FSD2157 KuntaSuomi 2004: koulutoimi 1995

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Tekijät

  • Ojala, Ilpo (Vaasan yliopisto. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta)

Asiasanat

erityiskoulut, kansalaisopistot, kansanopistot, koulunjohtajat, koulut, lukio, ohjaus (neuvonta ja opastus), oppilaitokset, peruskoulu, päätöksenteko, resurssit, tuloksellisuus, uudistukset

Sisällön kuvaus

Koulutoimea on tutkittu vuoden 1995 lisäksi myös vuosina 1998 ja 2002. Kahden ensimmäisen vuoden kyselyissä ei ole eroteltu eri oppilaitostyyppejä, vaan kaikille oppilaitosten johtajille on lähetetty sama tutkimuslomake. Tutkimus käsittelee pääasiassa kolmea aihealuetta: opetustoimen ohjausta ja johtamista kunnassa, tuloksellisuutta sekä oppilaitoksen kehittämispolitiikkaa. Lisäksi on kysytty laajasti perustietoja oppilaitoksesta sekä opetustarjonnasta.

Aluksi kysytyissä perustiedoissa vastaaja ilmoittaa esimerkiksi oppilaitoksen omistuspohjan, oppilaiden tai opiskelijoiden sekä henkilöstön määrän ja oppilaitoksen sijainnin suhteessa sijaintikunnan keskukseen. Sen jälkeen kartoitetaan onko oppilaitoksessa tarjolla erikoistunutta opetusta, tukiopetusta ja kerhotoimintaa sekä käytetäänkö opetuksen tai oheispalvelujen järjestämisessä ostopalveluita. Vastaajilta kysytään myös peritäänkö oppilailta tai opiskelijoilta erilaisia käyttäjämaksuja.

Opetustoimen ohjausta ja johtamista käsittelevässä aihealueessa tiedusteltiin muun muassa, mitä asioita kuuluu vastaajan päätösvaltaan, onko oppilaitoksella johtokuntaa tai vastaavaa elintä ja jos on, niin vastaajaa pyydettiin arvioimaan sen ominaispiirteitä, kuten jäsenten kunnallispoliittista painoarvoa. Seuraavaksi siirryttiin tuloksellisuutta koskeviin kysymyksiin. Vastaaja ilmoitti, onko hänen koulussaan käytössä tulosarviointiin liittyviä mittareita tai arviointijärjestelmiä ja puntaroi, estävätkö vai edistävätkö erilaiset luetellut tekijät tulosmittauksen käyttöönottamista omalla koulutusalallaan. Lisäksi tiedusteltiin vastaajan mielipidettä tuloksellisuuden mittaamisen tuottaman tiedon käyttömahdollisuuksista eri toimintojen kehittämisessä ja arviota oppilaitoksen toimintaan liittyvien tekijöiden (esimerkiksi opetusilmapiiri, tilojen viihtyisyys ja opetusvälineiden riittävyys) nykytilasta.

Kehittämispolitiikan kysymykset tarkastelivat muun muassa vuoden 1992 jälkeen tapahtuneita muutoksia oppilaitoksen rahoituksessa, opetuksen järjestelyssä ja organisaatiossa. Vastaajaa pyydettiin lopuksi arvioimaan, estävätkö vai edistävätkö eri tekijät oppilaitosten välistä kilpailuttamista ja millaisiin asioihin (esimerkiksi opetuksen laatu, kansainvälisyyden lisääminen sekä koulun imagon kehittäminen ja markkinointi) oppilaitoksen kehittämisen tulisi kohdistua.

Taustatietoja ovat muun muassa vastaajan virka-asema, sukupuoli, äidinkieli, syntymävuosi, tutkinnon taso, luottamustehtävissä toimiminen sekä kauanko vastaaja on toiminut nykyisessä tehtävässään ja kuinka kauan hän on työskennellyt opetus- ja koulutusalalla. Lisäksi aineisto sisältää lomakkeen ulkopuolisia taustamuuttujia.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.