FSD1120 Kunnallisalan ilmapuntari 1996: kuntalaiset

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

  • Aineistoon ei liity muita kuvailevia tiedostoja

Aineiston nimi

Kunnallisalan ilmapuntari 1996: kuntalaiset

Aineistonumero

FSD1120

Pysyvät tunnisteet

https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1120
https://doi.org/10.60686/t-fsd1120

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Kunnallisalan kehittämissäätiö

Sisällön kuvaus

Kuntalaisilta tiedusteltiin kunnallisveron tason ja palvelutason vastaavuutta usean eri kysymyksen avulla. Samoin kysyttiin vastaajan käsitystä kunnan hallinnon ja palveluiden riittävyydestä, puutteellisuudesta tai liiallisuudesta. Lisäksi kartoitettiin suhtautumista kunnan vastuuseen työllistämistoimenpiteiden toteuttamisessa ja rahoittamisessa. Kuntalaisten mielestä soveliaita säästökohteita tiedusteltiin myös.

Kyselyssä selvitettiin myös ominaisuuksia, joita kuntalaiset mielellään näkisivät omassa valtuutetussaan. Vielä tutkittiin, millainen kuva kuntalaisilla on suomalaisista kunnista ja mm. kunnanhallinnosta, sen merkityksestä ja vaikuttavuudesta. Kunnallisalan ilmapuntarin kysymyksiä uudistettiin vuoden 1996 kyselyssä sarjan edellisiin tutkimuksiin verrattuna tavallista enemmän.

Taustamuuttujia olivat vastaajan sukupuoli, ikä, peruskoulutus, ammatillinen koulutus, kotitalouden tuloluokka, ikärakenne, perheenjäsenten lukumäärä, vastaajan elämänvaihe, kotitalouden päähenkilön ammattiryhmä sekä päähenkilön entinen ammatti, mikäli hän on eläkeläinen, vastaajan ammattiryhmä, työelämään osallistuminen, asuinkunta, paikkakuntatyyppi ja asuinlääni sekä onko vastaaja itse kunnan palveluksessa vai ei.

Asiasanat

julkiset palvelut; kunnallishallinto; kunnallistalous; kunnallisvero; kunnanvaltuutetut; kunnat; poliittiset asenteet; taloudellinen sääntely; työllistäminen; vallanjako

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Kunnallisalan ilmapuntarit

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Suomen Gallup

Tuottajat

  • Kunnallisalan kehittämissäätiö

Ajallinen kattavuus

1996

Aineistonkeruun ajankohta

1996-05-15 – 1996-06-09

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 15 vuotta täyttänyt väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta

Otanta tehtiin kolmessa vaiheessa. Ensin tutkimuksen edellyttämä määrä kohdehenkilöitä jaettiin alueellisesti lääneittäin. Toisessa vaiheessa kohdehenkilöiden määrä jaettiin läänien sisällä kuntatyypeittäin. Kunnat ryhmiteltiin kuntatyypeittäin suuriin ja pieniin kaupunkeihin, maalaiskunnat kolmeen luokkaan väestön elinkeinojakauman mukaan. Kolmannessa vaiheessa tutkimuskunnista poimittiin lähtöosoitteita niiden väestömäärän edellyttämällä tavalla. Haastattelut tehtiin lähtöpistejärjestelmällä. Satunnaisesti poimituista lähtöosoitteista edeten tehtiin kuusi haastattelua. Jokaisesta haastattelun kohteena olleesta taloudesta valittiin henkilö, joka täytti valintakortin määräämät sukupuoli- ja ikäehdot.

Keruumenetelmä

Kasvokkainen haastattelu

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Havaintojen ja muuttujien lukumäärä

117 muuttujaa ja 960 havaintoa.

Datan versio

3.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Tunnisteellisuussyistä lasten lukumäärät sekä perheen koko (bv6_1 - bv6_4) on top-koodattu ja vastaajan ikä (bv2) luokiteltu.

Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä poistettu postinumeromuuttuja.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Kunnallisalan kehittämissäätiö: Kunnallisalan ilmapuntari 1996: kuntalaiset [sähköinen tietoaineisto]. Versio 3.0 (2023-11-08). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD1120

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Käytön ja kuvailun oheismateriaalit

Ilmapuntari : väestö 1996 (1996). Espoo : Suomen Gallup - (Gallup omnibus tutkimusraportti).

Kiljunen, P. & Pehkonen, J. (1996). Kansalaismielipide ja kunnat : ilmapuntari 1996. Espoo : Suomen Gallup.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Kansalaismielipide ja kunnat: ilmapuntari 1996 (1996). Helsinki: Kunnallisalan kehittämissäätiö. Polemia-sarja; 21.

Kallio, Johanna (2010). Hyvinvointipalvelujärjestelmän muutos ja suomalaisten mielipiteet 1996-2006. Helsinki: Kansaneläkelaitos. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia; 108.

Blomberg, Helena & Kroll, Christian (1999). Who wants to preserve the "Scandinavian welfare state"? Attitudes to welfare services among the citizens and local government elites in Finland 1992-96. In: The end of welfare state? Responses to state retrenchment (eds. Svallfors, S. & Taylor-Gooby, P.). London: Routledge. ESA studies in European Society.

Blomberg, Helena & Kroll, Christian (2003). Kuntalaiset, paikalliset päättäjät ja hyvinvointipalvelut 1990-luvulla. Teoksessa: Laman varjo ja nousun huuma (toim. Olli Kangas). Helsinki: Kansaneläkelaitos. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia; 72.

Katara, Henna-Riikka (2012). Hyvinvointivaltion kannatus ja palvelujärjestelmä. Kuntalaisten ja kunnanjohtajien mielipiteiden vertailua vuosina 1996-2006. Turku: Turun yliopisto. Sosiaalipolitiikan pro gradu -tutkielma

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.