Valitse muuttuja
[fsd_no] Aineistonumero (lisätty FSD:ssä)
[fsd_vr] Aineistoversio (lisätty FSD:ssä)
[fsd_id] Havaintotunnus (lisätty FSD:ssä)
[Q1A_1] Suomen päättäjät keskittyvät liiaksi kansainvälisiin kysymyksiin unohtaen kotimaan ongelmat
[Q1A_2] Epävakaan Venäjän naapurina Suomen olisi turvallisempaa olla Naton jäsen kuin sotilaallisesti liittoutumaton
[Q1A_3] Vaikka toisin joskus väitetäänkin, ammattiyhdistysliike on yhä nykyäänkin vastuullinen ja edistyksellinen, yhteiskunnallisia uudistuksia liikkeelle paneva voima
[Q1A_4] Suomen ja Venäjän luottamuksellinen erityissuhde on myytti, jolle ei nykyisin löydy todellisuuspohjaa
[Q1A_5] Ammattiyhdistysliike käyttää Suomessa lakko-oikeutta nykyisin harkitsevasti ja vastuullisesti
[Q1A_6] Suomen kannattaisi hoitaa Venäjä-suhteitaan enenevästi EU:n kautta eikä kahdenkeskisesti
[Q1A_7] Ihmistyön korvaaminen koneilla ja automaatiolla johtaa pysyvään suurtyöttömyyteen
[Q1A_8] Poliitikkojen kansalaisille antama tieto on luotettavaa
[Q1A_9] Suomen tulisi liittyä Natoon
[Q1A_10] Nyt kun suurin osa suomalaisista on rokotettu, on aika jättää pandemia taakse ja siirtyä elämässä eteenpäin
[Q1A_11] Vaikka Venäjällä on omat ongelmansa, suomalaisilla ei ole nykyisin mitään syytä suhtautua suureen naapuriinsa kielteisesti
[Q1A_12] Naton jäsenyys ei takaa, että muut maat lopulta auttaisivat Suomea todellisessa kriisissä
[Q1A_13] Koronavirus ja sen leviäminen Suomessa ahdistaa ja pelottaa minua
[Q1A_14] Historia on osoittanut perinteisen puolueettomuuspolitiikan parhaaksi Suomelle
[Q1A_15] On haihattelua ajatella, että Suomi voisi liittoutua sotilaallisesti vasta silloin kun todellinen uhka on jo läsnä
[Q1A_16] Työntekijöiden ja työnantajien edut ovat Suomessa nykyään pitkälti yhteneväiset
[Q1A_17] Lakot, joista aiheutuu suurta haittaa ulkopuolisille, pitäisi voida kieltää kokonaan
[Q1A_18] Ukraina sopisi tulevaisuudessa hyvin EU:n jäseneksi
[Q1A_19] En kannattaisi Suomen Nato-jäsenyyttä edes siinä tapauksessa, että maamme ylin valtiojohto puoltaisi sitä
[Q1A_20] Fossiilisten polttoaineiden korkea hintataso on hyvä asia, koska se kannustaa ihmisiä, yrityksiä ja julkista sektoria siirtymään vähäpäästöisten tai päästöttömien teknologioiden käyttöön
[Q1B_1] Ellei ammattiyhdistysliikkeen organisaatiota ja toimintaa rakenneta kokonaan uudelle pohjalle, se ei kykene enää tulevaisuudessa ajamaan jäsentensä etuja
[Q1B_2] Puolueet ovat ajautuneet yhä kauemmas tavallisen ihmisen ongelmista
[Q1B_3] Venäjä on Suomelle tärkeä kauppakumppani, eikä kauppasuhteitamme pidä heikentää talouteen liittymättömien ongelmien takia
[Q1B_4] Kaikista pandemiaan liittyvistä rajoituksista on syytä luopua heti
[Q1B_5] EU:lla tulisi olla yhteinen puolustus
[Q1B_6] Tiede ja tekniikka pystyvät tulevaisuudessa ratkaisemaan useimmat tänä päivänä esiintyvät ongelmat
[Q1B_7] Suomen ulkopolitiikka on nykyisin vaisua ja mitäänsanomatonta
[Q1B_8] Suomen tulee pitää huolta kahdenvälisistä suhteistaan Venäjään huolimatta siitä, miten EU:n ja Venäjän väliset suhteet kehittyvät
