FSD3729 EVAn Arvo- ja asennetutkimus kevät 2021

Valitse muuttuja


[fsd_no] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä)

[fsd_vr] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä)

[fsd_id] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä)

[Q1A_1] Mikään puolue ei aja juuri minulle tärkeitä asioita

[Q1A_2] Maamme väestön ikääntyminen ja uhkaava vähentyminen edellyttävät ulkomaalaisten Suomeen muuton helpottamista

[Q1A_3] Maamme hallitus on ollut huonosti valmistautunut koronan toiseen ja kolmanteen aaltoon

[Q1A_4] Suomen kannattaisi hoitaa Venäjä-suhteitaan enenevästi EU:n kautta eikä kahdenkeskisesti

[Q1A_5] Ilmastonmuutos on aikamme suurin ympäristöuhka, jonka torjumiseksi on nopeasti ryhdyttävä tehokkaisiin toimiin kaikissa maissa

[Q1A_6] Kuntien palvelutuotannossa ei nykyisin ole juurikaan tehostamisen varaa

[Q1A_7] Ulkomaalaisten lisääntyvä työskentely Suomessa toisi maahamme hyödyllisiä kansainvälisiä vaikutteita

[Q1A_8] Kuntavaalikeskusteluissa puhutaan nykyään aivan liikaa kaikesta muusta kuin kuntien ja kuntalaisten tärkeistä asioista

[Q1A_9] Maahanmuutosta on Suomen taloudelle enemmän haittaa kuin hyötyä

[Q1A_10] Jos veroja alennettaisiin, olisin valmis luopumaan joistakin valtiolta ja kunnilta saamistani palveluista

[Q1A_11] Suomen ei pitäisi ottaa kantaa sellaisiin kansainvälisiin kysymyksiin, jotka asettaisivat hyvät Venäjä-suhteemme vaakalaudalle

[Q1A_12] Politiikan moraalia moititaan maassamme suotta, sillä valtaosa poliitikoistamme on rehellisiä ja tunnollisia ihmisiä

[Q1A_13] Ihmisten hyvinvoinnin jatkuminen voi perustua vain taloudelliseen kasvuun

[Q1A_14] Muukalaisvihasta ja rasistisesta puheesta on tullut Suomessa lähes jokapäiväistä

[Q1A_15] Demokratia toimii Suomessa niin hyvin, että puheet kansalaisten huonoista vaikutusmahdollisuuksista ovat vailla pohjaa

[Q1A_16] Asioiden yksinkertaistaminen, tahallinen vääristely ja suoranainen valehtelu politiikassa ovat yleistyneet

[Q1A_17] Suomen tulee pitää huolta kahdenvälisistä suhteistaan Venäjään, huolimatta siitä miten EU:n ja Venäjän väliset suhteet kehittyvät

[Q1A_18] Maamme maahanmuuttopolitiikka on liian tiukkaa ja torjuvaa

[Q1B_1] Kuntapalvelut kohenevat, jos kuntien oma palvelutuotanto altistetaan kilpailulle yritysten ja kolmannen sektorin palveluntuottajien kanssa

[Q1B_2] THL:n ja muiden terveysviranomaisten antama tieto on luotettavaa

[Q1B_3] Koronavirusepidemian ympärillä käyty keskustelu on saanut hysterian piirteitä ja se on ajanut päättäjät ylimitoitettuihin toimiin

[Q1B_4] Vaikka Venäjällä on omat ongelmansa, suomalaisilla ei ole nykyisin mitään syytä suhtautua suureen naapuriinsa kielteisesti

[Q1B_5] Turvapaikanhakijat ja työperäinen maahanmuutto ovat kaksi täysin eri asiaa, jotka tulisi pitää tarkoin erillään

[Q1B_6] Maamme julkisista palveluista suuri osa tulisi ulkoistaa yksityisten palveluntuottajien hoidettavaksi, jotta palveluiden tuotanto tehostuisi

[Q1B_7] Suomen kasvava työvoimapula on ratkaistavissa vain ulkomaalaisen työvoiman avulla

[Q1B_8] Suomen ja koko EU:n pitäisi tiukentaa maahanmuuttopolitiikkaansa

[Q1B_9] On kuntalaisen etu, että kunnat tuottavat mahdollisimman paljon palveluistaan itse ja hankkivat ulkopuolelta vain täydentäviä palveluita

