FSD3212 Ammattiin opiskelevien liikunnan lisäämisen ja istumisen vähentämisen pilottitutkimus 2014

Valitse muuttuja


[fsd_no] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä)

[fsd_vr] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä)

[fsd_id] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä)

[bv1] Luokan vastuuopettaja

[bv2] Interventio- tai kontrolliryhmään kuuluminen

[k2_1] Sukupuoli

[k5_1] Monettako vuotta opiskelet?

[k6_1] Mitä tutkintoa olet suorittamassa?

[k6a_1] Mitä tutkintoa olet suorittamassa? Muu, mikä? (Avokysymys)

[k7_1] Käytkö opiskelun ohessa töissä?

[k8_1] Mikä on korkein koulutus, jonka äitisi on suorittanut?

[k9_1] Mikä on korkein koulutus, jonka isäsi on suorittanut?

[k10_1] Kuinka monta minuuttia yhteensä päivittäin liikut koulu- ja työmatkoillasi jalan tai pyöräillen? (Tarkoittaa meno- ja paluumatkaan yhteensä käytettyä aikaa.)

[k11_1] Kuinka pitkä koulumatkasi on yhteen suuntaan?

[k12_1] Miten rasittava koulu- ja työpäiväsi on ruumiillisesti? (Valitse omaan tilanteeseesi parhaiten sopiva vaihtoehto.)

[k13_1] Edellisten 7 päivän aikana, kuinka monena päivänä liikuit siten, että liikunta oli kohtuullisen kuormittavaa tai raskaampaa ja liikuntaa kertyi yhteensä vähintään 30 minuuttia yhden päivän aikana? Valitse oikea vaihtoehto.

[k14h_1] Edellisten 7 päivän aikana, kuinka monta tuntia yhteensä sinulle kertyi tällaista liikuntaa vapaa-aikana: Tuntia

[k14m_1] Edellisten 7 päivän aikana, kuinka monta tuntia yhteensä sinulle kertyi tällaista liikuntaa vapaa-aikana: Minuuttia

[k15_1] Kuinka usein harrastat vapaa-ajan liikuntaa vähintään 30 minuuttia niin, että ainakin lievästi hengästyt ja hikoilet?

[k16_1] Kuinka monta tuntia viikossa tavallisesti liikut vapaa-ajallasi niin, että hengästyt ja hikoilet?

[k17_1] Kuinka paljon liikut ja rasitat itseäsi ruumiillisesti vapaa-aikana (Jos rasitus vaihtelee paljon eri vuodenaikoina, merkitse se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa keskimääräistä tilannettasi.)

[k18_1] Henkilö liikkuu viikossa yht. 2h 30 min reipasta TAI 1 h 15 min rasittavaa kestävyysliikuntaa. Hän tekee myös 2 krt/vko lihaskuntoa tai liikehallinnan kehittämistä. Minkä verran sinä harrastat liikuntaa henkilöön verrattuna?

[k19a_1] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin olisi: hyödyllisyys

[k19b_1] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin olisi: tarpeellisuus

[k19c_1] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin olisi: hyvä - huono

[k19d_1] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin tuntuisi: miellyttävyys

[k19e_1] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin: väsyttävyys

[k20a_1] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se saisi minut hyvälle tuulelle

[k20b_1] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se auttaisi pitämään painoni kurissa

[k20c_1] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se auttaisi kasvattamaan lihasmassaa

[k20d_1] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se parantaisi kykyäni tehdä töitä ja päivittäisiä askareitani

[k20e_1] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se auttaisi minua jaksamaan

[k20f_1] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Saisin sen avulla uusia kokemuksia

[k20g_1] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se olisi stressaavaa ja henkisesti rasittavaa

[k20h_1] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se olisi ikävällä tavalla fyysisesti väsyttävää

[k20i_1] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se auttaisi minua nukkumaan paremmin

[k20j_1] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Saisin sen avulla onnistumisen kokemuksia

[k20k_1] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se tukisi itsetuntoani

[k20l_1] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se veisi liikaa aikaa muilta elämäni tärkeiltä asioilta

[k21a_1] Pidän ihmisistä joiden kanssa liikun, koska he hyväksyvät minut sellaisena kuin olen

[k21b_1] Minusta tuntuu, että saan itse päättää omista liikuntasuunnitelmistani

[k21c_1] Luotan kykyyni selviytyä liikuntaharjoitteista, jotka ovat minulle haastavia

[k21d_1] Minusta tuntuu, että minulla on sananvaltaa omissa liikuntavalinnoissani

[k21e_1] Olen tyytyväinen siihen, kuinka hyvin suoriudun vaikeistakin liikuntaharjoitteista

[k21f_1] Minusta tuntuu että tulen hyvin toimeen niiden ihmisten kanssa, jotka liikkuvat kanssani

[k22a_1] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska tunnen iloa ja tyytyväisyyttä, kun liikun.

[k22b_1] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska tunnen itseni epäonnistuneeksi, jos en ole liikkunut vähään aikaan.

[k22c_1] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska arvostan liikunnasta saamaani hyötyä.

[k22d_1] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Minulla oli joskus hyviä syitä liikkumiseen, mutta nyt mietin, pitäiskö lopettaa

[k22e_1] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska tunnen syyllisyyttä, jos en liiku.

[k22f_1] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska minulle on tärkeää liikkua säännöllisesti.

[k22g_1] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? En näe mitään syytä liikkua vapaa-ajallani.

[k22h_1] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska minusta on tärkeää nähdä vaivaa säännöllisen liikunnan eteen.

[k22i_1] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska ystäväni ja perheeni painostavat minua liikkumaan.

[k22j_1] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? En ymmärrä, miksi minun pitäisi liikkua vapaa-ajallani.

[k22k_1] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska liikkuminen on hauskaa.

[k22l_1] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska muut ihmiset ovat tyytymättömiä minuun, jos en liiku.

[k22m_1] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska minua hävettää, kun minulta jää liikuntakerta väliin.

[k22n_1] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska muutun rauhattomaksi, jos en liiku säännöllisesti

[k22o_1] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska muut ihmiset sanovat, että minun pitää liikkua.

[k22p_1] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska liikkuminen on mukavaa

[k22q_1] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska nautin liikuntahetkistä

[k22r_1] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Mielestäni liikkuminen on ajanhukkaa

[k23a_1] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Minulla on riittävästi rahaa liikunnan harrastamiseen

[k23b_1] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Ympäristössäni hyviä pyöräteitä ja lenkkipolkuja

[k23c_1] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Minulla ei ole tarvitsemiani liikuntavälineitä

[k23d_1] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Lähistölläni on paljon hyviä liikuntapaikkoja (esim. urheiluhalleja, kuntosaleja, liikuntakeskuksia)

[k23e_1] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Liikuntavälineiden puute ei ole este liikkumiselleni

[k23f_1] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Minulla on paljon tekemistä koulun, harrastusten ja/tai kaverien kanssa

[k23g_1] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Minulla on paljon mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa kotona

[k25a_1] Suurin osa ystävistäni liikkuu säännöllisesti

[k25b_1] Vanhempani liikkuvat säännöllisesti

[k25c_1] Suurin osa terveystiedon kurssin muista opiskelijoista liikkuu säännöllisesti

[k25d_1] Vanhempani haluaisivat minun liikkuvan säännöllisesti

[k25e_1] Suurin osa ystävistäni haluaisi, että liikun säännöllisesti

[k26a_1] Liikunta on jotakin, mitä teen automaattisesti

[k26b_1] Liikunta on jotakin, mitä teen ilman, että minun täytyy tietoisesti muistuttaa itseäni siitä

[k26c_1] Liikunta on jotakin, mitä teen ilman, että edes ajattelen sitä

[k26d_1] Liikunta on jotakin, minkä teen ilman, että edes tiedostan tekeväni sitä

[k27a_1] Mitkä ovat aikomuksesi seuraavan kuukauden aikana? Aion liikkua vähintään 30 minuuttia kerrallaan ainakin 3 kertaa viikossa seuraavien 4 viikon aikana.

[k27b_1] Mitkä ovat aikomuksesi seuraavan kuukauden aikana? Aion liikkua vähintään 30 minuuttia kerrallaan ainakin 3 kertaa viikossa seuraavien 4 viikon aikana. (laita rasti ruutuun, joka parhaiten kuvaa sinua)

[k28_1] Oletko tyytyväinen siihen, kuinka paljon nykyisin liikut?

[k29_1] Jos vastasit haluavasi liikkua enemmän kuin nyt, mitä muuttaisit ja miksi?

[k30a_1] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, milloin liikkua

[k30b_1] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, missä liikkua

[k30c_1] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, kuinka liikkua

[k30d_1] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, kuinka usein liikkua

[k30e_1] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, mitä tehdä silloin, kun jokin sotkee suunnitelmani

[k30f_1] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, kuinka pysyä suunnitelmissa vaikeissakin tilanteissa

[k30g_1] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, kuinka hyödyntää hyviä tilaisuuksia liikkumiseen

[k31a_1] Kuinka varmasti uskot halutessasi pystyväsi liikkumaan seuraavan kuukauden aikana kolmesti viikossa vähintään 30 min kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Jos haluaisin, voisin liikkua kolmesti viikossa

[k31b_1] Kuinka varmasti uskot halutessasi pystyväsi liikkumaan seuraavan kuukauden aikana kolmesti viikossa vähintään 30 min kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Liikkuminen kolmesti viikossa on minulle

[k31c_1] Kuinka varmasti uskot halutessasi pystyväsi liikkumaan seuraavan kk:n aikana 3/vko väh. 30 min krt, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Olen varma, että pystyisin voittamaan hankaluudet, jotka estävät minua liikkumasta 3krt/vko

[k32a_1] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen asettanut itselleni liikuntatavoitteita

[k32b_1] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen tehnyt tarkan suunnitelman liikunnan toteuttamiseksi

[k32c_1] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen kirjoittanut liikuntasuunnitelmani huolellisesti ylös (esim. kalenteriin).

[k32d_1] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen tutustunut lähiseutuni liikuntamahdollisuuksiin

[k33a_1] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen pilkkonut laajempia liikuntatavoitteitani pienempiin osatavoitteisiin

[k33b_1] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen miettinyt, millaisia myönteisiä seurauksia säännöllisellä liikunnalla olisi minun elämässäni

[k33c_1] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen ajatellut liikuntatavoitteitani

[k33d_1] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen havainnoinut omaa liikuntaani esim. merkitsemällä liikuntakerrat liikuntapäivyriin tai älypuhelin-appiin

[k33e_1] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen verrannut toteutunutta liikuntaani asettamaani liikuntatavoitteeseen

[k33f_1] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Jos en ole saavuttanut liikuntatavoitettani olen arvioinut, mikä meni pieleen.

[k33g_1] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen miettinyt, mitkä liikunnan harrastamisen syyt ovat minulle itselleni tärkeitä

[k33h_1] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen pohtinut millaiset tilanteet estävät minua toteuttamasta liikuntasuunnitelmaani

[k33i_1] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen suunnitellut tapoja ylittää liikunnan harrastamisen esteitä

[k33j_1] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen kokeillut minulle uusia tapoja liikkua

[k33k_1] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen pyytänyt kavereitani tai perhettäni liikkumaan kanssani

[k33l_1] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen palkinnut itseäni säännöllisestä liikunnasta

[k34a_1] Kuinka kuvailisit itseäsi: Olen mielestäni: ulospäin suuntautunut, innostunut asioista

[k34b_1] Kuinka kuvailisit itseäsi: Olen mielestäni: arvostelen asioita tai ihmisiä usein ja joudun helposti riitoihin

[k34c_1] Kuinka kuvailisit itseäsi: Olen mielestäni: luotettava ja saan tehtyä ne asiat, jotka lupaan tehdä

[k34d_1] Kuinka kuvailisit itseäsi: Olen mielestäni: välillä ahdistunut ja hermostun helposti

[k34e_1] Kuinka kuvailisit itseäsi: Olen mielestäni: avoin uusille kokemuksille (pidän uusien asioiden tekemisestä)

[k34f_1] Kuinka kuvailisit itseäsi: Olen mielestäni: varautunut (varovainen uusien ihmisten seurassa) ja hiljainen

[k34g_1] Kuinka kuvailisit itseäsi: Olen mielestäni: sympaattinen ja ystävällinen

[k34h_1] Kuinka kuvailisit itseäsi: Olen mielestäni: huolimaton ja minun on vaikeaa järjestellä asioita

[k34i_1] Kuinka kuvailisit itseäsi: Olen mielestäni: tyyni ja tasapainoinen

[k34j_1] Kuinka kuvailisit itseäsi: Olen mielestäni: tavallinen, en kovin luova

[k35bh_1] Tyypillisenä arkipäivänä viimeisen viikon aikana istuin yhtäjaksoisesti paikallani: tunnit

[k35bm_1] Tyypillisenä arkipäivänä viimeisen viikon aikana istuin yhtäjaksoisesti paikallani: minuutit

[k35ch_1] Tyypillisenä viikonlopun päivänä viimeisen viikon aikana istuin yhtäjaksoisesti paikallani: tunnit

[k35cm_1] Tyypillisenä viikonlopun päivänä viimeisen viikon aikana istuin yhtäjaksoisesti paikallani: minuutit

[k36a_1] Kuinka usein keskeytit yhtäjaksoisen paikallaan istumisen viimeisen viikon aikana: oppituntien aikana

[k36b_1] Kuinka usein keskeytit yhtäjaksoisen paikallaan istumisen viimeisen viikon aikana: kotona TV:n tai DVD:n ääressä

[k36c_1] Kuinka usein keskeytit yhtäjaksoisen paikallaan istumisen viimeisen viikon aikana: kotona tietokoneella

[k36d_1] Kuinka usein keskeytit yhtäjaksoisen paikallaan istumisen viimeisen viikon aikana: kavereiden kanssa hengaillessa

[k36e_1] Kuinka usein keskeytit yhtäjaksoisen paikallaan istumisen viimeisen viikon aikana: en istunut enempää kuin puoli tuntia päivässä

[k37_1] Mikä on omasta mielestäsi liian pitkä aika istua kerrallaan?

