FSD3730 EVAn Arvo- ja asennetutkimus syksy 2021

Valitse muuttuja


[fsd_no] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä)

[fsd_vr] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä)

[fsd_id] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä)

[Q1A_1] Puolueet ovat ajautuneet yhä kauemmas tavallisen ihmisen ongelmista

[Q1A_2] Naiset ja miehet ovat Suomessa nykyisin riittävän tasa-arvoisia

[Q1A_3] Demokratia toimii Suomessa niin hyvin, että puheet kansalaisten huonoista vaikutusmahdollisuuksista ovat vailla pohjaa

[Q1A_4] On ensiarvoisen tärkeää, että koko Suomi pysyy asuttuna

[Q1A_5] Ilmastonmuutos on aikamme suurin ympäristöuhka, jonka torjumiseksi on nopeasti ryhdyttävä tehokkaisiin toimiin kaikissa maissa

[Q1A_6] Olen kiinnostunut politiikasta ja seuraan sitä aktiivisesti

[Q1A_7] Maamme hallitus on ollut huonosti valmistautunut koronan kolmanteen ja neljänteen aaltoon

[Q1A_8] Olen kiinnittynyt omaan asuinseutuuni niin, etten edes työtä saadakseni muuttaisi mihinkään muualle

[Q1A_9] Suomi menestyisi paremmin, jos päätösvaltaa hajautettaisiin nykyistä enemmän valtion keskushallinnosta maakuntiin

[Q1A_10] Koronavirus ja sen leviäminen Suomessa ahdistaa ja pelottaa minua

[Q1A_11] Suomen tulisi liittyä NATOon

[Q1A_12] Suuriin kaupunkeihin tulisi rakentaa paljon lisää asuntoja, jotta muutto kaupunkeihin työn perässä helpottuisi

[Q1A_13] On oikein, ettei syrjiviä näkemyksiä esittäville henkilöille tarjota mahdollisuutta julkisuuteen

[Q1A_14] Osaavaksi tunnetun kunnanvaltuutetun äänestäminen aluevaaleissa turvaa palveluiden säilymistä kotikunnassani

[Q1A_15] Hyvinvointialueiden valtuustoihin on syytä valita mahdollisimman vaikutusvaltaisia poliitikkoja, jotka kykenevät ajamaan tehokkaasti alueensa etuja valtakunnan tasolla

[Q1A_16] Sukupuolten tasa-arvon suurin ongelma on kulttuurissa ja puheissa piilevä miesten vähättelevä suhtautuminen naisiin

[Q1A_17] Kaupunkimainen elämäntapa on ympäristön kannalta kestävämpi ratkaisu kuin maalla asuminen

[Q1A_18] On oikein poistaa historiallisten merkkihenkilöiden patsaita tai muistomerkkejä, mikäli ilmenee, että heidän toimintansa on nykykäsityksen mukaan ollut täysin tuomittavaa

[Q1A_19] On onni ja etuoikeus saada olla suomalainen

[Q1A_20] Eduskunta-, kunta-, ja aluevaalit tulisi järjestää samaan aikaan

[Q1B_1] Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien edistäminen on ensiarvoisen tärkeä yhteiskunnallinen tavoite

[Q1B_2] Julkisessa perusterveydenhuollossa pitäisi siirtyä valinnanvapausmalliin, jossa kansalaiset voivat valita hoitopaikkansa vapaasti kunnallisista terveyskeskuksista tai yksityisistä lääkäriasemista

[Q1B_3] Päättäjät Helsingissä eivät välitä tippaakaan, vaikka muualla Suomessa elettäisiin puutteessa ja hädässä

[Q1B_4] Valtio säätelee liikaa yksityisen ihmisen elämää

[Q1B_5] Sananvapaus on Suomessa uhattuna, sillä kriittiset mielipiteet leimataan yhä useammin vihapuheeksi

[Q1B_6] Sellaisia maamme syrjäkyliä, joissa ihmisillä ei ole kunnollisia toimeentulomahdollisuuksia, ei ole tulevaisuudessa järkevää pyrkiä pitämään asuttuina

[Q1B_7] Virkamiesten kansalaisille antama tieto on luotettavaa

[Q1B_8] On perusteltua poistaa nykyisin sopimattomina pidettäviä asioita esimerkiksi perinteisestä lastenkirjallisuudesta

[Q1B_9] Kaikista pandemiaan liittyvistä rajoituksista on syytä luopua heti

[Q1B_10] Sukupuolia on enemmän kuin kaksi

[Q1B_11] Olisi myönteistä, jos maakuntien itsehallinto tulevaisuudessa kasvaisi ja ne voisivat Ahvenanmaan tavoin säätää rajoitetusti myös omia lakeja