[Q1B_9] EU:n yhteisen puolustuksen suunnittelu on haihattelua, sillä ilman Yhdysvaltojen tukea EU:IIa ei ole todellista sotilaallista voimaa
[Q1B_10] Vaikka robotiikka ja tekoäly ensi vaiheessa vähentävätkin työpaikkoja, pitkällä aikavälillä ne turvaavat työllisyyttä
[Q1B_11] Pienenä maana Suomen ei pitäisi lähteä mukaan ratkomaan maailman kriisipesäkkeiden ongelmia
[Q1B_12] Suomen kannattaa hakea Nato-jäsenyyttä pikaisesti, koska tulevaisuudessa sotilasliiton ovet voivat sulkeutua Suomelta
[Q1B_13] Presidentti Joe Bidenin hallinnon toiminta herättää minussa luottamusta Yhdysvaltoja kohtaan
[Q1B_14] Valtio säätelee liikaa yksityisen ihmisen elämää
[Q1B_15] Korkeat polttoaineiden hinnat rajoittavat kohtuuttomasti ihmisten vapautta liikkua ja valita oma asuinpaikkansa
[Q1B_16] Kannattaisin Suomen Nato-jäsenyyttä, vaikka maamme ylin valtiojohto ei puoltaisi sitä
[Q1B_17] Ammattiyhdistysliike on nykyisin maassamme pikemminkin yhteiskunnallisen kehityksen jarru kuin moottori
[Q1B_18] Lakko-oikeus on perusoikeus, jota ei saa rajoittaa missään oloissa
[Q1B_19] Olisi Suomenkin etu, jos EU:lla olisi vahva yhteinen ulkopolitiikka
[Q1B_20] Kannattaisin Suomen Nato-jäsenyyttä, jos maamme ylin valtiojohto puoltaisi sitä
[Q1C_1] Suomella ei ole todellisia sotilaallisia uhkakuvia
[Q1C_2] EU-mailla pitäisi olla mahdollisuus puolustaa Eurooppaa riippumatta siitä, mitä Yhdysvalloissa kulloinkin ajatellaan
[Q1C_3] Virkamiesten kansalaisille antama tieto on luotettavaa
[Q1C_4] Suomen ei pitäisi ottaa kantaa sellaisiin kansainvälisiin kysymyksiin, jotka asettaisivat hyvät Venäjä-suhteemme vaakalaudalle
[Q1C_5] Suomen pitäisi ottaa rohkeammin kantaa kansainvälisiin asioihin
[Q1C_6] Naton turvatakuut ovat niin järeä pelote, ettei kukaan uskalla koskea liittouman jäsenmaihin
[Q1C_7] Demokratia toimii Suomessa niin hyvin, että puheet kansalaisten huonoista vaikutusmahdollisuuksista ovat vailla pohjaa
[Q1C_8] Suomen on kaikissa oloissa kyettävä vastaamaan itse turvallisuudestaan, muista ei ole siinä apua
[Q1C_9] Suomen jättäytyminen Naton ulkopuolelle olisi suuri riski, koska Venäjä voi lähitulevaisuudessa kohdistaa painostustoimia maatamme kohtaan
[Q1C_10] Suomen liittyminen Naton jäseneksi voisi johtaa arvaamattomiin ja vaarallisiin seurauksiin
[Q1C_11] Yhdysvallat toimii maailmanpolitiikassa oikein ja ansaitsee myös suomalaisten tuen
[Q1C_12] Suomen tulisi pysyttäytyä Naton ulkopuolella siinäkin tapauksessa, että Ruotsi liittyisi puolustusliittoon
[Q1C_13] Ongelmistaan huolimatta Yhdysvallat on länsimaisten arvojen keskeinen puolustaja maailmassa ja Suomellekin tärkeä kumppani
[Q1C_14] Kasvanut Venäjän uhka on jo johtanut maassamme lisääntyneeseen suomettumiseen
[Q1C_15] Nato on vain Yhdysvaltojen sätkynukke, johon Suomen ei kannata liittyä
[Q1C_16] Suomen vakauspolitiikan linja, johon kuuluvat Naton ulkopuolella pysyttäytyminen ja tarvittaessa Nato-optioon turvautuminen, on viisasta varovaisuutta
[Q1C_17] Ilmastokysymykset ovat ulkopolitiikassa jo turvallisuuspolitiikkaakin tärkeämpiä