[Q1B_10] Puolueet ovat ajautuneet yhä kauemmas tavallisen ihmisen ongelmista

[Q1B_11] Olen kiinnostunut oman kuntani päätöksenteosta ja seuraan sitä aktiivisesti

[Q1B_12] Olennaista julkisissa palveluissa ei ole se, kuka ne tuottaa, vaan se että ne ovat kaikkien saatavilla

[Q1B_13] Valtio säätelee liikaa yksityisen ihmisen elämää

[Q1B_14] Maamme kaipaa vahvoja johtajia, jotka kykenevät palauttamaan yhteiskuntaamme kurin ja järjestyksen sekä oikeiden arvojen kunnioituksen

[Q1B_15] Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) antama tieto on luotettavaa

[Q1B_16] Kuntien päätöksentekoelimissä on liikaa kuntien omia työntekijöitä, jotka päättävät omista ja toinen toistensa asioista

[Q1B_17] Venäjä on Suomelle tärkeä kauppakumppani, eikä kauppasuhteitamme pidä heikentää talouteen liittymättömien ongelmien takia

[Q1B_18] Vaikka hallituksen toimet koronavirusepidemian torjumiseksi ovat poikkeuksellisen järeitä, annan niille täyden tukeni

[Q1B_19] Pandemian pitkittyessä yhteiskunnallisten levottomuuksien todennäköisyys kasvaa

[Q1C_1] Koen oman kuntani päätöksenteon ja hallinnon itselleni hyvin etäiseksi

[Q1C_2] Poliitikkojen kansalaisille antama tieto on luotettavaa

[Q1C_3] Ulkomaalaisten lisääntyvä muutto Suomeen tuo maahamme hyödyllisiä kansainvälisiä vaikutteita

[Q1C_4] Koronavirus ja sen leviäminen Suomessa ahdistaa ja pelottaa minua

[Q1C_5] Suomalaisten varauksellinen suhtautuminen ulkomaalaisiin on viisasta varovaisuutta, ei tietämättömyyttä tai rasismia

[Q1C_6] Julkisessa perusterveydenhuollossa pitäisi siirtyä valinnanvapausmalliin, jossa kansalaiset voivat valita hoitopaikkansa vapaasti kunnallisista terveyskeskuksista tai yksityisistä lääkäriasemista

[Q1C_7] Maamme maahanmuuttopolitiikka on liian tiukkaa ja torjuvaa

[Q1C_8] Koronavirusepidemian aiheuttaman vaikean taloustilanteen vuoksi olen valmis tinkimään omista eduistani ja elintasostani tilanteen yli pääsemiseksi

[Q1C_9] Pandemiakriisin jälkeen ilmastotavoitteista on tingittävä ja keskityttävä työllisyyteen

[Q1C_10] Hallituksen päätös siirtää kuntavaalien ajankohta huhtikuulta kesäkuulle oli oikea

[Q1C_11] Kunnanvaltuustoissa politiikka ja demokratia toimivat paremmin kuin eduskunnassa

[Q1C_12] Suomen osallistuminen EU:n jäsenmaille avustuksia ja lainoja jakavaan elpymispakettiin on maamme etujen mukaista

[Q1C_13] Virkamiesten kansalaisille antama tieto on luotettavaa

[Q1C_14] Koska hyvinvointialueet/maakunnat päättävät jatkossa sosiaali- ja terveydenhuollosta, olisi oikein, että niillä olisi myös verotusoikeus

[Q1C_15] Suomessa käytävä keskustelu maahanmuutosta ei ole riittävän suorapuheista ja ongelmia avoimesti esille tuovaa

[Q1C_16] Olen kiinnostunut politiikasta ja seuraan sitä aktiivisesti

[Q1C_17] On onni ja etuoikeus saada olla suomalainen

[Q1C_18] Toivon, että koronavirusepidemia on alku kehitykselle, jonka myötä kuluttaminen ja matkustaminen vähenisivät pysyvästi

[Q1C_19] On hyvä asia, että julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto siirtyy pois kuntien vastuulta hyvinvointialueiden järjestettäväksi