[Q1B_12] Koronavirusepidemian ympärillä käyty keskustelu on saanut hysterian piirteitä ja se on ajanut päättäjät ylimitoitettuihin toimiin

[Q1B_13] On hyvä asia, että julkinen sosiaali- ja terveydenhuolto siirtyy pois kuntien vastuulta hyvinvointialueiden järjestettäväksi

[Q1B_14] Naiset ovat yhteiskunnassamme alempiarvoisessa asemassa

[Q1B_15] Historialliset muistomerkit ja vanhat teokset kertovat oman aikansa ajattelusta ja ilmiöistä, eikä niitä tule poistaa tai sensuroida

[Q1B_16] Maaseudulla asuvia ei pitäisi syyllistää ilmastoasioissa, sillä päästöt tapahtuvat kaupungeissa, hiilensidonta maaseudulla

[Q1B_17] Jokaisella pitää niin halutessaan olla oikeus arvostella uskontoja

[Q1B_18] Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin suhtaudutaan Suomessa riittävän suvaitsevaisesti

[Q1B_19] Poliitikkojen kansalaisille antama tieto on luotettavaa

[Q1B_20] Etätyön ja -opiskelun yleistyminen merkitsee, että yhä useampi voi tehdä työtä ja asua missä päin Suomea tahansa

[Q1C_1] Tieteentekijöillä ja tutkijoilla on usein piilotettuja motiiveja, eikä heidän antamaansa tietoon voi siksi aina luottaa

[Q1C_2] Viime kädessä valtion on huolehdittava siitä, että koko Suomi pysyy asuttuna

[Q1C_3] Mikään puolue ei aja juuri minulle tärkeitä asioita

[Q1C_4] Suomessa on keskitytty aivan liiaksi maaseudusta huolehtimiseen ja laiminlyöty kaupunkien kehittäminen

[Q1C_5] Sananvapaus on turvattava kaikissa tilanteissa, myös silloin, kun joku kokee tekstin tai muun esityksen häiritseväksi tai loukkaavaksi

[Q1C_6] Vaikka hallituksen toimet koronavirusepidemian torjumiseksi ovat olleet poikkeuksellisen järeitä, annan niille täyden tukeni

[Q1C_7] Ainoa toimiva tapa ehkäistä rasismia on ohjata ihmisiä tunnistamaan yhteiskunnan rakenteissa, tavoissa ja puheissa piilevä rasismi

[Q1C_8] Maaseudun asteittainen autioituminen on vain hyvä asia luonnonsuojelun, biodiversiteetin ja ilmastonmuutoksen hidastamisen kannalta

[Q1C_9] Tutkijoiden antamaan tietoon voi luottaa, koska tutkimustieto on koko ajan avointa tiedeyhteisön kritiikille

[Q1C_10] Koska hyvinvointialueet/maakunnat päättävät jatkossa sosiaali- ja terveydenhuollosta, olisi oikein, että niillä olisi myös verotusoikeus

[Q1C_11] Etnisiin vähemmistöihin kuuluvilla on maassamme kantaväestön veroiset mahdollisuudet edetä elämässään

[Q1C_12] Ratkaisu maaseudun ja syrjäalueiden ongelmiin on löydettävä niiden omasta aloitteellisuudesta ja osaamisesta, valtion tuella niitä ei pidä yrittää pelastaa

[Q1C_13] Yhteiskunnallisissa asioissa saan ystäviltäni ja verkostoiltani parempaa tietoa kuin julkisista lähteistä

[Q1C_14] Uskontojen arvostelun voi oikeutetusti rinnastaa rasismiin

[Q1C_15] Aluevaalit ovat ajanhukkaa ja niiden sijaan kunnat voisivat vain nimetä edustajansa aluevaltuustoihin

[Q1C_16] Muuttoliikettä kasvukeskuksiin tulisi hillitä, vaikka se edellyttäisi suuria kustannuksia aiheuttavia aluepoliittisia tukitoimia

[Q1C_17] Kun pandemian aikainen etätyösuositus on poistettu, kaikilla työpaikoilla on syytä palata mahdollisimman laajalti takaisin lähityöhön

[Q1C_18] Sukupuolten tasa-arvosta puhutaan nykyään aivan liikaa

[Q1C_19] Jokainen, joka ei aktiivisesti toimi etnisten vähemmistöjen syrjintää vastaan, on pohjimmiltaan rasisti

