Tarkennettu haku: Kysymykset&muuttujat
Näytetään 50 / 4577 0 50
Näytä
Kysymysteksti
Havaintotunnus, ID2 (nimi muutettu FSD: ssä)
Kysymysryhmän esiteksti
Tällä lomakkeella tutkitaan, miten arvostatte eri asioita omassa elämässänne. Tutkimus on osa kansainvälistä vertailua ja pyydämme teitä tutustumaan huolellisesti seuraaviin ohjeisiin ja vastaamaan lomakkeeseen juuri sen mukaan, miten itse ajattelette. Ajatelkaa vastatessanne omaa elämäänne, perhettänne, työtä ja vapaa-aikaa. Miettikää kuinka tärkeitä ovat lomakkeella kysytyt arvot omaa elämäänne ohjaavina periaatteina. Antakaa jokaiselle arvolle numero sen mukaan kuinka tärkeä se on teille itsellenne alla olevan malliasteikon mukaisesti. Tämä arvo on ELÄMÄÄNI OHJAAVANA PERIAATTEENA: -1 tarkoittaa arvoa, jota vastustatte, 0 tarkoittaa arvoa, jolla ei ole merkitystä elämässänne, 3 tarkoittaa, että arvo on teille tärkeä, 6 tarkoittaa, että arvo on teille hyvin tärkeä, 7 tarkoittaa äärimmäisen tärkeää arvoa. Tavallisesti ihmisellä on vain yksi tai kaksi näin tärkeää arvoa. Mitä korkeampi numero, sitä tärkeämpi arvo on elämäänne ohjaavana periaatteena. SUORITTAKAA ARVIOINTI SEURAAVALLA TAVALLA. Lukekaa ensin arvolista 1 kokonaan. Valitkaa ensin listalta 1 tai 2 arvoa, jotka ovat Teille itsellenne kaikkein tärkeimmät ja antakaa näille numero yllä olevan ohjeen mukaisesti. Jos listalla on arvoja, joita vastustatte, antakaa näille numero -1. Jos listalta ei löydy arvoja, joita vastustatte, valitkaa itsellenne vähiten tärkeät arvot ja antakaa niille numeroksi 0 tai 1. Antakaa tämän jälkeen kaikille listassa oleville arvoille numero sen mukaan kuinka tärkeitä ne ovat Teille itsellenne. Tehkää arvojen erot mahdollisimman selviksi käyttämällä kaikkia numeroita -1:sta 7:aan. Noudattakaa samoja yleisohjeita täyttäessänne arvolistaa 2. ARVOLISTA 1: ELÄMÄÄ OHJAAVAT PERIAATTEET. Lukekaa läpi arvot 1:sta 30:een. Valitkaa arvojen joukosta Teille itsellenne kaikkein tärkeimmät yksi tai kaksi arvoa ja antakaa niille numero. Jos mukana on arvoja, joita vastustatte antakaa niille numeroksi -1. Valitkaa seuraavaksi listalta Teille itsellenne vähiten tärkeät arvot ja antakaa niille numeroksi O tai 1. Arvioikaa sitten kaikki listan 1 arvot sen mukaan kuinka tärkeitä ne ovat Teille itsellenne. VARMISTAKAA, ETTTÄ JOKAISELLE VIIVALLE TULEE NUMERO!
Kysymysteksti
Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: TASA-ARVO (yhtäläiset mahdollisuudet kaikille)
Vastausvaihtoehto
Arvojeni vastainen; Ei tärkeä; 1; 2; Tärkeä; 4; 5; Hyvin tärkeä; Äärimmäisen tärkeä

