FSD1104 Kunnallisalan ilmapuntari 1998: kuntalaiset
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Lataa aineisto täältä
Muunkieliset kuvailuversiot
Aineistoon liittyvät tiedostot
- Aineistoon ei liity muita kuvailevia tiedostoja
Aineiston nimi
Kunnallisalan ilmapuntari 1998: kuntalaiset
Aineistonumero
FSD1104
Pysyvät tunnisteet
https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1104https://doi.org/10.60686/t-fsd1104
Aineiston laatu
Kvantitatiivinen aineisto
Tekijät
- Kunnallisalan kehittämissäätiö
Sisällön kuvaus
Kunnallisalan ilmapuntari 1998: kuntalaiset selvitti mielipiteitä kuntien talouden parantamiskeinoista. Kuntalaisilta kysyttiin esimerkiksi hyväksyisivätkö he kunnallisen veroäyrin korottamisen, kunnan omaisuuden myymisen tai henkilöstön pakkolomautukset. Vastaajille esitettiin erilaisia kuntien hallintoa ja taloutta, kunnan tarjoamia palveluita ja väestön eriarvoistumista koskevia väittämiä ja pyydettiin kertomaan ovatko he niistä samaa vai eri mieltä. Vastaajilta tiedusteltiin myös millä tavoilla he tasapainottaisivat kuntansa taloutta. Esimerkiksi koulutoimen osalta lueteltuja säästötoimenpiteitä olivat mm. henkilökunnan vähentäminen tai lomautukset ja rahan lainaaminen. Tämän jälkeen vastaajilta tiedusteltiin arviota siitä, kuinka suuri osa kotikunnan menoista käytetään terveydenhuoltoon, sosiaalitoimeen, opetustoimeen ja yleishallintoon. Lopuksi kysyttiin, mitkä kaikki puolueet tarjoavat kansalaisille hyvät mahdollisuudet toimia ja vaikuttaa paikallistason asioissa omassa kotikunnassa. Taustamuuttujina ovat vastaajan sukupuoli, ikä, perus- ja ammatillinen koulutus, tuloluokka, puoluekanta, ammattiryhmä, työnantajan tyyppi, perheenjäsenten lukumäärä, perheen päähenkilön ammattiryhmä, asuinkunta, paikkakuntatyyppi ja asuinlääni.
Asiasanat
julkiset palvelut; kunnallishallinto; kunnallistalous; kunnat; poliittinen osallistuminen; vaikuttaminen; vallanjako
Tieteenala/Aihealue
- Yhteiskuntatieteet (OKM:n tieteenalaluokitus)
- Valtiovalta, julkinen hallinto, poliittiset organisaatiot, puolueet (CESSDAn aihepiiriluokitus)
- Poliittinen käyttäytyminen, poliittiset asenteet ja mielipiteet (CESSDAn aihepiiriluokitus)
Sarja
Kunnallisalan ilmapuntaritJakelija
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Käyttöoikeudet
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Kerääjät
- Suomen Gallup
Tuottajat
- Kunnallisalan kehittämissäätiö
Ajallinen kattavuus
1998
Aineistonkeruun ajankohta
1998-08-19 – 1998-09-06
Maa
Suomi
Kohdealue
Suomi
Havaintoyksikkötyyppi
Henkilö
Perusjoukko/otos
Suomen 15 vuotta täyttänyt väestö (poislukien Ahvenanmaa)
Tutkimuksen aikaulottuvuus
Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto
Otantamenetelmä
Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta
Ensimmäisessä vaiheessa tutkimuksen edellyttämä määrä kohdehenkilöitä on jaettu alueellisesti lääneittäin. Toisessa vaiheessa on kunkin läänin sisällä kohdehenkilöiden määrä jaettu kuntatyypeittäin. Kunnat on ryhmitelty kuntatyyppeihin siten, että kaupungit jaettiin asukasmäärän mukaan suuriin ja pieniin kaupunkeihin ja maalaiskunnat kolmeen luokkaan väestön elinkeinojakauman mukaan. Tutkimuskunnat on valittu edustavasti.
Otannan kolmannessa vaiheessa jokaisesta tutkimuskunnasta poimittiin lähtöosoitteita väestömäärän edellyttämällä tavalla. Haastattelut on tehty lähtöpistejärjestelmällä. Satunnaisesti poimitusta lähtöosoitteista edeten on tehty kuusi haastattelua. Jokaisesta haastattelun kohteena olevasta taloudesta on valittu se henkilö, joka täyttää valintakortin määräämät sukupuoli- ja ikäehdot.
Keruumenetelmä
Kasvokkainen haastattelu
Keruuväline tai –ohje
Strukturoitu lomake
Datatiedostojen kieli
Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.
Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.
Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.
Datan versio
2.0
Aineiston käytössä huomioitavaa
Tunnisteellisuussyistä lasten lukumäärät sekä perheen koko (bv10-bv12) on top-koodattu ja vastaajan ikä (bv2) luokiteltu.
Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä poistettu postinumeromuuttuja.
Painokertoimet
Aineisto ei sisällä painomuuttujia.
Viittausvaatimus
Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.
Malliviittaus
Kunnallisalan kehittämissäätiö: Kunnallisalan ilmapuntari 1998: kuntalaiset [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2023-11-09). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1104
Julkaisusta tiedottaminen
Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.
Varaumat
Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.
Käytön ja kuvailun oheismateriaalit
Ilmapuntari 1998: kuntalaiset (1998). Espoo : Suomen Gallup.
Julkaisut aineistosta
Kansalaismielipide ja kunnat: ilmapuntari 1998 (1998). Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö. Polemia-sarja; 31.
Blomberg, Helena & Kroll, Christian (2003). Kuntalaiset, paikalliset päättäjät ja hyvinvointipalvelut 1990-luvulla. Teoksessa: Laman varjo ja nousun huuma (toim. Olli Kangas). Helsinki: Kansaneläkelaitos. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia; 72.
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.