[Q1C_18] Tiede ja teknologia ovat nousemassa ihmisen palvelijasta ihmisen herraksi
[Q1C_19] Suomalaisilla työpaikoilla lakkoillaan liian paljon, mikä vahingoittaa maamme asemaa kansainvälisillä markkinoilla ja investointien kohteena
[Q2_1] Kuinka suurina sinä pidät seuraavia uhkakuvia yleisemmin Suomen tai henkilökohtaisesti itsesi/läheistesi kohdalla? Sotilaallinen hyökkäys Suomeen
[Q2_2] Kuinka suurina sinä pidät seuraavia uhkakuvia yleisemmin Suomen tai henkilökohtaisesti itsesi/läheistesi kohdalla? Hybridivaikuttaminen, suomalaisen yhteiskunnan horjuttaminen eri keinoin
[Q2_3] Kuinka suurina sinä pidät seuraavia uhkakuvia yleisemmin Suomen tai henkilökohtaisesti itsesi/läheistesi kohdalla? Terrori-isku Suomessa
[Q2_4] Kuinka suurina sinä pidät seuraavia uhkakuvia yleisemmin Suomen tai henkilökohtaisesti itsesi/läheistesi kohdalla? Uusi laajamittainen talouskriisi maailmalla
[Q2_5] Kuinka suurina sinä pidät seuraavia uhkakuvia yleisemmin Suomen tai henkilökohtaisesti itsesi/läheistesi kohdalla? Jengisodat, mellakat, tuhotyöt
[Q2_6] Kuinka suurina sinä pidät seuraavia uhkakuvia yleisemmin Suomen tai henkilökohtaisesti itsesi/läheistesi kohdalla? Vaaleihin vaikuttaminen maamme rajojen ulkopuolelta
[Q2_7] Kuinka suurina sinä pidät seuraavia uhkakuvia yleisemmin Suomen tai henkilökohtaisesti itsesi/läheistesi kohdalla? Ilmaston lämpeneminen
[Q2_8] Kuinka suurina sinä pidät seuraavia uhkakuvia yleisemmin Suomen tai henkilökohtaisesti itsesi/läheistesi kohdalla? Tietovarkauden kohteeksi joutuminen
[Q2_9] Kuinka suurina sinä pidät seuraavia uhkakuvia yleisemmin Suomen tai henkilökohtaisesti itsesi/läheistesi kohdalla? Poliittisten ääriryhmien väkivalta
[Q2_10] Kuinka suurina sinä pidät seuraavia uhkakuvia yleisemmin Suomen tai henkilökohtaisesti itsesi/läheistesi kohdalla? Pandemiat ja tarttuvat taudit
[Q2_11] Kuinka suurina sinä pidät seuraavia uhkakuvia yleisemmin Suomen tai henkilökohtaisesti itsesi/läheistesi kohdalla? Hallitsematon siirtolaisaalto Eurooppaan
[Q2_12] Kuinka suurina sinä pidät seuraavia uhkakuvia yleisemmin Suomen tai henkilökohtaisesti itsesi/läheistesi kohdalla? Väkivallan kohteeksi joutuminen
[Q2_13] Kuinka suurina sinä pidät seuraavia uhkakuvia yleisemmin Suomen tai henkilökohtaisesti itsesi/läheistesi kohdalla? Kotiin tai muuhun omaisuuteen kohdistuva ryöstö
[Q2_14] Kuinka suurina sinä pidät seuraavia uhkakuvia yleisemmin Suomen tai henkilökohtaisesti itsesi/läheistesi kohdalla? Kyberiskut Suomeen, tietoverkkojen lamauttaminen
[Q2_15] Kuinka suurina sinä pidät seuraavia uhkakuvia yleisemmin Suomen tai henkilökohtaisesti itsesi/läheistesi kohdalla? Työn ja toimeentulon menettäminen
[Q2_16] Kuinka suurina sinä pidät seuraavia uhkakuvia yleisemmin Suomen tai henkilökohtaisesti itsesi/läheistesi kohdalla? Ydinaseiden käyttö kansainvälisessä kriisitilanteessa
[Q3] Viime aikoina on keskusteltu Suomen liittymisestä puolustusliitto Naton jäseneksi. Milloin nähdäksesi mahdollinen ratkaisu liittymisestä tai liittymättä jättämisestä pitäisi tehdä? Ratkaisu pitäisi tehdä...
