FSD1054 EVAn EU-asennetutkimus 1996

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

EVAn EU-asennetutkimus 1996

Aineistonumero

FSD1054

Pysyvät tunnisteet

https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1054
https://doi.org/10.60686/t-fsd1054

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA)
  • Yhdyskuntatutkimus

Sisällön kuvaus

Tutkimus on kahdeksas EVAn suomalaisten integraatioajattelua luotaavassa sarjassa, joka käynnistettiin keväällä 1992. Tutkimus toteutettiin juuri EU-parlamenttivaalien edellä ja se mittaa suhtautumista unioniin ja kansainvälistymiseen sekä selvittää suomalaisten käsityksiä EU-parlamentista. Lisäksi aineisto jäsentää tietoja vaaleihin liittyvistä keskusteluteemoista. Vastaajalta kysyttiin aluksi, kuinka kiinnostunut hän on Suomen EU-jäsenyyteen liittyvistä asioista, kuinka hyvin hän katsoo tuntevansa kyseisiä asioita ja millainen Suomen EU-jäsenyyden vaikutus on maassamme ollut. Lisäksi kysyttiin, millaisia EUn kehittämistavoitteita Suomen pitäisi unionin jäsenmaana ajaa, millaisia seurauksia EUn mahdollisella itälaajenemisella olisi, tulisiko EUn lähivuosina laajentua vai tiivistyä ja miten vastaaja suhtautuu Suomen EU-jäsenyyteen. Vastaajaa pyydettiin myös arvioimaan useita maamme EU-jäsenyyteen, EMUun ja Euroopan unionin jakamiin taloudellisiin tukiin liittyviä väitteitä. Vaaleihin liittyen kysyttiin, kuinka varmasti vastaaja aikoo äänestää syksyn kunnallis- ja eurokansanedustajavaaleissa ja kumpi on hänen äänestysratkaisuissaan tärkeämpi tekijä, puolue vai ehdokas. Taustatietoina ovat tiedot vastaajan sukupuolesta, ikäryhmästä, asuinkunnan koosta, asuinläänistä, koulutuksesta, ammattiryhmästä, toimialasta ja kuulumisesta ammatillisiin keskusjärjestöihin. Lisäksi kysyttiin, minkä puolueen ehdokasta vastaaja äänestäisi, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt.

Asiasanat

EMU; EU-tuet; Euroopan integraatio; Euroopan talous- ja rahaliitto; Euroopan unioni; asenteet; europarlamenttivaalit; jäsenyys; kansainväliset suhteet; laajeneminen; rahapolitiikka; taloudellinen integraatio; turvallisuuspolitiikka; vaikutukset

Tieteenala/Aihealue

Sarja

EVAn EU-asennetutkimukset 1992-2012

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Yhdyskuntatutkimus

Tuottajat

  • Elinkeinoelämän valtuuskunta

Ajallinen kattavuus

1996-08 – 1996-09

Aineistonkeruun ajankohta

1996-08-01 – 1996-09-17

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 18 - 70-vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: yksinkertainen satunnaisotanta

Näyte on demografisesti, alueellisesti ja sosiaalisesti kohdetta (Suomen 18-70-vuotias väestö) edustava. Vastaajia on yhteensä 1307.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Havaintojen ja muuttujien lukumäärä

152 muuttujaa ja 1246 havaintoa.

Datan versio

2.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineisto ei sisällä Kommentteja-avokysymystä.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) & Yhdyskuntatutkimus: EVAn EU-asennetutkimus 1996 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-07-20). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1054

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Finnish EU opinion: Autumn 1996 (1996). Helsinki: Centre for Finnish Business and Policy Studies (EVA).

Suomalaisten EU-kannanotot: syksy 1996 (1996). Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA).

Haikonen, Jyrki & Kiljunen, Pentti (2003). Mitä mieltä, suomalainen? EVAn asennetutkimuksien kertomaa vuosilta 1984-2003. Helsinki: Taloustieto. EVA-raportti.

