FSD3346 Näkemyksiä väkivallasta ja rikostiedon lähteet 2017

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Tekijät

  • Haara, Paula (Tampereen yliopisto. Viestintätieteiden tiedekunta)
  • Reunanen, Esa (Tampereen yliopisto. Viestintätieteiden tiedekunta)

Asiasanat

kriminologia, luottamus, medialukutaito, mediankäyttö, mediatutkimus, rikokset, rikosuutiset, turvallisuus, turvattomuus, uhat, väkivalta, väkivaltarikokset

Sisällön kuvaus

Tässä aineistossa käsitellään haastateltujen mielikuvia väkivallasta ja turvallisuudesta omassa elinpiirissään sekä yleisemmin Suomessa. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin, mistä haastatellut etsivät ja saavat tietoa väkivaltarikoksista. Neljä keskusteluryhmää on muodostettu pyrkien siihen, että ne sisältäisivät mahdollisimman erilaisia mediankäyttäjiä: raviurheilua harrastavat tai sen parissa työskentelevät suomalaiset, käsityökerhoa harrastavat suomalaiset ikääntyvät naiset, puolustusvoimilla työskentelevät suomalaiset nuoret miehet sekä noin 20-vuotiaat suomalaiset korkeakouluopiskelijat. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös sitä, miten ryhmän ikä- ja sukupuolijakauma vaikuttaa väkivallan pelkoon ja siitä keskustelemiseen. Ryhmäkoko vaihteli kolmesta yhteentoista osallistujaan ja yhteensä tutkimukseen osallistui 24 henkilöä. Aineisto on kerätty osana Väkivallan kokemus ja rikostiedon lähteet -hanketta, jota on rahoittanut Helsingin Sanomain Säätiö apurahanumerolla 201600122.

Ryhmäkeskusteluiden alussa väkivalta määritellään tässä tutkimuksessa lähinnä fyysiseksi väkivallaksi sekä sillä uhkaamiseksi. Haastatteluissa selvitetään esimerkiksi minkälaisia tilanteita osallistujat pitävät uhkaavina, kokevatko he Suomen ja tarkemmin oman asuinalueensa turvalliseksi ja onko väkivaltaisuus heidän mielestään lisääntynyt Suomessa. Osallistujia pyydettiin keskustelemaan myös siitä, millaista väkivalta on Suomessa ja onko väkivaltarikollisuus erityinen uhka jollekin tietylle väestöryhmälle. Toinen tutkimuksen pääteema käsitteli sitä, mistä osallistujat saavat tietoa väkivaltarikoksista ja millaista uutisointi väkivaltarikoksista on sekä globaalisti että lähiseudulla. Haastateltavia pyydettiin arvioimaan uutisoinnin ja erilaisten medialähteiden luotettavuutta sekä kahden esimerkkiuutisen sisältöä ja kiinnostavuutta.

Taustatietoina tutkimuksessa kerättiin haastatteluaika ja -kesto, vastaajien sukupuoli, ryhmäkohtainen vaihteluväli iälle sekä ryhmäkohtainen ammatti- tai koulutustieto.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.