[Q2A_1] Kuinka uhkaavana terveyden kannalta pidät Suomessa edelleen vallitsevaa koronavirusepidemiaa? Omalla kohdallasi

[Q2A_2] Kuinka uhkaavana terveyden kannalta pidät Suomessa edelleen vallitsevaa koronavirusepidemiaa? Läheistesi kohdalla

[Q2A_3] Kuinka uhkaavana terveyden kannalta pidät Suomessa edelleen vallitsevaa koronavirusepidemiaa? Suomalaisten kohdalla yleensä

[Q2B_1] Entä kuinka uhkaavana pidät koronaepidemiaa talouden ja toimeentulon kannalta? Omalla kohdallasi

[Q2B_2] Entä kuinka uhkaavana pidät koronaepidemiaa talouden ja toimeentulon kannalta? Läheistesi kohdalla

[Q2B_3] Entä kuinka uhkaavana pidät koronaepidemiaa talouden ja toimeentulon kannalta? Suomalaisten kohdalla yleensä

[Q3A] Koronapandemian vuoksi Suomessa on ollut voimassa etätyösuositus. Miten olet pääsääntöisesti työskennellyt koronapandemian aikana? Olen...

[Q3B] Entä miten sinä haluaisit mieluiten työskennellä jatkossa, kun pandemia on ohi? Haluaisin työskennellä...

[Q4A] Ensi vuoden (2022) tammikuussa Suomessa järjestetään ensimmäiset aluevaalit, joissa valitaan maakunnallisten hyvinvointialueiden valtuustot. Kuinka todennäköisesti äänestät aluevaaleissa?

[Q4B] Kuinka kiinnostunut olet hyvinvointialueisiin ja niiden tulevaan toimintaan liittyvistä asioista?

[Q4C] Entä kuinka hyvin katsot tuntevasi hyvinvointialueisiin liittyviä asioita ja niistä käytävää keskustelua?

[Q5_1] Suomessa järjestetään säännöllisesti useita yleisiä valtakunnallisia vaaleja. Kuinka kiinnostunut/motivoitunut sinä yleisesti ottaen olet äänestämään seuraavissa eri valtakunnallisissa vaaleissa? Kuntavaalit

[Q5_2] Suomessa järjestetään säännöllisesti useita yleisiä valtakunnallisia vaaleja. Kuinka kiinnostunut/motivoitunut sinä yleisesti ottaen olet äänestämään seuraavissa eri valtakunnallisissa vaaleissa? Aluevaalit

[Q5_3] Suomessa järjestetään säännöllisesti useita yleisiä valtakunnallisia vaaleja. Kuinka kiinnostunut/motivoitunut sinä yleisesti ottaen olet äänestämään seuraavissa eri valtakunnallisissa vaaleissa? Eduskuntavaalit

[Q5_4] Suomessa järjestetään säännöllisesti useita yleisiä valtakunnallisia vaaleja. Kuinka kiinnostunut/motivoitunut sinä yleisesti ottaen olet äänestämään seuraavissa eri valtakunnallisissa vaaleissa? Presidentinvaali

[Q5_5] Suomessa järjestetään säännöllisesti useita yleisiä valtakunnallisia vaaleja. Kuinka kiinnostunut/motivoitunut sinä yleisesti ottaen olet äänestämään seuraavissa eri valtakunnallisissa vaaleissa? Europarlamenttivaalit

[Q6_1] Millä hallinnon tasolla seuraavia tehtäviä tulisi jatkossa mielestäsi pääsääntöisesti järjestää? Päivähoito ja varhaiskasvatus

[Q6_2] Millä hallinnon tasolla seuraavia tehtäviä tulisi jatkossa mielestäsi pääsääntöisesti järjestää? Peruskoulu

[Q6_3] Millä hallinnon tasolla seuraavia tehtäviä tulisi jatkossa mielestäsi pääsääntöisesti järjestää? Toiseen asteen koulutus (ammattikoulut ja lukiot)

[Q6_4] Millä hallinnon tasolla seuraavia tehtäviä tulisi jatkossa mielestäsi pääsääntöisesti järjestää? Poliisi

[Q6_5] Millä hallinnon tasolla seuraavia tehtäviä tulisi jatkossa mielestäsi pääsääntöisesti järjestää? Maahanmuuttajien kotouttaminen

[Q6_6] Millä hallinnon tasolla seuraavia tehtäviä tulisi jatkossa mielestäsi pääsääntöisesti järjestää? Tarveharkintainen sosiaaliturva (työmarkkinatuki, toimeentulotuki, asumistuki jne.)

