Valitse muuttuja
[fsd_no] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä)
[fsd_vr] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä)
[fsd_id] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä)
[q1a_1] Vaikka hyvän sosiaaliturvan ja muiden julkisten palvelujen ylläpitäminen maksaa paljon, suomalainen hyvinvointivaltio on aina hintansa arvoinen
[q1a_2] Ihmisten hyvinvoinnin jatkuminen voi perustua vain taloudelliseen kasvuun
[q1a_3] Maamme nopeasti kasvanut valtionvelka on pakko saada pikaisesti kuriin riippumatta siitä millaisia etujen ja hyvinvoinnin leikkauksia siitä seuraa
[q1a_4] Tuloerot väestöryhmien välillä ovat kasvaneet maassamme liian suuriksi
[q1a_5] Ilmastonmuutos on aikamme suurin ympäristöuhka, jonka torjumiseksi on nopeasti ryhdyttävä tehokkaisiin toimiin kaikissa maissa
[q1a_6] Olennaista julkisissa palveluissa ei ole se, kuka ne tuottaa, vaan se että ne ovat kaikkien saatavilla
[q1a_7] On oikein, että huippuosaajille maksetaan työstään selvästi parempaa palkkaa, vaikka se kasvattaisikin tuloeroja
[q1a_8] Ulkomaalaisten lisääntyvä muutto Suomeen tuo maahamme hyödyllisiä kansainvälisiä vaikutteita
[q1a_9] Pyrkimällä jatkuvaan taloudelliseen kasvuun ihminen tuhoaa vähitellen luonnon ja lopulta myös itsensä
[q1a_10] Maksaisin henkilökohtaisesti mielelläni nykyistä enemmän veroja
[q1a_11] Korkea tulovero vähentää työhalujani
[q1a_12] Vaikka verotus Suomessa kiristyisikin hieman nykytasoltaan, se ei aiheuttaisi merkittävää haittaa taloudelle ja investoinneille
[q1a_13] Olen kiinnostunut politiikasta ja seuraan sitä aktiivisesti
[q1a_14] Suomalainen teollisuus ja elinkeinoelämä toimii nykyisin ympäristöasioissa vastuullisesti
[q1a_15] Verotuksen kiristämisen sijaan julkisen talouden toimintaa pitäisi tehostaa
[q1a_16] Suomessa pitäisi luopua ns. pääministerivaalikäytännöstä, jonka mukaan vaaleissa eniten kannatusta saaneen puolueen puheenjohtajasta tulee pääministeri
[q1a_17] EU-jäsenyys pakottaa suomalaiset noudattamaan monia sellaisia normeja ja säädöksiä, joita emme halua emmekä tarvitse
[q1a_18] Suomalaisten varauksellinen suhtautuminen ulkomaalaisiin on viisasta varovaisuutta, ei tietämättömyyttä tai rasismia
[q1b_1] Maamme väestön ikääntyminen ja uhkaava vähentyminen edellyttävät ulkomaalaisten Suomeen muuton helpottamista
[q1b_2] Muiden pohjoismaiden tapaan meilläkin pitäisi tarvittaessa muodostaa vähemmistöhallitus, jota jotkut puolueet ovat ennalta sitoutuneet tukemaan hallituksen ulkopuolelta
[q1b_3] Vaikka Suomen on osaltaan kannettava vastuuta sodan ja vainon kohteeksi joutuneista pakolaisista, nykyisen suuruinen maahanmuutto on liikaa
[q1b_4] Ilmaston ja merien tila riippuu muista maista, Suomi ja suomalaiset eivät voi tehdä paljoakaan niiden hyväksi
[q1b_5] On samantekevää mitkä puolueet istuvat kevään eduskuntavaalien jälkeisessä hallituksessa, asiat/harjoitettava politiikka ei siitä muutu
[q1b_6] Suomessa käytävä keskustelu maahanmuutosta ei ole riittävän suorapuheista ja ongelmia avoimesti esille tuovaa
[q1b_7] EU:n jäsenyydestä on Suomelle enemmän hyötyä kuin haittaa
[q1b_8] Muukalaisvihasta ja rasistisesta puheesta on tullut Suomessa lähes jokapäiväistä
[q1b_9] Saaste- ja ympäristöongelmien vähentämiseksi olen valmis tinkimään omasta elintasostani
[q1b_10] Ilmastonmuutoksesta ja keinoista, joilla siihen voi vaikuttaa liikkuu niin paljon epämääräistä tietoa, että on vaikea tietää mikä vaikutus omilla toimilla on
[q1b_11] Päättäjien pitää tehdä ilmastonmuutoksen hidastamiseksi tarvittavat ratkaisut ja toimet, eikä niitä voi sysätä yksittäisten kansalaisten vastuulle
