FSD2850 Sosiaalibarometri 2013

Aineiston nimi

Sosiaalibarometri 2013

Aineistonumero

FSD2850

Pysyvät tunnisteet

https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2850
https://doi.org/10.60686/t-fsd2850

Aineiston laatu

Kvantitatiivinen aineisto

Tekijät

  • SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

Sisällön kuvaus

Sosiaalibarometrit ovat tutkimuksellisia ajankohtaisselvityksiä, joiden tarkoituksena on tuottaa mahdollisimman ajan tasalla olevaa tietoa hyvinvointipalvelujen, palvelujärjestelmän ja hyvinvoinnin tilanteesta ja niiden muutossuunnista. Vuoden 2013 Sosiaalibarometri-kyselyssä ajankohtaisteemoina ovat muun muassa palveluiden toteutuminen ja uudistaminen, työttömien työllistäminen, sosiaalietuuksien käyttö sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen. Lisäksi kyselyssä tarkastellaan väestön hyvinvoinnin tilannetta, kuntien ja järjestöjen yhteistyötä Kaste-ohjelmassa sekä Kelan ja TE-toimistojen palveluiden tilannetta. Kyselyssä vastaajina ovat kuntien sosiaalihuollon, Kansaneläkelaitoksen toimistojen, työ- ja elinkeinotoimistojen ja terveyskeskuksien johtavissa asemissa olevat työntekijät sekä sosiaalihuollon lautakuntien puheenjohtajat. Kyselyssä kartoitetaan laaja-alaisesti vastaajien taustaorganisaatioiden tilannetta.

Ensimmäisenä teemana kyselyssä oli hyvinvoinnin tilanne ja voimavarat, joihin liittyen kartoitettiin vastaajien alueen väestön hyvinvoinnin kehitystä ja kuntalaisten tarvitsemien sosiaali- ja terveyspalveluiden turvaamista nykyisillä resursseilla. Lisäksi tiedusteltiin, miten eri palvelut toteutuvat kunnissa: sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta kysyttiin muun muassa palvelujen laadun ja tehokkuuden, asiakkaiden oikeusturvan ja kustannustietoisuuden toteutumisesta. Kelan toimistojen johdolta kysyttiin Kelan asiakaspalvelun, esimerkiksi neuvonnan, etuuksien hakemisen ja käsittelyn sekä päätösten selkeyttä ja toimivuutta.

Seuraavaksi tarkasteltiin osatyökykyisten tai pitkittyneesti työttömien työllistämistä. Sosiaalihuollon, Kelan toimistojen sekä TE-toimistojen johdolta tiedusteltiin muun muassa eri tahojen mahdollisuuksia tukea ja tarjota palveluita työttömille sekä TE-toimiston ja muiden tahojen palveluiden, kuten työkokeilujen, ammatinvalinnanohjauksen ja kuntouttavan työtoiminnan vaikutusta osatyökykyisten tai pitkittyneesti työttömien tilanteeseen. Lisäksi osalta vastaajista kysyttiin, mitä palveluita tulisi kehittää kiireellisimmin ja miten yhteistyö toimii TE-toimiston ja kunnan sosiaalitoimen välillä.

Kyselyssä kartoitettiin myös vastaajien näkemyksiä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisestä. Vastaajia pyydettiin arvioimaan eri seikkojen, kuten resursoinnin, yhteistyön eri tahojen välillä ja kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksien, toteutumista alueellaan. Lisäksi kysyttiin, miten merkittävinä vastaajat näkivät eri tahojen, kuten sosiaalitoimen, terveystoimen, koulu-/sivistystoimen, järjestöjen tai poliisin, roolin hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.

Lopuksi vastaajilta kysyttiin näkemyksiä sosiaalietuuksien saamisesta ja väärinkäytöstä. Heitä pyydettiin arvioimaan muun muassa sosiaalietuuksien väärinkäytön yleisyyttä sekä sitä, miten suurena ongelmana he pitivät sitä, että ihmiset eivät saa niitä sosiaalietuuksia, joihin heillä on oikeus, tai sitä, että sosiaalietuuksia käytetään tietoisesti väärin. Lisäksi sosiaalitoimen ja terveyskeskusten johdolta sekä sosiaalihuollon lautakuntien puheenjohtajilta kartoitettiin kuntien ja järjestöjen yhteistyön toimivuutta Kaste-ohjelmassa.

Taustatietoina ovat vastaajaryhmästä riippuen muun muassa vastaajan organisaatio, organisaation sijaintialue sekä alueellinen kuntaryhmitys.

Asiasanat

Kansaneläkelaitos; asiakastyö; hyvinvointipalvelut; kilpailuttaminen; osatyökykyiset; resurssit; sosiaalietuudet; sosiaalihuolto; sosiaalipalvelut; sosiaalitoimi; terveydenhuolto; terveyskeskukset; terveyspalvelut; työ- ja elinkeinotoimistot; työttömät; työvoiman palvelukeskukset; viranomaisyhteistyö

Tieteenala/Aihealue

Sarja

Sosiaalibarometrit

Jakelija

Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto

Käyttöoikeudet

Aineisto on käytettävissä (B) tutkimukseen, opetukseen ja opiskeluun.

