulttuureja kohtaan

[q64_16] henkisen ilmapiirin muutokset: yhteistyöhenkisyys

[q64_17] henkisen ilmapiirin muutokset: huoli luonnon tuhoutumisesta

[q64_18] henkisen ilmapiirin muutokset: lähimmäisenrakkaus

[q64_19] henkisen ilmapiirin muutokset: työn arvostus

[q64_20] henkisen ilmapiirin muutokset: isänmaallisuus ja kansallistunne

[q64_21] henkisen ilmapiirin muutokset: luottamus auktoriteettejä kohtaan

[q64_22] henkisen ilmapiirin muutokset: pinnallisuus ja ulkokohtaisuus

[q64_23] henkisen ilmapiirin muutokset: yksilöllisyys ja omaehtoisuus

[q64_24] henkisen ilmapiirin muutokset: yksimielisyys kansallisista tavoitteista

[q64_25] henkisen ilmapiirin muutokset: henkinen hyvinvointi ja onnellisuus

[q64_26] henkisen ilmapiirin muutokset: uskonnollisuus

[q64_27] henkisen ilmapiirin muutokset: maanpuolustustahto

[q64_28] henkisen ilmapiirin muutokset: henkinen avarakatseisuus

[q64_29] henkisen ilmapiirin muutokset: usko kansanvallan toteutumiseen

[q65_1_1] Suomen kanssakäymisen tulisi kohdentua (ensimmäinen maininta): kauppa ja taloudellinen yhteistyö

[q65_1_2] Suomen kanssakäymisen tulisi kohdentua (toinen maininta): kauppa ja taloudellinen yhteistyö

[q65_1_3] Suomen kanssakäymisen tulisi kohdentua (kolmas maininta) : kauppa ja taloudellinen yhteistyö

[q65_2_1] Suomen kanssakäymisen tulisi kohdentua (ensimmäinen maininta): kulttuuri- ja sivistysyhteistyö

[q65_2_2] Suomen kanssakäymisen tulisi kohdentua (toinen maininta): kulttuuri- ja sivistysyhteistyö

[q65_2_3] Suomen kanssakäymisen tulisi kohdentua (kolmas maininta): kulttuuri- ja sivistysyhteistyö

[q65_3_1] Suomen kanssakäymisen tulisi kohdentua (ensimmäinen maininta): kansalaisten henkilökohtaiset yhteydet

[q65_3_2] Suomen kanssakäymisen tulisi kohdentua (toinen maininta): kansalaisten henkilökohtaiset yhteydet

[q65_3_3] Suomen kanssakäymisen tulisi kohdentua (kolmas maininta): kansalaisten henkilökohtaiset yhteydet

[q66_1] Euroopan integroitumisesta etua vai haittaa: kokonaisuutena/yleisesti ottaen

[q66_2] Euroopan integroitumisesta etua vai haittaa: elintason ja hyvinvoinnin kannalta

[q66_3] Euroopan integroitumisesta etua vai haittaa: viennin ja ulkomaankaupan kannalta

[q66_4] Euroopan integroitumisesta etua vai haittaa: yleensä yritystoiminnan kannalta

[q66_5] Euroopan integroitumisesta etua vai haittaa: maamme hintatason kannalta

[q66_6] Euroopan integroitumisesta etua vai haittaa: työllisyyden kannalta

[q66_7] Euroopan integroitumisesta etua vai haittaa: itsenäisyyden/itsemääräämisoikeuden kannalta

[q66_8] Euroopan integroitumisesta etua vai haittaa: omistusoikeuden kannalta

[q66_9] Euroopan integroitumisesta etua vai haittaa: olojen vakauden kannalta

[q66_10] Euroopan integroitumisesta etua vai haittaa: sosiaaliturvan kannalta

[q66_11] Euroopan integroitumisesta etua vai haittaa: ympäristönsuojelun kannalta

[q66_12] Euroopan integroitumisesta etua vai haittaa: kulttuurin kannalta

[q67_1] Suomen mahdollisuudet viedä ulkomaille: teollisuustuotteet yleensä

[q67_2] Suomen mahdollisuudet viedä ulkomaille: paperi, kartonki, selluloosa

[q67_3] Suomen mahdollisuudet viedä ulkomaille: sahatavara, vaneri, puulevyt

[q67_4] Suomen mahdollisuudet viedä ulkomaille: paperikoneet, teollisuuden koneet

[q67_5] Suomen mahdollisuudet viedä ulkomaille: ns. tietotaito ja suunnittelupalvelut

[q67_6] Suomen mahdollisuudet viedä ulkomaille: pankki-, rahoitus- ja vakuutuspalvelut

[q67_7] Suomen mahdollisuudet viedä ulkomaille: elintarvikkeet, maataloustuotteet

[q67_8] Suomen mahdollisuudet viedä ulkomaille: televisiot, tietokoneet, elektroniikka

[q67_9] Suomen mahdollisuudet viedä ulkomaille: ympäristönsuojeluteknologia

[q67_10] Suomen mahdollisuudet viedä ulkomaille: öljyjalosteet, kemialliset tuotteet

[q67_11] Suomen mahdollisuudet viedä ulkomaille: vaatteet, tekstiilit, kengät

[q67_12] Suomen mahdollisuudet viedä ulkomaille: laivat, jäänmurtajat

[q67_13] Suomen mahdollisuudet viedä ulkomaille: ns. design-tuotteet, suomalainen muotoilu

[q67_14] Suomen mahdollisuudet viedä ulkomaille: rakentaminen, rakennusten korjaustyöy

[bv1] sukupuoli

[bv2] ikäryhmä

[bv3] siviilisääty

[bv4] asuinpaikkakunnan koko

[bv5] lääni, jossa asutte

[bv6] ammattiryhmä, johon katsotte lähinnä kuuluvanne

[bv7] Millainen peruskoulutus Teillä on

[bv8] Millainen ammatillinen koulutus Teillä on

[bv9] Kuulutteko johonkin ammatilliseen keskusjärjestöön

[bv10] Toimitteko...

[bv11] toimiala, jolla työskentelette

[bv12] Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, mitä puoluetta äänestäisitte

[bv13] Mihin yhteiskuntaluokkaan katsotte lähinnä kuuluvanne

[bv14] kieli

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.