[k38a_1] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: rentoutuisin

[k38b_1] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: virkistyisin

[k38c_1] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: tuntuisi turhalta

[k38d_1] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: opetus luokassa häiriintyisi

[k38e_1] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: jaksaisin keskittyä paremmin opetukseen

[k38f_1] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: niska-, hartia- ja selkäkivut vähenisivät

[k38g_1] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: päänsärky vähenisi

[k38h_1] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: tuntisin itseni noloksi

[k39a_1] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa koulukavereistani yrittää vähentää istumista koulupäivän aikana

[k39b_1] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa koulukavereistani yrittää vähentää istumista vapaa-ajalla

[k39c_1] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa koulukavereistani hyväksyy sen, että yritän vähentää istumista koulupäivän aikana

[k39d_1] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa koulukavereistani hyväksyy sen, että yritän vähentää istumista vapaa-ajalla

[k40a_1] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa opettajistani: yrittää vähentää omaa istumista koulupäivän aikana

[k40b_1] Suurin osa opettajistani: hyväksyy sen, että yritän vähentää istumista koulupäivän aikana

[k42a_1] Jos haluan, voin vähentää paikallaan istumaani aikaa koulupäiväni aikana

[k42b_1] Jos haluan, voin vähentää paikallaan istumaani aikaa vapaa-ajallani

[k42c_1] Voin itse täysin vaikuttaa siihen vähennänkö paikallani istumaani aikaa koulupäiväni aikana.

[k42d_1] Voin itse täysin vaikuttaa siihen vähennänkö paikallani istumaani aikaa vapaa-ajallani.

[k43a_1] Mitkä ovat aikomuksesi seuraavan kuukauden aikana? Aion vähentää pitkiä aikoja paikallaan istumista seuraavien 4 viikon aikana

[k43b_1] Mitkä ovat aikomuksesi seuraavan kuukauden aikana? Aion vähentää pitkiä aikoja paikallaan istumista seuraavan 4 viikon aikana

[k44a_1] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on kertonut opiskelijoille istumisen vähentämisen hyvistä seurauksista

[k44b_1] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on tarjonnut minulle oppitunneilla mahdollisuuksia vähentää aikaa, jonka istun paikallani

[k44c_1] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on antanut opiskelijoille luvan jaloitella vapaasti luokassa oppituntien aikana

[k44d_1] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on kehottanut opiskelijoita tekemään itsenäisesti jumppaliikkeitä oppitunnilla

[k44e_1] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on pitänyt oppitunnilla aktiivisuustaukoja (esim. lyhyt venyttely)

[k44f_1] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on järjestänyt opetuksessa harjoituksia, jotka sisältävät liikkumista (esim. rastien kiertämistä luokassa tai paritehtäviä seisaaltaan)

[k44g_1] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on kertonut pitkiä aikoja paikallaan istumisen kielteisistä seurauksista

[k45_1] Terveydentilani on mielestäni tällä hetkellä ...

[k46_1] Fyysinen kuntoni on mielestäni tällä hetkellä ...

[k47_1] Onko sinulla tällä hetkellä jokin sairaus tai vamma, joka rajoittaa liikkumistasi?

[k47a_1] Onko sinulla tällä hetkellä jokin sairaus tai vamma, joka rajoittaa liikkumistasi? Jos vastasit kyllä, niin mikä? (Avokysymys)

[k48a_1] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Niska- ja hartiakipuja

[k48b_1] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Selän alaosan kipuja

[k48c_1] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Vatsakipuja

[k48d_1] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Jännittyneisyyttä tai hermostuneisuutta

[k48e_1] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Ärtyneisyyttä tai kiukunpurkauksia

[k48f_1] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Vaikeuksia päästä uneen tai heräilemistä öisin

[k48g_1] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Päänsärkyä

[k48h_1] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Väsymystä tai heikotusta

[k49_1] Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihminen tuntee itsensä jännittyneeksi, levottomaksi, hermostuneeksi tai ahdistuneeksi jne. Tunnetko sinä nykyisin tällaista stressiä?

[k50_1] Tupakoitko?

[k51a_1] Jos olet lopettanut tupakoinnin, montako vuotta sitten lopetit?

[k52_1] Kuinka usein syöt yleensä kotona aamiaista kouluviikon aikana?

[k53_1] Miten mielestäsi yleensä syöt? Syön mielestäni ...

[k54a_1] Istumisen vähentäminen on: turhaa

[k54b_1] Istumisen vähentäminen on: hyödyllistä

[k54c_1] Istumisen vähentäminen on: epämiellyttävää

[k54d_1] Istumisen vähentäminen on: hyväksi minulle

[k19a_2] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin olisi: hyödyllisyys

[k19b_2] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin olisi: tarpeellisuus

[k19c_2] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin olisi: hyvä - huono

[k19d_2] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin tuntuisi: miellyttävyys

[k19e_2] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin: väsyttävyys

[k20a_2] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se saisi minut hyvälle tuulelle

[k20b_2] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se auttaisi pitämään painoni kurissa

[k20c_2] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se auttaisi kasvattamaan lihasmassaa

[k20d_2] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se parantaisi kykyäni tehdä töitä ja päivittäisiä askareitani

[k20e_2] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se auttaisi minua jaksamaan

[k20f_2] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Saisin sen avulla uusia kokemuksia

[k20g_2] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se olisi stressaavaa ja henkisesti rasittavaa

[k20h_2] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se olisi ikävällä tavalla fyysisesti väsyttävää

[k20i_2] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se auttaisi minua nukkumaan paremmin

[k20j_2] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Saisin sen avulla onnistumisen kokemuksia

[k20k_2] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se tukisi itsetuntoani

[k20l_2] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se veisi liikaa aikaa muilta elämäni tärkeiltä asioilta

[k21a_2] Pidän ihmisistä joiden kanssa liikun, koska he hyväksyvät minut sellaisena kuin olen

[k21b_2] Minusta tuntuu, että saan itse päättää omista liikuntasuunnitelmistani

[k21c_2] Luotan kykyyni selviytyä liikuntaharjoitteista, jotka ovat minulle haastavia

[k21d_2] Minusta tuntuu, että minulla on sananvaltaa omissa liikuntavalinnoissani

[k21e_2] Olen tyytyväinen siihen, kuinka hyvin suoriudun vaikeistakin liikuntaharjoitteista

[k21f_2] Minusta tuntuu että tulen hyvin toimeen niiden ihmisten kanssa, jotka liikkuvat kanssani

[k22a_2] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska tunnen iloa ja tyytyväisyyttä, kun liikun.

[k22b_2] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska tunnen itseni epäonnistuneeksi, jos en ole liikkunut vähään aikaan.

[k22c_2] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska arvostan liikunnasta saamaani hyötyä.

[k22d_2] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Minulla oli joskus hyviä syitä liikkumiseen, mutta nyt mietin, pitäiskö lopettaa

[k22e_2] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska tunnen syyllisyyttä, jos en liiku.

[k22f_2] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska minulle on tärkeää liikkua säännöllisesti.

[k22g_2] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? En näe mitään syytä liikkua vapaa-ajallani.

[k22h_2] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska minusta on tärkeää nähdä vaivaa säännöllisen liikunnan eteen.

[k22i_2] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska ystäväni ja perheeni painostavat minua liikkumaan.

[k22j_2] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? En ymmärrä, miksi minun pitäisi liikkua vapaa-ajallani.

[k22k_2] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska liikkuminen on hauskaa.

[k22l_2] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska muut ihmiset ovat tyytymättömiä minuun, jos en liiku.

[k22m_2] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska minua hävettää, kun minulta jää liikuntakerta väliin.

[k22n_2] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska muutun rauhattomaksi, jos en liiku säännöllisesti

[k22o_2] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska muut ihmiset sanovat, että minun pitää liikkua.

[k22p_2] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska liikkuminen on mukavaa

[k22q_2] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska nautin liikuntahetkistä

[k22r_2] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Mielestäni liikkuminen on ajanhukkaa

[k27a_2] Mitkä ovat aikomuksesi seuraavan kuukauden aikana? Aion liikkua vähintään 30 minuuttia kerrallaan ainakin 3 kertaa viikossa seuraavien 4 viikon aikana.

[k27b_2] Mitkä ovat aikomuksesi seuraavan kuukauden aikana? Aion liikkua vähintään 30 minuuttia kerrallaan ainakin 3 kertaa viikossa seuraavien 4 viikon aikana. (laita rasti ruutuun, joka parhaiten kuvaa sinua)

[k38a_2] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: rentoutuisin

[k38b_2] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: virkistyisin

[k38c_2] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: tuntuisi turhalta

[k38d_2] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: opetus luokassa häiriintyisi

[k38e_2] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: jaksaisin keskittyä paremmin opetukseen

[k38f_2] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: niska-, hartia- ja selkäkivut vähenisivät

[k38g_2] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: päänsärky vähenisi

[k38h_2] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: tuntisin itseni noloksi

[k39a_2] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa koulukavereistani yrittää vähentää istumista koulupäivän aikana

[k39b_2] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa koulukavereistani yrittää vähentää istumista vapaa-ajalla

[k39c_2] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa koulukavereistani hyväksyy sen, että yritän vähentää istumista koulupäivän aikana

[k39d_2] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa koulukavereistani hyväksyy sen, että yritän vähentää istumista vapaa-ajalla

[k40a_2] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa opettajistani: yrittää vähentää omaa istumista koulupäivän aikana

[k40b_2] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa opettajistani: hyväksyy sen, että yritän vähentää istumista koulupäivän aikana

[k41a_2] Istumisen vähentäminen on: turhaa

[k41b_2] Istumisen vähentäminen on: hyödyllistä

[k41c_2] Istumisen vähentäminen on: epämiellyttävää

[k41d_2] Istumisen vähentäminen on: hyväksi minulle

[k43a_2] Mitkä ovat aikomuksesi seuraavan kuukauden aikana? Aion vähentää pitkiä aikoja paikallaan istumista seuraavien 4 viikon aikana

[k43b_2] Mitkä ovat aikomuksesi seuraavan kuukauden aikana? Aion vähentää pitkiä aikoja paikallaan istumista seuraavan 4 viikon aikana

[k13_3] Edellisten 7 päivän aikana, kuinka monena päivänä liikuit siten, että liikunta oli kohtuullisen kuormittavaa tai raskaampaa ja liikuntaa kertyi yhteensä vähintään 30 minuuttia yhden päivän aikana? Valitse oikea vaihtoehto.

[k14h_3] Edellisten 7 päivän aikana, kuinka monta tuntia yhteensä sinulle kertyi tällaista liikuntaa vapaa-aikana: Tuntia

[k14m_3] Edellisten 7 päivän aikana, kuinka monta tuntia yhteensä sinulle kertyi tällaista liikuntaa vapaa-aikana: Minuuttia

[k15_3] Kuinka usein harrastat vapaa-ajan liikuntaa vähintään 30 minuuttia niin, että ainakin lievästi hengästyt ja hikoilet?

[k16_3] Kuinka monta tuntia viikossa tavallisesti liikut vapaa-ajallasi niin, että hengästyt ja hikoilet?

[k17_3] Kuinka paljon liikut ja rasitat itseäsi ruumiillisesti vapaa-aikana (Jos rasitus vaihtelee paljon eri vuodenaikoina, merkitse se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa keskimääräistä tilannettasi.)

[k18_3] Henkilö liikkuu viikossa yht. 2h 30 min reipasta TAI 1 h 15 min rasittavaa kestävyysliikuntaa. Hän tekee myös 2 krt/vko lihaskuntoa tai liikehallinnan kehittämistä. Minkä verran sinä harrastat liikuntaa henkilöön verrattuna?