[Q4_1] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Suomen kansainvälinen vaikutusvalta
[Q4_2] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Suomen sotilaallinen turvallisuus
[Q4_3] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Suomen kansainvälisen aseman selkeys
[Q4_4] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Suomen suhteet Venäjään
[Q4_5] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Suomen suhteet Yhdysvaltoihin
[Q4_6] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Kyky torjua Venäjän sotilaallisen voimankäytön uhka
[Q4_7] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Uhka, että Suomi joutuisi sotilaallisen voimankäytön kohteeksi
[Q4_8] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Sotilaidemme osallistuminen vaarallisiin kriisinhallintatehtäviin
[Q4_9] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Puolustusmenojen osuus valtion budjetissa
[Q4_10] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Suomen tiedonsaanti turvallisuusuhista
[Q4_11] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Uhka, että Suomi joutuisi terrori-iskujen kohteeksi
[Q4_12] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Maamme mahdollisuudet toimia kansainvälisten kriisien välittäjätehtävissä
[Q4_13] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Tarve säilyttää yleinen asevelvollisuus
[Q4_14] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Kansallinen itsemääräämisoikeus
[Q4_15] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Maamme kauppasuhteet muihin maihin
[Q4_16] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Suomalaisten maanpuolustustahto (ja isänmaallisuus)
[Q4_17] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Suomalaisten turvallisuudentunne
[Q4_18] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Henkilökohtainen turvallisuudentunteesi
[Q4_19] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Suomen houkuttelevuus investointikohteena
[Q4_20] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Maailmanrauha
[Q4_21] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Luottamuksellisten tiedustelutietojen saanti
[Q4_22] Millainen vaikutus Nato-jäsenyydellä sinun nähdäksesi olisi seuraaviin asioihin maassamme? Suomen joutuminen osapuolena mukaan kansainvälisiin kriiseihin
[Q5_1] A: Nato-jäsenyydestä ei pidä järjestää kansanäänestystä: eduskunnalla on jo täysi valtakirja päättää asiasta. B: Nato-jäsenyydestä pitää järjestää kansanäänestys: kaikilla kansalaisilla olisi mahdollisuus ottaa asiaan kantaa
[Q5_2] A: Kansanäänestykselle ei voida luoda riitt. tietopohjaa, koska Nato-jäsenyyteen liittyy hyvin vaikeita ja myös salaisiksi luokiteltuja asioita. B: Päättäjät, asiantuntijat jne. kykenevät antamaan riitt. tiedot kansanäänestyksen pohjaksi
[Q5_3] A: Suomen turvallisuus on niin vakava aihe: Nato-jäsenyyttä ei pidä viedä kansanään. & politiikan pelinappulaksi. B: Nato-jäsenyys on vahvasti poliittinen aihe: päättäminen edellyttää perusteellista pol.keskustelua & kansanäänestystä.
