FSD3622 Kuntavaaliehdokkaat 2021

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Kuntavaaliehdokkaat 2021

Aineistonumero

FSD3622

Pysyvät tunnisteet

https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3622
https://doi.org/10.60686/t-fsd3622

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

Sisällön kuvaus

Tutkimuksessa kartoitettiin vuoden 2021 kuntavaaliehdokkaiden yhteiskunnallista taustaa, motiiveja lähteä ehdolle sekä ehdolle asettumisen kannalta tärkeitä voimavaroja.

Kyselyn alussa selvitettiin vastaajan syitä asettua ehdolle sekä sitä, mikä tai kuka tähän päätökseen on vaikuttanut. Vastaajan poliittisia mielipiteitä ja aatteita kartoitettiin esittämällä erilaisia mielipidekysymyksiä ja selvitettiin, mitkä asiat ovat mahdollisesti vaikuttaneet näiden muodostumiseen. Vastaajilta tiedusteltiin myös, keitä he ajattelevat edustavansa mahdollisina päättäjinä.

Kyselyssä tiedusteltiin myös vastaajan vaalikampanjoinnista, ja siitä, miten koronaepidemia ja siitä seurannut vaalien siirtäminen vaikutti omaan kampanjaan. Vastaajilta kysyttiin aiempia ehdokkuuksia eri vaaleissa ja valituksi tulemisen kertoja sekä toimimista kunnallisissa luottamustehtävissä. Lisäksi kartoitettiin, ketkä auttavat vastaajia erilaisissa vaalikampanjointiin liittyvissä asioissa.

Taustamuuttujina aineistossa ovat sukupuoli, ikä, oma ja vanhempien syntymämaa, äidinkieli, koulutus, siviilisääty, perherakenne, ehdokaskunnassa asuttujen vuosien määrä, aluemuuttuja, ammattiasema, millä sektorilla työskentelee, tulot ja yhteiskuntaluokka.

Asiasanat

COVID-19; asenteet; ehdokkaat; kieli ja kielet; kunnallispolitiikka; kuntavaalit; maahanmuuttajat; mielipiteet; motiivit (vaikuttimet); poliittinen käyttäytyminen; politiikka; puolueet; syyt; vaalirahoitus; yhteiskunnallinen asema

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Aineistot, jotka eivät kuulu sarjaan

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Tampereen yliopisto

Rahoittajat

  • Kunnallisalan kehittämissäätiö
  • Svenska kulturfonden

Ajallinen kattavuus

2021

Aineistonkeruun ajankohta

2021-05-18 – 2021-06-12

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomea/ruotsia/muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea äidinkielenään puhuvat kuntavaalien ehdokkaat

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Kuntavaalien ehdokasasettelun vahvistuttua oikeusministeriö luovutti Digi- ja väestötietovirastolle (DVV) ehdokastietojärjestelmästä ehdokkaiden henkilötunnukset. Henkilötunnusten perusteella DVV poimi ehdokkaiden joukosta (1) 6000 henkilön otoksen suomen- ja saamenkielisten ehdokkaiden joukosta siten, että otokseen tavoiteltiin vähintään 1000 alle 30-vuotiasta ehdokasta; (2) kaikki ehdokkaat, joiden äidinkieleksi oli rekisteröity ruotsi; (3) kaikki ehdokkaat, joiden äidinkieleksi oli rekisteröity muu kuin suomi, ruotsi tai saame. Ehdokkaille lähetettiin postitse pyyntö osallistua kyselyyn. Ehdokaskyselyyn vastasi 1184 suomen- tai saamenkielistä ehdokasta, 403 ruotsinkielistä ehdokasta ja 132 vieraskielistä ehdokasta.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Vastausprosentti

suomenkieliset 19,7

ruotsinkieliset 20,9

vieraskieliset 14,1

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

1.0

Katso myös

FSD3280 Kuntavaaliehdokkaat 2017: kotimaankieliset

FSD3281 Kuntavaaliehdokkaat 2017: vieraskieliset

Aineiston käytössä huomioitavaa

Tutkija on tunnisteellisuussyistä poistanut aineistosta kaikki avomuuttujat, tiedon vastaajan synnyinmaasta, ehdokasnumerosta ja kunnasta sekä luokitellut vastaajien iän. Tietoarkistossa on samasta syystä top-koodattu talouden koko ja lasten lukumäärä.

Painokertoimet

Aineistoon on lisätty painomuuttuja, joka huomioi pienet vinoumat eri ikäryhmien vastausaktiivisuudessa. Lisäksi painomuuttujan avulla ruotsinkielisten ja vieraskielisten suhteellinen osuus on palautettu vastaamaan heidän osuuttaan kaikista ehdokkaista (5,4 % ruotsinkielisiä ja 2,6 % vieraskielisiä).

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Sipinen, Josefina (Tampereen yliopisto) & Kestilä-Kekkonen, Elina (Tampereen yliopisto) & Borg, Sami (Tampereen yliopisto) & von Schoulz, Åsa (Helsingin yliopisto): Kuntavaaliehdokkaat 2021 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2023-05-16). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD3622

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Sipinen, Josefina, von Schoultz, Åsa, & Pekola-Sjöblom, Marianne (2022). Kuntavaaliehdokkaiden suhtautuminen sukupuolten tasa-arvoon: Onko naisten poliittisella edustuksella väliä? Politiikka 64 (4). https://doi.org/10.37452/politiikka.120472

Sipinen, Josefina & Laine, Juuso & Kestilä-Kekkonen, Elina & Borg, Sami & von Schoultz, Åsa (2022). Kampanja poikkeusolosuhteissa: Kuntavaaliehdokkaat 2021. Helsinki: KAKS: Kunnallisalan kehittämissäätiö. Tutkimusjulkaisu-sarjan julkaisu nro 115.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.