FSD3515 Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäsenkysely 2020

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Tekijät

  • Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö (Otus)

Asiasanat

asuminen, järjestötoiminta, kampukset, korkeakouluopiskelu, opiskelijat, palvelut, palvelutarpeet, soluasunnot, tapahtumat, vaikuttaminen, vapaa-aika, yhteisöasuminen, yhteisöviestintä, yliopistot, ylioppilaskunnat

Sisällön kuvaus

Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan jäsenille tehdyssä kyselyssä selvitettiin jäsenten kokemuksia ja mielipiteitä ylioppilaskunnan tuottamien palveluiden tarpeellisuudesta, laadusta ja niihin liittyvästä viestinnästä. Tutkimuksen on toteuttanut Opiskelun ja koulutuksen tutkimussäätiö Otus ja rahoittanut Aalto-yliopiston ylioppilaskunta (AYY).

Aluksi vastaajilta kysyttiin taustatietoja muun muassa heidän opiskelutilanteestaan ja asumisestaan. Seuraavaksi kartoitettiin vastaajien tyytyväisyyttä heidän nykyiseen asuntoonsa sekä välimatkaan asunnon ja pääasiallisen opiskelupaikan välillä. Lisäksi vastaajilta tiedusteltiin näkemyksiä soluasumisesta ja kimppakämpässä asumisesta, asumisen yhteisöllisyyteen liittyvien asioiden tärkeydestä sekä yhdessä asumiseen liittyvistä käytännöistä esimerkiksi tavaroiden ja tilojen jakamisen suhteen. Asumiseen liittyen vastaajilta kysyttiin myös opiskeluajan asumiseen liittyvien valintojen perusteista.

Ylioppilaskunnan viestintään liittyen kysyttiin, mitä viestintäkanavia vastaaja seuraa ja kuinka usein. Lisäksi kysyttiin ensisijaisista tiedonlähteistä sekä mieluisimmista kanavista saada palvelua ja olla yhteydessä ylioppilaskuntaan. Seuraavaksi vastaajilta tiedusteltiin ylioppilaskunnan tuottamien palveluiden tarpeellisuudesta ja käytöstä sekä Otaniemen palvelutoimiston aukioloajoista ja viimeisimmästä palvelupistekokemuksesta. Lisäksi tiedusteltiin ylioppilaskunnan piirissä tapahtuvasta (yhdistys)toiminnasta, tapahtumiin osallistumisesta ja mielipiteistä opiskelijatapahtumiin liittyen. Lopuksi kysyttiin vielä opiskelijan arjen ongelmista ja mahdollisuudesta vaikuttaa niihin sekä edustajistovaaleihin osallistumisesta ja niissä äänestämisestä.

Taustamuuttujina kyselyssä ovat asumis- ja opiskelutilanteeseen liittyvien muuttujien lisäksi muun muassa äidinkieli, sukupuoli, ikäluokka ja kokemus vähemmistöön kuulumisesta.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.