FSD2792 Perhebarometri 2008: ihmissuhteet ja hyvinvointi

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Perhebarometri 2008: ihmissuhteet ja hyvinvointi

Aineistonumero

FSD2792

Pysyvät tunnisteet

https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2792
https://doi.org/10.60686/t-fsd2792

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Miettinen, Anneli (Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos)
  • Rotkirch, Anna (Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos)

Sisällön kuvaus

Tutkimuksen pääteemat keskittyvät tarkastelemaan lapsettomien ja yksilapsisten 25 - 44-vuotiaiden suomalaisten lastenhankintaan liittyviä ihanteita ja suunnitelmia sekä parisuhdetyytyväisyyttä. Lisäksi kyselyssä kartoitetaan lapsuuden perheeseen, perhe-elämään, työhön, hyvinvointiin, ja tulevaisuuden suunnitelmiin liittyviä seikkoja.

Ensimmäiseksi kyselyssä selvitettiin millainen on vastaajan lapsuuden perhe. Vastaajalta kysyttiin esimerkiksi sisarusten lukumäärää, oliko hänen lapsuutensa onnellinen ja mikä oli vanhempien ikä ensimmäisen lapsen syntyessä. Seuraavaksi kysyttiin työhön, koulutukseen ja elämänsuunnitelmiin liittyviä asioita, joista osa koski myös vastaajan puolisoa. Vastaajalta kysyttiin esimerkiksi määräaikaisen työn tekoa ja työttömyyttä koskevia kysymyksiä. Seuraavaksi selvitettiin väitelausein suhtautumista työhön, perheeseen, sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja parisuhteeseen.

Terveyttä ja hyvinvointia koskevat kysymykset sisälsivät tiedusteluja vastaajan elintavoista, subjektiivisista hyvinvoinnin kokemuksista, sosiaalisesta elämästä ja käsityksistä omasta itsestään sekä muista ihmisistä. Vastaajalta kysyttiin muun muassa, kuinka tyytyväinen on omaan parisuhteeseen ja kuinka kokee pystyvänsä vaikuttamaan omaan terveyteen. Seuraavaksi kartoitettiin perhesuunnitteluun liittyviä yksityiskohtia. Vastaajalta kysyttiin omaan tai puolison raskauteen ja lapsettomuuteen liittyviä kysymyksiä, kuten kuinka monta keskenmenoa itse tai oma puoliso on saanut. Lisäksi kysyttiin onko vastaaja kokenut elämänsä aikana voimakasta halua saada lapsi ('vauvakuumetta').

Kyselyn kaksi viimeistä osiota koskivat parisuhdetta ja lastenhankintaan liittyviä yksityiskohtia. Aluksi kysyttiin ensimmäisestä seurustelusta ja elämän aikana koetuista parisuhteista. Seuraavissa kysymyksissä kartoitettiin esimerkiksi sitä, mitä elämisen muotoa pitää itselleen sopivimpana ja mitä asioita pitää tärkeänä hyvässä parisuhteessa. Parisuhteessa olevalta vastaajalta tiedusteltiin lisäksi vielä väitteiden avulla, miten hän kuvaa omaa parisuhdettaan ja mistä ristiriidat suhteessa syntyvät. Lisäksi kysyttiin, onko vastaaja miettinyt eroa puolisosta, onko suhteen aikana ollut muita sukupuolisuhteita ja onko parisuhteen ongelmiin haettu ammattiauttajan apua.

Viimeisenä kyselyssä kysyttiin lastenhankinnasta, siihen liittyvistä toiveista, ihanteista ja esteistä. Vastaaja sai kertoa mielipiteensä ihanteellisesta lapsilukumäärästä, iästä tulla ensimmäisen ja viimeisen lapsen vanhemmaksi, lasten syntymävälistä ja omasta ihanteellisesta lapsiluvusta. Vastaajalta tiedusteltiin lapsensaantiaikomuksista kuten, kuinka monta lasta hän on suunnitellut hankkivansa kaiken kaikkiaan ja miten uskoo puolison suhtautuvan lasten hankkimiseen. Lopuksi kartoitettiin väitteiden avulla, kuinka tärkeinä vastaaja piti eri tekijöitä lasten hankkimisessa, miksi lapsen saanti ei ole tällä hetkellä ajankohtaista, minkälaisia vaikutuksia lapsen saannilla on vastaajan elämään ja mitä lapsiin liittyvät asiat merkitsevät hänelle.

Taustamuuttujia kyselyssä ovat mm. sukupuoli, syntymävuosi, tulojen suuruus, koulutus ja ammattiryhmä. Taustamuuttujana on myös vastaajan täyttämän lomakkeen muoto, sillä aineistonkeruun loppuvaiheessa miehille on annettu mahdollisuus vastata hieman lyhempään lomakkeeseen.