[Q2_1] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Eduskunta

[Q2_2] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Kirkko

[Q2_3] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Oikeuslaitos

[Q2_4] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Ammattiyhdistysliike

[Q2_5] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Työnantajajärjestöt

[Q2_6] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Poliittiset puolueet

[Q2_7] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Maan (nykyinen) hallitus

[Q2_8] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Tasavallan (nykyinen) presidentti

[Q2_9] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Valtion virkamiehistö

[Q2_10] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Euroopan unioni, EU

[Q2_11] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Ympäristöjärjestöt

[Q2_12] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Yleensä kansalaisjärjestöt

[Q2_13] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Poliisi

[Q2_14] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Puolustusvoimat

[Q2_15] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Suuryritykset, pörssiyhtiöt

[Q2_16] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Pienyritykset, yksityisyrittäjät

[Q2_17] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Maamme koulutusjärjestelmä

[Q2_18] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Sosiaaliturvajärjestelmä

[Q2_19] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Markkinatalousjärjestelmä

[Q2_20] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Pankit, pankkijärjestelmä

[Q2_21] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Sosiaalinen media (Facebook, Twitter, Instagram jne.)

[Q2_22] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Yleisradio YLE

[Q2_23] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Wikipedia

[Q2_24] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Helsingin Sanomat

[Q2_25] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Google

[Q2_26] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? MTV3

[Q2_27] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Oman maakuntasi johtava sanomalehti

[Q2_28] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Maamme tiedotusvälineet yleensä

[Q2_29] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Terveydenhuoltojärjestelmä

[Q2_30] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

[Q2_31] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Iltapäivälehdet (Ilta-Sanomat, Iltalehti jne.)

[Q2_32] Kuinka suurta luottamusta tunnet seuraavia yhteiskunnassa vaikuttavia toimijoita kohtaan? Yliopistotutkijat

[Q3A] Mihin sijoittaisit itsesi seuraavilla mittareilla? Vasemmisto - Oikeisto

[Q3B] Mihin sijoittaisit itsesi seuraavilla mittareilla? Konservatiivi - Liberaali

[Q4_1] Nykyinen tilanne huomioon ottaen, ovatko/olisivatko koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi erilaiset suositukset ja rajoitukset liian tiukkoja, sopivia vai liian lieviä? Matkustusrajoitukset ulkomailta Suomeen

[Q4_2] Nykyinen tilanne huomioon ottaen, ovatko/olisivatko koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi erilaiset suositukset ja rajoitukset liian tiukkoja, sopivia vai liian lieviä? Yleisötilaisuuksien kieltäminen

[Q4_3] Nykyinen tilanne huomioon ottaen, ovatko/olisivatko koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi erilaiset suositukset ja rajoitukset liian tiukkoja, sopivia vai liian lieviä? Maskisuositus

[Q4_4] Nykyinen tilanne huomioon ottaen, ovatko/olisivatko koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi erilaiset suositukset ja rajoitukset liian tiukkoja, sopivia vai liian lieviä? Etätyösuositus

[Q4_5] Nykyinen tilanne huomioon ottaen, ovatko/olisivatko koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi erilaiset suositukset ja rajoitukset liian tiukkoja, sopivia vai liian lieviä? Yksityistilaisuuksien rajoittaminen

[Q4_6] Nykyinen tilanne huomioon ottaen, ovatko/olisivatko koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi erilaiset suositukset ja rajoitukset liian tiukkoja, sopivia vai liian lieviä? Julkisten tilojen sulkemiset

[Q4_7] Nykyinen tilanne huomioon ottaen, ovatko/olisivatko koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi erilaiset suositukset ja rajoitukset liian tiukkoja, sopivia vai liian lieviä? Matkustajamäärien rajoittaminen joukkoliikenteessä

[Q4_8] Nykyinen tilanne huomioon ottaen, ovatko/olisivatko koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi erilaiset suositukset ja rajoitukset liian tiukkoja, sopivia vai liian lieviä? Lasten ja nuorten harrastustoiminnan keskeyttäminen

[Q4_9] Nykyinen tilanne huomioon ottaen, ovatko/olisivatko koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi erilaiset suositukset ja rajoitukset liian tiukkoja, sopivia vai liian lieviä? Liikuntapaikkojen sulkemiset

