FSD2435 Yle Uutisten verokysely, heinäkuu 2009

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

  • Aineistoon ei liity muita kuvailevia tiedostoja

Aineiston nimi

Yle Uutisten verokysely, heinäkuu 2009

Aineistonumero

FSD2435

Pysyvät tunnisteet

https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2435
https://doi.org/10.60686/t-fsd2435

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Yle Uutiset
  • Taloustutkimus Oy

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa esitettiin vastaajille verotusta koskevia väittämiä, jotka käsittelivät veromielipiteitä yleisellä tasolla ja sisälsivät myös konkreettisia ehdotuksia siitä, mistä veroja pitäisi kerätä. Vastaajien mielipiteitä pyydettiin erityisesti siltä kannalta, että Suomessa joudutaan todennäköisesti tulevina vuosina kiristämään verotusta.

Väittämät käsittelivät mm. sitä, pitäisikö tulevina vuosina verotusta pyrkiä kiristämään mahdollisimman vähän, tuloverojen korottamisprosenttia eri tuloluokissa, eläketulojen verojen keventämistä ja lapsiluvun vaikutusta verotukseen. Esitettiin myös väittämiä verotuksen keventämisen tai kiristämisen vaikutuksista työllisyyteen sekä siitä, että valtion ja kuntien talousongelmat pitää ratkoa mieluummin veroja korottamalla kuin tehostamalla toimintaa ja säästämällä menoista.

Vastaajilta tiedusteltiin myös halukkuudesta maksaa enemmän veroja, jos sillä voitaisiin turvata valtion ja kuntien työntekijöille suuremmat palkankorotukset kuin muille. Lisäksi kysyttiin pitäisikö verotuksen painopistettä siirtää palkkojen ja eläkkeiden verottamisesta kulutuksen verottamiseen.

Arvonlisäveroa käsiteltiin kysymällä, onko vastaaja suostuvainen alv:n korottamiseen jopa 25 prosenttiin, jos sitä tarvitaan verotulojen turvaamiseksi. Ruoan arvonlisäverosta tiedusteltiin kannattaako vastaaja ruoan alv:n alennusta myös siinä tapauksessa, että muita veroja jouduttaisiin vastaavasti kiristämään.

Pääomatulojen verotusta ja varallisuusveroa koskevia kysymyksiä olivat, pitäisikö pääomatulojen verotusta kiristää ja pitäisikö v. 2007 poistettu varallisuusvero palauttaa. Lisäksi haluttiin tietää, pitäisikö metsäomaisuudesta maksaa kiinteistöveroa. Lapsilisiä esitettiin korotettaviksi ja samalla verolle pantaviksi, jolloin pienituloiset hyötyisivät enemmän lisistä. Lisäksi esitettiin ylimpien palkkaverojen ja kevyemmin verotettujen pääomatuloverojen välisen kuilun kaventamista alentamalla ylimpiä marginaaliveroja.

Verovähennyksiä koskivat mm. väittämät siitä, että verovähennyksiä on liikaa ja niitä pitäisi karsia. Asuntolainakorkojen ja ammattiliiton jäsenmaksujen verovähennysoikeus pitäisi poistaa sekä työmatkakulujen verovähennysoikeutta rajoittaa. Lisäksi esitettiin väite, että perintöveron keventämistä tulisi jatkaa, vaikka muita veroja pitäisi vastaavasti nostaa.

Liikenteen ja autoilun verotusta käsiteltiin kysymällä pitäisikö liikenteen verot kerätä mieluummin polttonesteiden (bensiini tai diesel) veroilla kuin auton hintaan sisältyvällä autoverolla tai vuotuisilla auton käyttömaksuilla. Lisäksi vastaajilta pyydettiin mielipidettä siitä, pitäisikö auton hintaan sisältyvästä autoverosta luopua ja kerätä sama raha vuotuisilla auton käyttömaksuilla. Suomessa mahdollisesti käyttöön otettavista tietulleista kysyttiin, pitäisikö tietullien ja tienkäyttömaksujen maksupolitiikassa suosia haja-asutusalueilla asuvia, jolloin vastaavasti kaupungeissa ja kasvualueilla asuvat maksaisivat enemmän.

Ympäristöverojen osalta esitettiin väite, että niiden osalta pitäisi luopua verojen käyttämisestä yhteisen budjetin katteeksi. Kaikki liikenteen, energian jne. ympäristö- ja ilmastoperusteiset verot pitäisi käyttää ympäristön ja ilmaston hyväksi.

Taustamuuttujina kyselyssä olivat puoluekanta, sukupuoli, syntymävuosi, asuinmaakunta, koulutus, ammatti/asema, talouden elinvaihe, kotona asuvien lasten iät, talouden koko ja talouden tulot.

Asiasanat

arvonlisävero; asenteet; autovero; kiinteistövero; kulutusverotus; metsäverotus; pääomaverotus; tulovero; varallisuusvero; verotus; verovähennykset

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaan

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Taloustutkimus Oy

Ajallinen kattavuus

2009-07

Aineistonkeruun ajankohta

2009-07-23 – 2009-07-26

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen täysi-ikäiset asukkaat (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta

Otos muodostettiin Taloustutkimuksen Internet-paneelin jäsenten (noin 30 000) keskuudesta kiintiöpominnalla siten, että se vastaa Suomen aikuisväestöä iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan. Internet-paneelin jäsenet rekrytoidaan Taloustutkimuksen valtakunnallisesti edustavien tutkimusten yhteydessä tai erillisen väestörekisterikeskuksen satunnaisotokseen perustuvan rekrytointiprosessin avulla.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

2.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä pudotettu tunnisteellisuussyistä kuntamuuttuja.

Painokertoimet

Aineistossa on mukana painomuuttuja, bv14, joka painottaa aineiston iän, sukupuolen, asuinalueen ja talouden koon mukaan kohderyhmää edustavaksi.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Yle Uutiset & Taloustutkimus Oy: Yle Uutisten verokysely, heinäkuu 2009 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2021-11-11). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2435

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Käytön ja kuvailun oheismateriaalit

Rahkonen, Juho (2009). Suomalaiset keräisivät verotulot mieluiten pääomista ja hyvätuloisilta. Tutkimusraportti Yle Uutisille. [verkkodokumentti]. Helsinki: Taloustutkimus. https://yle.fi/tvuutiset/uutiset/upics/liitetiedostot/verotutkimus_rahkonen.pdf [viitattu 12.11.2021].

Julkaisut aineistosta Tooltip

Rahkonen, Juho (2009). Suomalaiset keräisivät verotulot mieluiten pääomista ja hyvätuloisilta. Tutkimusraportti Yle Uutisille. [verkkodokumentti]. Helsinki: Taloustutkimus. https://yle.fi/tvuutiset/uutiset/upics/liitetiedostot/verotutkimus_rahkonen.pdf [viitattu 12.11.2021].

Yle Uutiset (2009). Veroja halutaan lisää rikkailta. 5.8.2009 [verkkodokumentti]. http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2009/08/veroja_halutaan_lisaa_rikkailta_907924.html [viitattu 16.11.2021]

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.