[Q5_4] A: Kansanäänestykseen Nato-jäsenyydestä & sitä ed. kansalaiskeskusteluun kohdistuisi ulkovaltojen häirintää B: Yhteiskuntamme on niin vakaa, että mahd. ulkovaltojen yritykset häiritä Nato-keskustelua & kansanään. voitaisiin torjua
[Q5_5] A: Presidentin rooliin kuuluu voida hallituksen & eduskunnan kanssa tehdä Nato-jäsenyyden kalt. ratkaisu B: Ulkopol. valta on Suomessa kesk. kouralliselle päättäjiä, eikä Nato-jäsenyyden kalt. ratkaisua pitäisi tehdä pienessä piirissä
[Q6_1] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Hyvä naapuri ja yhteistyökumppani
[Q6_2] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Merkittävä sotilaallinen uhka
[Q6_3] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Kehittyvä demokratia
[Q6_4] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Keskusjohtoinen diktatuuri
[Q6_5] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Epävakaa ja arvaamaton
[Q6_6] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Tärkeä kauppakumppani
[Q6_7] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Epäluotettava sopimuskumppani
[Q6_8] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Kansalaiset ihmisinä miellyttäviä
[Q6_9] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Nopeasti kehittyvä ja vaurastuva
[Q6_10] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Eriarvoinen, suuret tulo- ja hyvinvointierot
[Q6_11] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Osa eurooppalaista kulttuuripiiriä
[Q6_12] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Kulttuuriltaan rikas
[Q6_13] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Laajentumishaluinen suurvalta
[Q6_14] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Perusteettomien ennakkoluulojen ja pelkojen kohde
[Q6_15] Miten seuraavat väitteet ja luonnehdinnat vastaavat sitä kuvaa, joka sinulla on nykyisestä Venäjästä? Pikemminkin maailmanrauhan turva kuin uhka
[Q7_1] Entä kuinka uhkaavana nykyisin pidät presidentti Vladimir Putinin johtaman Venäjän toimintaa? Maailmanrauhan kannalta
[Q7_2] Entä kuinka uhkaavana nykyisin pidät presidentti Vladimir Putinin johtaman Venäjän toimintaa? Euroopan turvallisuuden kannalta
[Q7_3] Entä kuinka uhkaavana nykyisin pidät presidentti Vladimir Putinin johtaman Venäjän toimintaa? Itämeren alueen turvallisuuden kannalta
[Q7_4] Entä kuinka uhkaavana nykyisin pidät presidentti Vladimir Putinin johtaman Venäjän toimintaa? Suomen kansallisen turvallisuuden kannalta
[Q7_5] Entä kuinka uhkaavana nykyisin pidät presidentti Vladimir Putinin johtaman Venäjän toimintaa? Suomen talouden tulevaisuudennäkymien kannalta
[Q7_6] Entä kuinka uhkaavana nykyisin pidät presidentti Vladimir Putinin johtaman Venäjän toimintaa? Oman taloutesi ja toimeentulosi kannalta
[Q7_7] Entä kuinka uhkaavana nykyisin pidät presidentti Vladimir Putinin johtaman Venäjän toimintaa? Oman/läheistesi turvallisuuden kannalta
[Q8_1] Mitä sinä ajattelet alla mainituista toimenpiteistä: Kuinka valmis henkilökohtaisesti olet niiden toteuttamiseen sotilaallisessa kriisitilanteessa? Omasta elintasostani tinkiminen
[Q8_2] Mitä sinä ajattelet alla mainituista toimenpiteistä: Kuinka valmis henkilökohtaisesti olet niiden toteuttamiseen sotilaallisessa kriisitilanteessa? Maamme aseellinen puolustaminen
[Q8_3] Mitä sinä ajattelet alla mainituista toimenpiteistä: Kuinka valmis henkilökohtaisesti olet niiden toteuttamiseen sotilaallisessa kriisitilanteessa? Puolustuksen avustaminen parhaan kykyni mukaan
[Q8_4] Mitä sinä ajattelet alla mainituista toimenpiteistä: Kuinka valmis henkilökohtaisesti olet niiden toteuttamiseen sotilaallisessa kriisitilanteessa? Kotitalouteni energiankulutuksen alentaminen
[Q8_5] Mitä sinä ajattelet alla mainituista toimenpiteistä: Kuinka valmis henkilökohtaisesti olet niiden toteuttamiseen sotilaallisessa kriisitilanteessa? Ulkomaanmatkailusta luopuminen