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: SISÄINEN SOPUSOINTU (rauha itseni kanssa)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: YHTEISKUNNALLINEN VALTA (muiden hallitseminen, valta-asema)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: MIELIHYVÄ (mielihalujen tyydyttäminen)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: VAPAUS (toiminnan ja ajatuksen vapaus)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: HENKINEN TAI HENGELLINEN ELÄMÄ (henkisten tai hengellisten, ei aineellisten asioiden korostus)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: YHTEENKUULUVUUDEN TUNNE (tunne, että toiset välittävät minusta)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: YHTEISKUNNALLINEN JÄRJESTYS (yhteiskunnan vakaus)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: JÄNNITTÄVÄ ELÄMÄ (piristävät kokemukset)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: ELÄMÄN MIELEKKYYS (jokin tarkoitus elämälle)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: KOHTELIAISUUS (hyväntahtoisuus, hyvät tavat)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: VARAKKUUS (aineellinen omaisuus, raha)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: KANSALLINEN TURVALLISUUS (oman kansani suojeleminen viholliselta)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: ITSEKUNNIOITUS (usko omaan arvoon)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: PALVELUSTEN VASTAVUOROISUUS (kiitollisuudenvelkojen välttäminen)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: LUOVUUS (omaperäisyys, mielikuvitus)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: MAAILMANRAUHA (vailla sotia ja ristiriitoja)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: PERINNÄISTAPOJEN KUNNIOITUS (aikaa uhmanneiden tottumusten säilyttäminen)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: KYPSÄ RAKKAUS (syvä tunteellinen ja henkinen läheisyys)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: ITSEKURI (itsehillintä, houkutusten vastustaminen)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: PERHEEN TURVALLISUUS (rakkaiden turvallisuus)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: YHTEISKUNNALLINEN TUNNUSTUS (kunnioitus, toisten hyväksyntä)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: YKSEYS LUONNON KANSSA (sopeutuminen luontoon)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: MONIPUOLINEN ELÄMÄ (täynnä haasteita, uusia asioita ja muutosta)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: VIISAUS (kypsä elämänymmärrys)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: ARVOVALTA (oikeus johtaa ja käskeä)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: TOSI YSTÄVYYS (läheiset, tukea antavat ystävät)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: KAUNEUDEN MAAILMA (luonnon ja taiteen kauneus)

Arvolista 1: elämää ohjaavat periaatteet. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: SOSIAALINEN OIKEUDENMUKAISUUS (epäoikeudenmukaisuuden korjaaminen, heikoista huolehtiminen)
Vastausvaihtoehto
Arvojeni vastainen; Ei tärkeä; 1; 2; Tärkeä; 4; 5; Hyvin tärkeä; Äärimmäisen tärkeä
Kysymysryhmän esiteksti
Tällä lomakkeella tutkitaan, miten arvostatte eri asioita omassa elämässänne. Tutkimus on osa kansainvälistä vertailua ja pyydämme teitä tutustumaan huolellisesti seuraaviin ohjeisiin ja vastaamaan lomakkeeseen juuri sen mukaan, miten itse ajattelette. Ajatelkaa vastatessanne omaa elämäänne, perhettänne, työtä ja vapaa-aikaa. Miettikää kuinka tärkeitä ovat lomakkeella kysytyt arvot omaa elämäänne ohjaavina periaatteina. Antakaa jokaiselle arvolle numero sen mukaan kuinka tärkeä se on teille itsellenne alla olevan malliasteikon mukaisesti. Tämä arvo on ELÄMÄÄNI OHJAAVANA PERIAATTEENA: -1 tarkoittaa arvoa, jota vastustatte, 0 tarkoittaa arvoa, jolla ei ole merkitystä elämässänne, 3 tarkoittaa, että arvo on teille tärkeä, 6 tarkoittaa, että arvo on teille hyvin tärkeä, 7 tarkoittaa äärimmäisen tärkeää arvoa. Tavallisesti ihmisellä on vain yksi tai kaksi näin tärkeää arvoa. Mitä korkeampi numero, sitä tärkeämpi arvo on elämäänne ohjaavana periaatteena. SUORITTAKAA ARVIOINTI SEURAAVALLA TAVALLA. Lukekaa ensin arvolista 1 kokonaan. Valitkaa ensin listalta 1 tai 2 arvoa, jotka ovat Teille itsellenne kaikkein tärkeimmät ja antakaa näille numero yllä olevan ohjeen mukaisesti. Jos listalla on arvoja, joita vastustatte, antakaa näille numero -1. Jos listalta ei löydy arvoja, joita vastustatte, valitkaa itsellenne vähiten tärkeät arvot ja antakaa niille numeroksi 0 tai 1. Antakaa tämän jälkeen kaikille listassa oleville arvoille numero sen mukaan kuinka tärkeitä ne ovat Teille itsellenne. Tehkää arvojen erot mahdollisimman selviksi käyttämällä kaikkia numeroita -1:sta 7:aan. Noudattakaa samoja yleisohjeita täyttäessänne arvolistaa 2. ARVOLISTA 2: TOIMINTATAVAT. Arvioikaa nyt kuinka tärkeitä seuraavat arvot ovat ELÄMÄÄNNE ohjaavina periaatteina. Nämä arvot on ilmaistu toimintatapoina, jotka voivat olla Teille enemmän tai vähemmän tärkeitä. Käyttäkää taas kaikkia numeroita -1:sta 7:aan. Lukekaa läpi arvot 31:sta 56:een. Valitkaa arvojen joukosta Teille itsellenne kaikkein tärkeimmät yksi tai kaksi arvoa ja antakaa niille numero. Jos mukana on arvoja, joita vastustatte antakaa niille numeroksi -1. Valitkaa seuraavaksi listalta Teille itsellenne vähiten tärkeät arvot ja antakaa niille numeroksi O tai 1. Arvioikaa sitten kaikki listan arvot sen mukaan kuinka tärkeitä ne ovat Teille itsellenne. VARMISTAKAA, ETTTÄ JOKAISELLE VIIVALLE TULEE NUMERO!
Kysymysteksti
Arvolista 2: toimintatavat. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: RIIPPUMATON (itseensä luottava, itseriittoinen)