[k19a_3] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin olisi: hyödyllisyys

[k19b_3] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin olisi: tarpeellisuus

[k19c_3] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin olisi: hyvä - huono

[k19d_3] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin tuntuisi: miellyttävyys

[k19e_3] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin: väsyttävyys

[k20a_3] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se saisi minut hyvälle tuulelle

[k20b_3] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se auttaisi pitämään painoni kurissa

[k20c_3] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se auttaisi kasvattamaan lihasmassaa

[k20d_3] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se parantaisi kykyäni tehdä töitä ja päivittäisiä askareitani

[k20e_3] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se auttaisi minua jaksamaan

[k20f_3] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Saisin sen avulla uusia kokemuksia

[k20g_3] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se olisi stressaavaa ja henkisesti rasittavaa

[k20h_3] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se olisi ikävällä tavalla fyysisesti väsyttävää

[k20i_3] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se auttaisi minua nukkumaan paremmin

[k20j_3] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Saisin sen avulla onnistumisen kokemuksia

[k20k_3] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se tukisi itsetuntoani

[k20l_3] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se veisi liikaa aikaa muilta elämäni tärkeiltä asioilta

[k21a_3] Pidän ihmisistä joiden kanssa liikun, koska he hyväksyvät minut sellaisena kuin olen

[k21b_3] Minusta tuntuu, että saan itse päättää omista liikuntasuunnitelmistani

[k21c_3] Luotan kykyyni selviytyä liikuntaharjoitteista, jotka ovat minulle haastavia

[k21d_3] Minusta tuntuu, että minulla on sananvaltaa omissa liikuntavalinnoissani

[k21e_3] Olen tyytyväinen siihen, kuinka hyvin suoriudun vaikeistakin liikuntaharjoitteista

[k21f_3] Minusta tuntuu että tulen hyvin toimeen niiden ihmisten kanssa, jotka liikkuvat kanssani

[k22a_3] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska tunnen iloa ja tyytyväisyyttä, kun liikun.

[k22b_3] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska tunnen itseni epäonnistuneeksi, jos en ole liikkunut vähään aikaan.

[k22c_3] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska arvostan liikunnasta saamaani hyötyä.

[k22d_3] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Minulla oli joskus hyviä syitä liikkumiseen, mutta nyt mietin, pitäiskö lopettaa

[k22e_3] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska tunnen syyllisyyttä, jos en liiku.

[k22f_3] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska minulle on tärkeää liikkua säännöllisesti.

[k22g_3] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? En näe mitään syytä liikkua vapaa-ajallani.

[k22h_3] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska minusta on tärkeää nähdä vaivaa säännöllisen liikunnan eteen.

[k22i_3] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska ystäväni ja perheeni painostavat minua liikkumaan.

[k22j_3] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? En ymmärrä, miksi minun pitäisi liikkua vapaa-ajallani.

[k22k_3] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska liikkuminen on hauskaa.

[k22l_3] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska muut ihmiset ovat tyytymättömiä minuun, jos en liiku.

[k22m_3] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska minua hävettää, kun minulta jää liikuntakerta väliin.

[k22n_3] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska muutun rauhattomaksi, jos en liiku säännöllisesti

[k22o_3] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska muut ihmiset sanovat, että minun pitää liikkua.

[k22p_3] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska liikkuminen on mukavaa

[k22q_3] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska nautin liikuntahetkistä

[k22r_3] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Mielestäni liikkuminen on ajanhukkaa

[k23a_3] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Minulla on riittävästi rahaa liikunnan harrastamiseen

[k23b_3] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Ympäristössäni hyviä pyöräteitä ja lenkkipolkuja

[k23c_3] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Minulla ei ole tarvitsemiani liikuntavälineitä

[k23d_3] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Lähistölläni on paljon hyviä liikuntapaikkoja (esim. urheiluhalleja, kuntosaleja, liikuntakeskuksia)

[k23e_3] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Liikuntavälineiden puute ei ole este liikkumiselleni

[k23f_3] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Minulla on paljon tekemistä koulun, harrastusten ja/tai kaverien kanssa

[k23g_3] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Minulla on paljon mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa kotona

[k25a_3] Suurin osa ystävistäni liikkuu säännöllisesti

[k25b_3] Vanhempani liikkuvat säännöllisesti

[k25c_3] Suurin osa terveystiedon kurssin muista opiskelijoista liikkuu säännöllisesti

[k25d_3] Vanhempani haluaisivat minun liikkuvan säännöllisesti

[k25e_3] Suurin osa ystävistäni haluaisi, että liikun säännöllisesti

[k26a_3] Liikunta on jotakin, mitä teen automaattisesti

[k26b_3] Liikunta on jotakin, mitä teen ilman, että minun täytyy tietoisesti muistuttaa itseäni siitä

[k26c_3] Liikunta on jotakin, mitä teen ilman, että edes ajattelen sitä

[k26d_3] Liikunta on jotakin, minkä teen ilman, että edes tiedostan tekeväni sitä

[k27a_3] Mitkä ovat aikomuksesi seuraavan kuukauden aikana? Aion liikkua vähintään 30 minuuttia kerrallaan ainakin 3 kertaa viikossa seuraavien 4 viikon aikana.

[k27b_3] Mitkä ovat aikomuksesi seuraavan kuukauden aikana? Aion liikkua vähintään 30 minuuttia kerrallaan ainakin 3 kertaa viikossa seuraavien 4 viikon aikana. (laita rasti ruutuun, joka parhaiten kuvaa sinua)

[k28_3] Oletko tyytyväinen siihen, kuinka paljon nykyisin liikut?

[k29_3] Jos vastasit haluavasi liikkua enemmän kuin nyt, mitä muuttaisit ja miksi?

[k30a_3] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, milloin liikkua

[k30b_3] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, missä liikkua

[k30c_3] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, kuinka liikkua

[k30d_3] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, kuinka usein liikkua

[k30e_3] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, mitä tehdä silloin, kun jokin sotkee suunnitelmani

[k30f_3] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, kuinka pysyä suunnitelmissa vaikeissakin tilanteissa

[k30g_3] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, kuinka hyödyntää hyviä tilaisuuksia liikkumiseen

[k31a_3] Kuinka varmasti uskot halutessasi pystyväsi liikkumaan seuraavan kuukauden aikana kolmesti viikossa vähintään 30 min kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Jos haluaisin, voisin liikkua kolmesti viikossa

[k31b_3] Kuinka varmasti uskot halutessasi pystyväsi liikkumaan seuraavan kuukauden aikana kolmesti viikossa vähintään 30 min kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Liikkuminen kolmesti viikossa on minulle

[k31c_3] Kuinka varmasti uskot halutessasi pystyväsi liikkumaan seuraavan kk:n aikana 3/vko väh. 30 min krt, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Olen varma, että pystyisin voittamaan hankaluudet, jotka estävät minua liikkumasta 3krt/vko

[k32a_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen asettanut itselleni liikuntatavoitteita

[k32b_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen tehnyt tarkan suunnitelman liikunnan toteuttamiseksi

[k32c_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen kirjoittanut liikuntasuunnitelmani huolellisesti ylös (esim. kalenteriin).

[k32d_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen tutustunut lähiseutuni liikuntamahdollisuuksiin

[k33a_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen pilkkonut laajempia liikuntatavoitteitani pienempiin osatavoitteisiin

[k33b_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen miettinyt, millaisia myönteisiä seurauksia säännöllisellä liikunnalla olisi minun elämässäni

[k33c_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen ajatellut liikuntatavoitteitani

[k33d_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen havainnoinut omaa liikuntaani esim. merkitsemällä liikuntakerrat liikuntapäivyriin tai älypuhelin-appiin

[k33e_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen verrannut toteutunutta liikuntaani asettamaani liikuntatavoitteeseen

[k33f_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Jos en ole saavuttanut liikuntatavoitettani olen arvioinut, mikä meni pieleen.

[k33g_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen miettinyt, mitkä liikunnan harrastamisen syyt ovat minulle itselleni tärkeitä

[k33h_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen pohtinut millaiset tilanteet estävät minua toteuttamasta liikuntasuunnitelmaani

[k33i_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen suunnitellut tapoja ylittää liikunnan harrastamisen esteitä

[k33j_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen kokeillut minulle uusia tapoja liikkua

[k33k_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen pyytänyt kavereitani tai perhettäni liikkumaan kanssani

[k33l_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen palkinnut itseäni säännöllisestä liikunnasta

[k35bh_3] Tyypillisenä arkipäivänä viimeisen viikon aikana istuin yhtäjaksoisesti paikallani: tunnit

[k35bm_3] Tyypillisenä arkipäivänä viimeisen viikon aikana istuin yhtäjaksoisesti paikallani: minuutit

[k35ch_3] Tyypillisenä viikonlopun päivänä viimeisen viikon aikana istuin yhtäjaksoisesti paikallani: tunnit

[k35cm_3] Tyypillisenä viikonlopun päivänä viimeisen viikon aikana istuin yhtäjaksoisesti paikallani: minuutit

[k36a_3] Kuinka usein keskeytit yhtäjaksoisen paikallaan istumisen viimeisen viikon aikana: oppituntien aikana

[k36b_3] Kuinka usein keskeytit yhtäjaksoisen paikallaan istumisen viimeisen viikon aikana: kotona TV:n tai DVD:n ääressä

[k36c_3] Kuinka usein keskeytit yhtäjaksoisen paikallaan istumisen viimeisen viikon aikana: kotona tietokoneella

[k36d_3] Kuinka usein keskeytit yhtäjaksoisen paikallaan istumisen viimeisen viikon aikana: kavereiden kanssa hengaillessa

[k36e_3] Kuinka usein keskeytit yhtäjaksoisen paikallaan istumisen viimeisen viikon aikana: en istunut enempää kuin puoli tuntia päivässä

[k37_3] Mikä on omasta mielestäsi liian pitkä aika istua kerrallaan?

[k38a_3] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: rentoutuisin

[k38b_3] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: virkistyisin

[k38c_3] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: tuntuisi turhalta

[k38d_3] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: opetus luokassa häiriintyisi

[k38e_3] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: jaksaisin keskittyä paremmin opetukseen

[k38f_3] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: niska-, hartia- ja selkäkivut vähenisivät

[k38g_3] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: päänsärky vähenisi

[k38h_3] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: tuntisin itseni noloksi

[k39a_3] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa koulukavereistani yrittää vähentää istumista koulupäivän aikana

[k39b_3] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa koulukavereistani yrittää vähentää istumista vapaa-ajalla

[k39c_3] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa koulukavereistani hyväksyy sen, että yritän vähentää istumista koulupäivän aikana

[k39d_3] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa koulukavereistani hyväksyy sen, että yritän vähentää istumista vapaa-ajalla

[k40a_3] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa opettajistani: yrittää vähentää omaa istumista koulupäivän aikana

[k40b_3] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa opettajistani: hyväksyy sen, että yritän vähentää istumista koulupäivän aikana

[k41a_3] Istumisen vähentäminen on: turhaa

[k41b_3] Istumisen vähentäminen on: hyödyllistä

[k41c_3] Istumisen vähentäminen on: epämiellyttävää

[k41d_3] Istumisen vähentäminen on: hyväksi minulle

[k42a_3] Jos haluan, voin vähentää paikallaan istumaani aikaa koulupäiväni aikana

[k42b_3] Jos haluan, voin vähentää paikallaan istumaani aikaa vapaa-ajallani

[k42c_3] Voin itse täysin vaikuttaa siihen vähennänkö paikallani istumaani aikaa koulupäiväni aikana.

[k42d_3] Voin itse täysin vaikuttaa siihen vähennänkö paikallani istumaani aikaa vapaa-ajallani.

[k43a_3] Mitkä ovat aikomuksesi seuraavan kuukauden aikana? Aion vähentää pitkiä aikoja paikallaan istumista seuraavien 4 viikon aikana

[k43b_3] Mitkä ovat aikomuksesi seuraavan kuukauden aikana? Aion vähentää pitkiä aikoja paikallaan istumista seuraavan 4 viikon aikana

[k44a_3] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on kertonut opiskelijoille istumisen vähentämisen hyvistä seurauksista

[k44b_3] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on tarjonnut minulle oppitunneilla mahdollisuuksia vähentää aikaa, jonka istun paikallani

[k44c_3] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on antanut opiskelijoille luvan jaloitella vapaasti luokassa oppituntien aikana

[k44d_3] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on kehottanut opiskelijoita tekemään itsenäisesti jumppaliikkeitä oppitunnilla

[k44e_3] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on pitänyt oppitunnilla aktiivisuustaukoja (esim. lyhyt venyttely)

[k44f_3] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on järjestänyt opetuksessa harjoituksia, jotka sisältävät liikkumista (esim. rastien kiertämistä luokassa tai paritehtäviä seisaaltaan)

[k44g_3] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on kertonut pitkiä aikoja paikallaan istumisen kielteisistä seurauksista

[k45_3] Terveydentilani on mielestäni tällä hetkellä ...

[k46_3] Fyysinen kuntoni on mielestäni tällä hetkellä ...

[k47_3] Onko sinulla tällä hetkellä jokin sairaus tai vamma, joka rajoittaa liikkumistasi?

