Mikä edellä mainituista motivaatiotekijöistä oli mielestäsi tärkein jatko-opintojen aloittamisen kannalta? Merkitse vaihtoehdon numero, vain yksi
Vastausvaihtoehto
Arvelin saavani helpommin töitä jatkotutkinnon suoritettuani; Arvelin saavuttavani paremman aseman työelämässä jatkotutkinnon suoritettuani; Arvelin saavani parempaa palkkaa jatkotutkinnon suoritettuani; Koin, että muuta työnsaantimahdollisuutta ei tuolloin ollut; Halusin kehittyä ammatillisesti; Tutkimustyö kiinnosti sinällään; Halusin tehdä tutkimusta tietystä aiheesta; Halusin muodollisen pätevyyden tiettyihin tehtäviin; Jatkotutkinto oli tavoitteeni jo perusopintojen alkaessa; Luonteva jatke aikaisemmille opinnoille tai työlle; Yliopiston laitoksen henkilökunnan kannustus; Työnantajan kannustus; Sattuma; Jokin muu syy
Mikä kysymyksessä 3 mainituista rahoituslähteistä oli mielestäsi tärkein?
Kysymysteksti
Merkitse vaihtoehdon numero, vain yksi
Vastausvaihtoehto
Sain rahoitusta tutkijakoulun kautta; Olin tutkimus- ja/tai opetustehtävissä yliopistolla; Olin tutkimus- ja/tai opetustehtävissä ammattikorkeakoulussa tai muussa tutkimuslaitoksessa kuin yliopistossa; Olin ansiotyössä yliopiston ulkopuolella; Sain rahoitusta Akatemian projektin kautta; Sain rahoitusta muun projektin kautta; Olin apurahatutkijana; Sain opintotukea; Muut
Mikä seuraavista kuvaa parhaiten tilannettasi? Merkitse jokaiseen sarakkeeseen rastilla sopivin vaihtoehto.
Kysymysteksti
6 kk ennen tohtorin tutkinnon suorittamista
Vastausvaihtoehto
Vakituinen kokopäivätyö; Määräaikainen kokopäivätyö; Vakituinen osa-aikatyö; Määräaikainen osa-aikatyö; Itsenäinen yrittäjä, ammatinharjoittaja tai freelancer; Apurahatutkija; Työllistetty tai työharjoittelu; Työtön; Työvoimakoulutus tai vastaava; Päätoiminen opiskelu (johtaa tutkintoon tai arvosanaan); Perhevapaa (äitiys-/isyys-/hoitovapaa/tms.); Muu
Mikä seuraavista kuvaa parhaiten tilannettasi? Merkitse jokaiseen sarakkeeseen rastilla sopivin vaihtoehto.
Kysymysteksti
6 kk tohtorin tutkinnon suorittamisen jälkeen

Tällä hetkellä

Ovatko seuraavat tekijät vaikeuttaneet työllistymistäsi? Vastaa vain, jos Sinulla on ollut tohtorin tutkinnon suorittamisen jälkeen työllistymisvaikeuksia. Ympyröi sopivin vaihtoehto.
Kysymysteksti
Työkokemuksen puute
Vastausvaihtoehto
Ei lainkaan; Vain vähän; Jonkin verran; Melko paljon; Paljon; Erittäin paljon

Puutteelliset työnhakutaidot

Verkostojen vähäisyys

Tohtorin tutkinto

Väitöskirjan aihe tai aihepiiri (liian suppea aihe, vääränlainen aihe, tms.)
Vastausvaihtoehto
Ei lainkaan; Vain vähän; Jonkin verran; Melko paljon; Paljon; Erittäin paljon
Ovatko seuraavat tekijät vaikeuttaneet työllistymistäsi? Vastaa vain, jos Sinulla on ollut tohtorin tutkinnon suorittamisen jälkeen työllistymisvaikeuksia. Ympyröi sopivin vaihtoehto.
Kysymysteksti
Heikko työmarkkinatilanne

Määräaikaisten työsuhteiden väliin jäävät työttömyysjaksot
Vastausvaihtoehto
Ei lainkaan; Vain vähän; Jonkin verran; Melko paljon; Paljon; Erittäin paljon
Ovatko seuraavat tekijät vaikeuttaneet työllistymistäsi? Vastaa vain, jos Sinulla on ollut tohtorin tutkinnon suorittamisen jälkeen työllistymisvaikeuksia. Ympyröi sopivin vaihtoehto.
Kysymysteksti
En ole löytänyt itseäni kiinnostavaa työtä
Vastausvaihtoehto
Ei lainkaan; Vain vähän; Jonkin verran; Melko paljon; Paljon; Erittäin paljon
Ovatko seuraavat tekijät vaikeuttaneet työllistymistäsi? Vastaa vain, jos Sinulla on ollut tohtorin tutkinnon suorittamisen jälkeen työllistymisvaikeuksia. Ympyröi sopivin vaihtoehto.
Kysymysteksti
Sukupuoli

Perhe- tai elämäntilanteeseen liittyvä syy
Vastausvaihtoehto
Ei lainkaan; Vain vähän; Jonkin verran; Melko paljon; Paljon; Erittäin paljon
Ovatko seuraavat tekijät vaikeuttaneet työllistymistäsi? Vastaa vain, jos Sinulla on ollut tohtorin tutkinnon suorittamisen jälkeen työllistymisvaikeuksia. Ympyröi sopivin vaihtoehto.
Kysymysteksti
Valmistumisajankohta