[q1b_12] Suomen pitäisi erota EU:sta
[q1b_13] Jos veroja alennettaisiin, olisin valmis luopumaan joistakin valtiolta ja kunnilta saamistani palveluista
[q1b_14] Kaikki EU-maat tulisi velvoittaa auttamaan yhteisvastuullisesti jäsenmaita, jotka joutuvat vaikeuksiin suurten turvapaikanhakijamäärien vuoksi
[q1b_15] Olisin valmis tekemään ilmastotekoja, jos saisin varmuuden siitä, että myös muut kansalaiset ryhtyvät niihin
[q1b_16] Ydinvoiman lisärakentaminen olisi paras ratkaisu maamme sähköntuotannon lisäämiseksi
[q1c_1] Vaikka EU:lla onkin omat pulmansa, se on joka tapauksessa ainoa voima, joka voi ohjata ja hallita Euroopan kehitystä
[q1c_2] Tunnen itseni nykyisin paitsi suomalaiseksi, yhä selvemmin myös eurooppalaiseksi
[q1c_3] Suomi on saanut äänensä hyvin kuuluviin EU:n päätöksenteossa
[q1c_4] Suomen pitäisi ajaa omia kansallisia etujaan EU:ssa paljon nykyistä tiukemmin
[q1c_5] Suurten jäsenmaiden ylivalta on EU:ssa jatkuvasti lisääntynyt
[q1c_6] Populismin ja EU-kriittisyyden lisääntyminen eri EU-maiden sisäpolitiikassa on pitkälti seurausta EU:n liiallisesta vaikutuksesta elinoloihin näissä maissa
[q1c_7] EU:sta on suotta tehty syntipukki talouden ja yhteiskunnan muutoksille, joiden todellisia syitä ovat esimerkiksi talouden globalisaatio ja lisääntynyt siirtolaisuus
[q1c_8] EU:n jäsenmaksut ovat aivan liian korkeat jäsenyydestä saataviin etuihin nähden
[q1c_9] EU ajaa vain talouselämän etuja ja unohtaa tavallisten kansalaisten edut
[q1c_10] Olisi Suomenkin etu, jos EU:lla olisi vahva yhteinen ulkopolitiikka
[q1c_11] EU:sta tuleva sääntely on paljon mainettaan parempaa ja sitä parjataan suotta
[q1c_12] EU:lla tulisi olla yhteinen puolustus
[q1c_13] EU-maissa tulisi olla yhdenmukainen (samanlainen) verotus
[q1c_14] Euroopan parlamentti on keskeinen poliittinen päätöksentekoelin, joka vaikuttaa laajasti myös meidän oloihimme
[q1c_15] Euroopan parlamentti on nykymuodossaan pelkkä keskustelukerho, jolla ei ole käytännössä mitään vaikutusta EU:n päätöksentekoon
[q1c_16] Minulla ei ole minkäänlaista kuvaa siitä mitä maamme edustajat europarlamentissa ovat tehneet tai ylipäätään aikovat tehdä
[q2_1] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Työllisyyden parantaminen, työttömyyden vähentäminen?
[q2_2] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Valtion velkaantumisen pysäyttäminen?
[q2_3] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Verotuksen keventäminen?
[q2_4] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Köyhyyden poistaminen, syrjäytymisen estäminen?
[q2_5] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Sosiaalietuuksien tason korottaminen?
[q2_6] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Maamme NATO-jäsenyyden edistäminen?
[q2_7] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Terveydenhuollon kehittäminen, hoidonsaannin turvaaminen?
[q2_8] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Valinnanvapauden lisääminen terveydenhuollossa?
[q2_9] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Koulutuksen rahoituksen lisääminen?
[q2_10] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Ympäristönsuojelusäädösten tiukentaminen?
[q2_11] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Työmarkkinoiden joustavuuden lisääminen?
[q2_12] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Kasvukeskusten ongelmien helpottaminen?
[q2_13] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Maaseudun ja syrjäalueiden ongelmien helpottaminen?