[Q4_10] Nykyinen tilanne huomioon ottaen, ovatko/olisivatko koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi erilaiset suositukset ja rajoitukset liian tiukkoja, sopivia vai liian lieviä? Siirtymiset etäopetukseen kouluissa

[Q4_11] Nykyinen tilanne huomioon ottaen, ovatko/olisivatko koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi erilaiset suositukset ja rajoitukset liian tiukkoja, sopivia vai liian lieviä? Ravintoloiden sulkeminen asiakkailta

[Q4_12] Nykyinen tilanne huomioon ottaen, ovatko/olisivatko koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi erilaiset suositukset ja rajoitukset liian tiukkoja, sopivia vai liian lieviä? Maskipakko

[Q4_13] Nykyinen tilanne huomioon ottaen, ovatko/olisivatko koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi erilaiset suositukset ja rajoitukset liian tiukkoja, sopivia vai liian lieviä? Liikkumisrajoitukset/ulkonaliikkumiskiellot

[Q5_1] Millaisen arvosanan antaisitte seuraaville koronakriisiin liittyvästä toiminnasta, kannanotoista ja ratkaisuehdotuksista? Presidentti Sauli Niinistö

[Q5_2] Millaisen arvosanan antaisitte seuraaville koronakriisiin liittyvästä toiminnasta, kannanotoista ja ratkaisuehdotuksista? Pääministeri Sanna Marin

[Q5_3] Millaisen arvosanan antaisitte seuraaville koronakriisiin liittyvästä toiminnasta, kannanotoista ja ratkaisuehdotuksista? Peruspalveluministeri Krista Kiuru

[Q5_4] Millaisen arvosanan antaisitte seuraaville koronakriisiin liittyvästä toiminnasta, kannanotoista ja ratkaisuehdotuksista? Kulttuuri- ja tiedeministeri Annika Saarikko

[Q5_5] Millaisen arvosanan antaisitte seuraaville koronakriisiin liittyvästä toiminnasta, kannanotoista ja ratkaisuehdotuksista? Valtiovarainministeri Matti Vanhanen

[Q5_6] Millaisen arvosanan antaisitte seuraaville koronakriisiin liittyvästä toiminnasta, kannanotoista ja ratkaisuehdotuksista? Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen

[Q5_7] Millaisen arvosanan antaisitte seuraaville koronakriisiin liittyvästä toiminnasta, kannanotoista ja ratkaisuehdotuksista? Sisäministeri Maria Ohisalo

[Q5_8] Millaisen arvosanan antaisitte seuraaville koronakriisiin liittyvästä toiminnasta, kannanotoista ja ratkaisuehdotuksista? Elinkeinoministeri Mika Lintilä

[Q5_9] Millaisen arvosanan antaisitte seuraaville koronakriisiin liittyvästä toiminnasta, kannanotoista ja ratkaisuehdotuksista? Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

[Q5_10] Millaisen arvosanan antaisitte seuraaville koronakriisiin liittyvästä toiminnasta, kannanotoista ja ratkaisuehdotuksista? Opetusministeri Jussi Saramo

[Q5_11] Millaisen arvosanan antaisitte seuraaville koronakriisiin liittyvästä toiminnasta, kannanotoista ja ratkaisuehdotuksista? Hallituspuolueiden edustajat yleensä

[Q5_12] Millaisen arvosanan antaisitte seuraaville koronakriisiin liittyvästä toiminnasta, kannanotoista ja ratkaisuehdotuksista? Puheenjohtaja Petteri Orpo

[Q5_13] Millaisen arvosanan antaisitte seuraaville koronakriisiin liittyvästä toiminnasta, kannanotoista ja ratkaisuehdotuksista? Puheenjohtaja Jussi Halla-aho

[Q5_14] Millaisen arvosanan antaisitte seuraaville koronakriisiin liittyvästä toiminnasta, kannanotoista ja ratkaisuehdotuksista? Oppositiopuolueiden edustajat yleensä

[Q6_1] Koronapandemian vuoksi Suomessa on voimassa etätyösuositus. Miten olet työskennellyt viime viikkojen aikana? Käyn työpaikallani töissä tavalliseen tapaan