Tuokko, Katja (2012) From Left to West: The position of Vasemmistoliitto on European integration in 1990 - 1998. Poliittisen historian pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. hdl:10138/37140

Dotti Sani, Giulia M. and Quaranta, Mario (2021): Mapping Changes in Attitudes towards Gays and Lesbians in Europe: An Application of Diffusion Theory. In: European Sociological Review: 1-14. doi:10.1093/esr/jcab032

Benabou, Roland; Ticchi, Davide and Vindigni, Andrea (2022): "Forbidden Fruits: The Political Economy of Science, Religion, and Growth". In: The Review of Economic Studies 89 (4): 1785-1832. doi: https://doi.org/10.1093/restud/rdab069

Czegledi, Pal (2022): "Why does the confidence in companies, but not the confidence in the government, affect the demand for regulation differently across countries?". In: Public Choice 193 (3): 211-231.

Fauver, Larry; Hung, Mingyi; Taboada, Alvaro G. and Wang, Emily Jing (2022): "Boardroom gender diversity reforms and institutional monitoring: global evidence". In: Review of Accounting Studies: 1-44.

Franco, Chiara and Maggioni, Daniela (2022): "Does international trade favor proximity in cultural beliefs?". In: Eurasian Economic Review 12: 449-477.

Kaasa, Anneli and Minkov, Michael (2022): "Are Different Two-Dimensional Models of Culture Just a Matter of Different Rotations? Evidence From the Analysis Based on the WVS/EVS". In: Journal of Cross-Cultural Psychology 53 (2): 127-156.

Kitschelt, Herbert P. and Rehm, Philipp (2022): "Polarity Reversal: The Socioeconomic Reconfiguration of Partisan Support in Knowledge Societies". In: Politics & Society: 1-47. doi: https://doi.org/10.1177/00323292221100220.

Kołczynska, Marta and Powałko, Przemek (2022): "The Political Parties Crosswalk for mapping party codes in cross-national surveys to Party Facts Ids". In: Political Research Exchange 4 (1). doi: https://doi.org/10.1080/2474736X.2022.2048957

Kusano, Kodai and Jami, Waleed Ahmad (2022): "Selected anomalies or overlooked variability? Modernization is associated with secularization in countries with high historical wealth but is associated with increasing religiosity in postcommunist or Christian-minority countries". In: Current Research in Ecological and Social Psychology 3: 1-16.

Lavrinenko, Olga (2022): "Cognition and protest in democratic and authoritarian regimes, 1981-2020". In: International Sociology 37 (3): 355-372.

Lim, Sokchea; Kahai, Simran K. and Khun, Channary (2022): "Culture and income across countries: evidence from family ties". In: Journal of Economic Studies 49 (2): 213-226.

Mangeloja, Esa; Ovaska, Tomi and Takashima, Ryo (2022): "Entrepreneurial choices depend on trust: Some global evidence". In: Journal of International Entrepreneurship: 1-27.

Molteni, Francesco and Biolcati, Ferruccio (2022): "Religious Decline as a Population Dynamic: Generational Replacement and Religious Attendance in Europe". In: Social Forces: 1-25.

Park, Se Mi (2022): "Domestic formal and informal institutions: their substitutability and comparative advantage". In: Review of World Economics: 1-34.

Rogers, Meghan L. and Pridemore, William Alex (2022): "Not Just Another Test of Institutional Anomie Theory: Assessing Relative Institutional Imbalances". In: Justice Quarterly: 1-28.

Van Lancker, Wim and Pavolini, Emmanuele (2022): "Understanding the immigrant-native gap in childcare use: An empirical exploration for 21 European countries". In: Acta Sociologica: 1-22.

Haavisto, Ilkka (2024). Virkistyvät eurovaalit. Suomalaiset suuntaavat vaaliuurnille aiempaa runsaslukuisemmin [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Analyysi 135. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2024/06/eva-analyysi-no-135.pdf [viitattu 30.8.2024].

Kujanpää, Emmiliina (2024). Suomalaiset eivät lämpene Euroopan unionin rahoituksen kasvattamiselle - uusi yhteisvelka torjutaan [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Artikkeli 28.5.2024.https://www.eva.fi/blog/2024/05/28/suomalaiset-eivat-lampene-euroopan-unionin-rahoituksen-kasvattamiselle-uusi-yhteisvelka-torjutaan/ [viitattu 3.9.2024].

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.