FSD3858 Lasten oikeudet 2017
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Lataa aineisto täältä
Muunkieliset kuvailuversiot
Aineistoon liittyvät tiedostot
Tekijät
- Lastensuojelun keskusliitto
Asiasanat
Yleissopimus lapsen oikeuksista, kansainväliset sopimukset, lapsen asema, lapsen etu, lapset (ikäryhmät), lasten oikeudet, nuoret, osallistuminen, osallisuus, vaikuttaminen
Sisällön kuvaus
Kyselyssä selvitetään suomalaisten YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen tuntemusta sekä näkemyksiä lasten ja nuorten kuulemisen ja osallistumisen toteutumisesta. Lisäksi selvitettiin Lastensuojelun Keskusliiton tuntemusta. Kysely toteutettiin henkilökohtaisina haastatteluina osana Omnibus-kyselytutkimusta.
Vastaajilta kysyttiin ensin, ovatko he kuulleet puhuttavan YK:n lapsen oikeuksien sopimuksesta. Seuraavaksi vastaajille esitettiin väitteitä koskien sopimusta. Vastaajia pyydettiin vastaamaan kyllä tai ei sen mukaan, sisältyykö lueteltu väite sopimukseen vai ei. Esitetyt väitteet koskivat esimerkiksi sitä, velvoittaako sopimus valtiovaltaa tiedottamaan siitä kansalaisille, koskeeko sopimus kaikkia alle 18-vuotiaita lapsia, ja vähentääkö sopimus vanhempien velvollisuuksia huolehtia lapsesta. Seuraavaksi vastaajilta tiedusteltiin erilaisten väittämien avulla, toteutuuko lasten ja nuorten kuuleminen ja osallistuminen mallikkaasti Suomessa. Väittämiä olivat esimerkiksi "päiväkoti-ikäiset lapset ovat niin nuoria, ettei heidän mielipiteitään ole tarpeen kuulla" ja "on hyvä asia, että koulussa on oppilaskunta oppilaiden vaikuttamisen väylänä". Lopuksi selvitettiin vastajien Lastensuojelun Keskusliiton tuntemusta.
Taustamuuttujina aineistossa ovat vastaajan sukupuoli, ikä, ammattiasema, talouden tyyppi, koulutusaste, netin käyttö, paikkakuntatyyppi, suuralue, karkeistettu maakuntajako sekä kotona olevien lasten ikä ja lukumäärä.
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.