[k47a_3] Onko sinulla tällä hetkellä jokin sairaus tai vamma, joka rajoittaa liikkumistasi? Jos vastasit kyllä, niin mikä? (Avokysymys)

[k48a_3] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Niska- ja hartiakipuja

[k48b_3] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Selän alaosan kipuja

[k48c_3] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Vatsakipuja

[k48d_3] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Jännittyneisyyttä tai hermostuneisuutta

[k48e_3] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Ärtyneisyyttä tai kiukunpurkauksia

[k48f_3] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Vaikeuksia päästä uneen tai heräilemistä öisin

[k48g_3] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Päänsärkyä

[k48h_3] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Väsymystä tai heikotusta

[k49_3] Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihminen tuntee itsensä jännittyneeksi, levottomaksi, hermostuneeksi tai ahdistuneeksi jne. Tunnetko sinä nykyisin tällaista stressiä?

[k50_3] Tupakoitko?

[k51_3] Jos olet lopettanut tupakoinnin, montako vuotta sitten lopetit?

[k52_3] Kuinka usein syöt yleensä kotona aamiaista kouluviikon aikana?

[k53_3] Miten mielestäsi yleensä syöt? Syön mielestäni ...

[k55a_3] Pitkiä aikoja jatkuvan paikallaan istumisen vähentäminen on jotain: mitä teen automaattisesti

[k55b_3] Pitkiä aikoja jatkuvan paikallaan istumisen vähentäminen on jotain: mitä teen ilman, että minun täytyy tietoisesti muistuttaa itseäni siitä

[k55c_3] Pitkiä aikoja jatkuvan paikallaan istumisen vähentäminen on jotain: mitä teen ilman, että edes ajattelen

[k55d_3] Pitkiä aikoja jatkuvan paikallaan istumisen vähentäminen on jotain: minkä aloitan ilman, että edes tiedostan tekeväni sitä

[k56a_3] Yritän vähentää aikaa, jonka istun paikallani: Koska muut sanovat, että minun pitäisi istua vähemmän.

[k56b_3] Yritän vähentää aikaa, jonka istun paikallani: Koska opettajani painostavat minua istumaan vähemmän

[k56c_3] Yritän vähentää aikaa, jonka istun paikallani: Koska tunnen syyllisyyttä, jos istun pitkiä aikoja paikallani.

[k56d_3] Yritän vähentää aikaa, jonka istun paikallani: Koska arvostan istumisen vähentämisen hyötyjä.

[k56e_3] Yritän vähentää aikaa, jonka istun paikallani: Koska istumisen vähentäminen on mukavaa.

[k56f_3] Yritän vähentää aikaa, jonka istun paikallani: En näe mitään syytä vähentää istumistani.

[k57a_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen ajatellut pitkiä aikoja paikallaan istumisen seurauksia

[k57b_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen miettinyt kuinka paljon aikaa vietän istuen

[k57c_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen miettinyt, mitkä istumisen vähemtämisen syyt ovat minulle itselleni tärkeitä

[k57d_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen havannoinut istumisen vähemtämisen vaikutuksia omaan vireystilaani ja keskittymiskykyyni

[k57e_3] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen miettinyt millaisia seurauksia istumisen vähentämisellä olisi minun elämässäni

[k13_4] Edellisten 7 päivän aikana, kuinka monena päivänä liikuit siten, että liikunta oli kohtuullisen kuormittavaa tai raskaampaa ja liikuntaa kertyi yhteensä vähintään 30 minuuttia yhden päivän aikana? Valitse oikea vaihtoehto.

[k14h_4] Edellisten 7 päivän aikana, kuinka monta tuntia yhteensä sinulle kertyi tällaista liikuntaa vapaa-aikana: Tuntia

[k14m_4] Edellisten 7 päivän aikana, kuinka monta tuntia yhteensä sinulle kertyi tällaista liikuntaa vapaa-aikana: Minuuttia

[k15_4] Kuinka usein harrastat vapaa-ajan liikuntaa vähintään 30 minuuttia niin, että ainakin lievästi hengästyt ja hikoilet?

[k16_4] Kuinka monta tuntia viikossa tavallisesti liikut vapaa-ajallasi niin, että hengästyt ja hikoilet?

[k17_4] Kuinka paljon liikut ja rasitat itseäsi ruumiillisesti vapaa-aikana (Jos rasitus vaihtelee paljon eri vuodenaikoina, merkitse se vaihtoehto, joka parhaiten kuvaa keskimääräistä tilannettasi.)

[k18_4] Henkilö liikkuu viikossa yht. 2h 30 min reipasta TAI 1 h 15 min rasittavaa kestävyysliikuntaa. Hän tekee myös 2 krt/vko lihaskuntoa tai liikehallinnan kehittämistä. Minkä verran sinä harrastat liikuntaa henkilöön verrattuna?

[k19a_4] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin olisi: hyödyllisyys

[k19b_4] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin olisi: tarpeellisuus

[k19c_4] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin olisi: hyvä - huono

[k19d_4] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin tuntuisi: miellyttävyys

[k19e_4] Se, että liikkuisin kolmesti viikossa vapaa-ajallani vähintään 30 minuuttia kerrallaan niin, että sykkeeni nousee ja hengästyisin: väsyttävyys

[k20a_4] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se saisi minut hyvälle tuulelle

[k20b_4] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se auttaisi pitämään painoni kurissa

[k20c_4] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se auttaisi kasvattamaan lihasmassaa

[k20d_4] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se parantaisi kykyäni tehdä töitä ja päivittäisiä askareitani

[k20e_4] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se auttaisi minua jaksamaan

[k20f_4] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Saisin sen avulla uusia kokemuksia

[k20g_4] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se olisi stressaavaa ja henkisesti rasittavaa

[k20h_4] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se olisi ikävällä tavalla fyysisesti väsyttävää

[k20i_4] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se auttaisi minua nukkumaan paremmin

[k20j_4] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Saisin sen avulla onnistumisen kokemuksia

[k20k_4] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se tukisi itsetuntoani

[k20l_4] Millaisia seurauksia uskot olevan sillä, että liikkuisit kolmesti viikossa vapaa-ajallasi vähintään 30 minuuttia kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Se veisi liikaa aikaa muilta elämäni tärkeiltä asioilta

[k21a_4] Pidän ihmisistä joiden kanssa liikun, koska he hyväksyvät minut sellaisena kuin olen

[k21b_4] Minusta tuntuu, että saan itse päättää omista liikuntasuunnitelmistani

[k21c_4] Luotan kykyyni selviytyä liikuntaharjoitteista, jotka ovat minulle haastavia

[k21d_4] Minusta tuntuu, että minulla on sananvaltaa omissa liikuntavalinnoissani

[k21e_4] Olen tyytyväinen siihen, kuinka hyvin suoriudun vaikeistakin liikuntaharjoitteista

[k21f_4] Minusta tuntuu että tulen hyvin toimeen niiden ihmisten kanssa, jotka liikkuvat kanssani

[k22a_4] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska tunnen iloa ja tyytyväisyyttä, kun liikun.

[k22b_4] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska tunnen itseni epäonnistuneeksi, jos en ole liikkunut vähään aikaan.

[k22c_4] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska arvostan liikunnasta saamaani hyötyä.

[k22d_4] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Minulla oli joskus hyviä syitä liikkumiseen, mutta nyt mietin, pitäiskö lopettaa

[k22e_4] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska tunnen syyllisyyttä, jos en liiku.

[k22f_4] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska minulle on tärkeää liikkua säännöllisesti.

[k22g_4] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? En näe mitään syytä liikkua vapaa-ajallani.

[k22h_4] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska minusta on tärkeää nähdä vaivaa säännöllisen liikunnan eteen.

[k22i_4] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska ystäväni ja perheeni painostavat minua liikkumaan.

[k22j_4] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? En ymmärrä, miksi minun pitäisi liikkua vapaa-ajallani.

[k22k_4] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska liikkuminen on hauskaa.

[k22l_4] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska muut ihmiset ovat tyytymättömiä minuun, jos en liiku.

[k22m_4] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska minua hävettää, kun minulta jää liikuntakerta väliin.

[k22n_4] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska muutun rauhattomaksi, jos en liiku säännöllisesti

[k22o_4] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska muut ihmiset sanovat, että minun pitää liikkua.

[k22p_4] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska liikkuminen on mukavaa

[k22q_4] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Koska nautin liikuntahetkistä

[k22r_4] Miksi sinä liikut vapaa-ajallasi (vähintään 30 min kestävää sykettä nostavaa ja hengästyttävää liikuntaa)? Mielestäni liikkuminen on ajanhukkaa

[k23a_4] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Minulla on riittävästi rahaa liikunnan harrastamiseen

[k23b_4] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Ympäristössäni hyviä pyöräteitä ja lenkkipolkuja

[k23c_4] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Minulla ei ole tarvitsemiani liikuntavälineitä

[k23d_4] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Lähistölläni on paljon hyviä liikuntapaikkoja (esim. urheiluhalleja, kuntosaleja, liikuntakeskuksia)

[k23e_4] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Liikuntavälineiden puute ei ole este liikkumiselleni

[k23f_4] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Minulla on paljon tekemistä koulun, harrastusten ja/tai kaverien kanssa

[k23g_4] Arvioi omaa elämäntilannettasi ja valitse sitä parhaiten kuvaava vaihtoehto: Minulla on paljon mahdollisuuksia harrastaa liikuntaa kotona

[k25a_4] Suurin osa ystävistäni liikkuu säännöllisesti

[k25b_4] Vanhempani liikkuvat säännöllisesti

[k25c_4] Suurin osa terveystiedon kurssin muista opiskelijoista liikkuu säännöllisesti

[k25d_4] Vanhempani haluaisivat minun liikkuvan säännöllisesti

[k25e_4] Suurin osa ystävistäni haluaisi, että liikun säännöllisesti

[k26a_4] Liikunta on jotakin, mitä teen automaattisesti

[k26b_4] Liikunta on jotakin, mitä teen ilman, että minun täytyy tietoisesti muistuttaa itseäni siitä

[k26c_4] Liikunta on jotakin, mitä teen ilman, että edes ajattelen sitä

[k26d_4] Liikunta on jotakin, minkä teen ilman, että edes tiedostan tekeväni sitä

[k27a_4] Mitkä ovat aikomuksesi seuraavan kuukauden aikana? Aion liikkua vähintään 30 minuuttia kerrallaan ainakin 3 kertaa viikossa seuraavien 4 viikon aikana.

[k27b_4] Mitkä ovat aikomuksesi seuraavan kuukauden aikana? Aion liikkua vähintään 30 minuuttia kerrallaan ainakin 3 kertaa viikossa seuraavien 4 viikon aikana. (laita rasti ruutuun, joka parhaiten kuvaa sinua)

[k28_4] Oletko tyytyväinen siihen, kuinka paljon nykyisin liikut?

[k29_4] Jos vastasit haluavasi liikkua enemmän kuin nyt, mitä muuttaisit ja miksi?

[k30a_4] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, milloin liikkua

[k30b_4] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, missä liikkua

[k30c_4] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, kuinka liikkua

[k30d_4] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, kuinka usein liikkua

[k30e_4] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, mitä tehdä silloin, kun jokin sotkee suunnitelmani

[k30f_4] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, kuinka pysyä suunnitelmissa vaikeissakin tilanteissa

[k30g_4] Minulla on tällä hetkellä yksityiskohtainen suunnitelma siitä, kuinka hyödyntää hyviä tilaisuuksia liikkumiseen

[k31a_4] Kuinka varmasti uskot halutessasi pystyväsi liikkumaan seuraavan kuukauden aikana kolmesti viikossa vähintään 30 min kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Jos haluaisin, voisin liikkua kolmesti viikossa

[k31b_4] Kuinka varmasti uskot halutessasi pystyväsi liikkumaan seuraavan kuukauden aikana kolmesti viikossa vähintään 30 min kerrallaan, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Liikkuminen kolmesti viikossa on minulle

[k31c_4] Kuinka varmasti uskot halutessasi pystyväsi liikkumaan seuraavan kk:n aikana 3/vko väh. 30 min krt, niin että sykkeesi nousee ja hengästyt? Olen varma, että pystyisin voittamaan hankaluudet, jotka estävät minua liikkumasta 3krt/vko

[k32a_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen asettanut itselleni liikuntatavoitteita

[k32b_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen tehnyt tarkan suunnitelman liikunnan toteuttamiseksi

[k32c_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen kirjoittanut liikuntasuunnitelmani huolellisesti ylös (esim. kalenteriin).

[k32d_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen tutustunut lähiseutuni liikuntamahdollisuuksiin

[k33a_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen pilkkonut laajempia liikuntatavoitteitani pienempiin osatavoitteisiin

[k33b_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen miettinyt, millaisia myönteisiä seurauksia säännöllisellä liikunnalla olisi minun elämässäni

[k33c_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen ajatellut liikuntatavoitteitani

[k33d_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen havainnoinut omaa liikuntaani esim. merkitsemällä liikuntakerrat liikuntapäivyriin tai älypuhelin-appiin

[k33e_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen verrannut toteutunutta liikuntaani asettamaani liikuntatavoitteeseen

[k33f_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Jos en ole saavuttanut liikuntatavoitettani olen arvioinut, mikä meni pieleen.

