FSD2996 Tampereen yliopiston kysely viidennen vuoden opiskelijoille 2014

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Lataa aineisto täältä

Muunkieliset kuvailuversiot

Aineistoon liittyvät tiedostot

Aineiston nimi

Tampereen yliopiston kysely viidennen vuoden opiskelijoille 2014

Aineistonumero

FSD2996

Pysyvät tunnisteet

https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2996
https://doi.org/10.60686/t-fsd2996

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • Tampereen yliopisto. Yliopistopalvelut

Sisällön kuvaus

Tampereen yliopiston viidennen vuoden opiskelijoille teetetyssä kyselyssä käsitellään yliopisto-opintoja, opintojen sujuvuutta ja suunnittelua, opiskelukokemuksia, opiskeluaikaista työssäkäyntiä sekä työllistymiseen vaikuttavia tekijöitä. Kyselyssä kartoitetaan opiskelijoiden kokemuksia Tampereen yliopistossa opiskelusta sekä ajatuksia tulevaisuudesta. Tätä vuosittain toteutettavaa kyselyä on kerätty vuodesta 2006 lähtien.

Aluksi kyselyssä esitettiin opiskeluun liittyviä väitteitä, joissa olivat esillä yliopisto-opiskeluun liittyvien odotusten täyttyminen sekä opintojen tavoitteet. Seuraavaksi kyselyssä käsiteltiin opintojen etenemistä haitanneita tekijöitä, kuten kurssikirjallisuuden saaminen, tutkintovaatimusten joustamattomuus, kurssien ajallinen päällekkäisyys, töissä käyminen sekä epätasa-arvoinen kohtelu. Vastaajia pyydettiin lisäksi arvioimaan opiskeluympäristöön liittyviä tekijöitä väittämien avulla. Väittämissä olivat esillä muun muassa fyysinen esteettömyys yliopiston tiloissa, opiskeluyhteisössä mukana oleminen sekä opiskelijoiden oikeudenmukainen ja tasa-arvoinen kohtelu. Lisäksi vastaajat saivat arvioida opiskeluun liittyviä tekijöitä, kuten palautteen saamista, tiedon hankkimista sekä opintojen joustavuutta omissa opinnoissaan.

Seuraavaksi kysyttiin koulutuksen tuomista tiedoista ja taidoista, joista mainittiin muun muassa tiedonhankintataidot, projektiosaaminen, esiintymistaidot sekä tilastollinen osaaminen. Koulutukseen liittyen vastaajilta kysyttiin näkemyksiä muun muassa koulutuksen yleissivistykseen, teoreettisuuteen sekä työelämälähtöisyyteen liittyen. Vastaajilta kysyttiin myös opiskeluaikaisesta työssäkäynnistä sekä siihen liittyviä syitä. Työllistymiseen liittyen vastaajat saivat määritellä tekijöitä, kuten opintomenestys, työelämän kontaktit ja verkostot sekä tutkinnon aineyhdistelmät, joita he pitävät merkittävinä.

Vastaajilta kysyttiin seuraavaksi tulevaisuuden suunnitelmista valmistumisen jälkeen sekä valmistumista hidastavista tekijöistä. Tulevaisuuteen liittyen kysyttiin myös suunnitelmia täydennysopinnoista sekä työtehtävistä, joihin vastaajat tähtäävät valmistumisen jälkeen. Kyselyn lopussa kysyttiin vielä vastaajien tämän hetkisestä tilanteesta sekä siitä, mihin vastaajat ensisijaisesti halusivat opiskelemaan vuonna 2009, jolloin opinto-oikeus opintoihin Tampereen yliopistossa myönnettiin.

Taustamuuttujina aineistossa ovat luokiteltu ikä, sukupuoli, koulutusala, pohjakoulutus, yksikkö, ylioppilaaksi valmistumisvuosi, suoritetut opintopisteet, kandidaatin tutkinnon suoritusvuosi sekä opiskeluvaihdon ja harjoittelun kestot. Taustamuuttujat ovat pääosin samoja kaikissa Tampereen yliopiston opiskelijakyselyt -sarjan aineistoissa.

Asiasanat

korkeakouluopiskelu; korkeakoulututkinnot; koulutus; opiskelijaelämä; opiskelu; suunnittelu; toimeentulo; työllistyminen; työssäkäynti; valmistuminen; yliopistot

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Tampereen yliopiston opiskelijakyselyt

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • Tampereen yliopisto. Yliopistopalvelut

Ajallinen kattavuus

2014

Aineistonkeruun ajankohta

2014-04

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Henkilö

Perusjoukko/otos

Vuonna 2009 opinto-oikeuden saaneet Tampereen yliopiston opiskelijat, jotka olivat ilmoittautuneet läsnäoleviksi kevätlukukaudeksi 2014 (poislukien ainoastaan ylempään korkeakoulututkintoon opinto-oikeuden saaneet)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Kokonaisaineisto

Kysely lähetettiin sähköpostilla kaikille Tampereen yliopiston läsnäoleville viidennen vuoden opiskelijoille, joilla oli yliopiston peruspalvelutunnus ja -sähköposti käytössään. Kysely lähetettiin yhteensä 956 opiskelijalle, joista 278 vastasi kyselyyn. Yhteystiedot saatiin Tampereen yliopiston opiskelijatietojärjestelmästä.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Vastausprosentti

29

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

2.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Arkistoitavaksi toimitetusta aineistosta on pudotettu seuraavia kyselyn teemoja koskevat muuttujat: Viestintä ja sähköiset palvelut (q3, q4, q5), Koulutusuudistus (q6, q6_2, q7, q8, q8_2, q9), Opiskeluympäristö ja opiskelukyky (q12), Työelämä ja harjoittelu (q15, q16, q16_2, q17) sekä Kehittämisideoita ja kommentteja (q29). Aineisto ei sisällä avomuuttujia.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

Tampereen yliopisto: Tampereen yliopiston kysely viidennen vuoden opiskelijoille 2014 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 2.0 (2017-09-22). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2996

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Käytön ja kuvailun oheismateriaalit

Lisätietoa opiskelijakyselyistä Tampereen yliopiston internetsivuilta: https://www.uta.fi/opiskelu/kyselyt/index.html [verkkodokumentti]

Tietoarkiston tiedossa ei ole julkaisuja, joissa aineistoa olisi käytetty.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.