FSD1091 Yritysjohtajat ja yhteiskunta 1997

Valitse muuttuja


[fsd_no] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä)

[fsd_vr] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä)

[fsd_pro] Käsittelytaso (lisätty FSD:ssä)

[fsd_id] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä)

[nro] Havaintotunnus

[q1] Mikään puolue ei aja juuri minulle tärkeitä asioita

[q2] Tiede ja tekniikka pystyvät tulevaisuudessa ratkaisemaan useimmat tänä päivänä esiintyvät ongelmat

[q3] On onni ja etuoikeus saada olla suomalainen

[q4] Menestyäkseen tulevaisuudessa Suomen on suuntauduttava enenevästi globaaliin (maailmanlaajuiseen) yhteistyöhön ja kauppaan, EU-jäsenyys ei yksin riitä

[q5] Vaikka maamme on kokenut vaikeita aikoja, suhtaudun optimistisesti Suomen tulevaisuuteen

[q6] Suurtyöttömyys jää maahamme pysyväksi ja yhteiskuntaamme muodostuu laaja syrjäytyneiden ns. B-kansalaisten luokka

[q7] Saaste- ja ympäristöongelmien vähentämiseksi olen valmis tinkimään omasta elintasostani

[q8] Suomalaisilla työpaikoilla työskennellään nykyisin ylikierroksilla ja niin kovan paineen alla, että monet ihmiset palavat ennenaikaisesti loppuun

[q9] Mikäli työntekijät saisivat osallistua ja vaikuttaa yritysten päätöksentekoon nykyistä enemmän, siitä hyötyisi koko yhteiskunta

[q10] Ulkomaalaisten lisääntyvä työskentely Suomessa toisi maahamme hyödyllisiä kansainvälisiä vaikutteita

[q11] Ammattiyhdistysliike on nykyisin maassamme pikemminkin yhteiskunnallisen kehityksen jarru kuin moottori

[q12] Työntekijöiden ja työnantajien edut ovat Suomessa nykyään pitkälti yhteneväiset

[q13] Luonnonsuojelun nimissä rajoitetaan taloudellista ja teollista toimintaa liian paljon

[q14] 'Eurohenkisen etelän' ja 'kansallishenkisen maakuntien Suomen' välille on syntymässä vakava poliittinen vastakohtaisuus

[q15] Toimittajat ohjaavat liikaa mielipiteitä Suomessa

[q16] Työttömyyttä voitaisiin merkittävästi alentaa työelämän ns. joustoja lisäämällä

[q17] Olen kiinnostunut politiikasta ja seuraan sitä aktiivisesti

[q18] Vaikka tietotekniikan kehitys ja automaatio ensi vaiheessa vähentääkin työvoimaa, pitkällä aikavälillä se turvaa työllisyyden

[q19] Vaikka sanonta 'Suomi elää metsästä' pitää nyt paikkansa, tulevaisuudessa meidän on pakko hankki toimeentulomme yhä enenevästi muista vientituotteista

[q20] Suomalainen teollisuus ja elinkeinoelämä toimii nykyisin ympäristöasioissa vastuullisesti

[q21] Työttömyyttä ei voida merkittävästi alentaa ilman työelämän syvällekäyviä rakenteellisia uudistuksia ja etujärjestöjen varpaille astumista

[q22] Suomalainen yhteiskunta on antautunut liiaksi sokeiden markkinavoimien ja itsekkään voitontavoittelun ohjattavaksi

[q23] Maassamme tulisi yksityistää suuri osa julkisista palveluista, jotta palveluitten tuotanto tehostuisi

[q24] Tunnen itseni nykyisin paitsi suomalaiseksi, yhä selvemmin myös eurooppalaiseksi

[q25] Poliitikot ovat tehneet kaikkensa työttömyyden alentamiseksi, mutta se ei auta, koska työllisyyttä ei voida nykyoloissa parantaa poliittisin päätöksin

[q26] Tulonjakopolitiikassa olisi voimakkaasti korostettava tasa-arvoperiaatetta myös tulevaisuudessa

[q27] Lakko-oikeus on perusoikeus, jota ei saa rajoittaa edes laman ja suurtyöttömyyden oloissa

[q28] Demokratia toimii Suomessa niin hyvin, että puheet kansalaisten huonoista vaikutusmahdollisuuksista ovat vailla pohjaa