[q2_14] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Rikollisuuden torjunta?
[q2_15] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Maahanmuuton edistäminen?
[q2_16] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Markkinaehtoisuuden ja kilpailun edistäminen?
[q2_17] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: EU-asiat, aktiivisuus unionin kehittämisessä?
[q2_18] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Ulkosuhteiden hoito, aktiivisuus ulkopolitiikassa?
[q2_19] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Kehitysyhteistyö, kehitysmaiden auttaminen?
[q2_20] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Talouskasvun kiihdyttäminen?
[q2_21] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Julkisten menojen leikkaaminen/kasvun hillitseminen?
[q2_22] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Työperäisen maahanmuuton lisääminen?
[q2_23] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Ilmastonmuutoksen torjuminen?
[q2_24] Miten seuraavien asioiden tulisi mielestänne painottua tulevan hallituksen toiminnassa verrattuna maassamme viime vuosina harjoitettuun politiikkaan: Tutkimuksen ja innovaatiotoiminnan rahoituksen lisääminen?
[q3_1] Muuttaisitteko nykyistä verojärjestelmäämme jollakin tavoin seuraavien veromuotojen osalta? Veroa tulisi... Ansiotulojen (työ- ja eläketulojen) verotus
[q3_2] Muuttaisitteko nykyistä verojärjestelmäämme jollakin tavoin seuraavien veromuotojen osalta? Veroa tulisi... Yhteisöverotus (yritysten tulovero)
[q3_3] Muuttaisitteko nykyistä verojärjestelmäämme jollakin tavoin seuraavien veromuotojen osalta? Veroa tulisi... Pääomatulojen verotus
[q3_4] Muuttaisitteko nykyistä verojärjestelmäämme jollakin tavoin seuraavien veromuotojen osalta? Veroa tulisi... Perintö- ja lahjaverotus
[q3_5] Muuttaisitteko nykyistä verojärjestelmäämme jollakin tavoin seuraavien veromuotojen osalta? Veroa tulisi... Kiinteistöverotus
[q3_6] Muuttaisitteko nykyistä verojärjestelmäämme jollakin tavoin seuraavien veromuotojen osalta? Veroa tulisi... Energia- ja polttoaineverotus
[q3_7] Muuttaisitteko nykyistä verojärjestelmäämme jollakin tavoin seuraavien veromuotojen osalta? Veroa tulisi... Alkoholiverotus
[q3_8] Muuttaisitteko nykyistä verojärjestelmäämme jollakin tavoin seuraavien veromuotojen osalta? Veroa tulisi... Kulutuksen verotus yleensä (yleinen arvonlisäverokanta)
[q3_9] Muuttaisitteko nykyistä verojärjestelmäämme jollakin tavoin seuraavien veromuotojen osalta? Veroa tulisi... Ruuan arvonlisäverotus
[q3_10] Muuttaisitteko nykyistä verojärjestelmäämme jollakin tavoin seuraavien veromuotojen osalta? Veroa tulisi... Kokonaisveroaste eli kerättävät verot kokonaisuudessaan
[q4a] Keskustelu kevään eduskuntavaalien jälkeisestä hallituspohjasta on voimistumassa. Mitä puoluetta tulevan hallituksen pääministerin tulisi mielestäsi edustaa?
