FSD3796 Tampereen yliopiston jatko-opiskelijoiden kysely 2022

Aineisto on käytettävissä (D) vain luovuttajan luvalla.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Tekijät

  • Tampereen yliopisto. Yliopistopalvelut

Asiasanat

jatko-opiskelu, kompetenssi, korkea-asteen koulutus, korkeakouluopiskelu, ohjaus (neuvonta ja opastus), palvelut, sosiaalinen vuorovaikutus, tiedeyhteisöt, tohtorikoulutus, toimeentulo, tutkijakoulutus, työllistyminen, väitöskirjat, yliopistot

Sisällön kuvaus

Tampereen yliopiston jatko-opiskelijoille teetetyssä kyselyssä kerätään jatko-opintojen suorittamiseen liittyvää tietoa. Kyselyssä käsitellään kokemuksia väitöskirjan ja opintojen edistymisestä, saadusta ohjauksesta, tutkimusyhteisöön kuulumisesta, omasta osaamisesta sekä yliopiston tukipalveluista.

Kysely aloitettiin selvittämällä, mikä on motivoinut vastaajaa aloittamaan tohtorintutkinnon. Vastaajalta kysyttiin lisäksi väitöskirjasta sekä opintojen kestosta ja rahoituksesta. Seuraavaksi vastaajalta tiedusteltiin tarkemmin opinnoista. Vastaajan tuli esimerkiksi arvioida erilaisia väittämiä liittyen tohtorikoulun opintoihin. Lisäksi vastaajan tuli kertoa, mitä opintoja on suorittanut Tampereen yliopiston ulkopuolella. Seuraavassa osiossa vastaajalta kysyttiin saadun ohjauksen määrästä sekä tyytyväisyydestä ohjaajiin ja ohjaukseen. Lisäksi vastaajalta tiedusteltiin, tunteeko hän kuuluvansa osaksi tutkijayhteisöä ja saako hän yhteisöltä tukea. Edelleen vastaajan tuli arvioida omaa aktiivisuuttaan jatko-opiskelijana ja väitöskirjatutkijana. Samassa yhteydessä vastaajan tuli mainita, mitkä tekijät ovat haitanneet opintojen edistymistä. Näiden lisäksi kysyttiin mahdollisesta häirinnän kohtaamisesta. Seuraavassa osiossa käsiteltiin vastaajan taitoja ja osaamista sekä urasuunnitelmia. Lisäksi vastaajaa pyydettiin arvioimaan käyttämiään tukipalveluita, kuten kirjaston tarjoamaa koulutusta. Kyselyn viimeisessä osiossa kysyttiin tarkentavia kysymyksiä kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunnan jatko-opiskelijoilta.

Taustamuuttujana aineistossa on tiedekunta.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.