[k33g_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen miettinyt, mitkä liikunnan harrastamisen syyt ovat minulle itselleni tärkeitä

[k33h_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen pohtinut millaiset tilanteet estävät minua toteuttamasta liikuntasuunnitelmaani

[k33i_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen suunnitellut tapoja ylittää liikunnan harrastamisen esteitä

[k33j_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen kokeillut minulle uusia tapoja liikkua

[k33k_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen pyytänyt kavereitani tai perhettäni liikkumaan kanssani

[k33l_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen palkinnut itseäni säännöllisestä liikunnasta

[k35bh_4] Tyypillisenä arkipäivänä viimeisen viikon aikana istuin yhtäjaksoisesti paikallani: tunnit

[k35bm_4] Tyypillisenä arkipäivänä viimeisen viikon aikana istuin yhtäjaksoisesti paikallani: minuutit

[k35ch_4] Tyypillisenä viikonlopun päivänä viimeisen viikon aikana istuin yhtäjaksoisesti paikallani: tunnit

[k35cm_4] Tyypillisenä viikonlopun päivänä viimeisen viikon aikana istuin yhtäjaksoisesti paikallani: minuutit

[k36a_4] Kuinka usein keskeytit yhtäjaksoisen paikallaan istumisen viimeisen viikon aikana: oppituntien aikana

[k36b_4] Kuinka usein keskeytit yhtäjaksoisen paikallaan istumisen viimeisen viikon aikana: kotona TV:n tai DVD:n ääressä

[k36c_4] Kuinka usein keskeytit yhtäjaksoisen paikallaan istumisen viimeisen viikon aikana: kotona tietokoneella

[k36d_4] Kuinka usein keskeytit yhtäjaksoisen paikallaan istumisen viimeisen viikon aikana: kavereiden kanssa hengaillessa

[k36e_4] Kuinka usein keskeytit yhtäjaksoisen paikallaan istumisen viimeisen viikon aikana: en istunut enempää kuin puoli tuntia päivässä

[k37_4] Mikä on omasta mielestäsi liian pitkä aika istua kerrallaan?

[k38a_4] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: rentoutuisin

[k38b_4] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: virkistyisin

[k38c_4] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: tuntuisi turhalta

[k38d_4] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: opetus luokassa häiriintyisi

[k38e_4] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: jaksaisin keskittyä paremmin opetukseen

[k38f_4] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: niska-, hartia- ja selkäkivut vähenisivät

[k38g_4] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: päänsärky vähenisi

[k38h_4] Jos vähentäisin istumistani puolen tunnin välein, sen seurauksena: tuntisin itseni noloksi

[k39a_4] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa koulukavereistani yrittää vähentää istumista koulupäivän aikana

[k39b_4] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa koulukavereistani yrittää vähentää istumista vapaa-ajalla

[k39c_4] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa koulukavereistani hyväksyy sen, että yritän vähentää istumista koulupäivän aikana

[k39d_4] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa koulukavereistani hyväksyy sen, että yritän vähentää istumista vapaa-ajalla

[k40a_4] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa opettajistani: yrittää vähentää omaa istumista koulupäivän aikana

[k40b_4] Miten muut ihmiset suhtautuvat istumisen vähentämiseen? Suurin osa opettajistani: hyväksyy sen, että yritän vähentää istumista koulupäivän aikana

[k41a_4] Istumisen vähentäminen on: turhaa

[k41b_4] Istumisen vähentäminen on: hyödyllistä

[k41c_4] Istumisen vähentäminen on: epämiellyttävää

[k41d_4] Istumisen vähentäminen on: hyväksi minulle

[k42a_4] Jos haluan, voin vähentää paikallaan istumaani aikaa koulupäiväni aikana

[k42b_4] Jos haluan, voin vähentää paikallaan istumaani aikaa vapaa-ajallani

[k42c_4] Voin itse täysin vaikuttaa siihen vähennänkö paikallani istumaani aikaa koulupäiväni aikana.

[k42d_4] Voin itse täysin vaikuttaa siihen vähennänkö paikallani istumaani aikaa vapaa-ajallani.

[k43a_4] Mitkä ovat aikomuksesi seuraavan kuukauden aikana? Aion vähentää pitkiä aikoja paikallaan istumista seuraavien 4 viikon aikana

[k43b_4] Mitkä ovat aikomuksesi seuraavan kuukauden aikana? Aion vähentää pitkiä aikoja paikallaan istumista seuraavan 4 viikon aikana

[k44a_4] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on kertonut opiskelijoille istumisen vähentämisen hyvistä seurauksista

[k44b_4] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on tarjonnut minulle oppitunneilla mahdollisuuksia vähentää aikaa, jonka istun paikallani

[k44c_4] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on antanut opiskelijoille luvan jaloitella vapaasti luokassa oppituntien aikana

[k44d_4] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on kehottanut opiskelijoita tekemään itsenäisesti jumppaliikkeitä oppitunnilla

[k44e_4] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on pitänyt oppitunnilla aktiivisuustaukoja (esim. lyhyt venyttely)

[k44f_4] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on järjestänyt opetuksessa harjoituksia, jotka sisältävät liikkumista (esim. rastien kiertämistä luokassa tai paritehtäviä seisaaltaan)

[k44g_4] Millainen kouluympäristösi on ollut viimeisen kuukauden aikana? Suurin osa opettajistani: on kertonut pitkiä aikoja paikallaan istumisen kielteisistä seurauksista

[k45_4] Terveydentilani on mielestäni tällä hetkellä ...

[k46_4] Fyysinen kuntoni on mielestäni tällä hetkellä ...

[k47_4] Onko sinulla tällä hetkellä jokin sairaus tai vamma, joka rajoittaa liikkumistasi?

[k47a_4] Onko sinulla tällä hetkellä jokin sairaus tai vamma, joka rajoittaa liikkumistasi? Jos vastasit kyllä, niin mikä? (Avokysymys)

[k48a_4] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Niska- ja hartiakipuja

[k48b_4] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Selän alaosan kipuja

[k48c_4] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Vatsakipuja

[k48d_4] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Jännittyneisyyttä tai hermostuneisuutta

[k48e_4] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Ärtyneisyyttä tai kiukunpurkauksia

[k48f_4] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Vaikeuksia päästä uneen tai heräilemistä öisin

[k48g_4] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Päänsärkyä

[k48h_4] Onko sinulla viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana ollut jotakin seuraavista oireista ja kuinka usein? Väsymystä tai heikotusta

[k49_4] Stressillä tarkoitetaan tilannetta, jossa ihminen tuntee itsensä jännittyneeksi, levottomaksi, hermostuneeksi tai ahdistuneeksi jne. Tunnetko sinä nykyisin tällaista stressiä?

[k50_4] Tupakoitko?

[k51_4] Jos olet lopettanut tupakoinnin, montako vuotta sitten lopetit?

[k52_4] Kuinka usein syöt yleensä kotona aamiaista kouluviikon aikana?

[k53_4] Miten mielestäsi yleensä syöt? Syön mielestäni ...

[k55a_4] Pitkiä aikoja jatkuvan paikallaan istumisen vähentäminen on jotain: mitä teen automaattisesti

[k55b_4] Pitkiä aikoja jatkuvan paikallaan istumisen vähentäminen on jotain: mitä teen ilman, että minun täytyy tietoisesti muistuttaa itseäni siitä

[k55c_4] Pitkiä aikoja jatkuvan paikallaan istumisen vähentäminen on jotain: mitä teen ilman, että edes ajattelen

[k55d_4] Pitkiä aikoja jatkuvan paikallaan istumisen vähentäminen on jotain: minkä aloitan ilman, että edes tiedostan tekeväni sitä

[k56a_4] Yritän vähentää aikaa, jonka istun paikallani: Koska muut sanovat, että minun pitäisi istua vähemmän.

[k56b_4] Yritän vähentää aikaa, jonka istun paikallani: Koska opettajani painostavat minua istumaan vähemmän

[k56c_4] Yritän vähentää aikaa, jonka istun paikallani: Koska tunnen syyllisyyttä, jos istun pitkiä aikoja paikallani.

[k56d_4] Yritän vähentää aikaa, jonka istun paikallani: Koska arvostan istumisen vähentämisen hyötyjä.

[k56e_4] Yritän vähentää aikaa, jonka istun paikallani: Koska istumisen vähentäminen on mukavaa.

[k56f_4] Yritän vähentää aikaa, jonka istun paikallani: En näe mitään syytä vähentää istumistani.

[k57a_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen ajatellut pitkiä aikoja paikallaan istumisen seurauksia

[k57b_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen miettinyt kuinka paljon aikaa vietän istuen

[k57c_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen miettinyt, mitkä istumisen vähemtämisen syyt ovat minulle itselleni tärkeitä

[k57d_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen havannoinut istumisen vähemtämisen vaikutuksia omaan vireystilaani ja keskittymiskykyyni

[k57e_4] Oletko viimeisten kahden viikon aikana tehnyt seuraavaa? Olen miettinyt millaisia seurauksia istumisen vähentämisellä olisi minun elämässäni

[H1_1a] Date of on 1th day participant provided usable (at pre-invention baseline)

[H1_2a] Date of on 2nd day participant provided usable (at pre-invention baseline)

[H1_3a] Date of on 3rd day participant provided usable (at pre-invention baseline)

[H1_4a] Date of on 4th day participant provided usable (at pre-invention baseline)

[H1_5a] Date of on 5th day participant provided usable (at pre-invention baseline)

[H1_6a] Date of on 6th day participant provided usable (at pre-invention baseline)

[H1_7a] Date of on 7th day participant provided usable (at pre-invention baseline)

[H2_1a] Total wear time on 1th day (at pre-invention baseline)

[H2_2a] Total wear time on 2nd day (at pre-invention baseline)

[H2_3a] Total wear time on 3rd day (at pre-invention baseline)

[H2_4a] Total wear time on 4th day (at pre-invention baseline)

[H2_5a] Total wear time on 5th day (at pre-invention baseline)

[H2_6a] Total wear time on 6th day (at pre-invention baseline)

[H2_7a] Total wear time on 7th day (at pre-invention baseline)

[H3_1a] Time spent not moving on 1th day (at pre-invention baseline)

[H3_2a] Time spent not moving on 2nd day (at pre-invention baseline)

[H3_3a] Time spent not moving on 3rd day (at pre-invention baseline)

[H3_4a] Time spent not moving on 4th day (at pre-invention baseline)

[H3_5a] Time spent not moving on 5th day (at pre-invention baseline)

[H3_6a] Time spent not moving on 6th day (at pre-invention baseline)

[H3_7a] Time spent not moving on 7th day (at pre-invention baseline)

[H4_1a] Time spent sitting or lying down on 1th day (at pre-invention baseline)

[H4_2a] Time spent sitting or lying down on 2nd day (at pre-invention baseline)

[H4_3a] Time spent sitting or lying down on 3rd day (at pre-invention baseline)

[H4_4a] Time spent sitting or lying down on 4th day (at pre-invention baseline)

[H4_5a] Time spent sitting or lying down on 5th day (at pre-invention baseline)

[H4_6a] Time spent sitting or lying down on 6th day (at pre-invention baseline)

[H4_7a] Time spent sitting or lying down on 7th day (at pre-invention baseline)

[H5_1a] Time spent standing up on 1th day (at pre-invention baseline)

[H5_2a] Time spent standing up on 2nd day (at pre-invention baseline)

[H5_3a] Time spent standing up on 3rd day (at pre-invention baseline)

[H5_4a] Time spent standing up on 4th day (at pre-invention baseline)

[H5_5a] Time spent standing up on 5th day (at pre-invention baseline)

[H5_6a] Time spent standing up on 6th day (at pre-invention baseline)

[H5_7a] Time spent standing up on 7th day (at pre-invention baseline)

[H6_1a] Time spent doing light physical activity on 1th day (at pre-invention baseline)

[H6_2a] Time spent doing light physical activity on 2nd day (at pre-invention baseline)

[H6_3a] Time spent doing light physical activity on 3rd day (at pre-invention baseline)

[H6_4a] Time spent doing light physical activity on 4th day (at pre-invention baseline)

[H6_5a] Time spent doing light physical activity on 5th day (at pre-invention baseline)

[H6_6a] Time spent doing light physical activity on 6th day (at pre-invention baseline)

[H6_7a] Time spent doing light physical activity on 7th day (at pre-invention baseline)

[H7_1a] Time spent doing moderate physical activity on 1th day (at pre-invention baseline)

[H7_2a] Time spent doing moderate physical activity on 2nd day (at pre-invention baseline)

[H7_3a] Time spent doing moderate physical activity on 3rd day (at pre-invention baseline)

[H7_4a] Time spent doing moderate physical activity on 4th day (at pre-invention baseline)

[H7_5a] Time spent doing moderate physical activity on 5th day (at pre-invention baseline)