[q29] Lama on jo ohi suomalaisessa yhteiskunnassa

[q30] Markkinatalous toimii Suomessa nykyisin hyvin kaikkien kansalaisten parhaaksi

[q31] Vaikka hyvän sosiaaliturvan ja muiden julkisten palvelujen ylläpitäminen maksaa paljon, suomalainen hyvinvointivaltio on aina hintansa arvoinen

[q32] Mikäli naiset saisivat päättää nykyistä enemmän työelämässä, siitä hyötyisi koko yhteiskunta

[q33] Suomi on saanut hyvin äänensä kuuluviin EUn päätöksenteossa

[q34] EUn päätöksenteossa tulisi siirtyä nykyistä enemmän enemmistöpäätöksiin ja rajoittaa yksittäisten jäsenmaiden veto-oikeutta

[q35] Suomen sillanpääasema EUn ja Venäjän/Pietarin alueen välisessä kaupassa ja yhteistyössä hyödyttää maatamme tulevaisuudessa merkittävästi

[q36] EUn pitäisi valvoa nykyistä tarkemmin toimialojen keskittymistä ja huolehtia vapaasta kilpailusta

[q37] Euron tulo yhteiseksi valuutaksi on hyvä asia edustamani yrityksen kannalta

[q38] Edustamalleni alalle ei ole nykyisin helppoa saada ammattitaitoista työvoimaa

[q39] Sijoittajat ovat saaneet liian suuren vallan suomalaisessa talouselämässä

[q40] Suomalainen korkea laatu on myytti, jolla ei ole todellisuuspohjaa nykyisessä maailmassa

[q41] Yritysjohtajat ovat vieraantuneet tavallisten kansalaisten elämästä eivätkä ymmärrä näiden ongelmia

[q42] Suomalaisten työmoraalissa on paljon kohentamisen varaa

[q43] Poliittinen päätöksenteko maassamme on niin tempoilevaa, että se vaikeuttaa yritysten pitkän aikavälin kehittämistä

[q44] Ympäristö- ja kuluttajaliikkeet tulevat enenevästi vaikuttamaan yritysten toimintaan tulevaisuudessa

[q45] Yritysten tärkein tehtävä on tuottaa voittoa, muut asiat ovat toisarvoisia

[q46] Pyrkimällä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta myös itsensä

[q47] Maamme keskeisissä yrityksissä omistus- ja määräysvallan tulisi säilyä suomalaisten käsissä

[q48] Maamme yritysten tulisi kantaa nykyistä suurempaa yhteiskunnallista vastuuta eikä ajatella vain omia voittojaan

[q49] Ulkomaalaisomistus tuo tarpeellisia pääomia, osaamista ja markkinointimahdollisuuksia suomalaisille yrityksille

[q50] Seuraan aktiivisesti ulkomaisia tiedotusvälineitä

[q51] Johtaminen ja johtamismenetelmät ovat kehittyneet viime vuosina myönteiseen suuntaan maamme yrityksissä

[q52_1] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Pääpiirteissään hyvin toimiva kokonaisuus?

[q52_2] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Liian säälimätön heikompia ja 'tuottamattomia' kansalaisia kohtaan?

[q52_3] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Korostaa liikaa taloudellisia arvoja, tehnyt rahasta ylimmän arvon?

[q52_4] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Liiaksi yhteiskunnan sääntelemä ja valvoma?

[q52_5] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Monopolien ja kartellien hallitsema, todellinen kilpailu vähäistä?

[q52_6] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Kehittynyt viime vuosina parempaan suuntaan?

[q52_7] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Saa kilpailun kautta yksilöt yrittämään parastaan?

[q52_8] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Julkinen sektori liian raskas suhteessa yksityiseen?

[q52_9] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Poliittisten voimien ja markkinavoimien välillä vallitsee vahva jännite?

[q52_10] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Poliittiselta järjestelmältä on siirtynyt paljon valtaa taloudelliselle järjestelmälle?

[q52_11] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Markkinavoimat ylin päättäjä, määräävät mitä poliitikot päättävät?

[q52_12] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Yritykset ovat nykyään kansainvälisiä ja siten kansallisten päätösten ulottumattomissa?

[q52_13] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Toimii liiaksi suuryritysten, etenkin suurten vientiyritysten ehdoilla?

[q52_14] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Kaipaa tiukempaa yhteiskunnan ohjausta ja valtiovallan sääntelyä?