[q4a_avo] Keskustelu kevään eduskuntavaalien jälkeisestä hallituspohjasta on voimistumassa. Mitä puoluetta tulevan hallituksen pääministerin tulisi mielestäsi edustaa? Muu, (mikä) (Avokysymys)
[q4b_1] Mitkä muut puolueet haluaisit mukaan hallitukseen? (valitse vähintään kaksi puoluetta): Keskusta
[q4b_2] Mitkä muut puolueet haluaisit mukaan hallitukseen? (valitse vähintään kaksi puoluetta): Kokoomus
[q4b_3] Mitkä muut puolueet haluaisit mukaan hallitukseen? (valitse vähintään kaksi puoluetta): SDP
[q4b_4] Mitkä muut puolueet haluaisit mukaan hallitukseen? (valitse vähintään kaksi puoluetta): Perussuomalaiset
[q4b_5] Mitkä muut puolueet haluaisit mukaan hallitukseen? (valitse vähintään kaksi puoluetta): Vihreät
[q4b_6] Mitkä muut puolueet haluaisit mukaan hallitukseen? (valitse vähintään kaksi puoluetta): Vasemmistoliitto
[q4b_7] Mitkä muut puolueet haluaisit mukaan hallitukseen? (valitse vähintään kaksi puoluetta): RKP
[q4b_8] Mitkä muut puolueet haluaisit mukaan hallitukseen? (valitse vähintään kaksi puoluetta): Kristillisdemokraatit
[q4b_9] Mitkä muut puolueet haluaisit mukaan hallitukseen? (valitse vähintään kaksi puoluetta): Sininen tulevaisuus
[q4b_10] Mitkä muut puolueet haluaisit mukaan hallitukseen? (valitse vähintään kaksi puoluetta): En osaa sanoa
[q4b_11] Mitkä muut puolueet haluaisit mukaan hallitukseen? (valitse vähintään kaksi puoluetta): Muu, (mikä)
[q4b_avo] Mitkä muut puolueet haluaisit mukaan hallitukseen? (valitse vähintään kaksi puoluetta): Muu, (mikä) (Avokysymys)
[q4c_1] Entä onko jokin tai joitain sellaisia puolueita, jotka mielestäsi pitäisi kaikissa tapauksissa jättää hallituksen ulkopuolelle? (merkitse mahdolliset tällaiset puolueet): Keskusta
[q4c_2] Entä onko jokin tai joitain sellaisia puolueita, jotka mielestäsi pitäisi kaikissa tapauksissa jättää hallituksen ulkopuolelle? (merkitse mahdolliset tällaiset puolueet): Kokoomus
[q4c_3] Entä onko jokin tai joitain sellaisia puolueita, jotka mielestäsi pitäisi kaikissa tapauksissa jättää hallituksen ulkopuolelle? (merkitse mahdolliset tällaiset puolueet): SDP
[q4c_4] Entä onko jokin tai joitain sellaisia puolueita, jotka mielestäsi pitäisi kaikissa tapauksissa jättää hallituksen ulkopuolelle? (merkitse mahdolliset tällaiset puolueet): Perussuomalaiset
[q4c_5] Entä onko jokin tai joitain sellaisia puolueita, jotka mielestäsi pitäisi kaikissa tapauksissa jättää hallituksen ulkopuolelle? (merkitse mahdolliset tällaiset puolueet): Vihreät
[q4c_6] Entä onko jokin tai joitain sellaisia puolueita, jotka mielestäsi pitäisi kaikissa tapauksissa jättää hallituksen ulkopuolelle? (merkitse mahdolliset tällaiset puolueet): Vasemmistoliitto
[q4c_7] Entä onko jokin tai joitain sellaisia puolueita, jotka mielestäsi pitäisi kaikissa tapauksissa jättää hallituksen ulkopuolelle? (merkitse mahdolliset tällaiset puolueet): RKP
[q4c_8] Entä onko jokin tai joitain sellaisia puolueita, jotka mielestäsi pitäisi kaikissa tapauksissa jättää hallituksen ulkopuolelle? (merkitse mahdolliset tällaiset puolueet): Kristillisdemokraatit
[q4c_9] Entä onko jokin tai joitain sellaisia puolueita, jotka mielestäsi pitäisi kaikissa tapauksissa jättää hallituksen ulkopuolelle? (merkitse mahdolliset tällaiset puolueet): Sininen tulevaisuus
[q4c_10] Entä onko jokin tai joitain sellaisia puolueita, jotka mielestäsi pitäisi kaikissa tapauksissa jättää hallituksen ulkopuolelle? (merkitse mahdolliset tällaiset puolueet): En osaa sanoa
[q4c_11] Entä onko jokin tai joitain sellaisia puolueita, jotka mielestäsi pitäisi kaikissa tapauksissa jättää hallituksen ulkopuolelle? (merkitse mahdolliset tällaiset puolueet): Ei ole mitään sellaisia puolueita
[q4c_12] Entä onko jokin tai joitain sellaisia puolueita, jotka mielestäsi pitäisi kaikissa tapauksissa jättää hallituksen ulkopuolelle? (merkitse mahdolliset tällaiset puolueet): Muu, (mikä)
[q4c_avo] Entä onko jokin tai joitain sellaisia puolueita, jotka mielestäsi pitäisi kaikissa tapauksissa jättää hallituksen ulkopuolelle? (merkitse mahdolliset tällaiset puolueet): Muu, (mikä) (Avokysymys)
[q5_1] Kuinka mahdollisina pidät seuraavien ilmastotekojen toteuttamista nykyisessä elämäntilanteessasi: Lihan syömisestä luopuminen?
