FSD1210 Suomalaisten maaseutukuva 2000
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Lataa aineisto täältä
Muunkieliset kuvailuversiot
Aineistoon liittyvät tiedostot
Aineiston nimi
Suomalaisten maaseutukuva 2000
Aineistonumero
FSD1210
Pysyvät tunnisteet
https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1210https://doi.org/10.60686/t-fsd1210
Aineiston laatu
Kvantitatiivinen aineisto
Tekijät
- Rouhiainen, Vesa (Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli)
Sisällön kuvaus
Tutkimuksessa selvitettiin suomalaisten mielikuvia maaseudusta, maaseutuväestöstä sekä maaseudun ja kaupunkien välisistä eroista. Vastaajia pyydettiin ottamaan kantaa erilaisiin maaseutua koskeviin väittämiin sekä nimeämään piirteitä, jotka kuuluvat suomalaiseen maaseutumaisemaan nyt ja 20 vuoden kuluttua. Tutkimuksessa eriteltiin myös maaseudulla ja kaupungeissa asuvien ominaisuuksia sekä tyypillisiä harrastuksia. Vastaajien piti ottaa lisäksi kantaa vaittämiin maaseudun kehittämisestä ja tulevaisuudesta.
Taustamuuttujina olivat sukupuoli, ikä, siviilisääty, lapset, kunnan asukasmäärä, seutu (kaupunki vai maaseutu), missä itse ja vanhemmat ovat syntyneet, maakunta, lääni, nykyisessä asuinkunnassa asutun ajan kesto, asumismuoto, asuinalueen tyyppi, perus- ja ammatillinen koulutus, ammattiryhmä, toimiala, bruttokuukausiansiot, ammattiliittojäsenyys sekä omaa aatemaailmaa lähinnä vastaava puolue.
Asiasanat
alueelliset erot; kaupungit; kaupunkiväestö; maaseutu; maaseutuväestö; mielikuvat; ominaisuudet; tulevaisuus; vuorovaikutus
Tieteenala/Aihealue
- Yhteiskuntatieteet (OKM:n tieteenalaluokitus)
- Maatalous- ja metsätieteet (OKM:n tieteenalaluokitus)
- Lähiympäristö, kaupunki- ja maaseutuelämä (CESSDAn aihepiiriluokitus)
Sarja
Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaanJakelija
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Käyttöoikeudet
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Kerääjät
- Rouhiainen, Vesa (Helsingin yliopisto. Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Mikkeli)
Ajallinen kattavuus
2000
Aineistonkeruun ajankohta
2000-06-13 – 2000-08-31
Maa
Suomi
Kohdealue
Suomi
Havaintoyksikkötyyppi
Henkilö
Perusjoukko/otos
15 - 75-vuotiaat Suomessa asuvat suomenkieliset (poislukien Ahvenanmaa)
Tutkimuksen aikaulottuvuus
Poikkileikkausaineisto
Otantamenetelmä
Todennäköisyysotanta: yksinkertainen satunnaisotanta
Kyselyn kohderyhmänä oli 4000 15-75-vuotiasta Suomessa (poislukien Ahvenanmaa) asuvaa suomenkielistä henkilöä, jotka valittiin väestörekisterikeskuksen satunnaisotannalla. Kyselyyn, joka toimitettiin kirjeitse otantaan kuuluville, vastasi 2212 henkilöä, joten vastausprosentti oli 55,3. Vastaajista 43% on miehiä ja 57% naisia. Vastauksista 37% tuli maaseudulta (taajamat ja haja-asutusalue) ja urbaaneilta alueilta noin 63%. Ikäjakauma vastaa suurin piirtein koko maan ikäjakaumaa. Maakunnat ovat edustettuina väestömääriensä mukaisillä osuuksilla.
Vastaajista 42% on syntynyt kaupungissa ja 58% maaseudulla. Vain 11%:lla vastaajista molemmat vanhemmat ovat syntyneet kaupungissa. Vastaajista 5% toimiii maa- ja metsätaloudessa, 17% teollisuus- ja rakennustoiminnassa, 21% yksityisellä ja 23% julkisella sektorilla. Kyselyyn osallistuneista kuitenkin valtaosa, 34% on työelämän ulkopuolella.
Keruumenetelmä
Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake
Keruuväline tai –ohje
Strukturoitu lomake
Vastausprosentti
55,30
Datatiedostojen kieli
Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.
Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.
Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.
Havaintojen ja muuttujien lukumäärä
226 muuttujaa ja 2225 havaintoa.
Datan versio
2.0
Aineiston käytössä huomioitavaa
Avovastaukset ja kysymyksen 39 vastaukset puuttuvat. Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä poistettu asuinkunta-muuttuja.
Painokertoimet
Aineisto ei sisällä painomuuttujia.
Viittausvaatimus
Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.
Malliviittaus
Rouhiainen, Vesa (Helsingin yliopisto): Suomalaisten maaseutukuva 2000 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-08-08). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1210
Julkaisusta tiedottaminen
Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.
Varaumat
Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.
Käytön ja kuvailun oheismateriaalit
Rouhiainen, Vesa (2000). Suomalaisia mielikuvia maaseudusta. - Julkaisussa: Maaseudun uusi aika, 2000(3):32-37.
Julkaisut aineistosta
Rouhiainen, Vesa (2000). Suomalaisia mielikuvia maaseudusta. Maaseudun uusi aika 2000(3), 32-37.
Rouhiainen, Vesa (2001). Driving a Toyota in Adidas clothes: The Rural Image in Finland. In: Bright Summer Nights and Long Distances: Rural and Regional Development in the Nordic-Scottish Context (ed. Ingi Rúnar Edvardsson), 62-74. Akureyri: University of Akureyri.
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.