FSD2057 Tampereen yliopistosta 2003 valmistuneiden työelämään sijoittuminen
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Lataa aineisto täältä
Muunkieliset kuvailuversiot
Aineistoon liittyvät tiedostot
Tekijät
- Mäkinen, Jukka (Tampereen yliopisto. Ura- ja rekrytointipalvelut)
- Ollikainen, Jyrki (Tampereen yliopisto. Matematiikan, tilastotieteen ja filosofian laitos)
- Karvinen, Aija (Tampereen yliopisto. Ura- ja rekrytointipalvelut)
Asiasanat
akateeminen työvoima, korkeakouluopiskelu, tutkinnon suorittaneet, työhönsijoittuminen, työllistyminen, yliopistot
Sisällön kuvaus
Tutkimuksessa selvitettiin Tampereen yliopistosta valmistuneiden sijoittumista työelämään sekä tarkasteltiin erilaisia työnhakuun liittyviä tekijöitä. Vastaajilta tiedusteltiin tämänhetkistä työtilannetta, työssäolokuukausia yleensä sekä työssäolokuukausia koulutusta vastaavissa tehtävissä ja työttömyyskuukausien määrää ennen ensimmäistä työpaikkaa valmistumisen jälkeen. Lisäksi kartoitettiin, minkälaisissa töissä vastaaja on opiskeluaikanaan mahdollisesti ollut. Työssä olevilta vastaajilta kysyttiin nykyisen työnantajan tyyppiä sekä päätyön luonnetta. Heiltä tiedusteltiin myös, mitkä olivat tärkeimmät hakukanavat nykyisen työpaikan saamisessa ja vastaajat arvioivat, kuinka paljon eri tekijät vaikuttivat myönteisesti työpaikan saamisessa. Kaikilta kysyttiin, mitkä tekijät ovat mahdollisesti vaikeuttaneet tai estäneet työllistymistä koulutustasoa vastaaviin tehtäviin. Lopuksi kartoitettiin tyytyväisyyttä tutkintoon. Vastaajia pyydettiin arvioimaan, kuinka paljon heidän nykyinen työtehtävänsä vastaa vaatimustasoltaan yliopistollista tutkintoa. Lisäksi kysyttiin, miten tyytyväisiä vastaajat ovat Tampereen yliopistossa annettuun opetustarjontaan ja pyydettiin kertomaan omin sanoin, mihin he ovat erityisen tyytyväisiä ja tyytymättömiä. Vastaajia pyydettiin myös arvioimaan, kuinka paljon yliopisto-opiskelu on kehittänyt työelämässä hyödyllisiä tieto- ja taitoalueita, kuten esimerkiksi omaan alaan liittyvää teoreettista ja käytännön osaamista, sosiaalisia taitoja sekä ongelmanratkaisukykyä.
Taustamuuttujina ovat koulutusala, tutkinto, tiedekunta, tutkinnon aloitusvuosi luokiteltuna, sukupuoli, lääni ja edellinen tutkinto.
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.