[Q6_2] Koronapandemian vuoksi Suomessa on voimassa etätyösuositus. Miten olet työskennellyt viime viikkojen aikana? Olen ollut koko ajan etätöissä

[Q6_3] Koronapandemian vuoksi Suomessa on voimassa etätyösuositus. Miten olet työskennellyt viime viikkojen aikana? Olen ollut osan aikaa etätöissä

[Q6_4] Koronapandemian vuoksi Suomessa on voimassa etätyösuositus. Miten olet työskennellyt viime viikkojen aikana? Teen työtä, jossa etätyö ei ole mahdollista

[Q6_5] Koronapandemian vuoksi Suomessa on voimassa etätyösuositus. Miten olet työskennellyt viime viikkojen aikana? Teen vajaata työaikaa, koska töitä on vähemmän

[Q6_6] Koronapandemian vuoksi Suomessa on voimassa etätyösuositus. Miten olet työskennellyt viime viikkojen aikana? Teen ylitöitä, koska töitä on paljon

[Q6_7] Koronapandemian vuoksi Suomessa on voimassa etätyösuositus. Miten olet työskennellyt viime viikkojen aikana? En työskentele, koska olen työtön, lomautettu tai työpaikkani on suljettu

[Q6_8] Koronapandemian vuoksi Suomessa on voimassa etätyösuositus. Miten olet työskennellyt viime viikkojen aikana? En ole mukana työelämässä

[Q7A_1] Kuinka uhkaavana terveyden kannalta pidät nyt Suomessa leviävää koronavirusepidemiaa? Omalla kohdallasi

[Q7A_2] Kuinka uhkaavana terveyden kannalta pidät nyt Suomessa leviävää koronavirusepidemiaa? Läheistesi kohdalla

[Q7A_3] Kuinka uhkaavana terveyden kannalta pidät nyt Suomessa leviävää koronavirusepidemiaa? Suomalaisten kohdalla yleensä

[Q7B_1] Entä kuinka uhkaavana pidät koronaepidemiaa talouden ja toimeentulon kannalta? Omalla kohdallasi

[Q7B_2] Entä kuinka uhkaavana pidät koronaepidemiaa talouden ja toimeentulon kannalta? Läheistesi kohdalla

[Q7B_3] Entä kuinka uhkaavana pidät koronaepidemiaa talouden ja toimeentulon kannalta? Suomalaisten kohdalla yleensä

[Q7C_1] Tunnetko henkilökohtaisesti jonkun (perheenjäsen, sukulainen, ystävä, tuttava, työtoveri), joka on... Saanut koronavirustartunnan

[Q7C_2] Tunnetko henkilökohtaisesti jonkun (perheenjäsen, sukulainen, ystävä, tuttava, työtoveri), joka on... Joutunut sairaalaan koronataudin vuoksi

[Q7C_3] Tunnetko henkilökohtaisesti jonkun (perheenjäsen, sukulainen, ystävä, tuttava, työtoveri), joka on... Kuollut koronatautiin

[Q7D_1] Oletko itse kokenut seuraavaa? Uskon, että minulla on ollut koronavirus, vaikka sitä ei ole testattu

[Q7D_2] Oletko itse kokenut seuraavaa? Olen saanut positiivisen tuloksen koronavirustestistä/vasta-ainetestistä mutta olen ollut oireeton

[Q7D_3] Oletko itse kokenut seuraavaa? Olen saanut positiivisen testituloksen ja sairastanut koronataudin kotonani

[Q7D_4] Oletko itse kokenut seuraavaa? Olen joutunut koronataudin vuoksi sairaalaan

[Q8] Milloin arvioisit elämän maassamme palaavan suurin piirtein entiselleen ja koronarajoitukset voidaan käytännössä purkaa?