[Q6_7] Millä hallinnon tasolla seuraavia tehtäviä tulisi jatkossa mielestäsi pääsääntöisesti järjestää? Työvoimapalvelut

[Q6_8] Millä hallinnon tasolla seuraavia tehtäviä tulisi jatkossa mielestäsi pääsääntöisesti järjestää? Elinkeinopolitiikka

[Q6_9] Millä hallinnon tasolla seuraavia tehtäviä tulisi jatkossa mielestäsi pääsääntöisesti järjestää? Elinkeinoluvat ja -valvonta

[Q6_10] Millä hallinnon tasolla seuraavia tehtäviä tulisi jatkossa mielestäsi pääsääntöisesti järjestää? Ympäristöluvat ja -valvonta

[Q6_11] Millä hallinnon tasolla seuraavia tehtäviä tulisi jatkossa mielestäsi pääsääntöisesti järjestää? Aluesuunnittelu (maakuntakaavat)

[Q6_12] Millä hallinnon tasolla seuraavia tehtäviä tulisi jatkossa mielestäsi pääsääntöisesti järjestää? Julkinen liikenne

[Q6_13] Millä hallinnon tasolla seuraavia tehtäviä tulisi jatkossa mielestäsi pääsääntöisesti järjestää? Liikenneinfrastruktuurin rakentaminen (tiet, radat jne.)

[Q7_1] Mitä uskot seuraavan, jos hyvinvointialueet saavat jatkossa verotusoikeuden? Verotus kaiken kaikkiaan kiristyy

[Q7_2] Mitä uskot seuraavan, jos hyvinvointialueet saavat jatkossa verotusoikeuden? Alueiden itsehallinto vahvistuu

[Q7_3] Mitä uskot seuraavan, jos hyvinvointialueet saavat jatkossa verotusoikeuden? Alueiden asukkaiden mahdollisuudet vaatia ja saada vastinetta rahoilleen paranevat

[Q7_4] Mitä uskot seuraavan, jos hyvinvointialueet saavat jatkossa verotusoikeuden? Alueiden välinen eriarvoisuus kasvaa

[Q7_5] Mitä uskot seuraavan, jos hyvinvointialueet saavat jatkossa verotusoikeuden? Alueet saavat työrauhan päivänpolitiikan pelistä

[Q7_6] Mitä uskot seuraavan, jos hyvinvointialueet saavat jatkossa verotusoikeuden? Alueet alkavat kilpailla asukkaista alentamalla veroja

[Q7_7] Mitä uskot seuraavan, jos hyvinvointialueet saavat jatkossa verotusoikeuden? Joidenkin alueiden rahat eivät riitä ja niiden talous kriisiytyy

[Q7_8] Mitä uskot seuraavan, jos hyvinvointialueet saavat jatkossa verotusoikeuden? Suoranainen kaaos, menot kasvavat ja valtion ote julkisen talouden hoidosta lipeää

[Q7_9] Mitä uskot seuraavan, jos hyvinvointialueet saavat jatkossa verotusoikeuden? Palveluiden saatavuus ja laatu alueilla kohenee

[Q7_10] Mitä uskot seuraavan, jos hyvinvointialueet saavat jatkossa verotusoikeuden? Alueiden rahankäyttö tehostuu, koska valtio ei enää maksa laskuja

[Q8] Nykyisin poliitikko voi olla samanaikaisesti sekä kansanedustaja, kunnanvaltuutettu ja pian myös aluevaltuutettu. Pitäisikö mielestäsi poliitikon päällekkäisiä tehtäviä rajoittaa?

[Q9_1] Kuinka hyvin tai huonosti terveydenhuolto sinun mielestäsi nykyisin toimii seuraavien asioiden suhteen? Lääkäriin pääsyn nopeus kuntien terveyskeskuksissa

[Q9_2] Kuinka hyvin tai huonosti terveydenhuolto sinun mielestäsi nykyisin toimii seuraavien asioiden suhteen? Terveysongelmien ennaltaehkäisy, varhainen puuttuminen

[Q9_3] Kuinka hyvin tai huonosti terveydenhuolto sinun mielestäsi nykyisin toimii seuraavien asioiden suhteen? Kansalaisten tasa-arvoisuus terveydenhuollossa

[Q9_4] Kuinka hyvin tai huonosti terveydenhuolto sinun mielestäsi nykyisin toimii seuraavien asioiden suhteen? Jonotusajat leikkauksiin ja muuhun erikoissairaanhoitoon

[Q9_5] Kuinka hyvin tai huonosti terveydenhuolto sinun mielestäsi nykyisin toimii seuraavien asioiden suhteen? Kuntoutus, toimintakyvyn palauttaminen hoitojen jälkeen