Kerääjät

  • SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

Tuottajat

  • SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry

Ajallinen kattavuus

2013

Aineistonkeruun ajankohta

2012-12 – 2013-01

Maa

Suomi

Kohdealue

Suomi

Havaintoyksikkötyyppi

Organisaatio

Perusjoukko/otos

Suomen kuntien sosiaalitoimet, terveyskeskukset, työ- ja elinkeinotoimistot, Kelan toimistot ja sosiaalihuollon lautakunnat (poislukien Ahvenanmaa)

Tutkimuksen aikaulottuvuus

Pitkittäisaineisto: trendi/toistuva poikkileikkausaineisto

Otantamenetelmä

Kokonaisaineisto

Kysely toteutettiin kokonaiskyselynä Manner-Suomessa siten, että vastaajina ovat jokaisen kunnan tai yhteistoiminta-alueen sosiaalijohtaja ja terveyskeskusjohtaja, jokaisen Kelan toimiston ja TE-toimiston johtaja sekä jokainen sosiaalihuollosta vastaavan lautakunnan puheenjohtaja. Vastaajien nimet ja yhteystiedot poimittiin organisaatioiden verkkosivuilta. Kelan toimistojen johtajien yhteystiedot saatiin Kelasta. Vastaajat määrittyivät vuoden 2012 kunta- ja toimipistejaon sekä loka-marraskuussa 2012 käytettävissä olleiden yhteystietojen pohjalta. Kaikkiin kuntayhtymiin ja organisaatiorakenteen mukaisesti joihinkin suurimpiin kuntiin lähetettiin kysely useammalle sosiaalihuollosta vastaavalle johtajalle. Lautakuntarakenteen vuoksi sosiaalihuollosta vastaavien lautakuntien puheenjohtajille tarkoitettua kyselyä lähetettiin kolmeen kuntaan kahdelle eri vastaajalle. Kelan toimistoja oli vuonna 2012 yhteensä 215. Kelan toimistonjohtajille tarkoitettuja kyselyitä lähetettiin kuitenkin vain 181 kappaletta, sillä osalla johtajista on johdettavanaan useampi kuin yksi Kelan toimisto. TE-toimistojen osalta kysely lähetettiin kaikille johtajille, mutta TE-toimistojen määrä väheni vuoden 2013 alussa 71 toimistosta 15 alueelliseen TE-toimistoon, jolloin vastaajille ei pystytty lähettämään muistutusviestejä kyselystä vuodenvaihteen jälkeen.

Keruumenetelmä

Itsetäytettävä lomake: verkkolomake

Itsetäytettävä lomake: paperinen lomake

Keruuväline tai –ohje

Strukturoitu lomake

Vastausprosentti

43

Datatiedostojen kieli

Aineistopaketti voi sisältää samoja tiedostoja eri kielisinä.

Aineisto sisältää datatiedostoja seuraavilla kielillä: suomi.

Tietoarkisto kääntää kvantitatiivisia datatiedostoja englanniksi. Lisätietoja käännöspyynnön jättämisestä.

Datan versio

1.0

Aineiston käytössä huomioitavaa

Aineistosta on arkistoinnin yhteydessä pudotettu tunnisteellisuussyistä kuntamuuttuja sekä muita kunnista yksityiskohtaisempaa tietoa antavia muuttujia, kuten ELY-keskuksen, aluehallintoviraston ja terveyskeskuksen nimi sekä maakunta. Asukaslukumäärä on luokiteltu. Avovastaukset eivät ole saatavilla Tietoarkistosta, mutta niistä voi kysyä lisätietoa SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:ltä.

Painokertoimet

Aineisto ei sisällä painomuuttujia.

Viittausvaatimus

Aineistoon ja sen tekijöihin tulee viitata asianmukaisesti kaikissa julkaisuissa ja esityksissä, joissa aineistoa käytetään. Tietoarkiston antaman malliviittaustiedon voi merkitä lähdeluetteloon sellaisenaan tai sitä voi muokata julkaisun käytäntöjen mukaisesti.

Malliviittaus

SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry: Sosiaalibarometri 2013 [sähköinen tietoaineisto]. Versio 1.0 (2015-08-25). Yhteiskuntatieteellinen tietoarkisto [jakaja]. https://urn.fi/urn:nbn:fi:fsd:T-FSD2850

Julkaisusta tiedottaminen

Viitetiedot julkaisuista, joissa aineistoa on käytetty, toimitetaan Tietoarkiston asiakaspalveluun asiakaspalvelu.fsd@tuni.fi.

Erityisehdot

Jatkokäyttäjien tulee lähettää Suomen sosiaali ja terveys ry:lle yksi kappale kaikista raporteista, opinnäytetöistä, artikkeleista ja muista julkaisuista ja materiaaleista, joissa ovat käyttäneet tätä aineistoa. Julkaisujen postitusosoite on SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, Tutkimus, Yliopistonkatu 5, 00100 HELSINKI ja sähköisten julkaisujen osoite tutkimus@soste.fi.

Varaumat

Aineiston alkuperäiset tekijät ja Tietoarkisto eivät ole vastuussa aineiston jatkokäytössä tuotetuista tuloksista ja tulkinnoista.

Käytön ja kuvailun oheismateriaalit

Eronen, Anne & Hakkarainen, Tyyne & Londén, Pia & Nykyri, Päivi & Peltosalmi, Juha & Särkelä, Riitta (2013). Sosiaalibarometri 2013. Ajankohtainen arvio hyvinvoinnista, palveluista sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Helsinki: SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry.

Julkaisut aineistosta Tooltip

Eronen, Anne & Hakkarainen, Tyyne & Londén, Pia & Nykyri, Päivi & Peltosalmi, Juha & Särkelä, Riitta (2013). Sosiaalibarometri 2013. Ajankohtainen arvio hyvinvoinnista, palveluista sekä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Helsinki: SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry.

Aineiston kuvailu koneluettavassa DDI-C 2.5 -formaatissa

Creative Commons License
Aineiston kuvailu on lisensoitu Creative Commons Nimeä 4.0 Kansainvälinen -lisenssin mukaisesti.