[Q9_1] Missä määrin seuraavat väittämät sopivat kuvaamaan omaa suhtautumistasi koronarokotteeseen ja rokotteisiin yleensä? Luotan siihen, että koronarokotteiden teho ja turvallisuus on varmistettu

[Q9_2] Missä määrin seuraavat väittämät sopivat kuvaamaan omaa suhtautumistasi koronarokotteeseen ja rokotteisiin yleensä? Olen huolissani koronarokotteen mahdollisista sivuvaikutuksista

[Q9_3] Missä määrin seuraavat väittämät sopivat kuvaamaan omaa suhtautumistasi koronarokotteeseen ja rokotteisiin yleensä? En usko tarvitsevani koronarokotusta

[Q9_4] Missä määrin seuraavat väittämät sopivat kuvaamaan omaa suhtautumistasi koronarokotteeseen ja rokotteisiin yleensä? Rokotusten vastustaminen perustuu väärään tietoon ja ennakkoluuloihin

[Q9_5] Missä määrin seuraavat väittämät sopivat kuvaamaan omaa suhtautumistasi koronarokotteeseen ja rokotteisiin yleensä? En ole saanut riittävästi tietoa koronarokotteesta

[Q9_6] Missä määrin seuraavat väittämät sopivat kuvaamaan omaa suhtautumistasi koronarokotteeseen ja rokotteisiin yleensä? Koronarokotteen ottaminen on jokaisen velvollisuus muita kohtaan

[Q9_7] Missä määrin seuraavat väittämät sopivat kuvaamaan omaa suhtautumistasi koronarokotteeseen ja rokotteisiin yleensä? En yleensä ota mitään rokotuksia

[Q9_8] Missä määrin seuraavat väittämät sopivat kuvaamaan omaa suhtautumistasi koronarokotteeseen ja rokotteisiin yleensä? Koronarokotuksen ottamisen pitäisi olla pakollista

[Q9_9] Missä määrin seuraavat väittämät sopivat kuvaamaan omaa suhtautumistasi koronarokotteeseen ja rokotteisiin yleensä? Koronarokotteet on kehitetty ja testattu liian nopeasti

[Q9_10] Missä määrin seuraavat väittämät sopivat kuvaamaan omaa suhtautumistasi koronarokotteeseen ja rokotteisiin yleensä? Aiemmat tapaukset osoittavat, etteivät rokotteet ole koskaan täysin turvallisia

[Q9_11] Missä määrin seuraavat väittämät sopivat kuvaamaan omaa suhtautumistasi koronarokotteeseen ja rokotteisiin yleensä? Vaikka rokotteilla todettaisiin sivuvaikutuksia, ovat rokotusten hyödyt aina haittoja suuremmat

[Q10A] Miten suhtaudut koronarokotteen ottamiseen omalla kohdallasi?

[Q10B] Miten arvioisit koronarokotusten etenemistä omassa kunnassasi? Rokotukset etenevät...

[Q10C] Entä kuinka hyvin omassa kunnassasi on mielestäsi tiedotettu koronarokotuksista? Tietoa on ollut saatavilla...

[Q11_1] Koronarokotteiden rajoitettu saatavuus Suomeen on herättänyt keskustelua siitä, toimiiko Suomi oikein rokotteiden hankinnassa. Suomi toimii oikein hankkiessaan rokotteensa osana EU:n yhteistä rokotehankintaa

[Q11_2] Koronarokotteiden rajoitettu saatavuus Suomeen on herättänyt keskustelua siitä, toimiiko Suomi oikein rokotteiden hankinnassa. Suomen pitäisi ostaa rokotteita suoraan niiden länsimaisilta valmistajilta

[Q11_3] Koronarokotteiden rajoitettu saatavuus Suomeen on herättänyt keskustelua siitä, toimiiko Suomi oikein rokotteiden hankinnassa. Suomen pitäisi ostaa venäläistä Sputnik-rokotetta

[Q11_4] Koronarokotteiden rajoitettu saatavuus Suomeen on herättänyt keskustelua siitä, toimiiko Suomi oikein rokotteiden hankinnassa. Suomen pitäisi ostaa rokotteita kiinalaisilta valmistajilta

[Q11_5] Koronarokotteiden rajoitettu saatavuus Suomeen on herättänyt keskustelua siitä, toimiiko Suomi oikein rokotteiden hankinnassa. Suomen pitäisi ostaa toimiviksi ja turvallisiksi todettuja rokotteita kaikkialta mistä niitä vain saa

[Q11_6] Koronarokotteiden rajoitettu saatavuus Suomeen on herättänyt keskustelua siitä, toimiiko Suomi oikein rokotteiden hankinnassa. Päättäjämme ovat olleet rokotehankinnoissa passiivisia ja laskeneet liiaksi EU:n varaan