[Q9_6] Kuinka hyvin tai huonosti terveydenhuolto sinun mielestäsi nykyisin toimii seuraavien asioiden suhteen? Asiakkaiden kuuntelu ja mielipiteiden huomioiminen palveluissa

[Q9_7] Kuinka hyvin tai huonosti terveydenhuolto sinun mielestäsi nykyisin toimii seuraavien asioiden suhteen? Valinnanvapaus, mahdollisuus itse valita hoitopaikka ja hoitava taho

[Q9_8] Kuinka hyvin tai huonosti terveydenhuolto sinun mielestäsi nykyisin toimii seuraavien asioiden suhteen? Palvelut ovat riittävän lähellä

[Q10A] Mitä terveyspalveluita käytät ensisijaisesti? Käytätkö lähinnä...

[Q10B] Kuinka terveeksi koet itsesi nykyisin? Pidätkö itseäsi...

[Q11] Koetko olevasi identiteetiltäsi ensisijaisesti...

[Q12_1] Mitkä olisivat hyviä keinoja edistää asumisen, elinkeinojen ja yrittäjyyden edellytyksiä harvaan asutuilla alueilla? Valtion virastojen toimintojen siirtäminen pois pääkaupunkiseudulta maakuntakaupunkeihin

[Q12_2] Mitkä olisivat hyviä keinoja edistää asumisen, elinkeinojen ja yrittäjyyden edellytyksiä harvaan asutuilla alueilla? Tiheän korkeakouluverkoston ylläpitäminen koko Suomessa

[Q12_3] Mitkä olisivat hyviä keinoja edistää asumisen, elinkeinojen ja yrittäjyyden edellytyksiä harvaan asutuilla alueilla? Koululaisille mahdollisuus opiskella etänä aineita, joita oma koulu ei tarjoa

[Q12_4] Mitkä olisivat hyviä keinoja edistää asumisen, elinkeinojen ja yrittäjyyden edellytyksiä harvaan asutuilla alueilla? Kaksoiskuntalaisuuden mahdollistaminen

[Q12_5] Mitkä olisivat hyviä keinoja edistää asumisen, elinkeinojen ja yrittäjyyden edellytyksiä harvaan asutuilla alueilla? Valtion suoran taloudellisen tuen kasvattaminen syrjäseutujen kunnille

[Q12_6] Mitkä olisivat hyviä keinoja edistää asumisen, elinkeinojen ja yrittäjyyden edellytyksiä harvaan asutuilla alueilla? Syrjäseutuvähennys valtion tuloverotuksessa niille, jotka muuttavat harvaan asutuille seuduille

[Q12_7] Mitkä olisivat hyviä keinoja edistää asumisen, elinkeinojen ja yrittäjyyden edellytyksiä harvaan asutuilla alueilla? Nopeiden laajakaistayhteyksien rakentaminen valtion tuella kaikkialle maahan

[Q12_8] Mitkä olisivat hyviä keinoja edistää asumisen, elinkeinojen ja yrittäjyyden edellytyksiä harvaan asutuilla alueilla? Mahdollisuus perustaa syrjäseuduille kevennetyn yritysverotuksen ja sääntelyn erityistalousalueita

[Q12_9] Mitkä olisivat hyviä keinoja edistää asumisen, elinkeinojen ja yrittäjyyden edellytyksiä harvaan asutuilla alueilla? Maakuntien itsehallinnon kehittäminen siten, että kukin alue kantaisi itse päävastuun omasta elinvoimaisuudestaan

[Q13_1] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Maaseutu on nyky-Suomessa jätetty heitteille

[Q13_2] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Kaupungistuminen on luonnollinen kehityssuunta, jota ei pidä jarruttaa

[Q13_3] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Maaseudun kehittämisen tulee perustua sen omaan elinvoimaan, ei valtion tukiin

[Q13_4] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Maaseutu on pidettävä asuttuna kustannuksista välittämättä

[Q13_5] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Kaupunkien 'kuluttajien' ja maaseudun 'tuottajien' välillä vallitsee selkeä eturistiriita

[Q13_6] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Kaupungit ja maaseutu tarvitsevat toisiaan nyt ja tulevaisuudessa

[Q13_7] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Vaikka ruuan tuottaminen on Suomessa kallista, korkea laatu kompensoi hinnan

[Q13_8] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Maaseutu on nykyisin Suomelle pikemminkin taakka kuin voimavara

[Q13_9] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Maatalouden ylituotanto on parempi kuin alituotanto ja tuontiruoka

[Q13_10] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Maaseutu on suomalaisen kulttuurin ja identiteetin tärkein perusta