Arvolista 2: toimintatavat. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: MALTILLINEN (toiminnan ja tunteiden äärimmäisyyksiä välttävä)

Arvolista 2: toimintatavat. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: USKOLLINEN (uskollinen ystäville, ryhmälle)

Arvolista 2: toimintatavat. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: KUNNIANHIMOINEN (työteliäs, eteenpäin pyrkivä)

Arvolista 2: toimintatavat. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: LAAJAKATSEINEN (erilaisia ajatuksia ja uskomuksia suvaitseva)

Arvolista 2: toimintatavat. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: NÖYRÄ (vaatimaton, syrjäänvetäytyvä)

Arvolista 2: toimintatavat. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: USKALIAS (seikkailua etsivä, riskejä ottava)

Arvolista 2: toimintatavat. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: YMPÄRISTÖÄ SUOJELEVA (luontoa suojeleva)

Arvolista 2: toimintatavat. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: VAIKUTUSVALTAINEN (vaikuttaminen ihmisiin ja tapahtumiin)

Arvolista 2: toimintatavat. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: VANHEMPIA JA VANHOJA IHMISIÄ KUNNIOITTAVA (osoittaa kunnioitusta)

Arvolista 2: toimintatavat. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: OMIA TAVOITTEITA VALITSEVA (omien pyrkimysten valikoiminen)

Arvolista 2: toimintatavat. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: TERVE (ettei ole sairas keholtaan tai mieleltään)

Arvolista 2: toimintatavat. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: KYVYKÄS (pätevä, tehokas, aikaansaava)

Arvolista 2: toimintatavat. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: OMAN ELÄMÄNOSANSA HYVÄKSYVÄ (alistuminen elämänoloihin)

Arvolista 2: toimintatavat. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: REHELLINEN (aito, vilpitön)

Arvolista 2: toimintatavat. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: JULKISEN KUVANI SÄILYTTÄVÄ ('kasvojen' suojeleminen)

Arvolista 2: toimintatavat. Kuinka tärkeä arvo on Teille itsellenne: TOTTELEVAINEN (velvollisuudentuntoinen, velvollisuuksista huolehtiva)
Vastausvaihtoehto
Arvojeni vastainen; Ei tärkeä; 1; 2; Tärkeä; 4; 5; Hyvin tärkeä; Äärimmäisen tärkeä
Näytä
Kysymysryhmän esiteksti
Kysymyksen esiteksti
Kysymysteksti
Vastausvaihtoehto
Kysymyksen jälkiteksti
Saatavuus
Sarja
Ohje haastattelijalle