[Q11_7] Koronarokotteiden rajoitettu saatavuus Suomeen on herättänyt keskustelua siitä, toimiiko Suomi oikein rokotteiden hankinnassa. Suomi on kaiken kaikkiaan epäonnistunut rokotteiden hankinnassa

[Q11_8] Koronarokotteiden rajoitettu saatavuus Suomeen on herättänyt keskustelua siitä, toimiiko Suomi oikein rokotteiden hankinnassa. Suomessa tulisi olla omaa rokotetuotantoa

[Q11_9] Koronarokotteiden rajoitettu saatavuus Suomeen on herättänyt keskustelua siitä, toimiiko Suomi oikein rokotteiden hankinnassa. Suomen pitäisi luovuttaa osa rokotekiintiöstään kehittyvien maiden käyttöön

[Q11_10] Koronarokotteiden rajoitettu saatavuus Suomeen on herättänyt keskustelua siitä, toimiiko Suomi oikein rokotteiden hankinnassa. EU on kaiken kaikkiaan epäonnistunut rokotteiden hankinnassa

[Q12A] Kuinka tärkeä asia oman kuntasi kunnallisveron taso sinulle henkilökohtaisesti on?

[Q12B] Entä mitä mieltä olet kunnallisverotuksen tasosta omassa kunnassasi suhteessa palvelutasoon (palveluiden määrä ja laatu)?

[Q12C] Sote- ja maakuntauudistus poistaa kunnilta lähitulevaisuudessa osan tehtävistä sekä vastaavat verotulot. Arvioi, miten kunnallisverotus kehittyy sote-ratkaisun seurauksena tulevina vuosina omassa kunnassasi.

[Q13_1] Julkisen talouden tasapainotustoimet tulee aloittaa tämän eduskuntavaalikauden aikana

[Q13_2] Julkista taloutta tulee tasapainottaa verotusta kiristämällä

[Q13_3] Julkista taloutta tulee tasapainottaa menoja leikkaamalla

[Q14_1] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Hyvä naapuri ja yhteistyökumppani

[Q14_2] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Merkittävä sotilaallinen uhka

[Q14_3] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Kehittyvä demokratia

[Q14_4] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Keskusjohtoinen diktatuuri

[Q14_5] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Epävakaa ja arvaamaton

[Q14_6] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Tärkeä kauppakumppani

[Q14_7] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Epäluotettava sopimuskumppani

[Q14_8] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Kansalaiset ihmisinä miellyttäviä

[Q14_9] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Nopeasti kehittyvä ja vaurastuva

[Q14_10] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Eriarvoinen, suuret tulo- ja hyvinvointierot

[Q14_11] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Osa eurooppalaista kulttuuripiiriä

[Q15A] Miten suhtaudut nykyisin maamme EU-jäsenyyteen?

[Q15B] Entä siihen, että rahayksikkömme vaihdettiin markasta euroksi?

[Q15C] Onko eurosta ja EMU-jäsenyydestä hyötyä vai haittaa Suomelle nykyisessä taloustilanteessa?

[Q15D] Jos kansanäänestys Suomen EU-jäsenyydestä järjestettäisiin nyt, äänestäisitkö jäsenyyden puolesta vai sitä vastaan?

[T1] Sukupuoli

[T2] Ikäryhmä

[T3] Asuinkunnan koko

[T4] Maakunta, jonka alueella asut

[T5] Nykyinen tai viimeisin työnantajasi.

[T6] Oletko...

[T7] Onko työsuhteesi...

[T8] Millainen peruskoulutus Sinulla on?

[T9] Millainen ammatillinen koulutus Sinulla on?

[T10] Ammattiryhmä, johon katsot lähinnä kuuluvasi.

[T11] Toimiala, jolla työskentelet tai viimeksi työskentelit.

[T12] Kuulutko johonkin ammatilliseen keskusjärjestöön?

[T12B] Mihin kuulut...

[T13] Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

[T14] Mihin yhteiskuntaluokkaan katsot lähinnä kuuluvasi?

[bv1] Talouden yhteenlasketut bruttotulot

[bv2] Syntymävuosi

[kunta] Kunta

[paino] Painokerroin

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.