[q52_15] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Yritysvihamielinen, yrittäjähengen tappava järjestelmä?

[q52_16] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Etujärjestöjen hallitsema (korporatistinen) malli?

[q52_17] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Tarjoaa ihmisille yhtäläiset mahdollisuudet sosiaaliseen nousuun?

[q52_18] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Tuottaa liian suuria tulo- ja hyvinvointieroja?

[q52_19] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: EU-jäsenyyden ja 'eurokuntoon' valmistautumisen aiheuttama tilanne?

[q52_20] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Markkinavoimia voidaan parhaiten hallita EUn avulla?

[q52_21] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Nykyoloissa talouden on saatava toimia vapaasti, jotta se ylipäätään voi toimia?

[q52_22] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Suosii vahvemman oikeutta, voimassa viidakon lait?

[q52_23] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Yksityinen omistusoikeus ja omaisuuden käyttöoikeus liian rajoitettu?

[q52_24] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Takaa moniarvoisuuden ja valinnanvapauden toteutumisen?

[q52_25] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Työntekoon motivoiva ja kannustava järjestelmä?

[q52_26] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Hyvinvointivaltion murentava järjestelmä?

[q52_27] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Hyvinvoinnin parhaiten turvaava järjestelmä?

[q52_28] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: On kuristettu verotuksella kehityskyvyttömäksi?

[q52_29] Miten seuraavat luonnehdinnat vastaavat teidän henkilökohtaisia näkemyksiänne nykyisestä suomalaisesta markkinataloudesta: Toimisi tehokkaammin, jos sallisi suuremmat tuloerot?

[q53_1] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Koulutus (koulutustaso, koulutuksen kehittäminen/panostaminen)?

[q53_2] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Tiede ja teknologia (taso, kehittäminen, panostaminen)?

[q53_3] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Yrittäminen, yrittäjyyden ja omatoimisuuden lisääminen?

[q53_4] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Laatu, korkeaan laatuun panostaminen?

[q53_5] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Eurooppalaisuus, EU-jäsenyys ja sen hyödyntäminen?

[q53_6] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Suomalaisuus, kansallishenki?

[q53_7] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Globaalisuus, yritysten globalisoituminen?

[q53_8] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Itäsuuntautuneisuus, kauppayhteys Venäjään?

[q53_9] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Kansainvälisyys, kansainvälistyminen yleensä?

[q53_10] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Markkinatalouden edistäminen, kilpailun lisääminen?

[q53_11] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Perinteiset arvot ja kulttuuri/niihin tukeutuminen?

[q53_12] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaitojen kehittäminen?

[q53_13] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Työelämän kehittäminen, työpaikkojen ilmapiirin parantaminen?

[q53_14] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Vahva poliittinen johtajuus?

[q53_15] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Kotimaisen tuotannon suojaaminen tuontirajoituksin?

[q53_16] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Kansallinen yhtenäisyys, yksimielisyys?

[q53_17] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Yksilöllisyys, yksilön ja omaehtoisuuden kunnioittaminen?

[q53_18] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Yhteisöllisyys, yhteisvastuu ja keskinäinen solidaarisuus?

[q53_19] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Ympäristöllisyys, kestävän kehityksen periaatteet?

[q53_20] Kuinka hyvin eräät mahdolliset menestyksemme eväät teidän nähdäksenne kantavat Suomea tästä eteenpäin: Suomalainen sisu?

[q54_1] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Unohtaa vanhat ajattelu- ja toimintatavat ja hypätä rohkeasti uuteen aikaan?

[q54_2] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Odottaa viileästi ja seurata kansainvälisen tilanteen kehitystä?

[q54_3] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Luopua lopullisesti aikaisempien vuosikymmenten puoleettomuusihanteesta?

[q54_4] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Palauttaa kunniaan maamme perinteinen puolueettomuuspolitiikka?

[q54_5] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Toimittava nyt, kun Eurooppa on muotoutumassa uudelleen?

[q54_6] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Ajaa tiukasti omaa kansallista etuaan EUssa, ottaa kaikki hyöty irti?

[q54_7] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Osallistua aktiivisesti EUn kehittämiseen ja saada sitä kautta etua maallemme?

[q54_8] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Liittyä EMUun (Euroopan talous- ja rahaliitto) ensimmäisten joukossa?

[q54_9] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Liittyä EMUun, mikäli Ruotsi liittyy?

