FSD3388 EVAn Arvo- ja asennetutkimus syksy 2019

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Tekijät

  • Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA)

Asiasanat

ansiotyö, arvot, asenteet, ideologiat, kilpailu (toiminta), paikallinen sopiminen, suuryritykset, työehtosopimukset, työelämä, työmarkkinat, yritykset

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa kartoitettiin suomalaisten arvoja ja asenteita. Tällä kertaa teemoina ovat työelämä, työmarkkinat, työehdot ja yritystoiminta.

Aluksi vastaajille esitettiin väittämiä yhteiskunnan eri osa-alueilta. Ne käsittelivät muiden muassa valtionyhtiöitä, työehtosopimusten yleissitovuutta, työn merkitystä, lakko-oikeutta, rikastumista ja markkinataloutta.

Seuraavaksi kartoitettiin, mitä ansiotyö merkitsee vastaajille ja kysyttiin paikallisen sopimisen lisäämisestä työmarkkinoilla. Lisäksi selvitettiin, kuinka hyväksyttävinä vastaajat pitäisivät eri keinoja työeläkejärjestelmän talouden sopeuttamiseksi. Kysyttiin myös, minkä verran talouden ja yhteiskunnan eri aloilla on kilpailua. Vastaajat kertoivat, miten he suhtautuvat nykyisin erilaisiin taloudellisiin järjestelmiin ja ideologioihin.

Yritystoimintaan liittyen kysyttiin, kuinka tärkeitä suuryritysten tavoitteita ovat esimerkiksi liiketoiminnan kannattavuuden ja voiton kasvattaminen, tunnollinen veronmaksu, työllistäminen ja ilmastonmuutoksen torjunta ja muu ympäristönsuojelu. Lisäksi vastaajat kertoivat, miten he suhtautuvat EU- ja EMU-jäsenyyteen ja euroon. Lopuksi tiedusteltiin, äänestäisivätkö vastaajat puolesta tai vastaan, jos kansanäänestys Suomen EU-jäsenyydestä järjestettäisiin nyt sekä miten he äänestivät EU-kansanäänestyksessä 1994.

Taustamuuttujia olivat sukupuoli, ikäryhmä, asuinkunnan koko, asuinmaakunta, peruskoulutus, ammatillinen koulutus, ammattiryhmä, työnantaja, työsuhde, toimiala, puoluekanta (mitä puoluetta äänestäisi, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt), ammatillinen keskusjärjestö, yhteiskuntaluokka ja talouden bruttotulot.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.