FSD2486 Rannikkoalueiden ekologiset kynnysarvot - kansainvälinen asiantuntijakysely 2008
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Lataa aineisto täältä
Muunkieliset kuvailuversiot
Aineistoon liittyvät tiedostot
Aineiston nimi
Rannikkoalueiden ekologiset kynnysarvot - kansainvälinen asiantuntijakysely 2008
Aineistonumero
FSD2486
Pysyvät tunnisteet
https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2486https://doi.org/10.60686/t-fsd2486
Aineiston laatu
Kvantitatiivinen aineisto
Tekijät
- Suomen ympäristökeskus (SYKE)
Sisällön kuvaus
Tutkimuksessa selvitettiin asiantuntijoiden näkemyksiä rannikkoalueiden ekologisista kynnysarvoista.
Aluksi selvitettiin erilaisten kynnysarvojen merkitystä. Vastaajat asettivat arvionsa erilaisista ongelmista kaksiulotteiselle asteikolle sen mukaan, kuinka todennäköisenä he pitävät niihin liittyvien ekologisten kynnysarvojen esiintymistä ja toisaalta sen mukaan, millaiseksi he arvioivat nykyisen hallinnon kyvyn ehkäistä kynnysarvojen ylittämistä. Lisäksi heille esitettiin erilaisia väittämiä liittyen kynnysarvojen ylittämiseen. Tämän jälkeen vastaajat arvioivat erilaisiin ongelmiin liittyvien toimenpiteiden yleistä hyväksyntää ja ekologisten kynnysten ylittämisen ehkäisyyn liittyvän tieteellisen tiedon tasoa kaksiulotteisella asteikolla. Lopuksi esitettiin väittämiä koskien ekologisiin kynnysarvoihin liittyvää tietoa sekä niiden hallinnan strategioita.
Taustamuuttujia olivat mm. sukupuoli, ikä, koulutus, maa ja asiantuntija-asema.
Asiasanat
asiantuntijat; ekologia; rannikot; ympäristöriskit
Tieteenala/Aihealue
- Yhteiskuntatieteet (OKM:n tieteenalaluokitus)
- Luonnontieteet (OKM:n tieteenalaluokitus)
- Ympäristönsuojelu ja ympäristöongelmat (CESSDAn aihepiiriluokitus)
Sarja
Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaanJakelija
Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto
Käyttöoikeudet
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Kerääjät
- Suomen ympäristökeskus
Tuottajat
- Euroopan unioni
Ajallinen kattavuus
2008
Aineistonkeruun ajankohta
2008-03-26 – 2008-05-09
Maa
Suomi, Belgia, Bulgaria, Tanska, Ranska, Saksa, Kreikka, Irlanti, Italia, Alankomaat, Puola, Portugali, Romania, Espanja, Ruotsi, Iso-Britannia, Norja, Kroatia, Venäjä, Turkki, Georgia, Libanon, Malesia, Filippiinit, Intia, Thaimaa, Australia, Yhdysvallat, Kanada, Brasilia
Kohdealue
Suomi, Belgia, Bulgaria, Tanska, Ranska, Saksa, Kreikka, Irlanti, Italia, Alankomaat, Puola, Portugali, Romania, Espanja, Ruotsi, Iso-Britannia, Norja, Kroatia, Venäjä, Turkki, Georgia, Libanon, Malesia, Filippiinit, Intia, Thaimaa, Australia, Yhdysvallat, Kanada, Brasilia
Havaintoyksikkötyyppi
Henkilö
Perusjoukko/otos
Rannikkoalueiden käytön ja ekologisten kynnysarvojen tutkijat ja asiantuntijat
Tutkimuksen aikaulottuvuus
Poikkileikkausaineisto
Otantamenetelmä
Ei-todennäköisyysotanta: harkinnanvarainen poiminta
Ei-todennäköisyysotanta: osallistuja-avusteinen poiminta
Kysely suunnattiin asiantuntijoille, joilla on kokemusta ympäristönsuojelusta rannikkoalueilla sekä tietämystä meri- ja rannikkoalueiden ekologisista kynnysarvoista. Tutkimuksen perusjoukko koostui 1076 sähköpostiosoitteesta. Vastauksia on todennäköisesti tullut myös alkuperäisen otoksen ulkopuolisilta vastaajilta, koska vastaajia, jotka kieltäytyivät tutkimuksesta, kehotettiin välittämään osallistumiskutsu mahdollisesti vastaamaan kiinnostuneelle kollegalle. Lisäksi kutsu tutkimukseen lähetettiin Resilience Alliancen halinnoiman PRD-sähköpostilistan noin 320 jäsenelle. Vastauksia saatiin 321 kpl, joista yksi palautettiin tyhjänä.
Keruumenetelmä
Itsetäytettävä lomake: verkkolomake
Keruuväline tai –ohje
Strukturoitu lomake
Vastausprosentti
28
Datatiedostojen kieli
Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.
Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti.
Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.
Havaintojen ja muuttujien lukumäärä
74 muuttujaa ja 320 havaintoa.
Datan versio
1.0
Painokertoimet
Aineisto ei sisällä painomuuttujia.
Viittausvaatimus
Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.
Malliviittaus
Suomen ympäristökeskus (SYKE): Rannikkoalueiden ekologiset kynnysarvot - kansainvälinen asiantuntijakysely 2008 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2010-03-17). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2486
Julkaisusta tiedottaminen
Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.
Erityisehdot
Jatkokäyttäjien tulee lähettää Suomen ympäristökeskukseen (SYKE) yksi kappale kaikista julkaisuista, joissa ovat käyttäneet tätä aineistoa. Julkaisujen postitusosoite on: Suomen ympäristökeskus (SYKE) PL 140, 00251 Helsinki.
Varaumat
Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.
Käytön ja kuvailun oheismateriaalit
Lyytimäki, Jari & Hildén, Mikael & Aberra, Zelealem & Lindholm, Matti (2008): The significance of ecological thresholds in coastal areas. Results of an international web survey. Helsinki : Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 21/2008.
Julkaisut aineistosta
Lyytimäki, Jari & Hildén, Mikael & Aberra, Zelealem & Lindholm, Matti (2008): The significance of ecological thresholds in coastal areas. Results of an international web survey. Helsinki: Suomen ympäristökeskus. Suomen ympäristökeskuksen raportteja 21/2008. [verkkodokumentti] http://www.ymparisto.fi/default.asp?contentid=294589&lan=en [viitattu 24.3.2010].
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.