[Q13_11] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin kiihtyy lähivuosien aikana

[Q13_12] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Maaseutu tarjoaa paremman asuin- ja elinympäristön kuin kaupungit

[Q13_13] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Kaupunkien kehittäminen on laiminlyöty maaseudusta huolehdittaessa

[Q13_14] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Puhdas ja hyvin hoidettu maaseutuympäristö on tärkeä Suomelle myös tulevaisuudessa

[Q13_15] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Maaseutu edustaa mennyttä yhteiskuntaa, jonka on vähitellen väistyttävä kehityksen tieltä

[Q13_16] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Korkealaatuiset maataloustuotteet ovat tulevaisuudessa maamme tärkeitä vientituotteita

[Q13_17] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Mikäli maaseudun kriisin annetaan syventyä, kansallinen eheys vaarantuu

[Q13_18] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Asuisin mielelläni maaseudulla, jos se vain työn yms. vuoksi olisi mahdollista

[Q13_19] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Taantuvien alueiden sijasta tulisi tukea kasvun vetureina toimivia kaupunkikeskuksia

[Q13_20] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Joskaan ei ehkä palkkatyötä, maaseutu tarjoaa tulevaisuudessa paljon yrittämisen mahdollisuuksia

[Q13_21] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Maaseutu pärjäisi paremmin, mikäli pieniä kuntia yhdistettäisiin suuremmiksi kokonaisuuksiksi

[Q13_22] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Kuihtuneinkin kylä on parempi elinympäristö kuin kaupunkien slummiutuvat lähiöt

[Q13_23] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? On kaikkien suomalaisten edun mukaista turvata maaseudun elinkelpoisuus

[Q13_24] Miten suhtaudut seuraaviin, niin maaseudun kuin kaupunkienkin asemaa ja tulevaisuutta koskeviin näkemyksiin? Suomen syrjäalueet tulee pitää asuttuina jo yksistään puolustuspoliittisista syistä

[Q14_1] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Suomalaisuus

[Q14_2] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Ihonväri

[Q14_3] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Uskonto

[Q14_4] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Sukupuoli

[Q14_5] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Tulotaso ja varallisuus

[Q14_6] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Kansainvälisyys

[Q14_7] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Ikä

[Q14_8] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Työ/Ammatti

[Q14_9] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Ulkonäkö

[Q14_10] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Vanhemmuus (äitiys/isyys)

[Q14_11] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Yhteiskuntaluokka

[Q14_12] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Koulutus

[Q14_13] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Asuinpaikka

[Q14_14] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Seksuaalinen suuntautuminen

[Q14_15] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Terveydentila

[Q14_16] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Sukujuuret

[Q14_17] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Poliittinen suuntautuminen

[Q14_18] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Perinteet

[Q14_19] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Äidinkieli

[Q14_20] Kuinka tärkeinä pidät seuraavia asioita oman henkilökohtaisen identiteettisi osatekijöinä? Harrastukset

[Q15_1] Kuinka voimakkaiksi näet seuraavat ristiriidat/vastakohtaisuudet maassamme nykyisin? Poliitikot - kansa

[Q15_2] Kuinka voimakkaiksi näet seuraavat ristiriidat/vastakohtaisuudet maassamme nykyisin? Työnantajat - työntekijät

[Q15_3] Kuinka voimakkaiksi näet seuraavat ristiriidat/vastakohtaisuudet maassamme nykyisin? Työssä olevat - työttömät

[Q15_4] Kuinka voimakkaiksi näet seuraavat ristiriidat/vastakohtaisuudet maassamme nykyisin? Teollisuus/yritykset - luonnonsuojelu

[Q15_5] Kuinka voimakkaiksi näet seuraavat ristiriidat/vastakohtaisuudet maassamme nykyisin? Kasvukeskukset - syrjäseudut

[Q15_6] Kuinka voimakkaiksi näet seuraavat ristiriidat/vastakohtaisuudet maassamme nykyisin? Rikkaat - köyhät

[Q15_7] Kuinka voimakkaiksi näet seuraavat ristiriidat/vastakohtaisuudet maassamme nykyisin? Ns. suuret ikäluokat - nuoremmat ikäryhmät

[Q15_8] Kuinka voimakkaiksi näet seuraavat ristiriidat/vastakohtaisuudet maassamme nykyisin? Vasemmisto-oikeisto

[Q15_9] Kuinka voimakkaiksi näet seuraavat ristiriidat/vastakohtaisuudet maassamme nykyisin? Miehet - naiset

