FSD2846 Nuorten vapaa-aika 2013
Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.
Lataa aineisto täältä
Muunkieliset kuvailuversiot
Aineistoon liittyvät tiedostot
Tekijät
- Nuorisoasiain neuvottelukunta (Nuora)
- Nuorisotutkimusseura. Nuorisotutkimusverkosto
Asiasanat
harrastukset, lapset (ikäryhmä), liikunta, nuoret, sosiaaliset suhteet, urheilu, vapaa-aika, vapaa-ajantoiminnat, viestintä
Sisällön kuvaus
Nuorten vapaa-aika 2013 -tutkimuksessa kartoitettiin eri-ikäisten nuorten vapaa-aikaa harrastuksista ystävyyssuhteisiin. Tämän vuoden kyselyssä pääteemana oli liikunta eri muodoissaan. Tutkimus on osa joka kolmas vuosi toteuttavaa Nuorten vapaa-aikatutkimussarjaa.
Alussa selvitettiin nuorten vapaa-aikaa ja harrastuksia koskevia asioita. Kysyttiin television ja tietokoneen käytöstä sekä urheilun harrastamisesta. Myös vanhempien mukana oloa urheilun tai liikunnan vapaaehtoistyössä pyydettiin määrittelemään, esimerkiksi ovatko he olleet mukana toiminnassa valmentajina, tuomareina tai talkootyöläisinä. Kysyttiin myös harrastaako vastaaja urheilua esimerkiksi urheilu- tai liikuntaseurassa, kaupallisessa liikuntapalvelussa tai kunnan järjestämillä liikuntapaikoilla, kuten uimahallissa tai pururadalla.
Seuraavaksi kysyttiin, paljonko vastaajalla on vapaa-aikaa. Kysyttiin, kuinka usein hän tapaavat kavereitaan vapaa-ajalla ja kuinka usein hän pitää yhteyttä kavereihin puhelimen ja Internetin välityksellä. Vastaajalta kysyttiin lisäksi missä hän viettää aikaa kavereidensa kanssa, kuten nuorisotiloilla, ostoskeskuksissa, kahviloissa, yhteisissä harrastuksissa, kaupungilla, netissä tai luonnossa, ja kuinka usein. Vastaajalta kysyttiin myös kokeeko hän, ettei ole tervetullut joihinkin edellä mainituista paikoista, ja jos kokee, niin mihin niistä.
Liikuntaa koskevissa kysymyksissä kysyttiin ensin liikkuuko vastaaja mielestään riittävästi. Kysyttiin, kuinka usein vastaaja harrastaa liikuntaa esimerkiksi yksin ilman ohjausta tai yhdessä vanhempien kanssa. Lisäksi kysyttiin onko vastaaja lopettanut jonkin liikuntaharrastuksen. Lopettaneita pyydettiin määrittelemään, paljonko mikäkin syy vaikutti lopettamiseen. Syitä olivat muun muassa liikaa aikaa vievä harrastus, kilpailuhenkisyys, kiinnostuksen kohteiden muuttuminen, paikkakunnalta muuttaminen ja terveydelliset syyt. Kysyttiin myös mitä liikuntaa vastaaja haluaisi harrastaa ja paljonko eri syyt vaikuttavat haluun liikkua. Näitä syitä olivat muun muassa liikunnan tuottama ilo, voittamisen halu, hyvässä kunnossa pysyminen ja ammattilaiseksi pyrkiminen.
Vapaa-ajan viettoon liittyvissä kysymyksissä kartoitettiin vielä muiden harrasteiden, kuten musiikin, piirtämisen, valokuvaamisen ja pelien pelaamisen, kuulumisesta vastaajan elämään. Harrasteista, joita vastaaja mainitsi tekevänsä vapaa-ajallaan, kysyttiin vielä tarkemmin kuinka usein hän niitä harrastaa. Seuraavaksi kartoitettiin vastaajan tyytyväisyyttä ulkonäköönsä, terveyteensä, kuntoonsa ja elämäänsä yleensä. Vastaajaa pyydettiin myös määrittelemään näkemyksensä erilaisiin vapaa-aikaa ja elämää yleensä koskeviin väitteisiin, jotka käsittelivät muun muassa oman asuinpaikkakunnan vapaa-ajan vietto mahdollisuuksia, vanhempien suhtautumista harrastamiseen sekä harrastamista rajoittavia tekijöitä. Lopuksi vastaajaa pyydettiin vielä arvioimaan, kokeeko hän itse olevansa lapsi, nuori vai aikuinen.
Taustamuuttujina olivat muun muassa ikä, sukupuoli, kieli, koulutus, perhemuoto, maakunta ja kotitalouden rakenne.
Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.