[H7_6a] Time spent doing moderate physical activity on 6th day (at pre-invention baseline)

[H7_7a] Time spent doing moderate physical activity on 7th day (at pre-invention baseline)

[H8_1a] Time spent doing vigorous physical activity on 1th day (at pre-invention baseline)

[H8_2a] Time spent doing vigorous physical activity on 2nd day (at pre-invention baseline)

[H8_3a] Time spent doing vigorous physical activity on 3rd day (at pre-invention baseline)

[H8_4a] Time spent doing vigorous physical activity on 4th day (at pre-invention baseline)

[H8_5a] Time spent doing vigorous physical activity on 5th day (at pre-invention baseline)

[H8_6a] Time spent doing vigorous physical activity on 6th day (at pre-invention baseline)

[H8_7a] Time spent doing vigorous physical activity on 7th day (at pre-invention baseline)

[H9_1a] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 1th day (at pre-invention baseline)

[H9_2a] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 2nd day (at pre-invention baseline)

[H9_3a] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 3rd day (at pre-invention baseline)

[H9_4a] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 4th day (at pre-invention baseline)

[H9_5a] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 5th day (at pre-invention baseline)

[H9_6a] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 6th day (at pre-invention baseline)

[H9_7a] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 7th day (at pre-invention baseline)

[H10_1a] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 1th day (at pre-invention baseline)

[H10_2a] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 2nd day (at pre-invention baseline)

[H10_3a] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 3rd day (at pre-invention baseline)

[H10_4a] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 4th day (at pre-invention baseline)

[H10_5a] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 5th day (at pre-invention baseline)

[H10_6a] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 6th day (at pre-invention baseline)

[H10_7a] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 7th day (at pre-invention baseline)

[H11_1a] Average mean amplitude deviation on 1th day (at pre-invention baseline)

[H11_2a] Average mean amplitude deviation on 2nd day (at pre-invention baseline)

[H11_3a] Average mean amplitude deviation on 3rd day (at pre-invention baseline)

[H11_4a] Average mean amplitude deviation on 4th day (at pre-invention baseline)

[H11_5a] Average mean amplitude deviation on 5th day (at pre-invention baseline)

[H11_6a] Average mean amplitude deviation on 6th day (at pre-invention baseline)

[H11_7a] Average mean amplitude deviation on 7th day (at pre-invention baseline)

[H12_1a] Number of times sitting was interrupted by standing up on 1th day (at pre-invention baseline)

[H12_2a] Number of times sitting was interrupted by standing up on 2nd day (at pre-invention baseline)

[H12_3a] Number of times sitting was interrupted by standing up on 3rd day (at pre-invention baseline)

[H12_4a] Number of times sitting was interrupted by standing up on 4th day (at pre-invention baseline)

[H12_5a] Number of times sitting was interrupted by standing up on 5th day (at pre-invention baseline)

[H12_6a] Number of times sitting was interrupted by standing up on 6th day (at pre-invention baseline)

[H12_7a] Number of times sitting was interrupted by standing up on 7th day (at pre-invention baseline)

[H13_1a] Number of steps on 1th day (at pre-invention baseline)

[H13_2a] Number of steps on 2nd day (at pre-invention baseline)

[H13_3a] Number of steps on 3rd day (at pre-invention baseline)

[H13_4a] Number of steps on 4th day (at pre-invention baseline)

[H13_5a] Number of steps on 5th day (at pre-invention baseline)

[H13_6a] Number of steps on 6th day (at pre-invention baseline)

[H13_7a] Number of steps on 7th day (at pre-invention baseline)

[H14_1a] Number of running steps on 1th day (at pre-invention baseline)

[H14_2a] Number of running steps on 2nd day (at pre-invention baseline)

[H14_3a] Number of running steps on 3rd day (at pre-invention baseline)

[H14_4a] Number of running steps on 4th day (at pre-invention baseline)

[H14_5a] Number of running steps on 5th day (at pre-invention baseline)

[H14_6a] Number of running steps on 6th day (at pre-invention baseline)

[H14_7a] Number of running steps on 7th day (at pre-invention baseline)

[H1_1b] Date of on 1th day participant provided usable (after the intensive intervention)

[H1_2b] Date of on 2nd day participant provided usable (after the intensive intervention)

[H1_3b] Date of on 3rd day participant provided usable (after the intensive intervention)

[H1_4b] Date of on 4th day participant provided usable (after the intensive intervention)

[H1_5b] Date of on 5th day participant provided usable (after the intensive intervention)

[H1_6b] Date of on 6th day participant provided usable (after the intensive intervention)

[H1_7b] Date of on 7th day participant provided usable (after the intensive intervention)

[H2_1b] Total wear time on 1th day (after the intensive intervention)

[H2_2b] Total wear time on 2nd day (after the intensive intervention)

[H2_3b] Total wear time on 3rd day (after the intensive intervention)

[H2_4b] Total wear time on 4th day (after the intensive intervention)

[H2_5b] Total wear time on 5th day (after the intensive intervention)

[H2_6b] Total wear time on 6th day (after the intensive intervention)

[H2_7b] Total wear time on 7th day (after the intensive intervention)

[H3_1b] Time spent not moving on 1th day (after the intensive intervention)

[H3_2b] Time spent not moving on 2nd day (after the intensive intervention)

[H3_3b] Time spent not moving on 3rd day (after the intensive intervention)

[H3_4b] Time spent not moving on 4th day (after the intensive intervention)

[H3_5b] Time spent not moving on 5th day (after the intensive intervention)

[H3_6b] Time spent not moving on 6th day (after the intensive intervention)

[H3_7b] Time spent not moving on 7th day (after the intensive intervention)

[H4_1b] Time spent sitting or lying down on 1th day (after the intensive intervention)

[H4_2b] Time spent sitting or lying down on 2nd day (after the intensive intervention)

[H4_3b] Time spent sitting or lying down on 3rd day (after the intensive intervention)

[H4_4b] Time spent sitting or lying down on 4th day (after the intensive intervention)

[H4_5b] Time spent sitting or lying down on 5th day (after the intensive intervention)

[H4_6b] Time spent sitting or lying down on 6th day (after the intensive intervention)

[H4_7b] Time spent sitting or lying down on 7th day (after the intensive intervention)

[H5_1b] Time spent standing up on 1th day (after the intensive intervention)

[H5_2b] Time spent standing up on 2nd day (after the intensive intervention)

[H5_3b] Time spent standing up on 3rd day (after the intensive intervention)

[H5_4b] Time spent standing up on 4th day (after the intensive intervention)

[H5_5b] Time spent standing up on 5th day (after the intensive intervention)

[H5_6b] Time spent standing up on 6th day (after the intensive intervention)

[H5_7b] Time spent standing up on 7th day (after the intensive intervention)

[H6_1b] Time spent doing light physical activity on 1th day (after the intensive intervention)

[H6_2b] Time spent doing light physical activity on 2nd day (after the intensive intervention)

[H6_3b] Time spent doing light physical activity on 3rd day (after the intensive intervention)

[H6_4b] Time spent doing light physical activity on 4th day (after the intensive intervention)

[H6_5b] Time spent doing light physical activity on 5th day (after the intensive intervention)

[H6_6b] Time spent doing light physical activity on 6th day (after the intensive intervention)

[H6_7b] Time spent doing light physical activity on 7th day (after the intensive intervention)

[H7_1b] Time spent doing moderate physical activity on 1th day (after the intensive intervention)

[H7_2b] Time spent doing moderate physical activity on 2nd day (after the intensive intervention)

[H7_3b] Time spent doing moderate physical activity on 3rd day (after the intensive intervention)

[H7_4b] Time spent doing moderate physical activity on 4th day (after the intensive intervention)

[H7_5b] Time spent doing moderate physical activity on 5th day (after the intensive intervention)

[H7_6b] Time spent doing moderate physical activity on 6th day (after the intensive intervention)

[H7_7b] Time spent doing moderate physical activity on 7th day (after the intensive intervention)

[H8_1b] Time spent doing vigorous physical activity on 1th day (after the intensive intervention)

[H8_2b] Time spent doing vigorous physical activity on 2nd day (after the intensive intervention)

[H8_3b] Time spent doing vigorous physical activity on 3rd day (after the intensive intervention)

[H8_4b] Time spent doing vigorous physical activity on 4th day (after the intensive intervention)

[H8_5b] Time spent doing vigorous physical activity on 5th day (after the intensive intervention)

[H8_6b] Time spent doing vigorous physical activity on 6th day (after the intensive intervention)

[H8_7b] Time spent doing vigorous physical activity on 7th day (after the intensive intervention)

[H9_1b] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 1th day (after the intensive intervention)

[H9_2b] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 2nd day (after the intensive intervention)

[H9_3b] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 3rd day (after the intensive intervention)

[H9_4b] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 4th day (after the intensive intervention)

[H9_5b] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 5th day (after the intensive intervention)

[H9_6b] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 6th day (after the intensive intervention)

[H9_7b] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 7th day (after the intensive intervention)

[H10_1b] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 1th day (after the intensive intervention)

[H10_2b] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 2nd day (after the intensive intervention)

[H10_3b] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 3rd day (after the intensive intervention)

[H10_4b] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 4th day (after the intensive intervention)

[H10_5b] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 5th day (after the intensive intervention)

[H10_6b] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 6th day (after the intensive intervention)

[H10_7b] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 7th day (after the intensive intervention)

[H11_1b] Average mean amplitude deviation on 1th day (after the intensive intervention)

[H11_2b] Average mean amplitude deviation on 2nd day (after the intensive intervention)

[H11_3b] Average mean amplitude deviation on 3rd day (after the intensive intervention)

[H11_4b] Average mean amplitude deviation on 4th day (after the intensive intervention)

[H11_5b] Average mean amplitude deviation on 5th day (after the intensive intervention)

[H11_6b] Average mean amplitude deviation on 6th day (after the intensive intervention)

[H11_7b] Average mean amplitude deviation on 7th day (after the intensive intervention)

[H12_1b] Number of times sitting was interrupted by standing up on 1th day (after the intensive intervention)

[H12_2b] Number of times sitting was interrupted by standing up on 2nd day (after the intensive intervention)

[H12_3b] Number of times sitting was interrupted by standing up on 3rd day (after the intensive intervention)

[H12_4b] Number of times sitting was interrupted by standing up on 4th day (after the intensive intervention)

[H12_5b] Number of times sitting was interrupted by standing up on 5th day (after the intensive intervention)

[H12_6b] Number of times sitting was interrupted by standing up on 6th day (after the intensive intervention)

[H12_7b] Number of times sitting was interrupted by standing up on 7th day (after the intensive intervention)

[H13_1b] Number of steps on 1th day (after the intensive intervention)

[H13_2b] Number of steps on 2nd day (after the intensive intervention)

[H13_3b] Number of steps on 3rd day (after the intensive intervention)

[H13_4b] Number of steps on 4th day (after the intensive intervention)

[H13_5b] Number of steps on 5th day (after the intensive intervention)

[H13_6b] Number of steps on 6th day (after the intensive intervention)

[H13_7b] Number of steps on 7th day (after the intensive intervention)

[H14_1b] Number of running steps on 1th day (after the intensive intervention)

[H14_2b] Number of running steps on 2nd day (after the intensive intervention)

[H14_3b] Number of running steps on 3rd day (after the intensive intervention)

[H14_4b] Number of running steps on 4th day (after the intensive intervention)

[H14_5b] Number of running steps on 5th day (after the intensive intervention)

[H14_6b] Number of running steps on 6th day (after the intensive intervention)

[H14_7b] Number of running steps on 7th day (after the intensive intervention)

[H1_1c] Date of on 1th day participant provided usable (6 months after baseline)

[H1_2c] Date of on 2nd day participant provided usable (6 months after baseline)

[H1_3c] Date of on 3rd day participant provided usable (6 months after baseline)

[H1_4c] Date of on 4th day participant provided usable (6 months after baseline)

[H1_5c] Date of on 5th day participant provided usable (6 months after baseline)

[H1_6c] Date of on 6th day participant provided usable (6 months after baseline)

[H1_7c] Date of on 7th day participant provided usable (6 months after baseline)

[H2_1c] Total wear time on 1th day (6 months after baseline)

[H2_2c] Total wear time on 2nd day (6 months after baseline)

[H2_3c] Total wear time on 3rd day (6 months after baseline)

[H2_4c] Total wear time on 4th day (6 months after baseline)

[H2_5c] Total wear time on 5th day (6 months after baseline)

[H2_6c] Total wear time on 6th day (6 months after baseline)

[H2_7c] Total wear time on 7th day (6 months after baseline)

[H3_1c] Time spent not moving on 1th day (6 months after baseline)

[H3_2c] Time spent not moving on 2nd day (6 months after baseline)

[H3_3c] Time spent not moving on 3rd day (6 months after baseline)

[H3_4c] Time spent not moving on 4th day (6 months after baseline)

[H3_5c] Time spent not moving on 5th day (6 months after baseline)

[H3_6c] Time spent not moving on 6th day (6 months after baseline)