[Q15_10] Kuinka voimakkaiksi näet seuraavat ristiriidat/vastakohtaisuudet maassamme nykyisin? Nuoret - vanhat

[Q15_11] Kuinka voimakkaiksi näet seuraavat ristiriidat/vastakohtaisuudet maassamme nykyisin? Eläkeläiset - työssä olevat

[Q15_12] Kuinka voimakkaiksi näet seuraavat ristiriidat/vastakohtaisuudet maassamme nykyisin? Korkeasti koulutetut - matalasti koulutetut

[Q15_13] Kuinka voimakkaiksi näet seuraavat ristiriidat/vastakohtaisuudet maassamme nykyisin? Syntyperäiset suomalaiset - maahanmuuttajat

[Q15_14] Kuinka voimakkaiksi näet seuraavat ristiriidat/vastakohtaisuudet maassamme nykyisin? EU-myönteiset - EU-kriittiset

[Q15_15] Kuinka voimakkaiksi näet seuraavat ristiriidat/vastakohtaisuudet maassamme nykyisin? Kansallinen kulttuuri - kansainvälinen kulttuuri

[Q15_16] Kuinka voimakkaiksi näet seuraavat ristiriidat/vastakohtaisuudet maassamme nykyisin? Konservatiivit - liberaalit

[Q15_17] Kuinka voimakkaiksi näet seuraavat ristiriidat/vastakohtaisuudet maassamme nykyisin? Sosialistit - porvarit

[Q16_1] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Miehet

[Q16_2] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Naiset

[Q16_3] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Kaupungeissa asuvat

[Q16_4] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Maaseudulla asuvat

[Q16_5] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Valkoihoiset

[Q16_6] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Tummaihoiset

[Q16_7] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Vammaiset

[Q16_8] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Ylipainoiset

[Q16_9] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Ruotsinkieliset

[Q16_10] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Suomenkieliset

[Q16_11] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Heteroseksuaalit

[Q16_12] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Nuoret

[Q16_13] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Ikääntyneet

[Q16_14] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Etniset suomalaiset (kantaväestö)

[Q16_15] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Historialliset etniset vähemmistöt (esim. romanit ja saamelaiset)

[Q16_16] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Vieraskieliset etniset vähemmistöt (ensimmäisen tai useamman polven maahanmuuttajat)

[Q16_17] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Seksuaalivähemmistöt (esim. homot, lesbot, biseksuaalit tai muut seksuaalivähemmistöt)

[Q16_18] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Sukupuolivähemmistöt (esim. transihmiset tai intersukupuoliset)

[Q16_19] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Turvapaikanhakijat

[Q16_20] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Konservatiivit

[Q16_21] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Liberaalit

[Q16_22] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat

[Q16_23] Missä määrin seuraavien väestöryhmien voi mielestäsi katsoa olevan suomalaisessa yhteiskunnassa etuoikeutetussa tai syrjityssä asemassa? Eri vähemmistöuskontokuntiin kuuluvat

[Q17_1] Kuinka hyväksyttävänä sinä pidät seuraavia vaikutuskeinoja, kun toimitaan jonkin tärkeäksi ja oikeutetuksi koetun asian puolesta? Vetoomusten ja adressien allekirjoittaminen

[Q17_2] Kuinka hyväksyttävänä sinä pidät seuraavia vaikutuskeinoja, kun toimitaan jonkin tärkeäksi ja oikeutetuksi koetun asian puolesta? Erilaiset boikotit

[Q17_3] Kuinka hyväksyttävänä sinä pidät seuraavia vaikutuskeinoja, kun toimitaan jonkin tärkeäksi ja oikeutetuksi koetun asian puolesta? Luvaton tunkeutuminen ja/tai kuvaaminen tuotantolaitoksissa (esim. tehtaat, maatilat, turkistarhat)

[Q17_4] Kuinka hyväksyttävänä sinä pidät seuraavia vaikutuskeinoja, kun toimitaan jonkin tärkeäksi ja oikeutetuksi koetun asian puolesta? Lailliset mielenosoitukset, vaikka ne tuottaisivat häiriötä

[Q17_5] Kuinka hyväksyttävänä sinä pidät seuraavia vaikutuskeinoja, kun toimitaan jonkin tärkeäksi ja oikeutetuksi koetun asian puolesta? Laittomat lakot

[Q17_6] Kuinka hyväksyttävänä sinä pidät seuraavia vaikutuskeinoja, kun toimitaan jonkin tärkeäksi ja oikeutetuksi koetun asian puolesta? Voimankäyttö mielenosoituksissa, mellakointi