[Q8_6] Mitä sinä ajattelet alla mainituista toimenpiteistä: Kuinka valmis henkilökohtaisesti olet niiden toteuttamiseen sotilaallisessa kriisitilanteessa? Omaisuuden luovuttaminen korvauksetta puolustustarkoituksiin
[Q8_7] Mitä sinä ajattelet alla mainituista toimenpiteistä: Kuinka valmis henkilökohtaisesti olet niiden toteuttamiseen sotilaallisessa kriisitilanteessa? Autoilun rajoittaminen öljyriippuvuuden alentamiseksi
[Q8_8] Mitä sinä ajattelet alla mainituista toimenpiteistä: Kuinka valmis henkilökohtaisesti olet niiden toteuttamiseen sotilaallisessa kriisitilanteessa? Korkeamman ruuan hinnan hyväksyminen huoltovarmuuden turvaamiseksi
[Q9_1] Kuinka todennäköisesti ryhdyt seuraaviin toimiin sopeutuaksesi korotuksiin? Vaihdan sähköautoon
[Q9_2] Kuinka todennäköisesti ryhdyt seuraaviin toimiin sopeutuaksesi korotuksiin? Vaihdan biopolttoainekäyttöiseen ajoneuvoon
[Q9_3] Kuinka todennäköisesti ryhdyt seuraaviin toimiin sopeutuaksesi korotuksiin? Muutan alueelle, jossa autoa tarvitsee vähemmän tai ei lainkaan
[Q9_4] Kuinka todennäköisesti ryhdyt seuraaviin toimiin sopeutuaksesi korotuksiin? Hankin edullisempaa polttoainetta mustasta pörssistä
[Q9_5] Kuinka todennäköisesti ryhdyt seuraaviin toimiin sopeutuaksesi korotuksiin? Vaihdan työpaikkaa työmatkan lyhentämiseksi
[Q9_6] Kuinka todennäköisesti ryhdyt seuraaviin toimiin sopeutuaksesi korotuksiin? Pyrin järjestämään kimppakyytejä muiden kanssa
[Q9_7] Kuinka todennäköisesti ryhdyt seuraaviin toimiin sopeutuaksesi korotuksiin? Osallistun protesteihin polttoainehintojen alentamiseksi
[Q9_8] Kuinka todennäköisesti ryhdyt seuraaviin toimiin sopeutuaksesi korotuksiin? Alan käyttää enemmän julkista liikennettä
[Q9_9] Kuinka todennäköisesti ryhdyt seuraaviin toimiin sopeutuaksesi korotuksiin? Vähennän omaa/läheisteni liikkumista
[Q9_10] Kuinka todennäköisesti ryhdyt seuraaviin toimiin sopeutuaksesi korotuksiin? Äänestän poliitikkoja ja puolueita, jotka lupaavat laskea polttoaineen hintaa
[Q9_11] Kuinka todennäköisesti ryhdyt seuraaviin toimiin sopeutuaksesi korotuksiin? En muuta liikkumisratkaisujani, säästän muista menoistani
[Q9_12] Kuinka todennäköisesti ryhdyt seuraaviin toimiin sopeutuaksesi korotuksiin? En tee mitään, koska asia ei juuri kosketa minua
[Q10_1] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Ammattiyhdistysliike
[Q10_2] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Eduskunta
[Q10_3] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Euroopan unioni, EU
[Q10_4] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Hallitus
[Q10_5] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Kansainväliset teknologiajätit
[Q10_6] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Kirkko
[Q10_7] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Kuntien päätöksentekijät
[Q10_8] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Luonnonsuojelijat
[Q10_9] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Markkinavoimat
[Q10_10] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Oikeuslaitos
[Q10_11] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Pankit
[Q10_12] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Perhe
[Q10_13] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Poliisi
[Q10_14] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Poliittiset puolueet
[Q10_15] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Puolustusvoimat
[Q10_16] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Sosiaalinen media
[Q10_17] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Suuryritykset
[Q10_18] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Tasavallan presidentti
[Q10_19] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Tiedotusvälineet, media
[Q10_20] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Työnantajajärjestöt
[Q10_21] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Virkamiehistö
[Q10_22] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Yksityinen kansalainen
