FSD1221 Oululaisten suhtautuminen kansainvälistymiseen 1996
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Lataa aineisto täältä
Muunkieliset kuvailuversiot
Aineistoon liittyvät tiedostot
Tekijät
- Luoma, Pentti (Oulun yliopisto. Informaatiotutkimuksen ja sosiologian laitos)
Asiasanat
Euroopan unioni, asenteet, kansainvälinen yhteistyö, kansainvälistyminen, kieli ja kielet, kulttuuri, maahanmuuttajat, oululaiset, sosiaalinen vuorovaikutus, ulkomaalaiset, ulkomaankauppa, ulkomaanmatkailu
Sisällön kuvaus
Vastaajien sosiaalista vuorovaikutusta ulkomaalaisten kanssa kartoitettiin kysymyksillä työ- ja vapaa-ajan ulkomaanmatkailusta kuluneiden viiden vuoden aikana, asumisesta maan rajojen ulkopuolella sekä kontakteista vierasmaalaisiin. Lisäksi selvitettiin, miten hyvin vastaajat tuntevat Oulun ystävyyskaupunkitoimintaa ja millä aloilla kaupungin pitäisi kehittää kansainvälistä yhteistoimintaansa. Oululaisten ulkomaalaisiin kohdistuvia asenteita selvitettiin tiedustelemalla näkisivätkö vastaajat mielellään kaupungissa asuvan nykyistä enemmän maahanmuuttajia. Vastaajilta kysyttiin edelleen, miten he suhtautuvat eri maahanmuuttajaryhmiin ja missä eri rooleissa (mm. ystävä, työtoveri, puoliso, kaupunginvaltuutettu) he voisivat jotakuta ulkomaalaista ajatella. Lisäksi esitettiin väitteitä maahanmuuttajien kulttuurin ja kielen säilyttämisestä.
Oululaisten mielipiteitä kansainvälistymisestä selvitettiin tiedustelemalla suhtautumista Euroopan unioniin ja Suomen ulkomaankauppasuhteiden kehittämiseen eri maiden ja maaryhmien kanssa. Lisäksi kysyttiin äänestikö vastaaja edellisissä EU:n parlamenttivaaleissa. Lopuksi tiedusteltiin onko Oulu vastaajien mukaan kansainvälistynyt EU:n vaikutuksesta ja pitäisikö kaupunkiin saada lisää ulkomaista yritystoimintaa. Vastaajien täytyi vielä määritellä Oulun kansainvälistyneisyyttä suhteessa muihin Suomen kaupunkeihin ja arvioida Oulun heikkouksia ja vahvuuksia globalisoitumisessa. Taustamuuttujina olivat sukupuoli, ikä, siviilisääty, lapset, koulutus, sosioekonominen asema, tulotaso, työantajan toimiala, kielitaito ja suhde uskontoon.
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.