[Q17_7] Kuinka hyväksyttävänä sinä pidät seuraavia vaikutuskeinoja, kun toimitaan jonkin tärkeäksi ja oikeutetuksi koetun asian puolesta? Iskulauseiden ja graffitien maalaaminen seiniin

[Q17_8] Kuinka hyväksyttävänä sinä pidät seuraavia vaikutuskeinoja, kun toimitaan jonkin tärkeäksi ja oikeutetuksi koetun asian puolesta? Rakennusten valtaaminen

[Q17_9] Kuinka hyväksyttävänä sinä pidät seuraavia vaikutuskeinoja, kun toimitaan jonkin tärkeäksi ja oikeutetuksi koetun asian puolesta? Rajukin kampanjointi internetissä ja sosiaalisessa mediassa

[Q17_10] Kuinka hyväksyttävänä sinä pidät seuraavia vaikutuskeinoja, kun toimitaan jonkin tärkeäksi ja oikeutetuksi koetun asian puolesta? Liikennesulkujen järjestäminen

[Q17_11] Kuinka hyväksyttävänä sinä pidät seuraavia vaikutuskeinoja, kun toimitaan jonkin tärkeäksi ja oikeutetuksi koetun asian puolesta? Toisen omaisuuden rikkominen

[Q17_12] Kuinka hyväksyttävänä sinä pidät seuraavia vaikutuskeinoja, kun toimitaan jonkin tärkeäksi ja oikeutetuksi koetun asian puolesta? Henkilöihin kohdistuva väkivalta

[Q18_1] Kuinka paljon seuraavilla keinoilla voi mielestäsi vaikuttaa yhteiskunnassa? Aktivismi

[Q18_2] Kuinka paljon seuraavilla keinoilla voi mielestäsi vaikuttaa yhteiskunnassa? Järjestötoiminta

[Q18_3] Kuinka paljon seuraavilla keinoilla voi mielestäsi vaikuttaa yhteiskunnassa? Kansalaisaloitteet

[Q18_4] Kuinka paljon seuraavilla keinoilla voi mielestäsi vaikuttaa yhteiskunnassa? Mielenosoitukset

[Q18_5] Kuinka paljon seuraavilla keinoilla voi mielestäsi vaikuttaa yhteiskunnassa? Boikotit

[Q18_6] Kuinka paljon seuraavilla keinoilla voi mielestäsi vaikuttaa yhteiskunnassa? Someaktivismi/kampanjointi

[Q18_7] Kuinka paljon seuraavilla keinoilla voi mielestäsi vaikuttaa yhteiskunnassa? Kulutusvalinnat/ostopäätökset

[Q18_8] Kuinka paljon seuraavilla keinoilla voi mielestäsi vaikuttaa yhteiskunnassa? Lakot

[Q18_9] Kuinka paljon seuraavilla keinoilla voi mielestäsi vaikuttaa yhteiskunnassa? Puoluetoiminta

[Q18_10] Kuinka paljon seuraavilla keinoilla voi mielestäsi vaikuttaa yhteiskunnassa? Äänestäminen

[Q18_11] Kuinka paljon seuraavilla keinoilla voi mielestäsi vaikuttaa yhteiskunnassa? Keskusteleminen sosiaalisessa mediassa

[Q19_1] Mihin sijoittaisit itsesi seuraavilla mittareilla? Vasemmisto - Oikeisto

[Q19_2] Mihin sijoittaisit itsesi seuraavilla mittareilla? Konservatiivi - Liberaali

[Q20A] Miten suhtaudut nykyisin maamme EU-jäsenyyteen?

[Q20B] Entä siihen, että rahayksikkömme vaihdettiin markasta euroksi?

[T1] Sukupuoli

[T2] Ikäryhmä

[T3] Asuinkunnan koko

[T4] Maakunta, jonka alueella asut

[T5] Nykyinen tai viimeisin työnantajasi.

[T6] Oletko...

[T7] Onko työsuhteesi...

[T8] Millainen peruskoulutus Sinulla on?

[T9] Millainen ammatillinen koulutus Sinulla on?

[T10] Ammattiryhmä, johon katsot lähinnä kuuluvasi.

[T11] Toimiala, jolla työskentelet tai viimeksi työskentelit.

[T12] Kuulutko johonkin ammatilliseen keskusjärjestöön?

[T12B] Mihin kuulut...

[T13] Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?

[T14] Mihin yhteiskuntaluokkaan katsot lähinnä kuuluvasi?

[T15] Mikä on äidinkielesi?

[bv1] Talouden yhteenlasketut bruttotulot

[bv2] Syntymävuosi

[kunta] Kunta

[paino] Painokerroin

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.