[H3_7c] Time spent not moving on 7th day (6 months after baseline)

[H4_1c] Time spent sitting or lying down on 1th day (6 months after baseline)

[H4_2c] Time spent sitting or lying down on 2nd day (6 months after baseline)

[H4_3c] Time spent sitting or lying down on 3rd day (6 months after baseline)

[H4_4c] Time spent sitting or lying down on 4th day (6 months after baseline)

[H4_5c] Time spent sitting or lying down on 5th day (6 months after baseline)

[H4_6c] Time spent sitting or lying down on 6th day (6 months after baseline)

[H4_7c] Time spent sitting or lying down on 7th day (6 months after baseline)

[H5_1c] Time spent standing up on 1th day (6 months after baseline)

[H5_2c] Time spent standing up on 2nd day (6 months after baseline)

[H5_3c] Time spent standing up on 3rd day (6 months after baseline)

[H5_4c] Time spent standing up on 4th day (6 months after baseline)

[H5_5c] Time spent standing up on 5th day (6 months after baseline)

[H5_6c] Time spent standing up on 6th day (6 months after baseline)

[H5_7c] Time spent standing up on 7th day (6 months after baseline)

[H6_1c] Time spent doing light physical activity on 1th day (6 months after baseline)

[H6_2c] Time spent doing light physical activity on 2nd day (6 months after baseline)

[H6_3c] Time spent doing light physical activity on 3rd day (6 months after baseline)

[H6_4c] Time spent doing light physical activity on 4th day (6 months after baseline)

[H6_5c] Time spent doing light physical activity on 5th day (6 months after baseline)

[H6_6c] Time spent doing light physical activity on 6th day (6 months after baseline)

[H6_7c] Time spent doing light physical activity on 7th day (6 months after baseline)

[H7_1c] Time spent doing moderate physical activity on 1th day (6 months after baseline)

[H7_2c] Time spent doing moderate physical activity on 2nd day (6 months after baseline)

[H7_3c] Time spent doing moderate physical activity on 3rd day (6 months after baseline)

[H7_4c] Time spent doing moderate physical activity on 4th day (6 months after baseline)

[H7_5c] Time spent doing moderate physical activity on 5th day (6 months after baseline)

[H7_6c] Time spent doing moderate physical activity on 6th day (6 months after baseline)

[H7_7c] Time spent doing moderate physical activity on 7th day (6 months after baseline)

[H8_1c] Time spent doing vigorous physical activity on 1th day (6 months after baseline)

[H8_2c] Time spent doing vigorous physical activity on 2nd day (6 months after baseline)

[H8_3c] Time spent doing vigorous physical activity on 3rd day (6 months after baseline)

[H8_4c] Time spent doing vigorous physical activity on 4th day (6 months after baseline)

[H8_5c] Time spent doing vigorous physical activity on 5th day (6 months after baseline)

[H8_6c] Time spent doing vigorous physical activity on 6th day (6 months after baseline)

[H8_7c] Time spent doing vigorous physical activity on 7th day (6 months after baseline)

[H9_1c] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 1th day (6 months after baseline)

[H9_2c] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 2nd day (6 months after baseline)

[H9_3c] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 3rd day (6 months after baseline)

[H9_4c] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 4th day (6 months after baseline)

[H9_5c] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 5th day (6 months after baseline)

[H9_6c] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 6th day (6 months after baseline)

[H9_7c] Longest consequent time period spent doing moderate physical activity on 7th day (6 months after baseline)

[H10_1c] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 1th day (6 months after baseline)

[H10_2c] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 2nd day (6 months after baseline)

[H10_3c] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 3rd day (6 months after baseline)

[H10_4c] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 4th day (6 months after baseline)

[H10_5c] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 5th day (6 months after baseline)

[H10_6c] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 6th day (6 months after baseline)

[H10_7c] Longest consequent time period spent doing vigorous physical activity on 7th day (6 months after baseline)

[H11_1c] Average mean amplitude deviation on 1th day (6 months after baseline)

[H11_2c] Average mean amplitude deviation on 2nd day (6 months after baseline)

[H11_3c] Average mean amplitude deviation on 3rd day (6 months after baseline)

[H11_4c] Average mean amplitude deviation on 4th day (6 months after baseline)

[H11_5c] Average mean amplitude deviation on 5th day (6 months after baseline)

[H11_6c] Average mean amplitude deviation on 6th day (6 months after baseline)

[H11_7c] Average mean amplitude deviation on 7th day (6 months after baseline)

[H12_1c] Number of times sitting was interrupted by standing up on 1th day (6 months after baseline)

[H12_2c] Number of times sitting was interrupted by standing up on 2nd day (6 months after baseline)

[H12_3c] Number of times sitting was interrupted by standing up on 3rd day (6 months after baseline)

[H12_4c] Number of times sitting was interrupted by standing up on 4th day (6 months after baseline)

[H12_5c] Number of times sitting was interrupted by standing up on 5th day (6 months after baseline)

[H12_6c] Number of times sitting was interrupted by standing up on 6th day (6 months after baseline)

[H12_7c] Number of times sitting was interrupted by standing up on 7th day (6 months after baseline)

[H13_1c] Number of steps on 1th day (6 months after baseline)

[H13_2c] Number of steps on 2nd day (6 months after baseline)

[H13_3c] Number of steps on 3rd day (6 months after baseline)

[H13_4c] Number of steps on 4th day (6 months after baseline)

[H13_5c] Number of steps on 5th day (6 months after baseline)

[H13_6c] Number of steps on 6th day (6 months after baseline)

[H13_7c] Number of steps on 7th day (6 months after baseline)

[H14_1c] Number of running steps on 1th day (6 months after baseline)

[H14_2c] Number of running steps on 2nd day (6 months after baseline)

[H14_3c] Number of running steps on 3rd day (6 months after baseline)

[H14_4c] Number of running steps on 4th day (6 months after baseline)

[H14_5c] Number of running steps on 5th day (6 months after baseline)

[H14_6c] Number of running steps on 6th day (6 months after baseline)

[H14_7c] Number of running steps on 7th day (6 months after baseline)

[T3a] Sukupuoli (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T4a] Vartalotyyppi (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T5a] Testinpäiväys (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T7a] Paino kg (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T8a] Pituus cm (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T9a] Rasva prosentteina (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T10a] Rasvan massa kg (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T11a] Rasvaton massa kg (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T12a] Painoindeksi (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T13a] Perusaineenvaihdunta kcal (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T14a] Kokonaisvesimäärä kg (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T15a] Luumassa kg (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T16a] Impedanssiohmia (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T17a] Viskeraalinen (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T18a] Metabolinen ikä (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T19a] Lihasmassa kg (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T20a] Oikeajalka, rasvaprosentti (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T21a] Oikeajalka, rasvanmassa (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T22a] Oikeajalka, rasvatonmassa (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T23a] Oikeajalka, arvioitu lihasmassa (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T24a] Oikeajalka impedanssi (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T25a] Vasenjalka rasvaprosentti (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T26a] Vasenjalka rasvanmassa (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T27a] Vasenjalka rasvatonmassa (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T28a] Vasenjalka arvioitulihasmassa (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T29a] Vasenjalka Impedanssi (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T30a] Oikeakäsi, rasvaprosentti (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T31a] Oikeakäsi, rasvanmassa (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T32a] Oikeakäsi, rasvatonmassa (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T33a] Oikeakäsi, arvioitulihasmassa (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T34a] Oikeakäsi, impedanssi (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T35a] Vasenkäsi, rasvaprosentti (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T36a] Vasenkäsi, rasvanmassa (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T37a] Vasenkäsi, rasvatonmassa (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T38a] Vasenkäsi arvioitulihasmassa (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T39a] Vasenkäsi, impedanssi (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T40a] Keskivartalo, rasvaprosentti (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T41a] Keskivartalo, rasvanmassa (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T42a] Keskivartalo, rasvatonmassa (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T43a] Keskivartalo, arvioitulihasmassa (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T44a] Keskivartalo, impedanssi (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T45a] Lihasmassa prosentteina (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T46a] Rasvamassa miehet prosentteina (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T47a] Rasvamassa naiset prosentteina (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T48a] Lihasmassa (muscle percentage) miehet prosentteina (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T49a] Lihasmassa (muscle percentage) naiset prosentteina (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T50a] Painoindeksi BMI, miehet (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T51a] Painoindeksi BMI, naiset (ennen liikuntaohjelman alkua)

[T3b] Sukupuoli (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T4b] Vartalotyyppi (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T5b] Testinpäiväys (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T7b] Paino kg (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T8b] Pituus cm (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T9b] Rasvaprosentti (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T10b] Rasvan massa kg (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T11b] Rasvaton massa kg (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T12b] Painoindeksi (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T13b] Perusaineenvaihdunta kcal (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T14b] Kokonaisvesimäärä kg (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T15b] Luumassa kg (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T16b] Impedanssi (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T17b] Viskeraalinen (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T18b] Metabolinen ikä (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T19b] Lihasmassa [kgb] (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T20b] Oikea jalka rasvaprosentti (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T21b] Oikea jalka rasvan massa (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T22b] Oikea jalka rasvaton massa (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T23b] Oikea jalka, arvioitu lihasmassa (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T24b] Oikea jalka impedanssi (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T25b] Vasen jalka rasvaprosentti (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T26b] Vasen jalka rasvan massa (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T27b] Vasen jalka rasvaton massa (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T28b] Vasen jalka arvioitu lihasmassa (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T29b] Vasen jalka impedanssi (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T30b] Oikea käsi rasvaprosentti (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T31b] Oikea käsi rasvan massa (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T32b] Oikea käsi rasvaton massa (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T33b] Oikea käsi arvioitu lihasmassa (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T34b] Oikea käsi impedanssi (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T35b] Vasen käsi rasvaprosentti (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T36b] Vasen käsi rasvan massa (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T37b] Vasen käsi rasvaton massa (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T38b] Vasen käsi arvioitu lihasmassa (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T39b] Vasen käsi impedanssi (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T40b] Keskivartalo rasvaprosentti (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T41b] Keskivartalo rasvan massa (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T42b] Keskivartalo rasvaton massa (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T43b] Keskivartalo arvioitu lihasmassa (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[T44b] Keskivartalo impedanssi (0,5 vuotta liikuntaohjelman jälkeen)

[R19e_1] Reverse-coded variable (variable generated by the researcher)

[R20g_1] Reverse-coded variable (variable generated by the researcher)

[R20l_1] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R23c_1] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R23f_1] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R20h_1] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R31b_1] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R38c_1] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R38d_1] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R38h_1] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R54a_1] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R54c_1] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R19e_2] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R20g_2] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R20h_2] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R20l_2] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R38c_2] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R38d_2] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R38h_2] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R41a_2] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R41c_2] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R19e_3] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R20g_3] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R20h_3] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R20l_3] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R23c_3] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R23f_3] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R31b_3] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R38c_3] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R38d_3] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R38h_3] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R41a_3] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R41c_3] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R19e_4] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R20g_4] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R20h_4] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R20l_4] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R23c_4] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R23f_4] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R31b_4] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R38c_4] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R38d_4] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R38h_4] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R41a_4] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[R41c_4] Reverse-coded (variable generated by the researcher)

[K14_1_PA] Total self-reported PA (variable generated by the researcher)

[K14_3_PA] Total self-reported PA (variable generated by the researcher)

[K14_4_PA] Total self-reported PA (variable generated by the researcher)

[K19_1_At] Attitude (variable generated by the researcher)

[K19_2_At] Attitude (variable generated by the researcher)

[K19_3_At] Attitude (variable generated by the researcher)

[K19_4_At] Attitude (variable generated by the researcher)

[K20_1_Ou] PA outcome expectations (variable generated by the researcher)

[K20_2_Ou] PA outcome expectations (variable generated by the researcher)

[K20_3_Ou] PA outcome expectations (variable generated by the researcher)

[K20_4_Ou] PA outcome expectations (variable generated by the researcher)

[K20_4_Re] Relatedness (variable generated by the researcher)

[K21_1_Au] Autonomy (variable generated by the researcher)

[K21_1_Co] Competence (variable generated by the researcher)

[K21_1_Re] Relatedness (variable generated by the researcher)

[K21_2_Au] Autonomy (variable generated by the researcher)

[K21_2_Co] Competence (variable generated by the researcher)

[K21_2_Re] Relatedness (variable generated by the researcher)

[K21_3_Au] Autonomy (variable generated by the researcher)

[K21_3_Co] Competence (variable generated by the researcher)

[K21_3_Re] Relatedness (variable generated by the researcher)

[K21_4_Au] Autonomy (variable generated by the researcher)

[K21_4_Co] Competence (variable generated by the researcher)

[K22_1_Am] Amotivation (Self-determination Theory) (variable generated by the researcher)

[K22_1_Ex] Extrinsic regulation (Self-determination Theory) (variable generated by the researcher)

[K22_1_Id] Identified regulation (Self-determination Theory) (variable generated by the researcher)

[K22_1_Ij] Introjected regulation (Self-determination Theory) (variable generated by the researcher)

