FSD2720 EVAn EU-asennetutkimus 2012

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

EVAn EU-asennetutkimus 2012

Aineistonumero

FSD2720

Pysyvät tunnisteet

https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2720
https://doi.org/10.60686/t-fsd2720

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA)

Muut tekijät

  • Yhdyskuntatutkimus

Sisällön kuvaus

EVA:n EU-asennetutkimus kartoittaa suomalaisten mielipiteitä EU:sta, EMU:sta, eurosta ja myös muista kansainvälisistä kysymyksistä.

Vastaajilta kysyttiin aluksi, kuinka kiinnostuneita he ovat Suomen EU-jäsenyyteen liittyvistä asioista tai kuinka aktiivisesti niitä tulee seurattua. Lisäksi kysyttiin, kuinka hyvin vastaajat katsoivat tuntevansa EU-asioita. Seuraavaksi kartoitettiin vastaajien mielipiteitä Suomen EU-jäsenyyteen sekä muihin kansainvälisiin kysymyksiin liittyen. Tämän jälkeen vastaajille esitettiin useita EU:a koskevia väittämiä. Väittämät käsittelivät mm. EU:n päätöksentekoa, ulkopolitiikkaa, puolustusta, Euroopan keskuspankkia sekä Suomen vaikutusmahdollisuuksia EU:ssa. Lisäksi esitettiin väittämiä EMU:sta, EU:n kehittymisestä liittovaltioksi, NATO:sta, pohjoismaisesta yhteistyöstä ja ilmastonmuutoksesta.

Vastaajille lueteltiin myös EU:iin mahdollisesti liittyviä tapahtumia ja kehityskulkuja sekä kysyttiin, miten todennäköisinä ja miten toivottavina niitä pidettiin. Näitä mahdollisia tapahtumia olivat mm. EU:n hajoaminen, Suomen eroaminen EU:sta, eurosta luopuminen ja kaikkien EU-maiden siirtyminen euron käyttöön. Vastaajilta pyydettiin myös mielipiteitä käteiseuron käyttöönoton seurauksista. Esitettiin myös käsityksiä ja mielikuvia Euroopan unionista ja kysyttiin, miten ne sopivat kuvaamaan vastaajien henkilökohtaisia käsityksiä EU:sta. Lopuksi kysyttiin nykyistä suhtautumista EU-jäsenyyteen ja valuutan vaihtoon markasta euroksi.

Taustatietoina olivat tiedot vastaajien sukupuolesta, ikäryhmästä, asuinkunnan koosta, asuinläänistä, koulutuksesta, ammattiryhmästä ja kuulumisesta ammatillisiin keskusjärjestöihin. Lisäksi kysyttiin, minkä puolueen ehdokasta vastaajat äänestäisivät, jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt.

Asiasanat

Euroopan unioni; Eurooppa; Venäjä; asenteet; euro; globalisaatio; kansainvälinen yhteistyö; laajeneminen; mielipiteet; perustuslait; puheenjohtajuus; sotilaallinen yhteistyö; taloudellinen integraatio; tulevaisuus; ympäristönsuojelu

Tieteenala/Aihealue

Sarja

EVAn EU-asennetutkimukset 1992-2012

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Taloustutkimus Oy

Tuottajat

  • Elinkeinoelämän valtuuskunta

Ajallinen kattavuus

2012

Aineistonkeruun ajankohta

2012-01-12 – 2012-01-23

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomen 18 - 70-vuotias väestö (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyys- ja ei-todennäköisyysotannan yhdistelmä

Tutkimuksen vastaajanäyte muodostettiin Internet-paneelista satunnaisotannalla 18 - 70-vuotiasta Suomessa (pl. Ahvenanmaa) asuvaa väestöä edustavaksi vastaajien iän, sukupuolen, asuinläänin, koulutuksen ja ammatin/aseman mukaan. Tulosten analysointivaiheessa tutkimusaineisto lisäksi painotettiin Taloustutkimuksessa edustamaan 18 - 70-vuotiasta väestöä vastaajan iän, sukupuolen, asuinalueen, koulutuksen, ammatin/aseman, toimialan jolla työskentelee, sekä puoluekannatuksen (miten äänestäisi eduskuntavaaleissa) mukaan. Tutkimukseen vastasi 23.1. mennessä hyväksytysti 1271 vastaajaa ja tutkimuksen kokonaisvastausprosentiksi muodostui tuohon mennessä ja lisänäyte huomioiden 30.

Taloustutkimuksen Internet-paneeli on satunnaisotannalla Suomen väestöstä poimittu joukko 15 - 79-vuotiaita kansalaisia, jotka ovat paneeliin rekisteröityessään kertoneet demo- ja sosiografiset taustatietonsa sekä suostuneet siihen, että Taloustutkimus Oy saa kutsua heitä erilaisiin markkinatutkimuksiin. Vastaaminen yksittäiseen tutkimukseen on panelisteille aina kuitenkin täysin vapaaehtoista ja paneelista voi erota milloin tahansa.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Vastausprosentti

30

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: englanti ja suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Havaintojen ja muuttujien lukumäärä

116 muuttujaa ja 1271 havaintoa.

Datan versio

2.0

Painokertoimet

Aineisto sisältää kaksi varsinaista painomuuttujaa, paino_1 ja paino_2. Painomuuttujat on laskettu seuraavista tekijöistä: Sukupuoli, ikäryhmä, asuinalue, koulutus, ammattiryhmä ja äänestyskäyttäytyminen (mitä puoluetta äänesti). Paino_1 antaa väestöestimaatit ykkösen tarkkuudella ja paino_2 tuhannen (.000) tarkkuudella. Lisäksi mukana on myös muuttuja paino_3, joka oikaisee otoksen vastaamaan väestörakennetta mutta ei anna väestöestimaatteja.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA): EVAn EU-asennetutkimus 2012 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-07-23). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2720

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Haavisto, Ilkka (2012). EU vai ei? EVAn arvo- ja asennetutkimus 2012 [verkkodokumentti]. Helsinki: Taloustieto. http://www.eva.fi/wp-content/uploads/2012/03/EU-VAI-EI.pdf [viitattu 4.4.2012].

Haavisto, Ilkka (2024). Virkistyvät eurovaalit. Suomalaiset suuntaavat vaaliuurnille aiempaa runsaslukuisemmin [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Analyysi 135. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2024/06/eva-analyysi-no-135.pdf [viitattu 30.8.2024].

Metelinen, Sami (2024). Suomalaiset tyytyväisiä euroon - poliitikot halutaan pitää loitolla rahapolitiikasta [verkkodokumentti]. Helsinki: Elinkeinoelämän valtuuskunta. EVA Artikkeli 4.6.2024. https://www.eva.fi/blog/2024/06/04/suomalaiset-tyytyvaisia-euroon-poliitikot-halutaan-pitaa-loitolla-rahapolitiikasta/ [viitattu 3.9.2024].

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.