[q54_10] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Liittyä EMUun, mikäli useimmat EU-maat liittyvät?

[q54_11] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Tukea EUn kehittymistä liittovaltioksi/federaatioksi?

[q54_12] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Tukea EUn laajentumista Itä-Eurooppaan/Baltiaan?

[q54_13] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Erota EUsta?

[q54_14] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Liittyä NATOon?

[q54_15] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Liittymättä NATOon toimia läheisessä yhteistyössä sen kanssa?

[q54_16] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Varjella tarkoin maamme kansallista itsemääräämisoikeutta?

[q54_17] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Toimia YKssa nykyistä aktiivisemmin?

[q54_18] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Osallistua nykyistä aktiivisemmin kehitysyhteistyöhön?

[q54_19] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Suuntautua EUn ohella voimakkaasti maailman muihin talousalueisiin?

[q54_20] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Lisätä yhteistoimintaa/lähentyä Venäjään?

[q54_21] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Lisätä yhteistoimintaa/lähentyä Viroon ja muuhun Baltiaan?

[q54_22] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Lisätä yhteistoimintaa Pohjoismaiden, mm. Ruotsin kanssa?

[q54_23] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Lisätä yhteistoimintaa/lähentyä Saksan kanssa?

[q54_24] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Kulkea kaikissa ratkaisuissaan omaa tietään muista riippumatta?

[q54_25] Millaisia kansainvälistä asemaamme koskevia ratkaisuja Suomen teidän mielestänne tulisi tehdä: Kaikin tavoin houkutella maahamme ulkomaista pääomaa/investointeja?

[q55a_1] Mitkä yritysten arvot nykyisin voimakkaimmin korostuvat edustamanne yrityksen toiminnassa?

[q55a_2] Mitkä yritysten arvot nykyisin voimakkaimmin korostuvat edustamanne yrityksen toiminnassa?

[q55a_3] Mitkä yritysten arvot nykyisin voimakkaimmin korostuvat edustamanne yrityksen toiminnassa?

[q55a_4] Mitkä yritysten arvot nykyisin voimakkaimmin korostuvat edustamanne yrityksen toiminnassa?

[q55a_5] Mitkä yritysten arvot nykyisin voimakkaimmin korostuvat edustamanne yrityksen toiminnassa?

[q55b_1] Minkä yritysten arvojen tulisi nykyistä enemmän korostua edustamanne yrityksen toiminnassa?

[q55b_2] Minkä yritysten arvojen tulisi nykyistä enemmän korostua edustamanne yrityksen toiminnassa?

[q55b_3] Minkä yritysten arvojen tulisi nykyistä enemmän korostua edustamanne yrityksen toiminnassa?

[q55b_4] Minkä yritysten arvojen tulisi nykyistä enemmän korostua edustamanne yrityksen toiminnassa?

[q55b_5] Minkä yritysten arvojen tulisi nykyistä enemmän korostua edustamanne yrityksen toiminnassa?

[q55c_1] Entä tulisiko joidenkin yritysten arvojen mahdollisesti heikentyä nykyisestä yrityksenne toiminnassa?

[q55c_2] Entä tulisiko joidenkin yritysten arvojen mahdollisesti heikentyä nykyisestä yrityksenne toiminnassa?

[q55c_3] Entä tulisiko joidenkin yritysten arvojen mahdollisesti heikentyä nykyisestä yrityksenne toiminnassa?

[q55c_4] Entä tulisiko joidenkin yritysten arvojen mahdollisesti heikentyä nykyisestä yrityksenne toiminnassa?

[q55c_5] Entä tulisiko joidenkin yritysten arvojen mahdollisesti heikentyä nykyisestä yrityksenne toiminnassa?

[q56] Sukupuoli

[q57] Ikäryhmä

[q58] Toimiasema

[q59] Koulutusala

[q60] Edustamanne yrityksen/itsenäisen tuotanto- tai palveluyksikön sijaintilääni

[q61] Päätoimiala(t) (Avokysymys)

[q62] Liikevaihto

[q63] Henkilöstömäärä

[q64] Viennin osuus liikevaihdosta

[q65] Millaiseksi luonnehtisitte edustamanne yrityksen/yksikön yleistä menestymistä kahden viime vuoden aikana?

[q66] Millaiseksi arvioitte edustamanne yrityksen/yksikön kehitys- ja suhdannenäkymät kahden seuraavan vuoden aikana?

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.