EVAn EU-asennetutkimukset 1992-2012
Kuvaus
Elinkeinoelämän valtuuskunnan (EVA) vuonna 1992 aloittamassa tutkimussarjassa seurataan suomalaisten integraatioajattelun muutoksia. Tutkimuksissa on selvitetty suomalaisten mielipiteitä maamme EU-jäsenyydestä, Euroopan unionin tulevaisuudesta ja laajentumisesta, Euroopan talous- ja rahapolitiikasta, EMU:sta, europarlamentista, maamme turvallisuuspolitiikasta, EU-tuista ja Euroopan yhdentymisestä yleensä. Tutkimuksissa on kartoitettu myös kansalaisten tyytyväisyyttä EU-tiedottamiseen sekä hallituksen ja eduskunnan tapaan hoitaa EU-asioita.
2000-luvulla tutkimussarjan aihepiiriä laajennettiin kattamaan kansalaisten näkemyksiä kansainvälisistä kysymyksistä yleensä. Tutkimukset on toteuttanut EVAn toimeksiannosta yleensä Yhdyskuntatutkimus. EVA luopui jaosta kansallisiin ja EU-asennetutkimuksiin vuonna 2013. Tutustu myös EVAn Arvo- ja asennetutkimukset-sarjaan. Lisätietoja asennetutkimuksista saa EVAn Arvopankista.