FSD3165 Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalvelut 2013

Aineiston nimi

Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalvelut 2013

Aineistonumero

FSD3165

Pysyvät tunnisteet

https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3165
https://doi.org/10.60686/t-fsd3165

Aineiston laatu

Kvalitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Tuomaala, Vaula (Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden laitos)

Sisällön kuvaus

Tutkimuksen aineisto koostuu laadullisen asennetutkimuksen virikemenetelmällä tehdyistä puolistrukturoiduista ryhmä- ja yksilöhaastatteluista. Haastateltavia, joista 10 oli asumisyksiköiden työntekijöitä ja 6 asukkaita, pyydettiin ottamaan kantaa yhdeksään asumisyksiköiden arkeen, yhteisövalmennukseen ja asunto ensin -periaatteeseen liittyvään väittämään. Kaikki haastateltavat sekä haastattelija osallistuivat ennen haastatteluja Kaapeli-yhteisövalmennukseen Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluissa. Yhdessä haastattelussa oli lisäksi mukana kolme yhteisövalmennuksen käynyttä vapaaehtoista vertaistoimijaa.

Haastateltavat ottivat kantaa esimerkiksi työntekijöiden ja asukkaiden rooleja, yhteisöllisyyttä sekä yhteisövalmennuksen vaikutuksia koskeviin väittämiin. He kommentoivat myös väitteitä liittyen siihen, aiheuttaako päihteidenkäyttö ongelmia asumisyksikössä ja onko asumisen sujuminen asukkaasta itsestään kiinni.

Aineisto sisältää sekä yksilö- että ryhmähaastatteluja. Taustatietoja ovat haastattelupäivämäärä, haastattelun tyyppi (yksilö- tai ryhmähaastattelu) sekä haastateltavan sukupuoli ja rooli. Aineistosta on tehty html-versio, jonka hakemiston avulla haastatteluja on helppo selata.

Asiasanat

alkoholiongelmat; asumispalvelut; asunto ensin; laadullinen asennetutkimus; päihdeongelmat; päihteet; sosiaaliala; tehostettu palveluasuminen; toimijuus; tuettu asuminen; yhteisöasuminen; yhteisövalmennus

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaan

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Tuomaala, Vaula (Itä-Suomen yliopisto. Yhteiskuntatieteiden laitos)

Ajallinen kattavuus

2012 – 2013

Aineistonkeruun ajankohta

kevät 2013 ( 2013 )

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi, Helsinki

Havainto/aineistoyksikkötyyppi

Henkilö

Tapahtuma/prosessi/toiminta

Perusjoukko/otos

Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalvelujen asukkaat ja työntekijät, jotka ovat käyneet Kaapeli-yhteisövalmennuksen

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Poikkileikkausaineisto

Havainto/aineistoyksiköiden valinta

Ei-todennäköisyysotanta: itsestään muotoutunut näyte

Tutkija rekrytoi itse haastateltavia yhteisövalmennuksesta. Lisäksi hän rekrytoi yhden asukashaastateltavan suoraan asumisyksiköstä erään toisen haastattelun jälkeen. Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluiden operationaalinen johto ja työntekijät veivät tutkimuksesta tietoa asumisyksiköihin, ja loput haastateltavista tavoitettiin heidän kauttaan.

Aineistonkeruun tekniikka

Kasvokkainen haastattelu

Keruuväline tai –ohje

Haastatteluteemat tai haastattelurunko

Aineiston määrä

12 odt-muotoista ryhmä- ja yksilöhaastattelua. Lyhin haastattelu on 13 sivua ja pisin 82 sivua. Yhteensä aineistoa on 545 sivua. Lisäksi odt-tiedostoista tuotetut html-versiot.

Datatiedostojen kieli

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Kvalitatiiviset aineistot ovat saatavilla vain alkuperäiskielellä, niitä ei käännetä.

Datan versio

1.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Taustatiedoissa ilmoitettu päivämäärä ei välttämättä vastaa haastatteluissa ilmi käyvää päivämäärää, sillä tutkija ei voinut varmistaa oikeita haastattelupäiviä.

Tutkija on alustavasti anonymisoinut aineistoa. Tietoarkistossa haastatteluista on anonymisoitu henkilöihin ja asumisyksiköihin liittyvät suorat ja sellaiset epäsuorat tunnisteet, jotka mahdollistaisivat haastateltavan tai asumisyksikön tunnistamisen. Tietoarkistossa anonymisoidut kohdat on merkitty tekstiin [[tuplahakasulkein]]. Aineisto on konvertoitu odt-muotoon.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Tuomaala, Vaula (Itä-Suomen yliopisto): Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalvelut 2013 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2017-08-23). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3165

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Käytön ja kuvailun oheismateriaalit

Tuomaala, Vaula (2015) "Heidän elämää, meidän työtä" - Näkökulmia toimijuuteen Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluissa. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Tuomaala, Vaula (2015) "Heidän elämää, meidän työtä" Näkökulmia toimijuuteen Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluissa. Pro gradu -tutkielma, Helsingin yliopisto.

Hämäläinen, Simon (2017). Kokemuksia Kaapeli-yhteisövalmennuksen tavoitteiden toteutumisesta Helsingin Diakonissalaitoksen asumispalveluissa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntapolitiikan kandidaatintutkielma.

Tuomaala, Vaula (2018) Vapaasti valittua elämää? Asukkaiden toimijuus asunto ensin -palveluissa. Sosiologia 1/2018, 45-64.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.