[q5_2] Kuinka mahdollisina pidät seuraavien ilmastotekojen toteuttamista nykyisessä elämäntilanteessasi: Yksityisautoilun lopettaminen?
[q5_3] Kuinka mahdollisina pidät seuraavien ilmastotekojen toteuttamista nykyisessä elämäntilanteessasi: Siirtyminen kotitaloudessa kokonaan uusiutuvan energian käyttöön?
[q5_4] Kuinka mahdollisina pidät seuraavien ilmastotekojen toteuttamista nykyisessä elämäntilanteessasi: Luopuminen lentomatkustamisesta?
[q5_5] Kuinka mahdollisina pidät seuraavien ilmastotekojen toteuttamista nykyisessä elämäntilanteessasi: Henkilökohtaisten hyödykkeiden (esim. vaatteet) kulutuksen puolittaminen?
[q5_6] Kuinka mahdollisina pidät seuraavien ilmastotekojen toteuttamista nykyisessä elämäntilanteessasi: Bensiini- tai dieselkäyttöisestä autosta luopuminen?
[q5_7] Kuinka mahdollisina pidät seuraavien ilmastotekojen toteuttamista nykyisessä elämäntilanteessasi: Lentomatkojen päästöjen täysimääräinen hyvittäminen lisämaksuilla?
[q5_8] Kuinka mahdollisina pidät seuraavien ilmastotekojen toteuttamista nykyisessä elämäntilanteessasi: Energian käytön vähentäminen kotitaloudessa (esim. huonelämpötilan laskeminen)?
[q5_9] Kuinka mahdollisina pidät seuraavien ilmastotekojen toteuttamista nykyisessä elämäntilanteessasi: Maitotuotteiden käytön lopettaminen?
[q5_10] Kuinka mahdollisina pidät seuraavien ilmastotekojen toteuttamista nykyisessä elämäntilanteessasi: Hiilinielujen kasvattamisen rahoittaminen (esim. tukemalla metsityshankkeita)?
[q6a] Kuinka kiinnostunut nykyisin olet/kuinka aktiivisesti seuraat Suomen EU-jäsenyyteen liittyviä asioita?
[q6b] Entä kuinka hyvin katsot tuntevasi EU-jäsenyyteen liittyviä asioita?
[q7_1] Missä määrin seuraavista asioista pitäisi päättää kansallisesti jäsenvaltioissa, missä määrin EU:n eri elimissä tehtävin päätöksin: Ulkopolitiikka?
[q7_2] Missä määrin seuraavista asioista pitäisi päättää kansallisesti jäsenvaltioissa, missä määrin EU:n eri elimissä tehtävin päätöksin: Ilmastopolitiikka?
[q7_3] Missä määrin seuraavista asioista pitäisi päättää kansallisesti jäsenvaltioissa, missä määrin EU:n eri elimissä tehtävin päätöksin: Yritysten verottaminen?
[q7_4] Missä määrin seuraavista asioista pitäisi päättää kansallisesti jäsenvaltioissa, missä määrin EU:n eri elimissä tehtävin päätöksin: Maatalouspolitiikka?
[q7_5] Missä määrin seuraavista asioista pitäisi päättää kansallisesti jäsenvaltioissa, missä määrin EU:n eri elimissä tehtävin päätöksin: Turvapaikkapolitiikka?
[q7_6] Missä määrin seuraavista asioista pitäisi päättää kansallisesti jäsenvaltioissa, missä määrin EU:n eri elimissä tehtävin päätöksin: Koulutuspolitiikka?
[q7_7] Missä määrin seuraavista asioista pitäisi päättää kansallisesti jäsenvaltioissa, missä määrin EU:n eri elimissä tehtävin päätöksin: Rahapolitiikka (esim. korkotaso)?
[q7_8] Missä määrin seuraavista asioista pitäisi päättää kansallisesti jäsenvaltioissa, missä määrin EU:n eri elimissä tehtävin päätöksin: Terveydenhuolto?
[q7_9] Missä määrin seuraavista asioista pitäisi päättää kansallisesti jäsenvaltioissa, missä määrin EU:n eri elimissä tehtävin päätöksin: Luonnonsuojelu?
[q7_10] Missä määrin seuraavista asioista pitäisi päättää kansallisesti jäsenvaltioissa, missä määrin EU:n eri elimissä tehtävin päätöksin: Kansalaisten tuloverotus?