[Q10_23] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Yleensä kansalaisjärjestöt
[Q10_24] Pidätkö kyseisen vaikuttajan valtaa maassamme tällä hetkellä liian suurena, sopivana vai liian pienenä? Yliopistot ja korkeakoulut
[Q11_1] Miten sinä henkilökohtaisesti suhtaudut alla oleviin ehdotuksiin työrauhalainsäädännön muuttamisesta? Laittomasta lakosta määrättäviä lakkosakkoja korotettaisiin tuntuvasti nykytasostaan
[Q11_2] Miten sinä henkilökohtaisesti suhtaudut alla oleviin ehdotuksiin työrauhalainsäädännön muuttamisesta? Poliittisten mielenilmausten järjestäminen työaikana ei olisi sallittua
[Q11_3] Miten sinä henkilökohtaisesti suhtaudut alla oleviin ehdotuksiin työrauhalainsäädännön muuttamisesta? Laittomaan lakkoon ryhtyneellä työntekijällä olisi henkilökohtainen vahingonkorvausvelvollisuus
[Q11_4] Miten sinä henkilökohtaisesti suhtaudut alla oleviin ehdotuksiin työrauhalainsäädännön muuttamisesta? Henkeä ja terveyttä turvaava suojelutyövelvoite voitaisiin määrätä myös laillisessa lakossa oleville
[Q11_5] Miten sinä henkilökohtaisesti suhtaudut alla oleviin ehdotuksiin työrauhalainsäädännön muuttamisesta? Tukilakkojen järjestäminen työaikana ei olisi sallittua
[Q12_1] Miten seuraavat lausumat sopivat sinuun henkilökohtaisesti? Olen joskus hoitanut työtehtävää, joka sittemmin siirrettiin robotin/tekoälyn hoidettavaksi
[Q12_2] Miten seuraavat lausumat sopivat sinuun henkilökohtaisesti? On todennäköistä, että työtehtäviäni siirtyy lähivuosina robotin/tekoälyn hoidettavaksi
[Q12_3] Miten seuraavat lausumat sopivat sinuun henkilökohtaisesti? Työtehtäväni ovat sellaisia, että niitä on vaikea siirtää roboteille/tekoälylle
[Q12_4] Miten seuraavat lausumat sopivat sinuun henkilökohtaisesti? Olen työtehtävieni puitteissa toistuvasti yhteistyössä robottien/tekoälyn kanssa
[Q12_5] Miten seuraavat lausumat sopivat sinuun henkilökohtaisesti? Robotit ja tekoäly ovat vahvistaneet oman alani työllisyyttä/työpaikkani säilymistä
[Q13_1] Entä miten näet robottien ja tekoälyn vaikuttavan tulevaisuudessa omaan työhösi ja työntekoosi? Helpottaa ja tehostaa omaa työtäni merkittävästi
[Q13_2] Entä miten näet robottien ja tekoälyn vaikuttavan tulevaisuudessa omaan työhösi ja työntekoosi? Palkkani laskee nykyisestä
[Q13_3] Entä miten näet robottien ja tekoälyn vaikuttavan tulevaisuudessa omaan työhösi ja työntekoosi? Lisää työni turvallisuutta poistamalla siitä yksitoikkoisia, raskaita tai vaarallisia työvaiheita
[Q13_4] Entä miten näet robottien ja tekoälyn vaikuttavan tulevaisuudessa omaan työhösi ja työntekoosi? Tekee työstäni pakkotahtista
[Q13_5] Entä miten näet robottien ja tekoälyn vaikuttavan tulevaisuudessa omaan työhösi ja työntekoosi? Voin keskittyä vain olennaiseen, koska rutiiniosat työstäni automatisoidaan
[Q13_6] Entä miten näet robottien ja tekoälyn vaikuttavan tulevaisuudessa omaan työhösi ja työntekoosi? Työpaikkani arvot kovenevat, koska roboteilta puuttuu inhimillinen harkinta ja vastuu
[Q13_7] Entä miten näet robottien ja tekoälyn vaikuttavan tulevaisuudessa omaan työhösi ja työntekoosi? Palkkani kasvaa nykyisestä
[Q13_8] Entä miten näet robottien ja tekoälyn vaikuttavan tulevaisuudessa omaan työhösi ja työntekoosi? Itseeni kohdistuva seuranta ja valvonta lisääntyvät
[Q13_9] Entä miten näet robottien ja tekoälyn vaikuttavan tulevaisuudessa omaan työhösi ja työntekoosi? Vapaus ja itseohjautuvuus kasvavat työssäni
[Q13_10] Entä miten näet robottien ja tekoälyn vaikuttavan tulevaisuudessa omaan työhösi ja työntekoosi? Vapaa-aikani määrä lisääntyy
[Q13_11] Entä miten näet robottien ja tekoälyn vaikuttavan tulevaisuudessa omaan työhösi ja työntekoosi? Ei vaikuta mitenkään
[Q14A] Miten suhtaudut nykyisin maamme EU-jäsenyyteen?
[Q14B] Entä siihen, että rahayksikkömme vaihdettiin markasta euroksi?
[Q15A] Ajattele asteikkoa, jossa 10 on paras mahdollinen elämä sinulle ja 0 on huonoin mahdollinen elämä sinulle. Missä kohtaa tätä asteikkoa koet olevasi tällä hetkellä?