Asiasanat

elämäntilanne; hyvinvointi; ihmissuhteet; lapset (perheenjäsenet); lapsettomuus; lapsiperheet; lastenhankinta; parisuhde; perhe-elämä; perheet; perhetausta; sukupuoliroolit; toimeentulo; työ; vanhemmuus

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Perhebarometrit

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos

Tuottajat

  • Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos

Ajallinen kattavuus

2008

Aineistonkeruun ajankohta

2008-02-01 – 2008-04-30

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Suomessa asuvat 25 - 44 vuotiaat miehet ja naiset, joiden taloudessa ei asunut yhtään tai korkeintaan yksi alle 18-vuotias lapsi (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Todennäköisyysotanta: monivaiheinen otanta

Monivaiheinen ositettu otanta. 7000 hengen otos poimittiin väestörekisteristä ositettuna otantana kummallekin sukupuolelle, ikäryhmille 25 - 34 ja 35 - 44-vuotiaat, sekä taloudessa asuvien lasten lukumäärän mukaan. Taloudessa sai olla yksi, tai ei yhtään, alle 18-vuotiasta lasta. Otoksen jakaminen lapsi- ja ikälukuryhmiin johtui siitä, että aineistoon haluttiin saada riittävä määrä iältään vanhempia lapsettomia tai yhden lapsen vanhempia. Naisten otoskoko oli kooltaan 3000 ja miesten 4000. Sillä haluttiin puolestaan varmistaa riittävän suuri miesvastaajien määrä lopullisten vastausten joukossa.

Vastaajia lähestyttiin yhteensä kolme kertaa postitse. Kolmannella kerralla miehille lähetettiin hieman lyhennetty lomake miesten alhaisemman vastaushalukkuuden lisäämiseksi ja heille tarjottiin mahdollisuutta tehdä kysely internetin kautta. Internetissä käytettiin samaa lyhennettyä lomaketta. Miesvastaajista 18 prosenttia vastasi lyhennettyyn kyselyyn ja 2 prosenttia internet-kyselyyn.

Palautetuista lomakkeista hylättiin neljä puutteellisesti täytettynä tai vastausten perusteella paikkaansa pitämättöminä. Lisäksi lopullisesta aineistosta poistettiin henkilöt, joilla oli useampia lapsia tai ainoa lapsi oli 18-vuotias, vaikka he täyttivät muuten otoksen kriteerit. Lopullisen aineiston muodostivat ne vastaajat, joilla oli korkeintaan yksi lapsi ja lapsen ikä korkeintaan 17 vuotta. Havaintoyksikköjä lopullisessa aineistossa on yhteensä 2670.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Vastausprosentti

44,2

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

2.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Perhesuunnitteluun liittyvät muuttujat q48 - q58 ovat miesvastaajien osalta epäluotettavia tallennusvirheen vuoksi. Lastenhankinnan ihanteita koskevissa muuttujissa tulee ottaa huomioon seuraavanlaiset asiat. Muuttujat q78_1_1, q78_1_2, q78_2_1, q78_2_2, q78_3_1n, q78_3_2n, q78_3_1m q78_3_2m, q78_4_1n, q78_4_2n, q78_4_1m, q78_4_2m, q78_5_1 ja q78_5_2 ovat muodostettu niin, että "1. vastaus" tarkoittaa vastaajan antamaa yhtä lukuarvoa tai annetun vaihteluvälin ensimmäistä lukua ja "2. vastaus" vaihteluvälin jälkimmäistä lukua. Muuttujaan q82_1 lukuväleinä annetut vastaukset on koodattu keskiarvoina.

Tunnisteellisuussyistä aineistosta on poistettu asuinpaikkakunta- ja syntymäkuukausimuuttujat.

Aineisto ei sisällä avokysymysten vastauksia.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Miettinen, Anneli (Väestöliitto) & Rotkirch, Anna (Väestöliitto): Perhebarometri 2008: ihmissuhteet ja hyvinvointi [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2018-06-07). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2792

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Erityisehdot

Jatkokäyttäjien tulee lähettää yksi kappale valmista tutkimusjulkaisua osoitteeseen: Väestöliitto, Väestöntutkimuslaitos, PL 849, 00101 HELSINKI.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Käytön ja kuvailun oheismateriaalit

Miettinen, Anneli & Rotkirch, Anna (2008). Milloin on lapsen aika? Lastenhankinnan toiveet ja esteet. Helsinki: Väestöliitto Väestöntutkimuslaitos. Katsauksia E 34/2008.

Rotkirch, Anna & Miettinen, Anneli (2013). Suuri keskustelu pienten lasten hoidosta. Teoksessa: Vuosikirja 2012 - Rohkeasti elämässä (Toim. Syrjälä, Jaana & Åberg, Ritva), 4-7. Helsinki: Väestöliitto.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Miettinen, Anneli & Rotkirch, Anna (2008). Milloin on lapsen aika? Lastenhankinnan toiveet ja esteet. Helsinki: Väestöliitto. Väestöntutkimuslaitos. Katsauksia E 34/2008.

Rotkirch, Anna & Miettinen, Anneli (2013). Suuri keskustelu pienten lasten hoidosta. Teoksessa: Vuosikirja 2012 - Rohkeasti elämässä (Toim. Syrjälä, Jaana & Åberg, Ritva), 4-7. Helsinki: Väestöliitto.

Happonen, Juho (2015). Sosiaalinen perimä, työttömyys ja ammattiasema. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto. Yhteiskuntatieteiden ja filosofian laitos. Yhteiskuntapolitiikan kandidaatintutkielma.

Häkkinen, Marie (2021). The formation of personal fertility ideals : the importance of religion and family values. Master's theses in psychology. Helsinki: University of Helsinki. http://hdl.handle.net/123456789/37654

Golovina K, Nitsche N, Berg V, Miettinen A, Rotkirch A, Jokela M (2023). Birth cohort changes in fertility ideals: Evidence from repeated cross-sectional surveys in Finland. European Sociological Review, jcad048. https://doi.org/10.1093/esr/jcad048

Laamanen, Viivi (2024). Changes in work and family attitudes over birth cohorts and links to childfree ideals in Finnish women and men. Master's Thesis in Psychology. Helsinki: University of Helsinki.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.