FSD2901 Tampereen yliopiston kysely toisen vuoden opiskelijoille 2009

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Tekijät

  • Tampereen yliopisto. Yliopistopalvelut

Asiasanat

HOPS, korkeakouluopiskelu, opiskelijaelämä, opiskelijat, opiskelu, suunnittelu, toimeentulo, tutorointi, työssäkäynti

Sisällön kuvaus

Tampereen yliopiston toisen vuoden opiskelijoille teetetyssä kyselyssä käsitellään yliopisto-opintoja, opiskelijatuutorointia, opintojen ohjausta ja neuvontaa sekä opintojen sujuvuutta. Kysely on laatuaan neljäs Tampereen yliopiston toisen vuoden opiskelijoille suunnattu kokonaisuus ja se kuuluu Tampereen opiskelijakyselyiden sarjaan. Toisen vuoden opiskelijoille suunnatussa kyselyssä keskitytään erityisesti yliopistoon kiinnittymiseen, opiskelujen käynnistymiseen sekä näitä edesauttaviin ja haittaaviin tekijöihin.

Aluksi kyselyssä esitettiin opiskeluun liittyviä väitteitä, joissa olivat esillä yliopisto-opiskeluun liittyvien odotusten täyttyminen sekä opintojen tavoitteet. Seuraavaksi kysyttiin oman laitoksen järjestämästä toiminnasta, kuten opiskelijoiden ohjaamisesta, ja siihen osallistumisesta. Lisäksi kysyttiin opiskelijatuutorointiin osallistumisesta ja sen laadusta. Seuraavaksi kyselyssä käsiteltiin opintojen ohjausta ja henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS) laatimista. Vastaajilta kysyttiin opintojen ohjauksen riittävyydestä, omasta opintojen suunnittelusta sekä suunnitteluun saadusta tuesta.

Opintojen sujuvuuteen liittyen vastaajilta kysyttiin opintojen etenemistä haitanneista tekijöistä, joista mainittiin esimerkiksi kurssikirjallisuuden saaminen, tutkintovaatimusten joustamattomuus, kurssien ajallinen päällekkäisyys, töissä käyminen sekä epätasa-arvoinen kohtelu. Seuraavaksi kysyttiin periodeista ja opiskeluun käytetystä ajasta sekä työskentelystä opintojen ohessa. Lopuksi vastaajilta kysyttiin vielä opintoihin liittyvistä tulevaisuuden suunnitelmista, kuten vaihto-opiskelusta sekä työtehtävistä, joihin vastaajat tähtäävät valmistumisen jälkeen ja myöhemmin urallaan.

Taustamuuttujina aineistossa ovat luokiteltu ikä, sukupuoli, koulutusala, pohjakoulutus, tiedekunta ja suoritetut opintopisteet. Taustamuuttujat ovat pääosin samoja kaikissa Tampereen yliopiston opiskelijakyselyt -sarjan aineistoissa.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.