FSD3309 Nuori tutkija asiantuntijana -kirjoitusaineisto 2018
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Lataa aineisto täältä
Muunkieliset kuvailuversiot
Aineistoon liittyvät tiedostot
Tekijät
- Matikainen, Minni (Jyväskylän yliopisto)
- Piironen, Anni (Jyväskylän yliopisto)
Asiasanat
akateemikot, apurahat, asiantuntijuus, kokemattomuus, kokemukset, tiedeyhteisöt, tohtorikoulutus, tutkijakoulutus, tutkijat, vasta-alkajat
Sisällön kuvaus
Tässä aineistossa kirjoittajat kertovat kokemuksistaan oman asiantuntijuutensa kehittymisestä tutkijanuran alkuvaiheissa. Vastaajia pyydettiin erittelemään esimerkiksi millaisia mahdollisuuksia ja haasteita he ovat kohdanneet sekä mistä he ovat saaneet opastusta ja tukea työssään. Aineisto sisältää 51 vapaamuotoista kirjoitusta, joista 16 on kirjoitettu englanniksi ja 35 suomeksi.
Osa vastaajista oli juuri aloittanut työnsä akatemian parissa ja osa muisteli kirjoituksessa uransa alkuaikoja. Useat kirjoittajat kertoivat kokemuksistaan tohtorikoulutuksesta ja väitöskirjan teosta. Keskeisiksi teemoiksi kirjoituksissa nousivat esimerkiksi apurahoihin ja toimeentuloon liittyvät asiat, verkostoituminen ja oman aseman reflektointi työyhteisössä. Kirjoittajat kuvailevat monipuolisesti yksilöllisiä kokemuksiaan oman asiantuntijuuden kehittymisestä ja siihen liittyvistä tunteista. Kirjoituskutsussa pyydettiin vastaajia pohtimaan, liittyvätkö esimerkiksi sukupuoli, ikä tai etninen tausta heidän kokemuksiinsa tiedeyhteisöstä.
Taustamuuttujina ovat vastaajan ikä ja sukupuoli, kirjoituksen kieli sekä tieto siitä, kuinka kauan ja millä alalla kirjoittaja on toiminut. Aineistosta on tehty html-versio, jonka hakemiston avulla kirjoituksia on helppo selata.
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.