FSD2489 Kansallisen innovaatiojärjestelmän arviointi 2009: julkiset toimijat

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Tekijät

  • Elinkeinoelämän tutkimuslaitos (ETLA)

Asiasanat

innovaatiopolitiikka, innovaatiotoiminta, julkinen sektori, organisaatiot, verkostot

Sisällön kuvaus

Kysely on osa laajempaa Suomen innovaatiojärjestelmää arvioivaa INNOEVAL-tutkimusta. Kyselyssä selvitettiin suomalaisten julkisten toimijoiden mielipiteitä Suomen innovaatiojärjestelmästä.

Aluksi vastaajat antoivat arvosanan Suomen innovaatiojärjestelmälle tällä hetkellä ja viisi vuotta sitten, sekä arvioivat, minkä arvosanan innovaatiojärjestelmä saisi viiden vuoden päästä. Tämän jälkeen vastaajat arvioivat, millainen rooli julkisilla toimijoilla on innovaatiojärjestelmässä, ja kuinka tärkeinä he pitävät lueteltuja julkisia toimijoita oman organisaationsa kannalta. Mainittuja toimijoita ovat mm. Tekes, Sitra ja Suomen Akatemia. Vastaajat kertoivat mielipiteensä siitä, onko Suomen innovaatiopolitiikka enemmän teknologiavetoista vai käyttäjälähtöistä. Tämän jälkeen kysyttiin, ovatko yliopistot ja tiedekorkeakoulut, ammattikorkeakoulut sekä julkiset tutkimuslaitokset suoriutuneet hyvin luetelluista tehtävistä (kansainvälinen huippututkimus, tutkimus kotimaisiin tarpeisiin, osaajia kansainvälisen liiketoiminnan tarpeisiin ja osaajia paikallisen elinkeinoelämän tarpeisiin).

Kyselyssä selvitettiin vastaajien mielipide innovaatiojärjestelmän onnistumisesta kasvuyrittäjyyden edistäjänä. Lisäksi haluttiin tietää, kokevatko vastaajat, että innovaatiopolitiikalla hoidetaan myös aluepoliittisia tavoitteita, sekä onko kansallisen tason innovaatiopolitiikka yhtä tehokasta Suomen eri alueilla. Vastaajat kertoivat, kuinka tärkeitä kansalliset ja kansainväliset verkostot ovat heidän organisaationsa toiminnassa, minkä jälkeen heille esitettiin väittämiä mm. yliopistouudistuksen, strategisten huippuosaamisen keskittymien ja sektoritutkimuslaitosten mahdollisen uudistamisen vaikutuksista innovaatiojärjestelmään.

Kyselyssä haluttiin tietää, millaisia palveluita, kuten rahoitusta, neuvontaa ja kansainvälisen liikkuvuuden edistämistä, organisaatiot tarjoavat muille innovaatiojärjestelmän toimijoille. Vastaajat kertoivat myös, kokevatko he, että muut julkiset ja yksityiset toimijat tarjoavat samanlaisia palveluita ja onko yhteistyö palveluntarjoajien kesken sujuvaa. Edelleen haluttiin tietää, kuinka suuri osa organisaation Suomen henkilöstöstä on suorittanut yliopisto- tai tiedekorkeakoulututkinnon, tai teknisen yliopisto- tai tiedekorkeakoulututkinnon. Lisäksi haluttiin tietää, ketkä ovat organisaation rahoituksen tai palveluiden pääasialliset käyttäjät.

Vastaajat arvioivat myös innovaatiojärjestelmää yksityisen yritys- ja innovaatiotoiminnan edistämisen näkökulmasta, sekä kertoivat, kuinka hyvin valtion sektoritutkimuslaitokset, yksityiset tutkimuslaitokset ja korkeakoulut vastaavat organisaation tietotarpeisiin. Lopuksi kysyttiin, millä tavalla organisaatio on reagoinut kesäkuussa 2008 julkaistuun kansalliseen innovaatiostrategiaan, ja edellyttääkö strategia vastaajien mielestä muutoksia organisaation toiminnassa.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.