[Q15B] Kuinka tyytyväinen kaiken kaikkiaan olet elämääsi nykyään? Anna vastauksesi asteikolla kymmenestä yhteen (10 = Erittäin tyytyväinen, 1 = Erittäin tyytymätön).
[Q15C] Koetko, että elämäsi on tällä hetkellä menossa parempaan vai huonompaan suuntaan? Anna vastauksesi asteikolla seitsemästä yhteen (7 = Selvästi parempaan, 1 = Selvästi huonompaan).
[Q15D] Kun ajattelet omaa tulevaisuuttasi, suhtaudutko siihen toiveikkaasti vai pelokkaasti? Anna vastauksesi asteikolla seitsemästä yhteen (7=Erittäin optimistisesti ja toiveikkaasti, 1=Erittäin pessimistisesti ja pelokkaasti).
[Q15E] Sanoisitko, että yleisesti ottaen suurimpaan osaan ihmisistä voi luottaa, vai oletko sitä mieltä, että kanssakäymisessä ihmisten kanssa ei voi olla liian varovainen? Anna vastauksesi asteikolla kymmenestä yhteen
[Q16_1] Pystyn vaikuttaman oman elämäni kulkuun
[Q16_2] Voin elämässäni tehdä asioita, joita oikeasti haluan ja arvostan
[Q16_3] Osaan tehdä asioita hyvin ja pystyn saavuttamaan asettamani tavoitteet
[Q16_4] Tunnen varmuutta siitä, että pystyn tekemään asioita hyvin
[Q16_5] Koen että elämässäni on läheisiä ja hyviä ihmissuhteita
[Q16_6] Tunnen läheisyyttä ja yhteenkuuluvuutta ihmisiin, joista välitän ja jotka välittävät minusta
[Q16_7] Koen oloni turvalliseksi
[Q16_8] Koen että tekemilläni asioilla on myönteinen vaikutus muiden ihmisten elämään
[Q16_9] Koen että muut eivät hyväksy minunlaisiani ihmisiä
[Q16_10] Yleisesti ottaen tunnen, että päivittäiset tekemiseni ovat merkityksellisiä
[Q16_11] Koen juuri nyt oman elämäni arvokkaaksi ja merkitykselliseksi
[Q17_1] Kun mietit omaa mielialaasi eilen, kuinka paljon koit seuraavia tunteita ja tuntemuksia? Olin iloinen ja hyväntuulinen
[Q17_2] Kun mietit omaa mielialaasi eilen, kuinka paljon koit seuraavia tunteita ja tuntemuksia? Olin rauhallinen ja rentoutunut
[Q17_3] Kun mietit omaa mielialaasi eilen, kuinka paljon koit seuraavia tunteita ja tuntemuksia? Olin toimelias ja tarmokas
[Q17_4] Kun mietit omaa mielialaasi eilen, kuinka paljon koit seuraavia tunteita ja tuntemuksia? Olin allapäin ja masentunut
[Q17_5] Kun mietit omaa mielialaasi eilen, kuinka paljon koit seuraavia tunteita ja tuntemuksia? Olin jännittynyt ja stressaantunut
[Q17_6] Kun mietit omaa mielialaasi eilen, kuinka paljon koit seuraavia tunteita ja tuntemuksia? Olin peloissani tai vihainen
[T1] Sukupuoli
[T2] Ikäryhmä
[T3] Asuinkunnan koko
[T4] Maakunta, jonka alueella asut
[T5] Nykyinen tai viimeisin työnantajasi.
[T6] Oletko...
[T7] Onko työsuhteesi...
[T8] Millainen peruskoulutus Sinulla on?
[T9] Millainen ammatillinen koulutus Sinulla on?
[T10] Ammattiryhmä, johon katsot lähinnä kuuluvasi.
[T11] Toimiala, jolla työskentelet tai viimeksi työskentelit.
[T12] Kuulutko johonkin ammatilliseen keskusjärjestöön?
[T12B] Mihin kuulut...
[T13] Jos eduskuntavaalit pidettäisiin nyt, minkä puolueen ehdokasta äänestäisit?
[T14] Mihin yhteiskuntaluokkaan katsot lähinnä kuuluvasi?
[T15] Mikä on äidinkielesi?
[bv1] Talouden yhteenlasketut bruttotulot
[bv2] Syntymävuosi
[kunta] Kunta
[paino] Painokerroin