[q7_11] Missä määrin seuraavista asioista pitäisi päättää kansallisesti jäsenvaltioissa, missä määrin EU:n eri elimissä tehtävin päätöksin: Puolustuspolitiikka?
[q7_12] Missä määrin seuraavista asioista pitäisi päättää kansallisesti jäsenvaltioissa, missä määrin EU:n eri elimissä tehtävin päätöksin: Työperäinen maahanmuutto EU:n ulkopuolelta?
[q7_13] Missä määrin seuraavista asioista pitäisi päättää kansallisesti jäsenvaltioissa, missä määrin EU:n eri elimissä tehtävin päätöksin: Sosiaalipolitiikka?
[q7_14] Missä määrin seuraavista asioista pitäisi päättää kansallisesti jäsenvaltioissa, missä määrin EU:n eri elimissä tehtävin päätöksin: Luonnonvarojen käytön sääntely (esim. metsät, malmivarat)?
[q7_15] Missä määrin seuraavista asioista pitäisi päättää kansallisesti jäsenvaltioissa, missä määrin EU:n eri elimissä tehtävin päätöksin: Kulutuksen verottaminen (esim. arvonlisäverotus)?
[q7_16] Missä määrin seuraavista asioista pitäisi päättää kansallisesti jäsenvaltioissa, missä määrin EU:n eri elimissä tehtävin päätöksin: Pankkien ja rahoitusmarkkinoiden sääntely?
[q7_17] Missä määrin seuraavista asioista pitäisi päättää kansallisesti jäsenvaltioissa, missä määrin EU:n eri elimissä tehtävin päätöksin: Työmarkkinoiden sääntely?
[q7_18] Missä määrin seuraavista asioista pitäisi päättää kansallisesti jäsenvaltioissa, missä määrin EU:n eri elimissä tehtävin päätöksin: Kauppapolitiikka (kauppa EU:n ulkopuolisten maiden kanssa)?
[q8_1] Arvioi kutakin mahdollista tulevaa tapahtumaa ja kehityskulkua erikseen sen mukaan, kuinka toivottavana pidät sen toteutumista 10 vuoden aikana: Iso-Britannia peruu päätöksensä jättää EU (Brexit)
[q8_2] Arvioi kutakin mahdollista tulevaa tapahtumaa ja kehityskulkua erikseen sen mukaan, kuinka toivottavana pidät sen toteutumista 10 vuoden aikana: EU hajoaa
[q8_3] Arvioi kutakin mahdollista tulevaa tapahtumaa ja kehityskulkua erikseen sen mukaan, kuinka toivottavana pidät sen toteutumista 10 vuoden aikana: Eurosta luovutaan ja kansalliset valuutat otetaan uudelleen käyttöön
[q8_4] Arvioi kutakin mahdollista tulevaa tapahtumaa ja kehityskulkua erikseen sen mukaan, kuinka toivottavana pidät sen toteutumista 10 vuoden aikana: Suomi luopuu eurosta
[q8_5] Arvioi kutakin mahdollista tulevaa tapahtumaa ja kehityskulkua erikseen sen mukaan, kuinka toivottavana pidät sen toteutumista 10 vuoden aikana: Ison-Britannian lisäksi myös muita maita eroaa EU:sta
[q8_6] Arvioi kutakin mahdollista tulevaa tapahtumaa ja kehityskulkua erikseen sen mukaan, kuinka toivottavana pidät sen toteutumista 10 vuoden aikana: EU kehittyy liittovaltioksi
[q8_7] Arvioi kutakin mahdollista tulevaa tapahtumaa ja kehityskulkua erikseen sen mukaan, kuinka toivottavana pidät sen toteutumista 10 vuoden aikana: Suomi eroaa EU:sta
[q8_8] Arvioi kutakin mahdollista tulevaa tapahtumaa ja kehityskulkua erikseen sen mukaan, kuinka toivottavana pidät sen toteutumista 10 vuoden aikana: Euroopan yhdentyminen pysähtyy ja EU muuttuu nykyistä löyhemmäksi valtioiden liitoksi
[q9_1] Millaisia asioita EU merkitsee sinulle nykyisin henkilökohtaisesti: Turvallisuutta ja vakautta, jonka jäsenyys suuremmassa yhteisössä antaa?