[K22_1_In] Intrinsic regulation (Self-determination Theory) (variable generated by the researcher)

[K22_1RAI] Relative autonomy index (variable generated by the researcher)

[K22_2_Am] Amotivation (variable generated by the researcher)

[K22_2_Ex] Extrinsic regulation (variable generated by the researcher)

[K22_2_Id] Identified regulation (variable generated by the researcher)

[K22_2_Ij] Introjected regulation (variable generated by the researcher)

[K22_2_In] Intrinsic regulation (variable generated by the researcher)

[K22_2RAI] Relative autonomy index (variable generated by the researcher)

[K22_3_Am] Amotivation (Self-determination Theory) (variable generated by the researcher)

[K22_3_Ex] Extrinsic regulation (Self-determination Theory) (variable generated by the researcher)

[K22_3_Id] Identified regulation (Self-determination Theory) (variable generated by the researcher)

[K22_3_Ij] Introjected regulation (Self-determination Theory) (variable generated by the researcher)

[K22_3_In] Intrinsic regulation (Self-determination Theory) (variable generated by the researcher)

[K22_3RAI] Relative autonomy index (variable generated by the researcher)

[K22_4_Am] Amotivation (Self-determination Theory) (variable generated by the researcher)

[K22_4_Ex] Extrinsic regulation (Self-determination Theory) (variable generated by the researcher)

[K22_4_Id] Identified regulation (Self-determination Theory) (variable generated by the researcher)

[K22_4_Ij] Introjected regulation (Self-determination Theory) (variable generated by the researcher)

[K22_4_In] Intrinsic regulation (Self-determination Theory) (variable generated by the researcher)

[K22_4RAI] Relative autonomy index (variable generated by the researcher)

[K23_1_En] Perceived environmental opportunities (variable generated by the researcher)

[K23_3_En] Perceived environmental opportunities (variable generated by the researcher)

[K23_4_En] Environmental beliefs (variable generated by the researcher)

[K25_1_ND] Descriptive norm (variable generated by the researcher)

[K25_1_NI] Injunctive norm (variable generated by the researcher)

[K25_1_NP] Combined perceived norms (variable generated by the researcher)

[K25_3_ND] Descriptive norm (variable generated by the researcher)

[K25_3_NI] Injunctive norm (variable generated by the researcher)

[K25_3_NP] Combined perceived norms (variable generated by the researcher)

[K25_4_ND] Descriptive norm (variable generated by the researcher)

[K25_4_NI] Injunctive norm (variable generated by the researcher)

[K25_4_NP] Perceived norm (variable generated by the researcher)

[K26_1_SR] Self-reported behavioural automaticity index (variable generated by the researcher)

[K26_3_SR] Self-reported behavioural automaticity index (variable generated by the researcher)

[K26_4_SR] Self-Report Behavioural Automaticity Index (variable generated by the researcher)

[K27_1_In] Intention (variable generated by the researcher)

[K27_2_In] Intention (variable generated by the researcher)

[K27_3_In] Intention (variable generated by the researcher)

[K27_4_In] Intention for the next month (variable generated by the researcher)

[K28_1_PA] Satisfaction on current levels of PA (variable generated by the researcher)

[K28_3_PA] Satisfaction on current levels of PA (variable generated by the researcher)

[K28_4_PA] Satisfaction on current levels of PA (variable generated by the researcher)

[K30_1_Ac] Action planning (variable generated by the researcher)

[K30_1_Co] Coping planning (variable generated by the researcher)

[K30_3_Ac] Action planning (variable generated by the researcher)

[K30_3_Co] Coping planning (variable generated by the researcher)

[K30_4_Ac] Action Planning (variable generated by the researcher)

[K30_4_Co] Coping Planning (variable generated by the researcher)

[K31_1_Se] Self-efficacy (variable generated by the researcher)

[K31_1PBC] Perceived behavioural control (variable generated by the researcher)

[K31_3_Se] Self-efficacy (variable generated by the researcher)

[K31_3PBC] Perceived behavioural control (variable generated by the researcher)

[K31_4_Se] Self-efficacy (variable generated by the researcher)

[K31_4PBC] Perceived behavioural control (variable generated by the researcher)

[K32_1_BC] BCT use baseline (k32) (variable generated by the researcher)

[K32_3_BC] BCT use follow-up (k32) (variable generated by the researcher)

[K32_4_BC] BCT use follow-up (k32) (variable generated by the researcher)

[K32_EROT] Change in K32 from T3 to T1 (variable generated by the researcher)

[K33_1_BC] BCT use baseline (k33) (variable generated by the researcher)

[k33_3_BC] BCTs_Weeklycompliance_adghi (variable generated by the researcher)

[k33_3_BW] BCTs_Weeklycompliance_AtoJ (variable generated by the researcher)

[K33_3BCT] BCT use follow-up (k33) (variable generated by the researcher)

[K33_4_BC] [K33_4_BCTs (variable generated by the researcher)

[k33a_3_W] Weeklycomplier (variable generated by the researcher)

[k33b_3_W] Weeklycomplier (variable generated by the researcher)

[k33c_3_W] Weeklycomplier (variable generated by the researcher)

[k33d_3_W] Weeklycomplier (variable generated by the researcher)

[k33e_3_W] Weeklycomplier (variable generated by the researcher)

[k33f_3_W] Weeklycomplier (variable generated by the researcher)

[k33g_3_W] Weeklycomplier (variable generated by the researcher)

[k33h_3_W] Weeklycomplier (variable generated by the researcher)

[k33i_3_W] Weeklycomplier (variable generated by the researcher)

[k33j_3_W] Weeklycomplier (variable generated by the researcher)

[K35_1_SD] Total self-reported weekday sitting (variable generated by the researcher)

[K35_1_SW] Total self-reported weekend sitting (variable generated by the researcher)

[K35_3_SD] Total self-reported weekday sitting (variable generated by the researcher)

[K35_3_SW] Total self-reported weekend sitting (variable generated by the researcher)

[K35_4_SD] Total self-reported weekday sitting (variable generated by the researcher)

[K35_4_SW] Total self-reported weekend sitting (variable generated by the researcher)

[K36_1_S7] Total self-reported breaks to sitting in 7 days (variable generated by the researcher)

[K36_3_S7] Total self-reported breaks to sitting in 7 days (variable generated by the researcher)

[K36_4_S7] Total self-reported breaks to sitting in 7 days (variable generated by the researcher)

[K38_1_Ou] Sitting reduction outcome expectations T1 (variable generated by the researcher)

[K38_2_Ou] Sitting reduction outcome expectations T2 (variable generated by the researcher)

[K38_3_Ou] Sitting reduction outcome expectations T3 (variable generated by the researcher)

[K38_4_Ou] Sitting reduction outcome expectations T4 (variable generated by the researcher)

[K39_1_NP] Sitting reduction perceived norms T1 (variable generated by the researcher)

[K39_2_NP] Sitting reduction perceived norms T2 (variable generated by the researcher)

[K39_3_NP] Sitting reduction perceived norms T3 (variable generated by the researcher)

[K39_4_No] Sitting reduction perceived norms T4 (variable generated by the researcher)

[K40_1_NP] Sitting reduction perceived norms T1 (questionnaire battery 2) (variable generated by the researcher)

[K40_2_NP] Sitting reduction perceived norms T2 (variable generated by the researcher)

[K40_3_NP] Sitting reduction perceived norms T3 (questionnaire battery 2) (variable generated by the researcher)

[K40_4_No] Sitting reduction perceived norms T4 (questionnaire battery 2) (variable generated by the researcher)

[K42_1_Se] Sitting reduction self-efficacy T1 (variable generated by the researcher)

[K42_3_Se] Sitting reduction self-efficacy T3 (variable generated by the researcher)

[K42_4_Se] Sitting reduction self-efficacy T4 (variable generated by the researcher)

[K43_1_In] Intention (variable generated by the researcher)

[K43_2_In] Sitting reduction intention (variable generated by the researcher)

[K43_3_In] Intention (variable generated by the researcher)

[K43_4_In] Intention (variable generated by the researcher)

[K44_1_Te] Perceived sitting reduction actions of teachers (variable generated by the researcher)

[K44_3_Te] Perceived sitting reduction actions of teachers (variable generated by the researcher)

[K44_4_Te] Perceived sitting reduction actions of teachers (variable generated by the researcher)

[K48_1_Sy] Symptoms experienced (variable generated by the researcher)

[K48_3_Sy] Symptoms experienced (variable generated by the researcher)

[K48_4_Sy] Symptoms experienced (variable generated by the researcher)

[K54_1_Ou] Sitting reduction outcome expectations T1 (variable generated by the researcher)

[K54_2_Ou] Sitting reduction outcome expectations T2 (variable generated by the researcher)

[K54_3_Ou] Sitting reduction outcome expectations T3 (variable generated by the researcher)

[K54_4_Ou] Sitting reduction outcome expectations T4 (variable generated by the researcher)

[H_Wm_a] H_Weartime.MEAN_BL (variable generated by the researcher)

[H_Wm_b] H_Weartime.MEAN_FU (variable generated by the researcher)

[H_Ws_a] H_Weartime.SUM_BL (variable generated by the researcher)

[H_Ws_b] H_Weartime.SUM_FU (variable generated by the researcher)

[H_Wm_c] H_Weartime.MEAN_FU2 (variable generated by the researcher)

[H_Ws_c] H_Weartime.SUM_FU2 (variable generated by the researcher)

[H_SM_a] H_StandupN.MEAN_BL (variable generated by the researcher)

[H_SS_a] H_StandupN.SUM_BL (variable generated by the researcher)

[H_SM_b] H_StandupN.MEAN_FU (variable generated by the researcher)

[H_SS_b] H_StandupN.SUM_FU (variable generated by the researcher)

[H_SM_c] H_StandupN.MEAN_FU2 (variable generated by the researcher)

[H_SS_c] H_StandupN.SUM_FU2 (variable generated by the researcher)

[H_MVPA_a] H_MVPAmin.SUM_BL (variable generated by the researcher)

[H_MVPA_b] H_MVPAmin.SUM_FU (variable generated by the researcher)

[H_MVPA_c] H_MVPAmin.SUM_FU2 (variable generated by the researcher)

[H_Days_a] H_DaysWornN_BL (variable generated by the researcher)

[H_Days_b] H_DaysWornN_FU (variable generated by the researcher)

[H_Days_c] H_DaysWornN_FU2 (variable generated by the researcher)

[H_SMS_a] H_SitLieMin.SUM_BL (variable generated by the researcher)

[H_SMM_a] H_SitLieMin.MEAN_BL (variable generated by the researcher)

[H_SMS_b] H_SitLieMin.SUM_FU (variable generated by the researcher)

[H_SMM_b] H_SitLieMin.MEAN_FU (variable generated by the researcher)

[H_SMS_c] H_SitLieMin.SUM_FU2 (variable generated by the researcher)

[H_SMM_c] H_SitLieMin.MEAN_FU2 (variable generated by the researcher)

[H_SitL_a] H_SitLiePerc_BL (variable generated by the researcher)

[H_SitL_b] H_SitLiePerc_FU (variable generated by the researcher)

[H_SitL_c] H_SitLiePerc_FU2 (variable generated by the researcher)

[H_MVpe_a] H_MVPAperc_BL (variable generated by the researcher)

[H_MVpe_b] H_MVPAperc_FU (variable generated by the researcher)

[H_MVpe_c] H_MVPAperc_FU2 (variable generated by the researcher)

[H_MVm_a] H_MVPAmin.MEANperday_BL (variable generated by the researcher)

[H_MVm_b] H_MVPAmin.MEANperday_FU (variable generated by the researcher)

[H_MVm_c] H_MVPAmin.MEANperday_FU2 (variable generated by the researcher)

[H_DaysW1] H_DaysWornN_ChangeT4T1 (variable generated by the researcher)

[H_DaysW2] H_DaysWorn_BL_Min4 (variable generated by the researcher)

[H_DaysW3] H_DaysWorn_FU_Min4 (variable generated by the researcher)

[H_DaysW4] H_DaysWorn_FU2_Min4 (variable generated by the researcher)

[H_DaysW5] H_DaysWornOver10h_BL (variable generated by the researcher)

[H_DaysW6] H_DaysWornOver10h_FU (variable generated by the researcher)

[H_DaysW7] H_DaysWornOver10h_FU2 (variable generated by the researcher)

[H_DaysW8] H_DaysWorn_BL_Min4daysOver10h (variable generated by the researcher)

[H_DaysW9] H_DaysWorn_FU_Min4daysOver10h (variable generated by the researcher)

[H_Days10] H_DaysWorn_FU2_Min4daysOver10h (variable generated by the researcher)

[Hi_MVPA4] Highest_MVPA_4tile (variable generated by the researcher)

[Filter] Highest_MVPA_4tile ~= 1 (FILTER) filter_$ (variable generated by the researcher)

[H_T4T1di] H_T4T1diff_MVPAmin.MEANperday (variable generated by the researcher)

[H_T3T1di] H_T3T1diff_MVPAmin.MEANperday (variable generated by the researcher)

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.