[q9_2] Millaisia asioita EU merkitsee sinulle nykyisin henkilökohtaisesti: Kansallisen itsemääräämisoikeuden merkittävää kaventumista?
[q9_3] Millaisia asioita EU merkitsee sinulle nykyisin henkilökohtaisesti: Vapaata liikkuvuutta, mahdollisuutta matkustaa vapaasti Euroopassa?
[q9_4] Millaisia asioita EU merkitsee sinulle nykyisin henkilökohtaisesti: Hallitsematonta maahanmuuttoa, kontrollin menettämistä omilla rajoillamme?
[q9_5] Millaisia asioita EU merkitsee sinulle nykyisin henkilökohtaisesti: Varmuutta siitä, että Suomi kuuluu ns. länsimaiden joukkoon?
[q9_6] Millaisia asioita EU merkitsee sinulle nykyisin henkilökohtaisesti: Lisääntyneen taloudellisen kilpailun tuomaa epävarmuutta työstä ja toimeentulosta?
[q9_7] Millaisia asioita EU merkitsee sinulle nykyisin henkilökohtaisesti: Sisämarkkinoita ja niiden tarjoamia taloudellisia hyötyjä?
[q9_8] Millaisia asioita EU merkitsee sinulle nykyisin henkilökohtaisesti: Tulonsiirtounionia, eli sitä, että tuemme verovaroin muiden EU-maiden kansalaisia?
[q9_9] Millaisia asioita EU merkitsee sinulle nykyisin henkilökohtaisesti: Lisääntynyttä vapautta asua, opiskella ja tehdä töitä toisissa Euroopan maissa?
[q9_10] Millaisia asioita EU merkitsee sinulle nykyisin henkilökohtaisesti: Suomen puolueettomuuden menettämistä ja suurempaa vaaraa ajautua kansainvälisiin konflikteihin?
[q9_11] Millaisia asioita EU merkitsee sinulle nykyisin henkilökohtaisesti: Yhteisen rahayksikön (euro) tuomaa vakautta?
[q9_12] Millaisia asioita EU merkitsee sinulle nykyisin henkilökohtaisesti: Keinotekoisen 'eurohenkisyyden' tuputtamista?
[q9_13] Millaisia asioita EU merkitsee sinulle nykyisin henkilökohtaisesti: Itsetuntoa, jonka eurooppalainen identiteetti antaa?
[q9_14] Millaisia asioita EU merkitsee sinulle nykyisin henkilökohtaisesti: Kansojen ja kulttuurien epäedullista sekoittumista?
[q10a] Miten sinä suhtaudut nykyisin maamme EU-jäsenyyteen?
[q10b] Entä siihen, että rahayksikkömme vaihdettiin markasta euroksi?
[q10c] Onko eurosta ja EMU-jäsenyydestä hyötyä vai haittaa Suomelle nykyisessä taloustilanteessa?
[q10d] Jos kansanäänestys Suomen EU-jäsenyydestä järjestettäisiin nyt, äänestäisitkö jäsenyyden puolesta vai sitä vastaan?
[q10e] Entä miten äänestit EU-kansanäänestyksessä vuonna 1994: Äänestitkö jäsenyyden puolesta vai sitä vastaan?
[t1] Sukupuoli
[t2] Ikäryhmä
[t3] Asuinkunnan koko
[t4] Maakunta
[t5] Nykyinen tai viimeisin työnantajasi
[t6] Oletko... Jos et ole tällä hetkellä työelämässä, vastaa viimeisimmän työsuhteesi mukaan
[t7] Onko työsuhteesi... Jos et ole tällä hetkellä työelämässä, vastaa viimeisimmän työsuhteesi mukaan
[t8] Millainen peruskoulutus Sinulla on?
[t9] Millainen ammatillinen koulutus Sinulla on?
[t10] Ammattiryhmä, johon katsot lähinnä kuuluvasi
[t11] Toimiala, jolla työskentelet tai viimeksi työskentelit
[t12] Kuulutko johonkin ammatilliseen keskusjärjestöön?
[t12b] Mihin ammatilliseen keskusjärjestöön kuulut...
[t13] Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?
[t14] Mihin yhteiskuntaluokkaan katsot lähinnä kuuluvasi?
[bv1] Syntymävuosi (Paneelitaustoisssa)
[bv2] Talouden yhteenlasketut bruttotulot (Paneelitaustoissa)
[paino] Painokerroin